keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Viikko yksin

Olen nyt ollut viikon puhumatta tai tekstaamatta miehelleni tai kuulematta hänestä mitään. Todella outoa täytyy sanoa. Ja rankempaa, mitä olin odottanut. Se ettei tiedä, miten siellä menee ja ettei voi laittaa viestiä jos siltä tuntuu. Miehen puhelin ja vaatteet pitäisi saapua mulle paketissa päivänä minä hyvänsä. Oikeastaan olin odottanut niiden saapuvan jo aiemmin, mutta muuta en oikein voi tehdä kuin odottaa... Paketin mukana pitäisi myös saapua tieto mulle siitä, että voin mennä paikalliseen tukikohtaan hoitamaan omat paperiasiat kuntoon. Tulen saamaan iselleni military ID:n, jolla saa kaikenlaisia etuuksia ja uuden vakuutuksen sekä pankkitilin, johon mm. vuokrarahat ja palkka maksetaan.

Pakettia odotan myös siksi, että saisin osoitteen, johon lähetellä raapustelemiani kirjeitä! Niitä olen kirjoittanut yhden per päivä ja samalla odotan ensimmäistä kirjettä Chicagosta kuin kuuta nousevaa. Tulee olemaan todella mielenkiintoista kuulla millaista Navy Boot Campilla on ja millaisilla fiiliksillä siellä ollaan!

Sain pari päivää sitten - erittäin yllättävän - kukkalähetyksen pienen viestin kera kesken työpäivän :) Ericin on täytynyt soittaa kukkakauppaan jo ennen lähtöään.

Mulla on muuten perjantaina biometrics-aika green cardin uusintaa varten. (Käyn antamassa sormenjälkeni sekä ottamassa valokuvan uutta korttia varten.) Toivotaan että tämä uusinta hoituu yhtä nopeaa kuin alkuperäisen gc:nkin hankinta. Ainakin tämän ajan sain parissa viikossa. Sormet ja varpaat ristiin siis. Nykyinen vihreä kortti vanhenee heinäkuussa ja tämä uusi olisikin sitten voimassa seuraavat kymmenen vuotta. Tulen kyllä varmasti hakemaan USA:n kansalaisuutta heti kun siihen on mahdollisuus, ettei tarvi enää ikinä miettiä viisumi- tai gc-juttuja!

12 kommenttia:

  1. Ihana kimppu kukkasia, kaikessa kiireessä miehesi tuollaisen mukavan yllätyksen järjesti :)
    Pidetään peukkuja että green cardin uusinta onnistuu kivuttomasta nytkin!
    Paketin saapumiselle myös hoputusta niin pääset sitten hoitelemaan paperiasioita. Kyllä siellä toisessakin päässä jo kiivaasti odotetaan viestejäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Olin kyllä tosi yllättynyt noista kukista :) Tosi kivasti oli ajatellut.

      Poista
  2. Jaksamista sinne ♥ Ma en osaa kuvitellakaan olevani erossa ilman mitaan mahdollisuutta pitaa yhteytta :(

    Tsemppia kans green cardin kanssa. Mulla meni aika sutjakasti se uusinta, toivottavasti siella sama. Ja hauskaa etta sa oot ihan valmis hankkimaan kansalaisuuden. Ma en oo vielakaan sita hakenut, vaikka mahdollisuus on ollut jo pari vuotta. Jotenkin it just doesn't feel right. Ehka joskus tulevaisuudessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) ei tää kyllä mustakaan oo kivaa ollenkaan, mut nyt on vaan pakko! Täytyy yrittää pitää itseni kiireisenä, että aika menis nopeaa!

      Mä oon halukas hankkimaan kansalaisuuden siksi, että se helpottaa elämää, jos esim. oltais niinkin onnekkaita että päästäis laivaston puolesta asumaan ulkomaille tai itse haluaisin viettää pidemmän aikaa vaikka Suomessa joskus. Ei tarvisi miettiä GC-asioita siinä vaiheessa. Muuten en oo mikään "oooo haluan olla amerikkalainen"-tyyppi, hehe:D

      Poista
  3. Ihanat kukkaset <3 ja tsemppia odotteluun! Toivottavasti saat paketin pian.
    Ma kanssa meinaan hakea kansalaisuutta heti kun voin eli ensi vuoden heinakuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia<3 meillähän on aika samoihin aikoihin sitten kansalaisuuden haku edessä... Toivottavasti se on suht simppeli prosessi!

      Poista
  4. Ihana ylläri tuo kukkalähetys! :) Mun ukolle ei olis juolahtanut mieleenkään :D Edelleen huimasti tsemppiä, ikävään turtuu taas pikkuhiljaa sen alkurysäyksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo mun ukko välillä yllättää :D Amerikkalaiset osaa musta muutenkin olla keskimääräistä romanttisempia (ainakin kuin suomalaiset)!
      Ja kiitti, turtumista odotellessa...:)

      Poista
  5. Tsemppiä sinne, varmasti tosi rankkaa tulee olemaan.
    Mietin juuri milloinkohan olen viimeksi itse kirjoittanut kirjeen. Taisi olla silloin vielä elossa olevalle mummille, kun viimeksi olin Saudeissa, vuonna 2009.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenisen päivää erossaoloa takana ja suurin piirtein saman verran on kirjeitä odottamassa postitusta (sain juuri vasta osoitteen). Mitään ei ole vielä kuulunut boot campilta:/ Ihan mälsäähän tämä on!

      Poista
  6. Ihanan romanttinen yllätys ja kauniit kukat. :) Kaikkea hyvää päiviisi. <3 Toivottavasti saisit pian postia ja kuulet vihdoin miehen kuulumisia. <3

    VastaaPoista