lauantai 19. marraskuuta 2016

Työnhakua Kaliforniassa

Täällä ollaan! Elämä on jatkunut suht kiireisenä, vaikka en töissä ole ollutkaan viimeisen kolmen kuukauden aikana. En tiedä, miten olen elämäni edes onnistunutkaan järjestämään näin kiireiseksi ja aikataulutetuksi ilman mitään erityistä päivärytmiä! Suurimman osan päivieni tunneista olen käyttänyt työhakemusten väkertämiseen. Se on kyllä aika aikaavievää hommaa! Täällä töitä on tarjolla hieman enemmän kuin vaikka Suomessa ja kaiken tarjonnan läpikahlaaminen ja sieltä niiden itselle mieluisten juttujen löytäminen (joihin myös riittää kokemus ja jotka oikeasti ovat sitä, mitä antavat ymmärtää) ei ole ihan helppoa. Ja jos tarjonta on suurempaa, niin niin on myös kysyntä. Hakijoiden määräkin on toki ihan eri kaliiberia ja jotkut sivustot ilmoittavatkin suoraan kättelyssä, että "tätä työtä on hakenut jo 293 ihmistä". Ja työ on ollut haettavana noin päivän. Onkin siis ihan selvää että useimmista paikoista, joihin hakemuksen lähettää, ei kuulu mitään.



Välillä kuitenkin tulee haastattelukutsuja, jotka nostavat mielialaa ja saavat muistamaan, että kyllä musta ehkä sittenkin on johonkin. Haastattelu ei kuitenkaan aina johda työtarjoukseen, mikä voi olla joko pettymys (olen kova haaveilemaan) tai helpotus (aina paikka tai työnkuva ei vastaakaan odotuksia; esim. yhdessä paikassa, jossa kävin haastattelussa haisi koko toimisto ihan tupakalle ja sijaintikin oli hieman "ghetto").




Eilen kävi kuitenkin niinkin hienosti, että sain yllättäen työtarjouksen kahdesta mielenkiintoisesta paikasta, joissa olin käynyt haastattelussa ja oikeasti harmitti ihan tosi paljon, kun joutui sanomaan "ei kiitos" tuolle toiselle tarjoukselle. Mutta parempi toki näin päin :) Aloitan työt 29. päivä, joten nyt saan oikeasti lomailla viikon hyvällä omallatunnolla ja keskittyä vaikka uuteen suosikkilajiini pilates reformeriin ja päivittää työvaatekaappiani. Olen myös täällä San Diegossa käynyt kokeilemassa ilmajoogaa (tykkäsin) sekä kickboxingia (en ihan kauheasti tykännyt), ja ensi viikolla meinaan lähteä kokeilemaan crossfittiä! Tänä viikonloppuna on tiedossa hevostelua; sain kutsun muutamaan paikkaan, jossa tarvittaisiin ratsastus- ja muuta heppa-apua!:) Voi olla että lähdemme myös jollekin lyhyelle patikoinnille. Niitähän täällä riittää. Toistaiseksi voin siis sanoa olevani erittäin tykästynyt San Diegoon :)

Kuvat ovat viimemaanantaiselta patikoinnilta "Potato Chip Mountainille" uuden kaveripariskuntani Minnan ja Juhan kanssa. Lähdimme matkaan sopivasti juuri ennen puolta päivää, mikä teki touhusta aika hikistä ja tappavaa. Tuo reitti ei nimittäin ole ihan sieltä tasaisimmasta päästä ja oli jopa jollain nettisivulla luokiteltu kategoriaan "hard" kun jälkeenpäin googlettelin. Mutta kivaa oli ja ehdottomasti sen arvoista :)

25 kommenttia:

  1. Yöööök, käärmeksiä! :P Upeat maisemat ja hämykielekekivi.
    Onnea työpaikasta ja kiva kuulla, että viihdyt San Diegossa!

    VastaaPoista
  2. Onnea työpaikasta! Ihanaa, että elämä on alkanut rullaantumaan siellä uudessa kotipaikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen tarkoituksella yrittänyt löytää mieluisia juttuja vapaa-ajalle ja sitten tietty ihan töidenkin puolesta!

      Poista
  3. Hurjasti onnea uudesta työpaikasta!!! :)

    VastaaPoista
  4. Onnea tyopaikasta ! Kiva, etta asiat sujuvat hyvin !

    VastaaPoista
  5. Onnea uudesta työpaikasta! Tovottavasti on kiva ja mielekäs :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä ainakin uskoisin näin olevan, ja mikä parasta etenemismahdollisuudet pitäisi olla myös hyvät!

      Poista
  6. Ihanan hyvänmielinen postaus! Onnea tietty työpaikasta, mutta enemmän peukutan heppailulle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) elämä ei aina oo yhtä ruusuilla tanssimista, mutta yritän pitää turhat marinat täältä blogista poissa varsinkin nykyään kun tulee kirjoiteltua harvemmin :)

      Poista
  7. Onnea uudesta työpaikasta! Jännä juttu, että kuinka paljon sitä tykkääkin olla vapaalla tyyliin herään ja menen nukkumaan milloin haluan, sitä silti arvostaa sitä arkea enemmän, ainakin useimman aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) jep ja varsinkin näin uudessa paikassa, missä riittää kaikkea mielenkiintoista nähtävää ja tehtävää, saa ajan kulumaan kyllä extrahyvin:D

      Poista
    2. ...mutta tosiaan kiva palata työelämään jo ja saada itsellekin joku "tarkoitus" olla täällä :)

      Poista
  8. Onnittelut tyopaikasta! :) Ma oon kans etsinyt tyota jo jonkin aikaa ja komppailen paljon sun tuntemuksia. Varsinkin tuo "300 people have already applied to this job" ... fills me with confidence. Varsinkin kun oma kokemus on lahinna palvelualalta ja etsii enemman toimistoduunia. Mut eikohan se tasta kun jaksaa vaan lahetella niita hakemuksia.

    Upeat maisemat siella, nayttaa tosi ihanilta patikointireiteilta :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) mäkin aloitin silloin Houstoniin muuttaessa "ihan pohjalta" ja otin sellaisen toimistotyön, johon ei vaadittu kokemusta. Siitä sitten aika nopeaa pystyi etenemään, kun huomasivat, että on järkevä ja ahkera tyyppi:D Enkä oisi koskaan saanut tätä nykyistä työtä ilman tuota kokemusta! Tsemppiä sullekin työnhakuun ja jos et oo jo katsonut vielä, niin kato myös Craigslist. Siellä on paljon noita admin-paikkoja, eikä oo sitä hakijoiden määrää siinä masentamassa:D Itekin sain haastatteluja sitä kautta ja myös ekan työni Houstonissa :)

      Poista
    2. Kiitos paljon tuosta Craigslist-vinkista! En tullutkaan ajatelleeksi sita. Jotenkin mun mielessa se on vain ollut paikka missa saa nopeasti myytya/annettua pois vanhaa tavaraa, ja jotain hamarahemmoja jotka pistaa deitti-ilmoituksia.. Mut mita pikaisesti jo katsoin, niin aika paljon just noita admin-ilmoituksia loytyisi. Ehka sielta tarppaa paremmin :)

      Poista
    3. Toivotaan:) Toki siellä on huijareitakin, mutta kyllä ne yleensä erottaa oikeista ilmoituksista aika helposti!

      Poista
  9. Oih, ihan huippua! Hirmuisen paljon onnea uudesta työpaikasta :) Ja ihana kuulla, että elämä on lähtenyt rullaamaan hyvin siellä päin maata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Oon kyllä niin innoissani tästä uudesta työstä!

      Poista
  10. Paljon onnea uudesta työpaikasta ja tsemppiä ekaan päivään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eka päivä takana ja elossa ollaan :D

      Poista