keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Update

Jaa jaa niin se vaan aika kuluu, että Ericillä on huomenna viimeinen työpäivä! Sitten mies on siis työtön. Mutta ei hätiä! Kolmen viikon päästä koittaa lähtö bootcampille Chicagoon! Töistä irtisanoutuminen oli ajoitettu sopivasti silleen, että (kunnolla) treenaamiselle jää aikaa ennen lähtöä. Työmatkat ja itse työ kun ovat häirinneet aikatauluja välillä aika pahasti ja treenejä on jäänyt väliin. (On se silti jo jonkin aikaa treenaillut kaksi-kolme kertaa päivässä!) Herätyskello soi joka päivä neljän maissa ja minä jään sänkyyn koisimaan yksin vielä noin tunniksi kun Eric lähtee päivän ekoihin treeneihin. Ja kertaakaan ei muuten ole marissut tai valittanut aikaisista herätyksistä tai runsaista treeneistä. Nyt taidetaan siis olla ihan oikealla alalla :) Saisipa vaan itsekin välillä tehdä jotain muuta kuin istumatyötä!

Töiden loppumisen kunniaksi (tai oikeasti mun pyynnöstä hehe) lähdetään viikonloppuna yhdeksi yöksi Austiniin pyörähtämään! Pohdittiin otettaisiinko kisut mukaan, mutta koska ollaan siellä vain yksi yö ja niiden mukaan ottaminen olisi hankalaa, koska check in on vasta kolmelta, joten matkaan ei voisi lähteä kovin aikaisin, päädyttiin jättämään ne kotiin. Andy ystävällisesti vielä lupautui käymään ruokkimassa ne meidän poissaolon aikana, joten voidaan olla hyvillä mielin :)


Muuta erityistä raportoitavaa tässä ei nyt tällä hetkellä sitten olekaan. Toivon vaan, että aika menee nopeaa pääsisin pian itsekin muuttamaan. En ihan hirveästi odota noita kuukausia yksin täällä Houstonissa!

Viime vuoden Austinin reissuun postauksiin pääsee tästä.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Costa Rica: Jaco

Meidän viimeinen stoppi Costa Rican reissulla oli pieni ja rauhallinen hipsterikylä Jaco. Jaco valikoitui viimeiseksi kohteeksi pitkälti sen vain sopivan sijainnin vuoksi kartalla, mutta osoittautui oikein varteenotettavaksi vierailukohteeksi.



Lämpötila reissulla tuntui vain kohoavan päivä päivältä ja Jacon kaduilla olo alkoi tuntua aika tuskaisalta. Texasin kesät ei vielä ole selkeästi tehneet ainakaan mua immuuniksi tällaisille hellelukemille!

Meidän tilaihme :)

Käytiin aamulenkillä/kävelyllä tuolla pellolla ja meidän ylitse lensi papukaijaparvi! Oli muuten eka kerta kun näin papukaijoja lentelemässä luonnossa. Mutta enpä kyllä ole laiskiaisia tai apoinoitakaan ennen nähnyt muualla kuin eläintarhassa.

Meidän hotelli sijaitsi vähän syrjässä, parin kilometrin päässä keskustasta ja rannalta, mikä sopi meille oikein mainiosti. Varsinkin kun se oli rakennettu pienen kukkulan päälle, josta saatiin taas oikein kivat maisemat lännessä merelle ja idässä vuoristoon päin. Meidän hotelli, Hotel Vista Pacifico, oli pieni, noin kymmenen huoneen majatalo, jota ylläpiti mukava kanadalainen pariskunta.



Hotellin söpö koira, jota allas kiinnosti ihan hirveästi. Uimaan se ei kyllä uskaltanut tulla, vaikka yritettiin houkutella.

Hotellilla asusti myös tällainen nyrpeä kissa :)

Jacossa me ei keskitytty mihkään nähtävyyksiin tai muuhunkaan erityiseen "tekemiseen", vaan käytettiin lähes koko aika vain uima-altaalla ja rannalla rentoutumiseen. Tällainen rentoilu sopikin täydellisesti tuonne rauhallisen surffikylän menoon. Kumma kuinka altaassa pulikointi ja sen reunalla makoilu tuntuu lomalla ihan erilaiselta kuin täällä kotona Texasissa! Löytyyhän meiltä tosiaan tuosta omalta pihaltakin uima-allas ja palmuja, mutta aika harvoinpa sinne altaalle tulee mentyä. Kotona on aina jotain tekemistä ja mielessä pyörii työ- ja muut arkiset asiat.

Palmujen lisäksi kadun varsilla kasvoi mm. mango- ja avokadopuita ja niiden hedelmiä näkyikin liiskaantuneina maassa!
Rannalla oli hieman rauhallisempaa kuin Manuel Antoniossa!


Se, mikä Costa Rican reissulla tuli yllätyksenä, oli hinnat. Sekä ruuan, että ihan ylipäätänsäkin. Olin olettanut että CR:ssa olisi halvempaa, mutta väärässä olin. Hinnat olivat Jacossa ja Manuel Antoniossa samat tai jopa kalliimmat, mitä täällä Texasissa. Vain pääkaupungissa San Josessa söimme halvemmalla (pääruoat halvimmillaan n. $6-8), mitä täällä kotona. Luinkin myöhemmin jostain, että jos haluaa lähteä budjettimatkalle Väli-Amerikkaan, joka noin muuten on ilmeisesti hyvinkin edullista seutua, kannattaa kiertää Costa Rica kaukaa:D Taitaa olla turismilla jotain tekemistä tämän kanssa. Vaikka mulla ei kylläkään tullut missään välissä sellainen "olemme turistirysässä"-olo edes. Oikeastaan vain Manuel Antonion kansallispuistokierroksella turisteja näkyi vähän liikaa. Mutta esim. Jaco ei ollut ollenkaan täynnä turisteja ainakaan tähän aikaan vuodesta!

Ruoka CR:ssa oli hyvin meksikolaistyyppistä, joka ei oo mun lempparia ollenkaan. Nachot sen sijaan uppoaa, ja niitä söinkin reissulla varmaan kolme annosta kanan kanssa :)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Houstonin paras brunssi?

Rakastan brunsseja ja googlettelinkin tuossa jokin aika sitten Houstonin parhaita brunsseja ja erityisesti brunssibuffeita. Silmiini osui trendikkäässä Montrosessa sijaitseva paljon hyviä arvosteluja saanut paikka nimeltä Baba Yega.

Brunssibuffet Baba Yegassa maksaa $25 per henkilö + juomat ja tipit ja tarjolla on niin paljon ruokaa, että ainakaan mun mahalla en jaksanut maistaa puoliakaan tarjolla olevista ruuista. Täytyy siis ehdottomasti käydä tuolla uudelleen ja maistaa loppujakin ruokalajeja:)

Ravintolan etupuoli - ei todellakaan sitä perinteisintä Houstonia!
Puolen päivän jälkeen jono oli niin pitkä, että ravintolan  edessä sijaitseva mimosabaari tuli tarpeeseen
Ihmisiä odottelemassa pöytiään
"Jouduttiin" ottamaan kannu, koska yksittäisen lasillisen hinta oli niin korkea, että kannu tuli halvemmaksi jos halusi enemmän kuin lasillisen brunssijuomaa. .Meidän kannusta jäi noin kolmasosa juomatta ja jäimme siltikin voitolle.
Muutama suositus

Ravintolan takapihalla oli kaunis puutarha
Tarjolla oli vohveleita, munakkaita, vastaleivottuja leipiä, hedelmiä, eggs benedictejä, jälkiruokia... Vaikka mitä ihanaa!

Saavuimme brunssille suoraan salilta, kuten kuvista saattaa huomata :D olisi ehkä voinut vähän panostaa ja ottaa vaihtovaatteet mukaan, mutta onneksi täällä on yleistä pukeutua urheiluvaatteisiin vapaa-ajallakin, joten emme ehkä näyttäneet ihan urpoilta!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Costa Rica: Manuel Antonio

Seuraava määränpäämme Costa Ricassa oli Tyynenmeren rannalla sijaitseva Manuel Antonion pieni kylä ja kansallispuisto (viidakko). Saavuimme perille iltapäivällä ja suuntasimme heti rannalle, kun olimme jättäneet tavarat hotellille.







Rantsuilun jälkeen lähdimme suuntaamaan parin matkamuistomyymälän kautta takaisin hotellille (täytyi ostaa postikortit ja magneetti). Matkalla hotellille huomasimme tienvarressa kyltin jossa mainostettiin "zip liningia" (en tiedä onko tälle suomenkielistä nimitystä, mutta kyseessä on siis vaijereiden varassa kiitäminen läpi viidakon) ja päätimme poiketa kokeilemassa kyseistä aktiviteettia. Vaihtoehtona oli myös "sähköpyörä", joka ei ollut läheskään yhtä hurja ja päätimme ottaa varman päälle ja valita sen, koska mulla on pieni korkeanpaikankammo. Ei noissa korkeuksissa kyllä mitään kammoa päässyt tulemaan, ja tuo "pyörä" oli ihan lälly :D Mutta kiva kokemus oli ja päästiin näkemään reissun eka laiskiainen sekä apinalauma!



Jeee! Jostain syystä Ericin pyörä liikkui paljon nopeampaa kuin mun ja se oli koko ajan mun peräsimessä kiinni.
Tässä tuli loikoiltua ihan liian vähän. Oli kyllä luksuksin parveke ikinä. Jos ikinä eksyt Manuel Antonioon, niin varaa parvekkeellinen huone Hotel Villas El Parquesta! Täydellisyyttä!

Seuraavalle aamulle olimme varanneet opastetun kierroksen kansallispuistoon. Olimme lukeneet, että mahdollisuus nähdä eläimiä on paljon suurempi oppaan kanssa. Ja näin todellakin oli! Meidän opas oli joku superihminen supernäöllä varustettuna. Me ei oltaisi varmaan nähty mitään muita eläimiä kuin apinoita ilman oppaan tarkkoja silmiä ja kaukoputkea. Apinat remusivat puissa ja pitivät kamalaa mekkalaa, kun taas muut eläimet olivat piiloutuneet kasvuston sekaan ihan todella hyvin, eivätkä pitäneet minkäänlaista meteliä itsestään. Meidän opas oli muutenkin ihan tosi hyvä. Hänellä oli biologin tutkinto ja lisäksi hän oli "nature specialist" ja hän tiesi kaiken kaikista luonnonpuiston eläimistä ja tunnisti jokaisen hyönteis- ja lintulajinkin tuosta noin vain! Aivan uskomaton tyyppi. Kyseltiin häneltä kaikenlaisia kinkkisiä kysymyksiä retken aikana ja kaikkiin saimme vastauksen. Opimme mm. sen, että apinoille ei saa hymyillä eikä syöttää banaaneja (tai mitään muutakaan). Eikä tullut kuuloonkaan, että eläimiin kukaan olisi mennyt koskemaan.

Meidän aamupalapaikka ennen viidakkokierrosta :) Koko Manuel Antonio oli rakennettu rinteeseen meren rannalle ja näköalat olivat ihanan kauniit. Voisin tuijotella merta pienen ikuisuuden!
Mun aamupala "huevos rancheros". Menetteli...
Ilman oppaan kaukoputkea suurinta osaa eläimistä olisi ollut tosi vaikea nähdä. En vieläkään ymmärrä miten opas ne edes spottasi jostain kaukaa puiden latvoista ennen kaukoputken oikeaan paikkaan asettamista!
Kaukoputken avulla saimme mm. tämän tyytyväisen laiskiaisen ja sen vauvan ikuistettua puhelimen kameralle
Apinat tuli ihan parin metrin päähän meistä, mutta niiden kuvaaminen oli hieman haastavaa, kun ne liikkuivat niin vikkelää
Patikkapolun päässä sijaitsi ihana paratiisiranta, jossa pääsimme pulahtamaan veteen, mikä tuntui ihan täydelliseltä parin tunnin hikisen viidakkokierroksen jälkeen. Harmi kun me ei vaan oltu tajuttu ottaa uikkareita mukaan! Onneksi ulkona oli lämmin (tai siis kuuma) ja vaatteet kuivui nopeaa.

Olin ihan lumoutunut näistä Manuel Antonion rannoista ja sanoinkin Ericille, että en ehkä eläissäni ole käynyt näin kauniilla rannalla! Ericillekin kelpasi, mutta eivät kuulemma vedä vertoja Hawaijin rannoille! Hawaijin reissua siis odotellessa... ;)



Viidakkokierroksen jälkeen meidän täytyikin kiiruhtaa kovaa vauhtia luovuttamaan meidän hotellihuone, sekä jatkamaan matkaa kohti Jacon surffikaupunkia, josta lisää ensi kerralla.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Costa Rica: San Jose

Vihdoin pääsin käymään reissukuvat läpi. Täältä pesee nyt siis reissun ekan osion eli San Josen kuvia. Jostain syystä suuri osa kuvista on ihan ylivalottuneita :/ (Ei sillä, että mun kännykkäräpsyt nyt yleensäkään kovin laadukkaita olisi.)

San Jose ei ole mikään maailman kaunein kaupunki, eikä myöskään kovin, tai oikeastaan ollenkaan, turistimainen. Me ei törmätty koko sielläoloaikana kuin ihan pariin hassuun turistiin itsemme lisäksi. Tämä oli kyllä ihan ymmärrettävää, koska maasta löytyy ihania rantoja, vehreitä sademetsiä ja vuoristoja tulivuorineen. Veikkaanpa ettei kovin moni vaivaudukaan vierailemaan San Josessa Costa Rican matkallaan, ellei sitten lennä sinne kuten me. Meilläkin oli ekana aamuna vähän tenkkapoo herätessä, että mitähän sitä tekisi. Googleteltiin joitakin tärppejä (turreille suunnattu tekeminen tuntui koostuvan lähinnä museoista) ja lähdettiin kaduille tepastelemaan ja etsimään aamupalapaikkaa. Me oltiin liikkeellä jo kahdeksan jälkeen ja kadut olivat suht kuolleita tuohon aikaan. Kaikki puljut oli kiinni ja aamiaispaikkaa oli vaikea löytää. Sopiva aamupalapaikka löytyi lähes tunnin köpöttelyn jälkeen (melkein kaikki vastaantulleet ja auki olevat ravintolat olivat jenkkiläisiä pikaruokaketjuja ja sellaiseen emme suostuneet menemään kirveelläkään) ja tässä vaiheessa kadutkin alkoivat pikkuhiljaa herätä eloon. Me saatiin vatsat täyteen, jonka jälkeen päätettiinkin sitten suunnata Costa Rican kansallismuseoon, joka oli perustettu armeijan vanhojen muurien sisään.

Muuten meidän San Josessa viettämä aika koostui aika pitkälti päättömästä kadulla haahuilusta. Käveltyä tuli siis paljon! Vaikka San Jose ei meidän suosikiksi tällä matkalla yltänytkään, niin oltiin kuitenkin tyytyväisiä, että päätettiin viettää siellä päivä. Sehän on omalla tavallaan juuri sitä aitoa Costa Ricaa (tai toki rantakaupungitkin on, mutta ne ovat varmasti muokkaantuneet aika paljon turismin siellä lisäännyttyä).

Lennettiin ekaa kertaa halpalentoyhtiö Spiritillä. Lentoliput ovat halvat, mutta kaikesta ylimääräisestä täytyy maksaa. Edes käsimatkatavaraa ei saa koneeseen viedä ilmaiseksi. Jos unohtaa tulostaa boarding passin kotona valmiiksi, täytyy siitä myös maksaa, että sen saa kentältä. Koneessa ei myöskään saa mitään, edes vettä, maksutta. Mitään valittamista ei Spiritin lennoissa kuitenkaan ollut, mitä nyt nuo penkit oli vähän epämukavat. Selkänojan asentoa ei pystynyt edes säätämään. Onneksi lento oli lyhyt. Ja tilaa meillä oli ruhtinaallisesti. Koko koneen etuosa oli menomatkalla jostain syystä ihan tyhjillään. Yleensä kuulemma Houston-San Jose-väli on oikein suosittu.
Lentokentällä vaihdoimme vähän paikallista valuuttaa, joka oli ihanan värikästä. Tykkäsin erityisesti tuosta laiskiaissetelistä :)
Meidän hostelli oli vanha kartano, joka oli kunnostettu dormityyppiseksi hostelliksi. Meillä oli kuitenkin ihan oma huone. Sijainti oli loistava ja itse hostellikin ihan jees.

Kansallismuseon portailla


Armeijan muurit ovat saaneet hieman osumaa. Aikamoista! Sisällä pääsimme näkemään mm. karmeita vanhoja sellejä, yököttävät wc-tilat, sekä johtajan hulppeat huoneet vanhoine hienoine huonekaluineen. Lisäksi museosta löytyi kaikenlaisia historiallisia kokoelmia, luonnonhistoriallinen puoli sekä ihana virheä "perhosnäyttely".
Perhoset asustelivat täällä





Illalla kaduilla riitti poppoota
Jos joku nyt haluaa sanoa, että onhan San Jose ihana ja kaunis ja viehättävä, niin kerrottakoon, että valitsin kaikkein kauneimmat ja värikkäimmät kuvat tänne blogiin laitettaviksi ;) Paljon harmaata, ankeaa, betonia, köyhää ja likaistakin löytyi noilta kaduilta.

Kolme viimeistä kuvaa ovatkin sitten automatkalta San Josesta rannikolle kohti Quepoksen kaupunkia ja Manuel Antonion kansallispuistoa. Valitsimme kartasta lyhyimmän reitin, joka osoittautui suurimmaksi osaksi pieneksi mutkittelevaksi hiekkatieksi keskellä vuoristoa :D Meno oli aika hidasta ja pomppuista meidän minivuokra-autolla (joka oli muuten hieman pölyinen kun päästiin perille). Olisi ehkä sittenkin kannattanut valita se pidempi reitti, joka olisi ollut ihan kunnon motari. Hupsista.. Pääsimmepä ainakin näkemään kauniita maisemia korkeilta vuorenrinteiltä ja pieniä ihan muutaman kymmenen ihmisen alkeellisia kyläpahasia.



Lehmä tiellä!