torstai 18. helmikuuta 2016

Pako arjesta

Lennän tänä iltana Fort Lauderdaleen viettämään viikonloppua kaverini Ikan luo, joka muutti sinne viime vuonna täältä Houstonista miehensä työn perässä. Toinen kaveri, Eeva, on myös lähdössä matkaan, mutta tulee eri lennolla ja lähtee vieläpä eri kentältä. Itse halusin mielellään lennon tästä meidän lähikentältä Hobbylta, kun taas Eevalle Houstonin pääkenttä Bush oli kätevämpi.

Pakko sanoa, että mä sitten inhoan pakkaamista! Vaikkakaan näin lyhkäiselle matkalle ei toki paljoa tarvi, niin se tuntuu silti jotenkin ärsyttävältä ja vaivalloiselta keräillä tarvittavia tavaroita kasaan ja miettiä, mitä vaatteita pakkaisi mukaan, että pärjäisi mahdollisimman vähällä, muttei tarvisi joka päivä kuitenkaan samaa asua käyttää! Laukun purkaminen matkan jälkeen taas on helppoa: kunhan heittää vaatteet pyykkikoppaan ja pistää loput tavarat omille paikoilleen!:)

Tällä ressulla mennään näin kevein kantamuksin. Seuraava laukkukoko olisi tästä ollut ihan kunnon matkalaukku. Pitäisi kyllä hommata joku pikkuinen vetolaukku lyhyille reissuille.

Kaukana on ne ajat kun otin matkalaukun esille viikkoa ennen reissua ja aloin suunnitelmallisesti asetella sinne vaatteita yksi kerrallaan! Nykyään "paniikkipakkaan" poikkeuksetta vikana iltana ennen matkaa ja unohdan aina vähintään hammasharjan tai laturin:D (Nytkin tässä ruokatunnilla heittelin vikat tavarat kassiin!) Nuorempana matkalle lähteminen tuntuikin aina jotenkin huikean isolta jutulta ja mahanpohjassa oli perhosia vähintään pari päivää etukäteen. Muistan ikuisesti esim. ekan kerran vaihtoon lähtiessäni, kuinka en pystynyt koko lähtöpäivänä syömään mitään kun jännitti niin paljon! :D Saatika sitten nukkumaan lähtöä edeltävä yönä. Nykyään tuntuu, ettei näitä lähtöjä (oli sitten kyse ihan lyhyestä tai pidemmästäkin reissusta) oikeasti kerkeä paljon miettiä etukäteen ja lähtö tulee aina jotenkin yllättäen:D

Ei toki sillä, ettei reissuun lähteminen mukavaa olisi. Kyllä sitä sitten viimeistään lentokoneessa rentoutuu ja pääsee loma-modeen :) Tavallaan olisi kyllä kiva kun matkalle lähdössä olisi vieläkin samanlainen jännitys ja hohto kuin silloin nuorempana...

12 kommenttia:

  1. Taas blogiteksti, joka muistuttaa, että kohta pitäs oikeasti miettiä, mitä vaatetta ottaa reissuun / tarviiko pestä jotain / mikä laukku.... Mulle on kaikkien reissujen jälkeenkin jäänyt päälle se huono nukkuminen. Vakiokomboni on, että ensin näen päivä-pari ennen matkaa unta, että myöhästytään lennolta ja sitten vikana yönä heräilen tunnin välein tarkastamaan mitä kello on ja onko herätys varmasti päällä.

    Hyvää reissua Floridaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, että pakkaaminen ja se miettiminen osaakin olla rasittavaa! Onneksi itse reissaaminen on mukavaa :-) Kiitos.

      Poista
  2. Mä inhoan pakkaamista mutta yhtä lailla kyllä laukkujen purkamista. Ihan vihoviimeistä hommaa! Hauskaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on :D se reissaamisen inhottava puoli. Kiitos:)

      Poista
  3. Oih, kuulostaapa kivalta irtiotolta! Hauskaa reissua! Terkkuja leideille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia:) Hyvät viikonloput teillekin!

      Poista
  4. Itseäni jännittää aina matkalle lähteminen, oon tainnut reissata liian vähän ja tarviin harjoitusta. :) Ja menomatkan koitan aina miettiä, että mitä unohtui ottaa mukaan tai jäi tekemättä. Mutta sitten on taas kivaa kun pääsee perille ja voi kunnolla relata. :)

    Oikein hyvää ja hauskaa reissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit ei kun harjoittelemaan ;) heh. No mutta voin kuvitella, että perheen (=lapsien) kanssa homma on stressaavampaa ja kaikkea saa miettiä monin kerroin enemmän!
      Kiitos paljon, täällä ollaan kentällä :-)

      Poista
  5. Mukavaa irtiottoa ja paljon rentoutumista & aurinkoa! :)

    VastaaPoista
  6. Minulla on oman blogin rakentaminen työn alla, niissä merkeissä olen tutustunut muiden blogeihin. En nyt tiedä, miten tänne päädyin, mutta tykkään kovasti sun tyylistäsi kirjoittaa. Yksinäni täällä naureskelen sun jutuillesi! Varmaan tulee palattua toisenkin kerran ja oikeastaan nyt oivallan, mikä blogeissa oikein voi koukuttaa. Terkkuja räntäkuraloskaSuomesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Kiva jos voin saada hymyn jonkun huulille:) itsekin tein samaa, ennen tämän oman blogini aloittamista.

      Poista