lauantai 19. marraskuuta 2016

Työnhakua Kaliforniassa

Täällä ollaan! Elämä on jatkunut suht kiireisenä, vaikka en töissä ole ollutkaan viimeisen kolmen kuukauden aikana. En tiedä, miten olen elämäni edes onnistunutkaan järjestämään näin kiireiseksi ja aikataulutetuksi ilman mitään erityistä päivärytmiä! Suurimman osan päivieni tunneista olen käyttänyt työhakemusten väkertämiseen. Se on kyllä aika aikaavievää hommaa! Täällä töitä on tarjolla hieman enemmän kuin vaikka Suomessa ja kaiken tarjonnan läpikahlaaminen ja sieltä niiden itselle mieluisten juttujen löytäminen (joihin myös riittää kokemus ja jotka oikeasti ovat sitä, mitä antavat ymmärtää) ei ole ihan helppoa. Ja jos tarjonta on suurempaa, niin niin on myös kysyntä. Hakijoiden määräkin on toki ihan eri kaliiberia ja jotkut sivustot ilmoittavatkin suoraan kättelyssä, että "tätä työtä on hakenut jo 293 ihmistä". Ja työ on ollut haettavana noin päivän. Onkin siis ihan selvää että useimmista paikoista, joihin hakemuksen lähettää, ei kuulu mitään.



Välillä kuitenkin tulee haastattelukutsuja, jotka nostavat mielialaa ja saavat muistamaan, että kyllä musta ehkä sittenkin on johonkin. Haastattelu ei kuitenkaan aina johda työtarjoukseen, mikä voi olla joko pettymys (olen kova haaveilemaan) tai helpotus (aina paikka tai työnkuva ei vastaakaan odotuksia; esim. yhdessä paikassa, jossa kävin haastattelussa haisi koko toimisto ihan tupakalle ja sijaintikin oli hieman "ghetto").




Eilen kävi kuitenkin niinkin hienosti, että sain yllättäen työtarjouksen kahdesta mielenkiintoisesta paikasta, joissa olin käynyt haastattelussa ja oikeasti harmitti ihan tosi paljon, kun joutui sanomaan "ei kiitos" tuolle toiselle tarjoukselle. Mutta parempi toki näin päin :) Aloitan työt 29. päivä, joten nyt saan oikeasti lomailla viikon hyvällä omallatunnolla ja keskittyä vaikka uuteen suosikkilajiini pilates reformeriin ja päivittää työvaatekaappiani. Olen myös täällä San Diegossa käynyt kokeilemassa ilmajoogaa (tykkäsin) sekä kickboxingia (en ihan kauheasti tykännyt), ja ensi viikolla meinaan lähteä kokeilemaan crossfittiä! Tänä viikonloppuna on tiedossa hevostelua; sain kutsun muutamaan paikkaan, jossa tarvittaisiin ratsastus- ja muuta heppa-apua!:) Voi olla että lähdemme myös jollekin lyhyelle patikoinnille. Niitähän täällä riittää. Toistaiseksi voin siis sanoa olevani erittäin tykästynyt San Diegoon :)

Kuvat ovat viimemaanantaiselta patikoinnilta "Potato Chip Mountainille" uuden kaveripariskuntani Minnan ja Juhan kanssa. Lähdimme matkaan sopivasti juuri ennen puolta päivää, mikä teki touhusta aika hikistä ja tappavaa. Tuo reitti ei nimittäin ole ihan sieltä tasaisimmasta päästä ja oli jopa jollain nettisivulla luokiteltu kategoriaan "hard" kun jälkeenpäin googlettelin. Mutta kivaa oli ja ehdottomasti sen arvoista :)

maanantai 7. marraskuuta 2016

Vuorossa Arizona

Kirjoittelussa on nyt ollut pieni tauko muuttohulinoiden, työnhaun ja muiden häiriötekijöiden vuoksi, mutta ei hätiä; elossa ollaan! Jatketaan siis road trippiä...

New Mexicon jälkeen matka jatkui näin kauniissa maisemissa kohti Arizonaa ja Tucsonia:

 

Perillä Tucsonissa jätimme perinteisesti kissat ja kamat hotellille ja suuntasimme heti kohti tämän etapin nähtävyydeksi valikoitunutta Sabino Canyonia. Ja voi mitkä maisemat meitä perillä odottivatkaan. Valitettavasti ne eivät ollenkaan välity näistä surkeista kännyräpsyistä...






Sabino Canyonissa sain myös kokea, miltä tuntuu kävellä päin kaktusta: ei kovin mukavalta. Ottaessani kuvia Saanasta olin ilmeisesti niin häkeltynyt joko Saanan tai maisemien kauneudesta, että löin sitten jalkani suoraan kaktukseen. Ai perhana, että muuten sattui ja kirveli ja vielä pitkään sattuneen jälkeenkin. Pienet piikit olivat niin tiukassa, että jouduin odottamaan, että olimme takaisin hotellilla ja pääsin repimään ne irti pinsettien avulla. Säärestä löytyy vieläkin punaiset arvet muistuttamassa tapahtuneesta...

Ai saatana, että sattuu!
Ne pikkupiikit, jotka eivät lähteneet sormilla vetämällä...
Pahoinpitelijän sukulainen


Takaisin hotellilla meitä odotti mukava yllätys ja kaikki säryt unohtuivat nopeaa, kun Red Lion Inn tarjosi ilmaisen happy hourin ruokineen kaikkineen, eikä meidän tarvinnut enää lähteä minnekään illalliselle :) Mikäs tämän mukavampaa!

Ei ehkä herkullisin gourmet-ateria ikinä, mutta maistui tuolla hetkellä aika hyvältä!
"Miksi minut on tuotu tänne kaameaan paikkaan?" - Aadan mielestä tämä hotelli oli aivan yhtä kamala kuin kaikki edellisetkin
Seuraavana aamuna meillä ei ollut kiire minnekään, sillä seuraava ja viimeinen kohteemme ennen San Diegoa oli vain kahden tunnin päässä sijaitseva Phoenix, emmekä halunneet olla siellä karvaisten matkaseuralaistemme vuoksi ennen check inin alkamista. Saimme siis rauhassa ottaa kaiken ilon irti ihanan hotellimme uima-allasalueesta. Voin varmasti puhua meidän molempien (ihmisten) puolesta suositellessani Red Lionia - tai ainakin tätä Tusconin yksilöä - lämpimästi kaikille reissulaisille. Olisin mielelläni jäänyt tähän hotelliin toiseksikin yöksi!


Liekö matkaväsymys iskenyt vai mikä oli, mutta Phoenixissä emme tehneet oikeasti mitään muuta kuin ajelimme päättömästi ympäriinsä tietämättä, mihin mennä ja mitä tehdä, ja siitä johtuen en taidakaan tehdä siitä ollenkaan erillistä postausta. Tässä oli siis tämä Kaliforniaan johtanut road trippimme :)