torstai 7. heinäkuuta 2016

One more week

En tiedä miksi arjesta on nykyään niin vaikea kirjoittaa. Ennen ei tarvinnut kuin avata kone ja alkaa näpyttelemään ja jutut syntyi kuin itsestään ilman sen kummempia suunnitteluja. Blogissa onkin nykyään aika hiljaista, kun nuo jutut tästä tuikitavallisesta arjesta on jääneet. Ei kai auta kuin odottaa jotain inspiraatiota!

Siitä on nyt seitsemän viikkoa kun Eric lähti. Viikko siis jäljellä siihen, että näemme viimein! Ensi viikon torstaina matkustan Chicagoon valmistujaisiin ja vietän pitkän viikonlopun siellä. Mutta valitettavasti tämä erossaolo ei kuitenkaan ollut tässä... Sitä jatkuu vielä toisetkin kahdeksan viikkoa (ja tietysti määrittelemättömän pituinen ajanjakso taas sen jälkeen).

Voitte varmasti uskoa, että oli hieman masentavaa kuulla nuo uutiset. Toiset kahdeksan viikkoa vielä yksin Houstonissa! En ole ehkä ikinä elämässäni ollut näin yksinäinen kuin näiden viimeisten viikkojen aikana. Vaikka mulla täällä tietysti on työ ja kavereita, niin tietynlainen tukiverkosto puuttuu. Eikä voi spontaanisti lähteä kaverin luo viettämään leffailtaa tai vaikka viinilasilliselle, kun välimatkat ovat 60-80km suuntaansa. Ja kaikilla on tietysti omat elämänsä ja kuvionsa, jotka jatkuvat samaan malliin kuin aina ennenkin. Nyt olen kuitenkin ainakin viimeistään tajunnut kuinka tärkeä se oma puoliso, "perhe", on kun se on yhtäkkiä puuttunut täysin. On tajunnut, miten tärkeitä ne kaikki pienetkin asiat on ja kuinka ihanaa on vaikka vaan voida kertoa toiselle päivästään. Nyt kirjoitan kirjeitä ja höpöttelen kissoille iltaisin. Taidan olla ihan aito ja virallinen crazy cat lady! :D



Onhan sitä ennenkin yksin oltu ja kaukosuhteessa, mutta erilaisessa ympäristössä ja tilanteessa ja yleensä joko kavereiden ja perheen ympäröimänä tai edes lyhyempiä aikoja kerrallaan. Vaikka viihdynkin mainoisti omassa seurassani ja teen mielelläni asioita yksin, niin pohjimmiltani olen kuitenkin sosiaalinen luonne ja kaipaan juttukaveria.

Valmistujaisten jälkeiset kahdeksan viikkoa Eric tulee siis myös viettämään Chicagossa koulutuksen seuraavassa vaiheessa, joka valmistaa heitä sitten siihen San Diegossa alkavaan koulutukseen. Viimeksi puhuessamme totesimme, että taidan lähteä SD:n melkeinpä sitten heti miehen perässä. Ei tässä täällä Houstonissa yksinolossa vaan enää ole mitään järkeä. Vaikka häviäisimme siinä sitten rahaa (=muuttorahat omasta pussista), niin se taitaa olla sen arvoista.

16 kommenttia:

  1. Tsemppia <3 Tukiverkoston puuttuminen on kanssa se, mika itsea masentaa eniten taalla. Eika ainakaan mulla sita tukiverkkoa oikein korvaa uudet ystavat ja sosiaalinen luonne yleisesti ottaen, vaikka jotkut niin vaittavat. Toivottavasti paaset muuttaamaan San Diegoon pian Ericin jalkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) <3 No ei ne kyllä valitettavasti pidemmän päälle korvaa. Varsinkaan kun niitä ei paljon ole. Täältäkin on nyt lähtenyt porukkaa meidän "Suomi-jengistä" takaisin Suomeen/muuttanut muualle, mikä lisää tätä halua päästä itsekin täältä jo pois!

      Poista
  2. Ymmärrän sua hyvin. Olen aina uhonnut tulevani erittäin hyvin toimeen itseni kanssa ja yksinkin, mutta asuessani Tampereella 4kk ilman ystäviä ja perhettä, tajusin, että pohjimmiltani olen hyvinkin sosiaalinen. Olen halunnut jo pitkään lähteä reissuun yksin, mut en mä tiedä sit kuitenkaan...

    Tsemmpiä sinne, kyllä se tilanne pian muuttuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin myös kovasti lähteä reissuun yksin. Siinähän on se hyvä, että kaikki on uutta ja jännää ja hostelleissa sun muissa vois lyöttäytyä sitten muiden reissareiden seuraan jos siltä tuntuu:) Uskon että reissussa viihtyisin kyllä yksiksenikin!

      Kiitos tsempeistä:)

      Poista
  3. Näinhän se on että sitä tukiverkostoa kaipaisi lähelleen juuri tuossa tilanteessa! Minä aina ajattelen niin kun on joku ongelma elämässä, että tietyn ajan kuluttua se on ohi. Kummasti sitä sitten jaksaa taas mennä eteenpäin :)
    Paljon, paljon stemppiä sinulle, kyllä sinä siitä selviät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Noin mäkin oon yrittänyt ajatella ja oon laskenut viikkoja: 7/8 jäljellä jne... Nyt saa sitten taas alkaa alusta tuon laskemisen :/

      Poista
  4. Mä ymmärrän ehkä vähän liiankin hyvin tuon tilanteen ja sen epätietoisuuden. Mulla tosin oli se onni matkassa, että olin Suomessa ja tukiverkko lähellä - en voi kyllä muuta kuin nostaa hattua sulle! <3 Tuo on ihan mielettömän rankkaa aikaa myös toiselle osapuolelle, vaikka sitä ei moni välttämättä ihan niin ajattelekaan. Toisaalta se on ihan kullanarvoista varmasti myös Ericille, että sä seisot yhtälailla niiden tehtyjen valintojen ja unelmien takana. Siihen ei heikot pysty - oikeasti.

    Tsemppiä ja halaukset täältä - jos tuntuu siltä, olen olkapäänä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Asta <3 Suomessa mun oli kyllä paljon helpompi olla yksin. (Tai sitten aika on kullannut muistot:D) Täällä tuntuu välillä, että on niin yksin, että pää hajoaa! Onneksi tämä on vain väliaikaista ja pian odottaa ihan uudet seikkailut, niin se vähän auttaa:)

      Poista
  5. Tuo on kaikki niin totta ja tuttua. Sitä huomaa kaipaavansa ihan hassuja pieniä juttuja kaikista eniten. Mutta oikeasti parasta on se, että toista ja yhteistä aikaa ihan oikeasti arvostaa aivan uudella tavalla. Tsemppiä! Kun muutat tänne, löytyy vertaistukea aina tarvittaessa lyhyehkön ajomatkan päästä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - Mikäs sen parempaa vertaistukea kuin toinen samassa tilanteessa oleva ihminen :)

      Poista
  6. Kaikki mitä kirjoitit kuulostaa niin tutulta silloin kun vielä Meksikossa asuin ja Jorma oli reissuillaan. Vaikka oli kavereita, työ ja normirutiinit niin itse vaan elin päiviä laskellen että millon se tulee takas. Ja tuo epätietoisuus että näkeekö päivien vai kuukausien päästä, huoh...paljon jaksamista <3

    Ps. kissat pitivät meikäläisenkin tuolloin tolkuissaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sähän olit myös paljon yksin siellä! Uskon, että jälkeenpäin ajatellen oli kuitenkin sitten sen arvoista, niinkuin yleensä:)
      Ja kiitos - huomenna Chicagoon. Jee <3

      Poista