maanantai 1. helmikuuta 2016

Houston yläilmoista

Perjantaina saatiin vihdoin vedettyä yli yksi kauan "Houston bucket listillä" keikkunut kohta, nimittäin käydä katsomassa kaupunkia sen korkeimman rakennuksen Morgan Chase Towerin huipulta. Hyvä näin kahden täällä asutun vuoden jälkeen hehe.

Tämä kohta on osoittautunut aika kinkkiseksi, sillä pääsy tuolle näköalatasanteelle onnistuu vain "office hourien" sisällä eli arkisin kahdeksasta viiteen! Aika hankalaa siis näin työssäkäyvälle ihmiselle.

Nyt olemme saaneet työkaverini kanssa muokkailtua työtuntimme niin, että joka toinen perjantai toinen meistä pääsee lähtemään jo kahdelta ja tajusin, että nyt mulla vihdoin on mahdollisuus päästä tuonne pilvenpiirtäjän huipulle maisemia katsomaan. Sattuipa vielä niin hyvä tuuri, että Erickin pääsi töistä kahdelta viime perjantaina ja sain hänet seuraksi! Sääkin suosi (toisin kuin Chicagossa pari vuotta takaperin) ja näkyvyys oli ihan optimaalinen. Omistaisipa vielä kunnon kameran :)

Meidän ehkä eniten edestakaisin suhaamaa motari "45".


Näkymä pohjoiseen päin ja ihana motariliittymien hässäkkä.


Ja koska kyseessä on ihan "perus toimistorakennus", jonne kaikilla on vapaa pääsy, on tämä kyseinen nähtävyys täysin ilmainen :)

12 kommenttia:

  1. Hih, maisemat kuin suoraan Dallasin tunnarin taustalta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ite en oo Dallasia koskaan katsonut, mutta kaupungissa kyllä käynyt muutamaan otteeseen ja onhan nää kaksi kaupunkia kyllä aika samanlaisia!

      Poista
  2. Osaisitko sanoa riittääkö texasissa aitoa ajaessa suomen ajokortti vai pitääkö kansainvälinen olla? Itse aina ajanut suomen kortilla kun tutulta lainannut autoa mutta nyt pitäisi ihan autovuokraamosta vuokrata auto ja alkoi mietityttämään asia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni 3kk saa ajaa suomalaisella kortilla ja sen jälkeen pitäisi hommata paikallinen. Kannattaa tarkistaa vielä autoliiton sivuilta. itse hommasin tänne muuttaessa USA-liitteen korttiin, joka on siis vaan käännös, koska suomalaisessa kortissahan ei ole mitään englanniksi.

      Jos meinaat ajella jonkun tutun autolla täällä, pitäisi heidän lisätä sut heidän vakuutukseen lisäkuskiksi (mikä on kuulemma kallista). Tämä siksi, jos jotain sattuu niin vakuutus korvaa sen sitten. Poliisithan nyt ei kai siitä välitä mikä kortti sulla on. Mua ei kyllä koskaan oo ainakaan pysäytetty:)

      Poista
    2. Nyt vasta luin, että oot vuokraamassa. Siitä en oo varma miten se toimii, muuta kuin että täytyy olla vissiin 25-v? Ei valitettavasti ole asiasta omakohtaista kokemusta. Kannattaa ehkä kysellä tuolla "suomalaiset Houstonissa"-FB-ryhmässä. Monilla on tänne muuttaessa ollut eka vuokra-autot käytössä.

      Poista
    3. En tiiä miten Teksasissa on, mutta Kaliforniassa ainakin riittää ihan suomalainen ajokortti kun vuokraa auton :). Ja siis alle 25-v voi kans vuokrata, mutta se on huomattavasti kalliimpaa, koska sillon on pakko ottaa vuokraamosta ekstra vakuutus, koska on nuori kuski. Niin ja autoliiton sivuilta näkee mihin maihin tarvii sen kansainvälisen ajokortin ja Amerikkaan ei tarvi jos on ihan perus turistina liikenteessä.

      Poista
  3. Okei, pitänee sieltä kysyä! Kiitos neuvosta

    VastaaPoista
  4. Me ollaan viety vieraamme aina tuonne ja siinä samalla leikitty itse turisteja ;) Mut jotenkin aina yhtä vaikuttavaa mun mielestä katsella näin jättimäistä kaupunkia yläilmoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin sun blogista katselleeni kuvia tuolta :) se on kyllä hyvä paikka viedä vieraat. Harmi kun itellä menny työajat ihan ristiin aukioloaikojen kanssa!

      Poista
    2. Joo aukioloajat on kyllä ihan pöllöt. Meilläkin on aina ollut sovittelemista töiden ja ruuhkien takia. Mutta upeat on näkymät!

      Poista

  5. Pakko vaan todeta, että onpa kyllä ruma kaupunki! Karseet näköalat. Näkyy vaan noi kauheet motarit. Siis miks tää Houston ei vois olla kaunis ja ydillynen vaan oikeesti tollanen teollisuuskaupunki, missä kuuluu vaan ajaa autolla... 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahahaaaaa :D paras kommentti ja oot niin oikeessa!

      Poista