perjantai 29. tammikuuta 2016

Rattijuoppoilusta

Jos on Amerikan kansalainen, on mahdollisuus päästä (tai joutua, miten sitä nyt katsoo) jury dutyyn, eli oikeuteen kuuntelemaan ja vaikuttamaan tuomiohin. En tarkalleen tiedä, miten tämä järjestelmä toimii, mutta ilmeisesti osallistujat valitaan arvonnalla ja tästä velvollisuudesta ei voi luistaa. Pakko on siis mennä jos valituksi tulee.

Mun työkaveri tuli hiljattain valituksi ja onkin ollut maanantaista torstaihin poissa töistä suorittamassa tätä kansalaisvelvollisuuttaan viiden muun sattumanvaraisen päättäjän kanssa.

Tapaus oli seuraavanlainen: mies näki motarilla holtittomasti ajelevan auton, joka oli törmäillyt motarin sivuilla oleviin betoniseinämiin ja kurvaillut motarin laidalta toiselle käyttämättä vilkkua (täällähän kaistoja moottoritiellä on noin viisi tai jopa enemmän, joten aika hurjaa tuollainen). Mies päätteli kuskin olevan humalassa ja soitti poliisit. Poliisit saivat tyypin kiinni aikansa häntä jahdattuaan ja tekivät juoppotestin (Amerikassahan tämä on tyyliä "kävele suoraa viivaa pitkin" ja alkometri-testi tehdään vasta asemalla). Mies oli horjahtanut kerran sivulle viivaa kävellessään ja puhallustestikin oli osoittanut alkoholia olevan veressä juuri sen sallitun määrän yli. Mies väitti juoneensa vain yhden kaljan ja tuntevansa olonsa heikoksi koska ei ollut koko päivänä syönyt mitään ja oli myös influenssa- ja keuhkokuumelääkityksen alaisena. Quilty or not quilty?

Työkaverini oli heti (automaattisesti ja vahvasti!) sitä mieltä, että tyyppi on ehdottomasti syytön. Samoin oli kolme muuta päättäjää. Vain kaksi oli sitä mieltä, että tyyppi oli syyllistynyt rattijuoppouteen. Syytettä ei siis päädytty nostamaan ja tyyppi pääsi kuin koira veräjästä. Perusteluna syyttömyydelle käytettiin lääkitystä ja sitä, että poliisin käyttämää alkometriä eli ollut kalibroitu sen käyttöönoton jälkeen, kuten sen valmistaja suosittelee.

Väkisinkin tuli mieleen olisiko tulos ollut toinen, jos tapaus olisi käynyt Suomessa? Täällähän pienessä hiprakassa ajelu on valitettavan yleistä ja hyväksyttävää, ja yleinen mielipide tuntuukin olevan, että se on ok kunhan ei jää kiinni. Henkilökohtaisesti mua ärsytti kuunnella työkaverin selostusta tapauksesta, koska jos tyyppi ei pysty ajamaan motarilla suoraan törmäilemättä sivuraiteisiin, on se musta jo tarpeeksi hyvä syy olla ajamatta ollenkaan. Oli siinä kyse nälän, lääkkeiden ja "yhden kaljan" aiheuttamasta heikotuksesta tai kunnon juopumuksesta.

torstai 28. tammikuuta 2016

Tammikuussa tapahtunutta

Ollaan vihdoin päästy nauttimaan meidän parvekkeesta. Siitä, johon paistaa ihana iltapäivän aurinko ja josta silloin tähän muuttaessa olin niin innoissani. Aluksi meillä ei ollut parvekekalusteita ja kun ne vihdoin saatiin hommattua, alkoikin ulkona olla jo aivan liian kuuma. Nyt vihdoin tammikuussa on ollut useita sopivan lämpöisiä iltapäiviä ja aikaa istuskella lukemassa tai katselemassa auringonlaskua. Ei toki koko kuun ole tällaiset unelmasäät ollut. On tähän väliin mahtunut kaikkea rankkasateista nollakeleihinkin. Mutta silti :) !

Mm. tätä Andyltä saatua kirjaa on partsilla tullut luettua. On muuten koukuttava teos! Tän saattaa ihan joutua säästämään uusintalukua varten.
Kisutkin, Roni erityisesti, tykkää makoilla partsilla auringossa

Muutenkin olen ihmetellyt taas näitä Houstonin sääilmiöitä ja lämpötilanvaihteluita. Miten yhtenä päivänä voi olla lähes nollakelit ja seuraavana pärjää t-paidalla? Tai jopa samana päivänä myöhemmin. Täällä ei kyllä koskaan (näin talvikaudella) tiedä, mitä odottaa ja kaikkeen täytyy olla varautunut.

Auton ikkuna oli jäässä tuossa yksi päivä töihin lähtiessä. Myöhemmin samana päivänä oltiin taas yli 20 astetta plussan puolella.

Olen vihdoin aloittanut Kayla Itsineksen treenit, jotka mulla on ollut sähköpostissa odottamassa jo muutaman kuukauden ajan. En viitsinyt aloittaa loppuvuodesta, ettei reissut pilaa hyvää rytmiä. Treenejähän tehdään kolme kertaa viikossa. Pituudeltaan ne ovat vain 28min per treeni (+suositeltavat alkulämmittely, loppuverryttely ja venyttelyt) ja niiden teko onnistuu hyvin kotisalilla tai jopa kotona, koska ne tehdään suurimmaksi osaksi kehon omalla painolla. Helppoa, nopeaa ja kivaa! (Tähän on pakko lisätä, että Ymca saa nyt multa kyllä risut, koska he pitävät jumppasalit tuntien välillä lukittuina eivätkä suostu avaamaan niitä "turvallisuusriskin vuoksi" (kysytty on). 24hr:lla saleja sai käyttää ihan vapaasti. Höh! Onneksi meillä on tuo asuntokompleksin sali.)

Olen yrittänyt karsia tavaroita viemällä vanhoja vaatteita ja tavaroita pelastusarmeijalle, kissojen leluja ja käyttämättä jääneen pedin löytöeläinkotiin ja antamalla jo luettuja kirjoja eteenpäin. Tämä osittain tulevaan muuttoon valmistautumisen vuoksi. Saatiin tietää, että täällä ollaan vielä ainakin kesä. Tai minä olen. Erichän pääsee lähtemään jo aikaisemmin. Tarkemmin sanottuna tuossa toukokuun paikkeilla. Eipä tässä siis mikään kiire vielä itsellä ole minnekään, mutta kun ajattelee kuinka nopeaa aika nykyään menee niin kohta varmaan herää siihen että kesä meni jo!

Ollaan myös pohdittu jos tekisi vielä jonkun pienen reissun tässä kun vielä molemmat asutaan Houstonissa. Vaihtoehtoina ollaan mietitty mm. pientä road tripiä tästä tätä "meidän" rannikkoa itään päin, lentämistä Seattleen ja sieltä ajelua pohjoiseen Kanadan puolelle tai sitten risteilyä. Kaikki vaihtoehdot kuulostaa hyviltä ja päätöksen tekeminen tuntuu vaikealta. Saattaa olla että kallistutaan risteilyn puoleen (tai ainakin Eric, joka sellaiselle ei täällä ole päässyt, tuntuu kallistuvan) nyt kun siihen vielä on mahdollisuus omasta kotikaupungista tai naapurikaupungista. Täytyy tutkia jos sopivan hintainen löytyisi mieluisalla reitillä.

Näköjään olen myös onnistunut jättämään blogin hunningolle tässä parin viime viikon aikana. Välillä tulee juttua monta päivää peräkanaa ja välillä ei taas ole yhtään mitään kirjoitettavaa pitkään aikaan. Se on selvästi tämä tavallinen tylsä arki, josta on vaikein keksiä raportoitavaa, kun kaikki on muuttunut itsestäänselväksi - arkiseksi- itselle. Onneksi ensi kuussa on taas vähän jotain arjesta poikkeavaa tiedossa: viikonloppureissu Floridaan ja lisäksi saan kaverini Suomesta tänne pikavisiitille :) Kivaa on siis luvassa helmikuulle!

tiistai 19. tammikuuta 2016

Suursyömäri ja pieniruokainen prinsessa

Meillä on kaksi täysin erilaista kissaa, mitä tulee ruokailutapoihin. Toinen on pieniruokainen nirso prinsessa, joka tykkää käydä maistelemassa pieniä suupaloja kupistaan pitkin päivää, eikä todellakaan kelpuuta mitä tahansa ruokaa kuppiinsa. Toinen taas on oikea suursyömäri, joka voisi syödä aina, koko ajan ja melkein mitä tahansa. Sen toisen, pieniruokaisen kissankin osuuden yleensä.

Ruokailuja on aika hankala valvoa ja sännöstellä varsinkin viikolla meidän ollessa töissä ja ruokaa pitäisi melkeinpä olla aina tarjolla, sillä koskaan ei voi tietää koska prinsessalla yllättää nälkä ja hän haluaa käydä maistamassa ruokaa (pienen teelusikallisen verran).

Ongelmahan tässä on se, että meidän kymmenenkuukautinen "pikku"pentu alkaa näyttää tältä:

Painoa alkaa olla jo noin kilon verran enemmän kuin viisi kuukautta vanhemmalla siskollaan
"Mut ku ruoka on hyvää"

Vinkkejä siis otetaan mielellään vastaan. Eri huoneisiin noita ei ainakaan päiväksi laiteta, koska siitä ei hyvää seuraisi.

 Vertailun vuoksi vanha kuva:


maanantai 18. tammikuuta 2016

American Diner

Kaikki varmaan on nähneet tv:ssä ja leffoissa tyypillisiä American diner-ravintoloita, jotka ovat auki 24-tuntia ja joissa aina istuskellaan pancakesien ja kahvikupposten äärellä. Itse ennen tänne muuttoa päätin, että halusin ehdottomasti käydä tällaisessa paikassa, koska se kuului musta niin vahvasti amerikkalaisuuteen. Vähän kuin vaikkapa pubit brittikulttuuriin. Luulin, että näitä paikkoja löytyisi täältä pilvin pimein, mutta yllätyksekseni ne olivatkin aika harvassa. Ehkä ne kuitenkin ovat jo vähän aikansa eläneitä? Oli miten oli, minä tykkään:) Näissä paikoissa yleensä ruoka on hyvää ja palvelu erinomaista. Poikkeuksiakin toki varmasti löytyy, mutta suurimmaksi osaksi omat vierailut dinereissä on olleet positiivisia.


Huomatkaa Elviksen ja Marilynin kuvat seinillä;)

Eilen näin kaveriani, joka oli pikavisiitillä Houstonissa työmatkojen välissä, tällaisessa dinerissä. Tykkäsin kovasti paikan tunnelmasta ja ruokakin oli ihan jees. (Söin yhden suosikkini, Eggs Benedict, vaikka lounasaika jo olikin.) Me puhuttiin Ericin kanssa vuoden vaihteessa, että jos yritettäisiin syödä ulkona vain kerran viikossa, kuten viime vuoden tammikuussakin, mutta tämä oli jo neljäs kerta tällä viikolla kun kävin ravintolassa. Hups:D Minkäs teet kun se on niin helppoa ja halpaa. Tämäkin vierailu verotti kukkaroa vain n. kympin veroineen!

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Friends For Life

Kävin eilen Andyn kanssa Friends For Life-nimisessä eläinten löytökodissa katsomassa kissoja ja samalla lahjoittamassa sinne vähän näiden meidän omien pilalle hemmoteltujen kissojen tavaraa (mm. käyttämättä jääneen pedin sekä leluja, joilla ne eivät leiki) ja vanhoja pyyhkeitä. Paikka oli ihana ja aivan erilainen, kuin esim. SPCA, josta meidän kissat on adoptoitu. Friends For Lifessä kissoilla oli häkkien sijasta omat isot huoneet, joissa niillä oli hyvin tilaa juosta ja leikkiä. Kissat oli jaoteltu iän mukaan eri huoneisiin ja lisäksi sieltä löytyi huone, jossa oli vain leukemiaa sairastavia kissoja. Kaikki näistä kissoista oli nuoria, korkeintaan parivuotiaita. Surullista :/ Mutta ihanaa silti, että tällainen paikka on olemassa. Monethan lopettavat leukemiapotilaat ja muutkin sairaat tai vanhemmat eläimet automaattisesti antamatta niille edes mahdollisuutta.






Oli ihanaa käydä katsomassa kisuja. Olisin tietysti taas voinut adoptoida ne kaikki, mutta näissä meidän kahdessa nykyisessäkin tomppelissa riittää jo ihan tarpeeksi huolta ja tekemistä! Lisäksi oli oikein kiva nähdä Andyä. Olihan viime tapaamisesta kerennyt vierähtää jo kolme kuukautta!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Älä tuomitse kirjaa kansien perusteella

Välillä innostun lukemaan kirjoja ihan hirveästi ja luen monta kirjaa lyhyessä ajassa. Mulle lyhyt aika yhdelle kirjalle on noin viikko. Ainakin jos en ole lomalla ja kirja on yli parisataasivuinen. Olen nimittäin aika hidas lukemaan varsinkin jos en saa lukea suomeksi. Välillä taas en saa luettua yhtään kirjaa muutamaan kuukauteen tai yhdessä kirjassa menee kuukausi jos toinenkin. (Kuten mm. kävi Satavuotias-kirjan kanssa, joka mulla on vieläkin kesken viime syksyltä. Se ei jotenkin vain napannut!)

Aina kun luen tai kuulen hyvästä kirjasta tapaan kirjoittaa sen nimen ylös ja kun lista on tarpeeksi pitkä, teen tilauksen käytettyjen kirjojen nettikaupasta (tällä hetkellä käytän Thriftbooksia), missä usemmat kirjat maksaa n. 3-4 dollaria kipale. Täten kirjoja kerkeää kertymään hyllyyn yleensä nopeammin kuin ehdin niitä lukea. Mulla on Suomessakin vielä jonkin verran kirjoja odottamassa lukemista ja jouluisella Suomen lomalla nappasinkin vikana päivänä laukkuun sen punnituksen jälkeen vielä sen verran kirjoja kun painoraja salli.

Yksi mukaan nappaamistani kirjoista oli tämä:


Muistan, että tämä kirja on ollut hyllyssäni lukemattomana Suomessa vuosia. Varmaan jostain alehyllystä sen olen mukaani aikoinaan napannut, mutten koskaan perehtynyt siihen sen enempään enkä sitä lukenut. Purkaessani laukkuja takaisin kotiin päästyäni huomasin kirjan ja aloin selailemaan sitä ja yllätyin kuinka se vei mut mukanaan. Lukaisin sen läpi muutamassa päivässä. Kirja perustuu australialaisen naisen blogiin, jota hän piti vuosia yrittäen puolittaa 160 kilon elopainonsa, jotta voisi tehdä asioita, joita "vain laihat ihmiset voivat tehdä". Kirja yllättikin olemalla niin paljon muutakin kuin vain kertomus painon pudottamisesta. Se kertoo pelkojen voittamisesta: rohkeudesta muuttaa ulkomaille töihin, reissaamisesta ympäri Euroopan maita ja rakastumisesta ulkomaalaiseen mieheen. Ei siis ihmekään, että tarina imaisi mukanaan:) Kirjailija muuten mainitsee suomalaiset karkit (Geishan, Fazerin, Tuplan) pariinkin otteeseen ja hehkuttaa niiden olevan herkullisia! Ja tällaiset maininnat meidän pienestä maastahan tietysti tekevät suomalaisen aina ylpeäksi. Kirjassa ärsytti oikeastaan ainoastaan ajoittain aika kökkö käännös ja muutama ihan suoranainen virhe, jotka löysin. Parastahan oisi kun voisi lukea kirjat aina alkuperäiskielellään.

Muutama lukemista odottava kirja. Suurin osa napattu vinkkeinä tietysti blogeista:) Tuon Moyesin kirjan kerkesinkin jo aloittaa.

Mikä siis oli tekstin pointti? Ehkä se, että tarttukaa välillä myös niihin hyllyssä jo kauan pölyttyneisiin kirjoihin uusien ja suosittujen myyntihittien sijaan:) Mulle kävi näin toistamiseen jo pienen ajan sisällä kun päätin lukea hylkiöiksi jääneitä kirjoja.

Ps. Mä pistän lukemani kirjat aina eteenpäin, joten jos joku on lukemista vailla niin täällä olisi taas muutama kirja ottajaa vailla.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Kissaton on huoleton

Yksi viikonloppu taas takana. Päätin pitää rennon löhöilyviikonlopun, koska olo on ollut vähän nuhainen (tai ehkä tämä on jotain allergiaa, en tiedä?) ja hoitaa rästissä olevia juttuja, kuten käydä vaihtamassa autoon öljyt ja viemässä pari kuukautta nurkissa pyörineet lahjoituskassit pelastusarmeijalle. Erickin on nyt sellaisessa projektissa töissä pari viikkoa, että työpäivät kestävät sellaiset 12-14 tuntia, eikä vapaapäiviä ole. Sain siis olla ihan omissa oloissa melkeinpä koko viikonlopun. Jospa ensi viikonloppuna poistuisi jo "ihmisten ilmoille" ja vaikka yrittäisi taas olla vähän sosiaalinen.

Lauantaiaamuna vein Aadan eläinlääkärille rokotettavaksi ja raukka tuli ihan tosi kipeäksi noista rokotteista. Ruoka tai juoma ei maistunut ja kissa oli aivan apaattinen ja kosketusherkkä vielä sunnuntainakin. Soitin eläinlääkärille, ja kysyin pitäisikö tässä alkaa huolestua. Hän käski antamaan kissalle puolikkaan 25mg:n Benadrylin ja VOI LUOJA! Lääkkeen nielaistuaan Aada meni ihan paniikkiin, raapi mun kädet verille (tästä todisteena valkoinen kissa koristeltuna punaisilla verilänteillä) sen suusta alkoi tulvia kuolaa ja vaahtoa. Itsekin olin tuossa vaiheessa ihan paniikissa ja yritin rauhoittaa paniikissa kuolaavaa kissaa kuitenkaan tietämättä mitä tehdä! Luulin että kissa tukehtuu! Tätä jatkui noin vartin jonka jälkeen kuolaaminen luojan kiitos loppui. Aada oli kyllä ihan hermostunut vielä pari tuntia tämän episodin jälkeenkin eikä antanut mun koskea itseensä. En kyllä enää ikinä anna kissoilleni Benadryliä. Ja annoin vieläpä varmuuden vuoksi vain noin 1/4:n enkä puolikasta tablettia kuten eläinlääkäri oli ohjeistanut. Tänä aamuna kissa oli jo onneksi entisellään, kehräsi tyytyväisenä vieressä ja suostui syömäänkin vähän. Mulla tuo kauhuskenaario on edelleen valitettavasti tuoreena mielessä (sekä syvät ja kipeät naarmut kummassakin kädessä). Miksi musta tuntuu, että meillä on jatkuvasti jotain kissaongelmia? Kai se on niin että lemmikitön on huoleton...

Aada eläinlääkärillä, missä se käyttäytyi (toisin kuin veljensä) erittäin mallikkaasti, eikä päästänyt inahdustakaan saadessaan kolme kappaletta rokotteita nahkaansa. 

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pieni katsaus menneeseen sekä tulevaan vuoteen

Vuosi vuodelta aika kuluu nopeampaa ja nopeampaa. 2015 hurahti ohi uskomattoman nopeaa! Se kai kuuluu vanhenemiseen valitettavasti.

2015 ei ehkä ollut samanlainen seikkailujen vuosi kuin 2014, jolloin muutin USA:n ja aloitin ekan työni täällä, mutta kyllä 2015:kin mahtui vaikka mitä. Niin hyvässä kuin pahassa.

Vuonna 2015 aloin olla jo suht sopeutunut Houstoniin ja paikka tuntui jo kodilta. Vaikkakin vähän vastahakoiselta täällä olo ajoittain tuntuikin. Työpaikka pysyi samana, mutta kerkesin vaihtaa työtehtävää jopa kaksi kertaa! Nyt olen siis jo kolmannessa hommassa tässä samassa firmassa. Vaihtelu on todellakin tehnyt hyvää, koska kyllästyn helposti jos en saa jatkuvasti kehittää itseäni tai oppia uutta. Tai vähintäänkin pysyä kiireisenä vaihtelevien työtehtävien parissa.

Matkailun kannalta vuosi oli suht hyvä (siis mulle, ei jollekin pro-matkabloggaaja-tyypille). Nähtiin lisää Texasia ja USA:a, sekä käväistiin tuossa etelänaapurissa Meksikossa ja vielä loppuvuodesta Suomessa, josta palattiin Englannin kautta takaisin kotiin.

Sateinen Corpus Christi helmikuu 2015
New Orleans toukokuu 2015
Austin heinäkuu 2015
Karibian risteily syyskuu 2015
Los Angeles marraskuu 2015

Mitä muuta mahtui vuoteen 2015?

Menetimme kissamme Misun. Myös paappani menehtyi syksyllä.
Perheeseemme muutti kaksi uutta täystuhoa. Ensin tammikuussa Aada, sitten myöhemmin kesäkuussa Roni.
Muutimme uuteen asuntoon huhtikuussa
Löysin liikunnan ilon. Tai ainahan olen tykännyt urheilla, mutta 2015 vuonna suorastaan koukutuin niin uusiin kuin vanhoihinkin treenimuotoihin ja oikeasti NAUTIN niistä.
Tapasin paljon uusia ihmisiä ja sain uusia kavereita
Ylitin itseni ja juoksin Tough Mudderin alun pienen panikoinnin jälkeen
Lisäksi palasin ratsaille reilun vuoden tauon jälkeen:)

Vuodesta 2016 odotan tulevan edellistä paremman. Vaikkakin luulen, että matkustelua ei tule olemaan tiedossa kovinkaan paljoa. Tällä hetkellä ainakin tuntuu vaan ihanalta olla ihan kotona kissojen kanssa. Yksi yhdensuuntainen road trip sen sijaan tulee jossain vaiheessa olemaan edessä, nimittäin meidän osoite tulee tänä vuonna muuttamaan ihan muualle. Saman maan sisällä meinataan pysyä, mutta osavaltio tulee vaihtumaan. Vihdoinkin uskallan tästä täällä kirjoittaa, kun prosessi on edennyt siihen pisteeseen, että on jotain mustaa valkoisella. Mutta tästä lisää myöhemmin kun kuviot ja aikataulut tästä vielä selkenevät:)

Mahtavaa vuotta 2016 kaikille ja kiitos kun jaksatte käydä täällä vaikka juttuja välillä tuleekin aika harvakseltaan, eikä niissä välillä ole päätä eikä häntää:D

maanantai 4. tammikuuta 2016

Texasissa on hyvä olla

Nyt pääsi käymään vähän sillä tavalla, että pieni breikki Texasista sai mut vähän arvostamaan tätä paikkaa. Tai enhän mä nyt Texasia vihannut ole, mutta olen tahtonut ehkä nähdä enemmän niitä negatiivisia puolia positiivisten sijaan. Aikoinaan lomaillessa täällä oli kivaa. Kaikki oli uutta ja erilaista ja sää aina hyvä. Kuitenkin tänne muuton jälkeen vähän kaikki alkoi tökkimään ja ärsyttämään.

Alunperinhän halusin nimenomaan pois Suomesta ja olin päättänyt sieltä pois lähteä ihan ilman tuota miestäkin, joka mut meni tänne Texasiin raahaamaan. Aika kuitenkin kului ja Suomesta pois vietetetty aika sai katselemaan tuota toista kotimaata niiden kuuluisien vaaleanpunaisten lasien läpi. Kunnes nyt taas tuli aika palata sinne. Muistin taas miksi sieltä pois halusinkaan. Ja - oikeasti - aloin kaipaamaan joitain asioita Texasissa Suomessa olon aikana! Kukapa olisi uskonut! Ekan kerran Suomeen palattuani vuonna 2014 näin ei päässyt käymään, mihin varmaan suurilta osin vaikutti siellä silloin vallinnut ihana lumipeite, joka teki maasta triljoona kertaa kauniimmaan ja mahdollisti erilaiset ulkoaktiviteetit. Tällä kertaa koko kaupunki oli ankean harmaa. Suurin osa ajasta istuttiin sisällä ja mietittiin, että eikö täällä tosiaan ole mitään tekemistä. Todettiin, että siksi suomalaiset kai juo alkoholia (liikaa) joka viikonloppu, koska muutakaan tekemistä ei ole ja ulos ei tee mieli lähteä. Tuli ikävä lähes vuoden ympäri jatkuvaa hyvää säätä (jopa paahtava helle kuulosti tuolla hetkellä paremmalta kuin +3 astetta, tihkusade ja pilkkopimeys). Sää tuntui vaikuttavan muidenkin mielialaan. Eniten ihmetytti ja ärsytti ihmisten töniminen. Miksi pitää kävellä päin? Ja sitten käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Raivostuttavaa!

Joulupäivän kävelylenkillä nopeasti tuulessa ja tihkusateessa räpsäisty kuva Hoviskan rannassa ennen kuin näpit jäätyy. Eikö kaunista?
Yhden aamun kuura Vaasan torilla. Saattoi sitä erehtyä luulemaan lumeksi. Noin tuntia myöhemmin se oli kuitenkin jo poissa.

Joulun välipäivinä piti mennä kaveriporukalla syömään, mutta ravintola, jonne olimme sopineet treffit oli kiinni! Samoin oli seuraavakin ravintola. Vasta kolmannella onnisti. Kaupankin ovet olivat kiinni yrittäessämme mennä ostamaan jääkaappiin täydennystä. Tuli ikävä sitä, että mikään ei koskaan milloinkaan ole kiinni, ja että kauppaan voi mennä niin keskellä yötä kuin pyhänäkin jos niin haluaa. Tuli ikävä ravintoloiden ja palveluiden monipuolisuutta ja loputonta valinnanvaraa.

Sanoin vähän ennen meidän Suomen reissua täällä asuvalleni kaverilleni, että asuisin mielummin Suomessa kuin Texasissa jos nyt saisin valita. Nyt joudun kyllä perumaan sanani. Aika ja välimatka oli päässyt tekemään tepposet. Toisaalta kyllä Vaasakaan ei ehkä ole se kaikkein kivoin vaihtoehto Suomen kaupungeista. Se on liian pieni ja tuttu. Kenties jossain toisessa kaupungissa olisi voinut olla erilaiset fiilikset.

Oli Suomessa tottakai hyviäkin kokemuksia, vaikka päällisin puolin jäi vähän negatiivinen fiilis siitä yleisilmapiiristä. Oli ihanaa kun joka paikkaan pääsi kävellen. Sain askelmittariini ilman minkäänlaista yrittämistä helposti yli tuplasti sen askelmäärän, mitä täällä Texasissa saan! Yhden kerran tuntematon nainen hymyili mulle salilla. Eräs mies taas tervehti meitä oma-aloitteisesti kävelylenkillä. Suorastaan shokeeraavaa! Mutta tuli hyvä mieli. Ja onhan Suomessa mun perhe ja ystäviä, joita täällä ollessa kaipaa. Siltikin asun tällä hetkellä mielelläni täällä. Täytyi vain ottaa vähän etäistyyttä sen tajutakseen.

Saapa nähdä kauanko elelen tyytyväisenä Texas-onnessani, ennen kuin alan taas haikailemaan Suomen perään! Ehkä ekan kerran ruuhkaan juututtuani voi jo olla toinen ääni kellossa;D

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kotona taas

Me kotiuduttiin Suomesta perjantai-iltapäivänä hyvin väsähtäneissä merkeissä nimittäin meillä oli 16 tunnin layover Lontoossa. Päätimme käyttää tuon ajan vierailemalla kaupungissa lentokentällä/hotellissa kököttämisen sijaan. Samalla tuli siis vietettyä uusi vuosi Lontoossa! Ei ehkä ihan paras ajankohta kaupungissa vierailuun, nimittäin koko kaupunki oli aivan järkyttävän ryysiksen vallassa ja suuri osa kaduista oli aidoitettu ilotulitusta varten. Parhaille ilotulitusten katselualueille myytiin lippuja! Me ei siis ollenkaan päästy mm. kävelemään Thamesin rantaan tai katsomaan Big Beniä. Pitänee tehdä uusi vähän pidempi visiitti tuohon kaupunkiin! Uuden vuoden illallinen tuli myös syötyä jossain China Townin kiinalaisessa, koska emme jaksaneet metsästää kivaa britti-pubia ulkona kylmässä ja ryysiksessä! Myöhemmin kävimme sentään jossain pubissa maistamassa edes paikallisia siidereitä!



Suomen reissu meni hyvin ja tosi nopeaa kuten viime vuonnakin. Yhtäkkiä sitä tajusi, että jäljellä oli enää vain pari päivää ja tuli pieni ahdistus, kun ei ollut kerennyt tehdä kaikkea, mitä oli suunnitellut. En tule tekemään mitään erillisiä Suomi-postauksia nyt ollenkaan. Taisin ottaa noin viisi kuvaakin koko siellä olon aikana. Hups:D

Vaikka lähteminen oli taas hieman haikeaa, niin kotiin oli myös ihana tulla, kun pääsi näkemään kissat pitkästä aikaa. Niitä oli erityisen ikävä ja pieni huolikin niistä oli, koska ne olivat kissahotellissa, joten emme saaneet päivitystä ja kuvia niiden voinnista kuten viime vuonna kaverini hoitaessa Misua. Kaikki vaikutti kuitenkin menneen hyvin ja molemmat tunsivat meidät jo ulkoa ikkunan takaa ja alkoivat maukua kauheasti meidät nähdessään. Kotiin paluun jälkeen ne ovat myös olleen kuin liimautuneita meihin ja hyvä kun sain yöllä hengitettyä Ronin painautuessa koko ajan tiiviimmin mun naama-kaula-alueelle:D

Kissoista on tullut näiden kissahoitolakokemusten jäkeen entistä läheisempiä myös keskenään ja välillä ne löytää nukkumasta näin:)

Huomenna sitten paluu töihin. Ei ihan hirveästi huvittaisi. Kumma juttu:D