torstai 21. heinäkuuta 2016

Milwaukee, WI

Great Lakeseilta on suurin piirtein yhtä pitkä matka Wisconsinin puolelle Milwaukeen kuin mitä Chicagoon, joten päätimme lähteä vierailemaan siellä sunnuntaina sen sijaan, että lähtisimme taas Chicagoon tai jäisimme hotellin nurkille kökkimään. Milwaukee ei ole koskaan kuulunut mun bucket listille, mutta yksi mun vaihtokavereista Varsovassa oli sieltä kotoisin, joten jonkinlainen käsitys mulla siitä sentään oli! En kuitenkaan yhtään osannut odottaa kuinka kiva kaupunki olikaan kyseessä. Vähän kuin Chicago keskustan läpi virtaavine jokineen, mutta pienemmässä mittakaavassa. Eikä turisteja tai muutakaan väenpaljoutta ollut ollenkaan, mikä sopi meille hyvin :)

Istahdimme heti saapumisen jälkeen ekan löytämämme ravintolan terassille nauttimaan lounasta. Ravintola oli ihan joen varrella, joten saimme syödessä katsella ohi kulkevia veneitä ja kanootteja. Yllätys oli aikamoinen, kun laskua pyytäessämme saimme kuulla, että joku oli sen jo maksanut! Eric oli juuri automatkalla kertonut, kuinka joillekin hänen univormupukuisille kurssikavereilleen oli tarjottu lounas edellisenä päivänä Chicagossa ja nyt meille kävi samoin. Mikäs siinä, jos joku haluaa meidän laskun maksaa. En valita :) Jätettiin sitten tarjoilijalle edes vähän normaalia suurempi tippi!


Fish and Chips ja Jambalaya-pasta. Suorastaan hävettää laittaa näitä lomaruokakuvia:D Amerikan annokset on vielä niin suuria, että mulla jää lähes aina puolet syömättä. Niin tälläkin kertaa, eikä voinut edes mukaan ottaa, kun edessä oli monta tuntia ulkona kuumassa ilman jääkaappia. Inhoan heittää ruokaa pois! Mulle olisi riittänyt "fish no chips" :D
Mysteeriksi jäi, kuka näistä meidän laskun maksoi...

Lounaan jälkeen lähdimme talsimaan ympäri keskustaa ja bongasimme mm. tämän kivan saksalaisvaikutteisen kadun.

Kamalan autiolta kyllä tuntui edellisen päivän Chicagon visiittiin verrattuna. Voi olla, että lauantai olisi ollut vilkkaampi ajankohta vierailulle.

Me oltiin alustavasti ajateltu, että lähdettäisiin kävelemään ihan kuntoilumielessä - siksi urheiluleggarit. Ericilläkin oli sporttikamat mukana autossa, muttei sitten koskaan toteutettu tätä aikomusta, vaan käveltiin ihan vaan hissukseen ympäri keskustaa.

Pari tuntia kuumuudessa oli tarpeeksi ja lähdimme ajelemaan takaisin Great Lakeseille, missä päädyimme taas deep dish-pizzapaikkaan! Kuulostaa siltä, että me ei muuta tehtykään kuin syöty (epäterveellisesti), mutta ruoka taisikin olla yksi Ericin viikonlopun kohokohtia parin kuukauden "vankeuden" ja bootcamp-ruokalan jälkeen:)

Tämä pizza ei ollut ihan yhtä hyvä kuin edellisenä päivänä Chicagossa nauttimamme. Edellispäivän pizzassa oli voitaikinamainen pohja, kun taas tämä oli enemmänkin perus pannupizza. Juustoa kyllä oli runsaanpuoleisesti:D

Päivä alkoi lähestyä loppuaan ja mieli oli väistämättäkin vähän maassa, sillä pian pitäisi taas sanoa hyvästit pariksi kuukaudeksi. Matkalla tukikohtaan päätimme vielä pysähtyä mun hotellin lähellä sijaitsevassa venesatamassa ja käydä pienellä kävelyllä.




Sitten olikin aika palauttaa mies takaisin tukikohtaan ja itse lähteä kohti hotellia. Mun lento takaisin Houstoniin lähti vasta maanantaiaamuna, joten jouduin viettämään vielä yhden yön hotellissa. Alunperin olin ajatellut viettää viimeisen yön vaan lentokentällä, koska siellä piti olla jo ennen viittä (ja piti keretä palauttamaan vuokra-autokin), mutta Eric ei tykännyt ajatuksesta ja varasi mulle vikaksi yöksi lähempää lentokenttää hotellihuoneen. Kerkesin olla hotellissa vain reilut viisi tuntia, mikä oli musta vähän rahan haaskausta, mutta toki sängyssä on paljon mukavampi nukkua kuin lentokentän kovilla penkeillä.

Reissu oli ihan mahtava, mutta meni niin hirveän nopeaa, että kun pääsin kotiin, niin tuntui taas siltä kuin ei missään olisi ikinä ollutkaan. Niin se vähän tuppaa valitettavasti olemaan kaikkien lomien kanssa.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Visiitti Chicagoon

Lauantaina kävin noukkimassa tuoreen seilorini heti sallittuun aikaan aamulla mun hotellille, jossa me syötiin aamupalaa ja hengailtiin ja Eric bootcampin väsyttämänä otti nokoset kun itse valmistauduin lähtemään Chicagoon. Olimme noin tunnin ajomatkan päässä Chicagosta ja ajelimme sinne leppoisasti vailla sen kummempaa plääniä. Päätimme laittaa navigaattoriin päämääräksi Navy Pierin, koska se jäi meiltä viime reissulla näkemättä. Ja sopihan se viikonlopun teemaankin aika hyvin :)



Löydettyämme parkkipaikan lähdimme käppäilemään kohti Navy Pieriä. Päivä oli tosi lämmin, mikä ei erityisesti houkutellut olemaan ulkona, Houstonissa kun on saanut ihan tarpeeksi hikoilusta. Päätimme kuitenkin kävellä jonkin aikaa ja katsella maisemia ja muutamia pikku kauppoja. Eric valitteli hirveää nälkää, mikä saattoi ehkä johtua siitä, että taskussa poltteli mun työkaverin lahjaksi ostama lahjakortti kuulemma yhteen Chicagon parhaista deep dish-pizzapaikoista!:D Kumpikaan meistä ei ollut ennen maistanut aitoa ja oikeaa chicagolaista deep dish-pizzaa, joten tämä lahja oli oikein mieluinen.



Me tilattiin puoliksi medium-kokoinen pizza, mutta tarjoilija mokasi ja saimmekin vain pienen pizzan. Se riitti meille kuitenkin oikein hyvin ja mokauksen johdosta saimme mukaan vielä toisen pizzan ilmaiseksi. Sen Eric otti mukaan myöhemmin syötäväksi, koska lisää pizzaa ei mahtunut kumpaankaan sillä hetkellä! Pizza oli oikein herkullista, mutta tosi täyttävää, eikä mikään ihme kun miettii tuota juuston määrää. Lomalla voi vähän poiketa normiruokavaliosta... :)

Ruuan jälkeen päätimme lähteä ajelemaan takaisin pohjoiseen. Paksun pizzan valmistamisessa meni lähes tunti ja parkkiaikamme alkoi loppua. Suuntasimme ensimmäiseksi tukikohtaan viemään pizzan jääkaappiin, sekä ostamaan energiajuomat eli Navy Exchange-kaupasta (hih), koska aikainen herätys ja raskas lounas pistivät väsyttämään.

Ericin uuden kodin alakerran "hengailutiloista". Tämän pidemmälle mua ei päästetty! Huoneisiin ei edes puolisoilla ole asiaa.

Illalla suuntasimme vielä ostoskeskukselle tekemään Ericille muutamia uusia hankintoja, nyt kun he saavat tuoda jotain omaisuuttakin mukanaan huoneisiina, sekä illalliselle ostarin viereiseen ravintolaan.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Bootcampin valmistujaisseremonia

Saavuin Chicagon Midway-kentälle klo 23:n aikaan torstaina ja olin ihan poikki kun vieruskaverini (65-vuotias Chester ja hänen 90-vuotias äitinsä Wendy) halusivat jutella koko matkan, enkä päässyt ollenkaan nukkumaan niinkuin olin suunnitellut. Tämä on taas sellainenkin kulttuuriero! Kuinka moni suomalainen alkaisi vapaaehtoisesti juttelemaan koneessa vieruskaverille? Ja keksisi juttuakin useaksi tunniksi? Niinpä... Chester ja Wendy olivat ihan tosi symppiksiä tyyppejä ja tarjosivat mulle drinkkilipuillaan lasin viiniä:) Puhuimme lähinnä kissoista Chesterinkin ollessa suuri kissafani:D

Southwest on näköjään vaihtanut vodkansa Finlandiaan! Aika erikoinen ja yllättävä valinta kyllä. Melkein piti tilata drinkki sen kunniaksi, mutten kuitenkaan viitsinyt kun edessä oli vielä reilu tunnin ajomatka hotellille.

Kun olin saanut vuokra-auton alle lähdin suunnistamaan hotellille, joka sijaitsi Great Lakeseilla, eli reilu tunti pohjoiseen Chicagosta. Matkalla oli ruuhkaa, vaikka oli jo lähes keskiyö. (Onneksi me ei asuta Chicagossa!) Mua vähän jännitti tuo matka pimeässä ja vieraassa suurkaupungissa, mutta eipä se ajelu kyllä sen kummempaa sitten ollut kuin Houstonissakaan. Jouduin toimia kuskina myös koko viikonlopun, koska vastavalmistuneilla seiloreilla ei ollut lupaa ajaa autoa (tai tehdä paljon mitään muutakaan)!

Sain nukkua vain noin viitisen tuntia, sillä valmistujaispaikalla tuli olla jo 6.30-7 aikaan. Navigaattorini ohjasi mut (ja näyttävästi muutaman muunkin) viereisen sairaalan pihaan ja jouduin kysyä neuvoa, miten laivaston valmistujaisiin pääsee. Saavuin paikalle hieman seitsemän jälkeen, mikä ei haitannut ollenkaan, sillä monet tulivat vieläkin myöhemmin ja itse tilaisuus taisi alkaa vasta kahdeksan maissa.

Valmistuvia divisioonia taisi olla kuusi tai seitsemän. Yhteensä jotain yli kuusisataa seiloria! Tapahtuma oli aika hieno ja tosi mielenkiintoinen varsinkin tällaiselle ulkomaalaiselle mistään mitään tietämättömälle tomppelille:D Tapahtuma oli tietysti tosi isänmaallinen kun kerran Amerikassa ollaan: kansallislaulu laulettiin ja jokainen osavaltio mainittiin erikseen taputuksien ja hurraahuutojen kera. Toiset osavaltiot eivät saaneet yhtäkään taputusta tai huutoa (mm. Delaware ja Maine), kun taas toiset saivat hirveät suosionosoitukset (Texas ja Kalifornia saivat äänekkäimmät reaktiot)! Tapahtuma kesti pari-kolme tuntia ja koostui suurimmaksi osaksi marssimisesta ja puheista.


Kun itse seremonia oli ohi, saivat kaikki käydä etsimässä oman vastavalmistuneen seilorinsa ja onnittelemassa tätä nopeasti ennen kuin heidän oli aika palata pakkaamaan kimpsunsa ja kampsunsa ja lähteä kohti seuraavaa tukikohtaansa. Ericin divisioona muutti siis vain toiselle puolelle tietä toisten lähtiessä ihan eri osavaltioihin, joten minä menin hotellille odottelemaan että voin käydä noukkimassa miehen mukaani. Jouduin odottelemaan yli neljä tuntia kunnes vihdoin sain puhelun, että liberty on alkanut.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Vihdoin

Tein tänään vain nelituntisen työpäivän ja lähdin ennen lounasaikaa kotiin viimeistelemään vielä pakkailut. Olin etukäteen pakannut vain Ericin vaatteet ja tavarat, jotka vien mukanani Chicagoon. Kissat taisi tietää, mitä lattialla avoinna ollut matkalaukku tarkoitti, ja Roni kävikin toissayönä tekemässä pienet "jekut".


Heräsin keskellä yötä hirveään mekkalaan ja siellä se Roni meuhkasi matkalaukussa kissanminttupussin kanssa:D En vielä yöllä pimeällä tajunnutkaan, minkä sotkun se oli saanut aikaan! Kunnon ryökäle! Ravistelin kaikki vaatteet ja käänsin laukun ylöslaisin partsilla, mutta kaikkia murusia oli ihan mahdoton saada pois... Ihmettelen, miksi se kissanminttu piti sinne matkalaukkuun viedä? Ja miten se siihen edes oli päässyt käsiksi, kun sitä säilytetään ruokakomeron ylähyllyllä. Lahjakas katti.

"Antakaa ruokaa!" - tuttu näky ruokakomeron ovella

Nyt olen lentokentällä ja sain juuri tiedon, että lento on myöhässä 40 minuuttia. Toivottavasti ei myöhästy enempää! Menee varmaan yli puolenyön, että pääsen hotellille (mulla on välilasku Albuquerquessa ja lentokentältä on vielä melkein tunnin matka hotellille). Aamulla on myös aikainen herätys kun valmistujaispaikalla pitäisi olla seitsemään mennessä.

Myöhäinen lounas kentän Pappas Bar-B-Q:ssa.
Tästä USOn tuolista käsin näpyttelen tätä tekstiä. Mikäs tässä odotellessa :) (USO on militaryn oma lentokenttälounge, johon pääsee military id:lla. Ihan kiva etu, varsinkin kun täältä löytyy ilmaista naposteltavaa ja mukavat soffat!)

Palaillaan viikonlopun jälkeen :)

torstai 7. heinäkuuta 2016

One more week

En tiedä miksi arjesta on nykyään niin vaikea kirjoittaa. Ennen ei tarvinnut kuin avata kone ja alkaa näpyttelemään ja jutut syntyi kuin itsestään ilman sen kummempia suunnitteluja. Blogissa onkin nykyään aika hiljaista, kun nuo jutut tästä tuikitavallisesta arjesta on jääneet. Ei kai auta kuin odottaa jotain inspiraatiota!

Siitä on nyt seitsemän viikkoa kun Eric lähti. Viikko siis jäljellä siihen, että näemme viimein! Ensi viikon torstaina matkustan Chicagoon valmistujaisiin ja vietän pitkän viikonlopun siellä. Mutta valitettavasti tämä erossaolo ei kuitenkaan ollut tässä... Sitä jatkuu vielä toisetkin kahdeksan viikkoa (ja tietysti määrittelemättömän pituinen ajanjakso taas sen jälkeen).

Voitte varmasti uskoa, että oli hieman masentavaa kuulla nuo uutiset. Toiset kahdeksan viikkoa vielä yksin Houstonissa! En ole ehkä ikinä elämässäni ollut näin yksinäinen kuin näiden viimeisten viikkojen aikana. Vaikka mulla täällä tietysti on työ ja kavereita, niin tietynlainen tukiverkosto puuttuu. Eikä voi spontaanisti lähteä kaverin luo viettämään leffailtaa tai vaikka viinilasilliselle, kun välimatkat ovat 60-80km suuntaansa. Ja kaikilla on tietysti omat elämänsä ja kuvionsa, jotka jatkuvat samaan malliin kuin aina ennenkin. Nyt olen kuitenkin ainakin viimeistään tajunnut kuinka tärkeä se oma puoliso, "perhe", on kun se on yhtäkkiä puuttunut täysin. On tajunnut, miten tärkeitä ne kaikki pienetkin asiat on ja kuinka ihanaa on vaikka vaan voida kertoa toiselle päivästään. Nyt kirjoitan kirjeitä ja höpöttelen kissoille iltaisin. Taidan olla ihan aito ja virallinen crazy cat lady! :D



Onhan sitä ennenkin yksin oltu ja kaukosuhteessa, mutta erilaisessa ympäristössä ja tilanteessa ja yleensä joko kavereiden ja perheen ympäröimänä tai edes lyhyempiä aikoja kerrallaan. Vaikka viihdynkin mainoisti omassa seurassani ja teen mielelläni asioita yksin, niin pohjimmiltani olen kuitenkin sosiaalinen luonne ja kaipaan juttukaveria.

Valmistujaisten jälkeiset kahdeksan viikkoa Eric tulee siis myös viettämään Chicagossa koulutuksen seuraavassa vaiheessa, joka valmistaa heitä sitten siihen San Diegossa alkavaan koulutukseen. Viimeksi puhuessamme totesimme, että taidan lähteä SD:n melkeinpä sitten heti miehen perässä. Ei tässä täällä Houstonissa yksinolossa vaan enää ole mitään järkeä. Vaikka häviäisimme siinä sitten rahaa (=muuttorahat omasta pussista), niin se taitaa olla sen arvoista.