keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Valmis lähtöön

Täällä juhlitaan huomenna Thanksgivingiä, jolla itselle ei ole sen suurempaa merkitystä. Mutta torstai on pyhä- eli vapaapäivä, jee! Monet, me mukaan lukien, ottavat perjantainkin töistä vapaaksi. Me pakataan laukut, viedään kisut hoitoon ja suunnataan Los Angelesiin, mistä Eric on siis kotoisin.

Itse odotan reissulta eniten patikointimahdollisuuksia. Kaliforniassahan ei sada "ikinä", joten tehdään varmasti ainakin pari-kolme reissua kaupungin kukkuloille:) Totta kai on kiva tavata myös miehen Losissa asuvaa perhetta, joista suurin osa on kalifornialaistuneita suomalaisia. Huomenna torstaina meillä onkin heti tiedossa kiitospäivän illallinen Suomi-porukalla.


Ei muuta kuin Happy Thanksgiving kaikille USAn mielisille :)

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kulutushysteriaa ja uusi auto

Amerikassa kaikilla on auto. Ei ole ollenkaan outoa, etta nuorilla opiskelijoilla tai vastavalmistuneillakin on (kenties lainalla tai vanhempien rahoilla hankittu) uutuutta hohtava auto. Mulla on jo kauan ollut sellainen olo, etta mun reilu vuosi sitten ostettu auto on jotenkin riittamaton ja nolo. Se on vanha (vm. 2000), eika siita loydy mitaan hienouksia ja sen maalipintakaan ei ole enaa kauniin kiiltava. Mutta se on palvellut mua hyvin taman reilun vuoden. Olin siihen oikein tyytyvainen viela vuosi sitten. Ja miksi en olisi ollut? Mun tyokaverit on kuitenkin kyselleet, meinaanko ostaa pian uuden auton ja valilla Ericin (uudemmalla) autolla toihin tullessa olen saanut kommentteja tyyliin "oli jo aikakin hommata uusi auto". Ite en ole koskaan edes miettinyt, siis ennen tanne muuttoa, auton omistamista, eika toivelistalleni ole kuulunut uusi hieno urheiluauto tai bemari. Nyt olen kuitenkin antanut paikallisten mieltymysten ja tapojen vaikuttaa muhun ja alkanut miettimaan, etta pitaisiko hommata vahan uudempi ja hienompi menopeli, joka ei herata saalivia katseita muissa ihmisissa.

Tiesin, etta mun autolla alkaa olla edessa vahan hintavampi remontti (timing beltin vaihto) ja mietin onko jarkevaa pistaa rahaa tuohon remppaan vai ostaa vaan kerralla uudempi auto. Viime viikolla auto alkoi vahan vinkua siihen malliin, etta tuon timing beltin elamankaari saattaisi ehka olla tulossa tiensa paahan. Juttelimme asiasta Ericin kanssa ties monettako kertaa ja han oli edelleen sita mielta, etta me ostataan kerralla uudempi auto, mielummin kuin pistetaan rahaa tuohon vanhaan. No niin siina sitten kavi, etta lauantaina lahdimme katselemaan autoja ja mukaanhan sielta lahtikin nyt kymmenen vuotta uudempi ja paljon hienompi ja kiiltavampi menopeli. Eipa tarvi enaa vastailla tyokavereiden ja muiden kyselyihin siita, miksi ajelen "vielakin" tuolla vanhalla kotterolla. Vanha kotterohan olisi mulle riittanyt ihan hyvin, ja mietinkin kuinka moni Suomessa olisi nyrpistellyt mun 2000 vuosimallin Focukselle? Ei varmasti yhtaan kukaan! En edes tieda, miksi annoin nyt muiden mielipiteiden vaikuttaa itseeni talla tavalla.

Muutenkin mua on arsyttanyt hirveasti viime aikoina kauheasti kaikenlainen kulutushysteria ja tuollainen diivailu. Pikkujoulukausi lahestyy ja kaikilla naisilla on tyopaikalla hirvea paniikki, mista loytaa uusi leninki firman juhliin. Itsehan olen menossa pari vuotta sitten ostamassani simppelissa mustassa  Gina Tricon mekossa, jossa musta ei ole mitaan vikaa. Miksi tuhlaisin rahaa johkin glitterimekkoon, jota kaytan kerran kun kaapista loytyy valmiiksi sopivia mekkoja? En ole pihi, enka laske jokaista pennia, mutta inhoan kertakayttokulttuuria ja materialismia paiva paivalta yha enemman ja yritan miettia omaa ostoskayttaytymistani ja vieda sita parempaan suuntaan. Yritan valttaa sita, etta lahtisin vain pyorimaan ostoskeskukselle "jos loytyisi jotain kivaa". Koska varmasti loytyy. En halua luoda itselleni "tarpeita". Jos en tieda jonkun asian olemassaolosta en voi edes haluta tai luulla tarvitsevani sita. Simppelia. Eric usein haluaa lahtea viikonloppuisin kavaisemaan Marshallsissa tmv. kaupassa ja olen yrittanyt hillita tata viime aikoina, koska toisin kuin han, ma yleensa aina loydan sielta jotain, joka on "pakko" saada. Onnistun kylla aina perustelemaan itselleni miksi tarvin juuri taman ja taman vaatekappaleen tai tavaran.

Oikeasti mulla ei ole kovin paljon vaatteita tai kenkia ja inhoan kaikenlaista kraasaa ja turhaa tavaraa kotona. Tata kaikkea on tullut karsittua lukuisten muuttojen ja matkalaukkuelaman myota. Yritan myos saannollisesti karsia esim. vaatekaappini sisaltoa ja periaatteeni on, etta jos en edes muista koska viimeksi olen jotain vaatetta kayttanyt, se saa menna. Ikina en ole jalkikateen katunut jostain luopumista, vaikka se silloin luopumishetkella onkin ehka epailyttanyt. Harvoin myoskaan tulee muisteltua etta "olipas mulla silloin 2003 kivat ne pinkit korkkarit ja Miss Sixtyn farkut". Yleensa hyvat muistot liittyy kokemuksiin, kuten reissuihin. Siksi reissuihin, tapahtumiin ja palveluihin rahan tuhlaaminen ei tunnukaan musta ollenkaan pahalta. Materiaalisia ostoksia sen sijaan on tullut kaduttua aivan liian usein ja aivan liian nopeasti. Varsinkin vaatteisiin kyllastyn useasti jo ihan parin kayttokerran jalkeen, ja siksi ostankin nykyaan lahinna vain hyvin yksinkertaisia t-paitoja, joissa ei ole printteja tai muitakaan koristeita. Niita on helppo yhdistella, eika niihin kyllasty helposti.

Toissa viikonloppuna, kun me kaytiin pitkasta aikaa ostoskeskuksella ostin kolmet farkut, jotka pystyin oikeasti perustella silla, etta silla hetkella multa loytyi kaapista tasan kolmet farkut, joista uusimmat olivat noin kolmen vuoden takaa. Yhdista oli kangas kulunut niin ohueksi takapuolen kohdalta, etta niista nakyi lapi kun katsoi valoa vasten ja toiset taas olivat olleet niin kovassa kaytossa, etta alkuperaisesta (mustasta) varista ei ollut enaa tietoakaan (ne on nyt harmaat). Pystyin siis ehka talla kertaa perustelemaan itselleni, etta tarvitsin OIKEASTI nuo kolmet uudet farkut. Nama oli muuten myos mun ekat taalta USAsta ostamani farkut.

Ihon- tai hiustenhoitotuotteita musta myos on ihan ok ostaa, koska ne on ns. "kulutustavaraa" eli tulee aina kaytettya loppuun. Uuden hoitoaineen tai vartalovoiteen ostosta mulla ei tule morkkis kuten vaikka kayttamatta jaaneen mekon ostosta.

Autoon laitetut tonnit kuitenkin vahan kirpaisi ja tietenkin taas mietin, mita kaikkea muuta tuolla rahalla oisi saanut. Reissumielessa siis lahinna. Toivotaan, etta tama auto sailyy meidan kaytossa vahan pidempaan. Vanha auto on viela myymatta, joten onneksi siita saadut tulot sitten kun ostaja loytyy kompensoivat vahan tasta aiheutunutta lovea lompakossa. Kun en ole Paris Hilton niin en voi saada kaikkea haha. Mutta onneksi en haluakaan :)

Tama oli tallainen pieni ruokatunnin avautuminen :D

Olin eilen tallilla ja siella tallaiset karvapallot lammitti mielta enemman kuin yksikaan uusi kenkapari tai laukku <3 Olin yllattynyt, etta hepoille oli jo tullut talvikarva, vaikka lampotilat eivat ole Suomen kesalampotiloja viela kylmemmiksi muuttuneet. Paitsi tana aamuna heratessa taalla oli 4'c! Ehka hepot olivat ennakoineet.

torstai 19. marraskuuta 2015

Kiitospäivän lounas 2015

Joku saattaa muustaa viime vuoden tuskailuni työpaikan Thanksgiving Potluckin kanssa. Halusin viedä työkavereille jotain suomalaista ja päädyin tekemään rahkapiirakkaa, joka otettiinkin erittäin hyvin vastaan texasilaisten keskuudessa.

Tämän vuoden potluck oli tänään eli viikon ennen oikeaa kiitospäivää, enkä jaksanut oikein stressata asiasta etukäteen tällä kertaa. Ajattelin ensin leipovani taas jotain suomalaista, ehkä pullaa, mutta hammaslääkärissä (väliaikainen kruunu asennettiin paikoilleen, auts!) meni eilen myöhään ja illallistakin piti kokata, joten päädyin sellaiseen ratkaisuun, että raahaan Crock Pottini töihin ja laitan aamulla toimistossa riisipuuron muhimaan. Viritelmä näytti tältä:


Käytin Arborio-riisiä ja aivan oikealle riisipuurolle maistui valmis tekele. Yksi työkaveri kävi jos valmistusvaiheessa toteamassa "Well that's different" (viitateen siis puuroon, ei kokkaamiseen toimistossa). Päätin, että se on ihan sama mulle jos mun outoa suomalaista puuroa ei haluta maistaa, jääpähän enemmän itselle ja ehkä kotiinvietäväksi!


Lisäksi toin tarjolle Ikean piparkakkuja.
Olin ihan tosi yllättynyt kun monen kymmenen ihmisen joukosta näin vain kahden (!!!) ottavan riisipuuroa. Itseni lisäksi siis. Pari mun kanssa samassa pöydässä istunutta naista kysyi lähes nenää nyrpistäen että mitä mulla oikein oli lautasella (he eivät tienneet että puuro oli mun tekemää) ja kuulin kahden miehen ihmettelevän ruokaa jonottaessaan miksi riisi on laitettu jälkiruokapöytään. Näin monen jälkkäripöydässä nostavan padan kantta, laittavan sen takaisin ja jatkavan matkaa "paremmille apajille". Että sellainen oli riisipuuron suosio. Älkää siis yrittäkö tarjota riisipuuroa amerikkalaisille. Ei ne ymmärrä sen päälle. Eric oli mulle näin asian ennustanutkin, mutta halusin silti tehdä sitä. Syöhän nämä rice puddingiakin! Mutta ei väkisin, jäipähän melkein koko padallinen kotiinvietäväksi:D Meille molemmille riisipuuro on kunnon herkkua!

Ps. Myöskään pipareita ei ollut hävinnyt kuin muutama hassu. Ne laitoin potluckin jälkeen työpaikan keittiöön tyrkylle. Katsotaan jospa häviäisivät sieltä päivien myötä.

Pps. Riisipuuron huonoon menekkiin saattoi vaikuttaa myös se, että kaikkia ruokia ja jälkkäreitä oli ihan älytön määrä tarjolla. Moniin valmismuffinssi- ja kakkupaketteihin ei oltu edes koskettu. Vain muutamat itsetehdyt kakut ja piirakat näyttivät hävinneet viimeistä murusta myöten.

Jälkkäripöydästä nopeaa napattu kuva. Riisipuuro ja piparit löytyy palohälyttimen alta. Aika paljon löytyy valmistuotteita vai mitä? Tähän pöytään ei muuten edes mahtunut kaikki jälkkärit. Itse en tietenkään syönyt tästä pöydästä muuta kuin sitä riisipuuroa ja keskityin suolaisiin antimiin. Jostain kumman syystä perinteistä kalkkunaa ei ollut, vaan sen tilalla oli bbq-lihaa (brisket and ham).

tiistai 17. marraskuuta 2015

Sokeriton elämä ja muita ruokajuttuja

Sokeritonta elämää on nyt 3,5 viikkoa takana. Miten menee? Hyvin ja välillä ei-niin-hyvin. Sortunut en ole, paitsi kerran tilasin vahingossa brunssilla tomusokerilla kuorrutetun toastin. Luin listalta sanan "toast" ja hätäisesti tein päätöksen kassalla ja vähän yllätyin kun eteeni kannettiin köyhän ritarin tyylinen hiilaripommi. No pakkohan se oli syödä. Muuten en ole karkkeja, jälkkäreitä ja muita herkkuja syönyt. Niin "liiallisuuksiin" en ole tätä vienyt, että miettisin ravintolassa onkohan vaikkapa wings-kastikkeessa sokeria (varmaan on) tai että en voisi syödä proteiinipatukkaa, jossa on pari grammaa sokeria. Nyrkkisääntönä on ollut ns. "maalaisjärki", eli jos jogurtissa ei ole lisättyä sokeria niin se saa luvan hypätä ostoskoriin - maidon luontaiselle sokerille taas ei voi mitään. Myöskään hunajasta en ole luopunut (puuron tai jogurtin seassa) ja kerran kokeilin leipoa muffinsseja stevialla.

Ruuan jälkeinen makean himotus ja makean ajatteleminen ensimmäisenä aamulla on hävinnyt ja hävisi itseasiassa aika nopeaa. Varmaan oli myös omasta päästä tai tottumuksesta kiinni. Kun tietää, ettei karkkia tipu niin sitä ei edes sitten samalla tavalla ajattelekaan lounaan jälkeen että "nyt pitäisi saada pala suklaata" tms. Välillä tulee kuitenkin vieläkin himotuksia. Lähinnä oikein nälkäisenä tai jonkun (työkaverin) mussuttaessa karkkia vieressä. Saa nähdä koska tämä helpottaa. Varmaan olisi helpottanut jo jos olisi jättänyt pois myös hunajan ja miettisi tarkemmin ravintola-annosten ravintosisältöjä. Ehkä...

Muuten olen huomannut, että yleinen virkeystaso on parantunut hieman, eikä sellaisia iltapäivän väsähdyksiä enää ole ollut oikeastaan ollenkaan. Lisäksi "tavallista ruokaa" on nyt voinut syödä enemmän. Olen jo pitkän aikaa muutenkin yrittänyt syödä parin-kolmen tunnin välein pieniä välipaloja ja nyt nämä välipalat on muuttuneet terveellisempään suuntaan karkkien poistuessa kokonaan. Tilalle on tullut enemmän smoothieita, (kreikkalaista) jogurttia, pähkinöitä, omenia, proteiinipatukoita jne. Ravintolaruoan määrää pitäisi ehkä jossain vaiheessa myös yrittää hillitä. Sitä meillä kuluu ihan liikaa. Tästä syytän ajanpuutetta ja ravintolaruuan/itsetehdyn ruuan ei-kovin-suurta hintaeroa. Aion tehdä hintavertailun Suomen ja Texasin ruokakauppojen välillä kun pääsen jouluna Suomeen. Olen vakuuttunut siitä, että ruoka on täällä kalliimpaa, mitä se Suomessa on (tai ainakin oli vielä pari vuotta sitten)! Joka kerta kauppaan uppoaa ihan tuhoton määrä rahaa...

Tässä vielä lupailemani terveellisempi muffinssiresepti:

-1 kuppoa omenasosetta (yksi kippo on reilu 100g)
-2 kuppia porkkanaraastetta
-puoli kuppia hunajaa
-2 kuppia täysjyväjauhoja (pienen osan voi korvata proteiinijauholla)
-2 tl leivinjauhetta
-1 tl soodaa
-2 tl kanelia
-1/2 tl suolaa
-2 tl vaniljauutetta
-1/2 kuppia kookosöljyä
- (saksan)pähkinämurskaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita erillisessä kulhossa loput aineet ja lisää jauhoseoksen joukkoon. Paista 375'F:ssa (n.190'c) n. 25min.

Kuva lainattu netistä, koska unohdin ottaa kuvan omista tekeleistäni.

Olen kokeillut paria eri makeaa muffinssireseptiä, joita olen makuni mukaan muokkaillut ja yhdistellyt aineita keskenään ja tämä on mun lemppari. Tämä on muokattu Pinterestistä löytyvästä "Morning Glory"-muffinssireseptistä. Ei ehkä vedä "kunnon" muffinsseille vertoja, mutta vie ainakin itseltä pahimmat himotukset.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Joululeffoja

Tuo mun mies oli tana viikonloppuna ekan kerran viikonlopun kotona sitten syyskuun! On siis vahan reissua pukannut viime aikoina herralla. Taman "kunniaksi" kaytiin pitkasta aikaa vahan shoppailemassa uusia vaatteita, vedettiin kunnon Les Mills-maratonit (E:kin on nyt innostunut noista tunneista, mika on vaan plussaa, niin saan sen seuraksi sinne pomppimaan) ja kaytiin leffassa katsomassa taman vuoden joululeffa Love the Coopers. Olin ehka hieman pettynyt tahan leffaan. En yleensa oikeen pida elokuvista, joissa on kertojaaani ja tassakin leffassa se vaan hairitsi. Traileri vaikutti lupaavammalta kuin mita itse leffa sitten loppupeleissa oli. Mutta joululeffat nyt yleensakin kuuluu mun suosikkeihin ja niista saa kivaa joulufiilista, joten pakkohan tama oli kayda katsomassa. Vaikka amerikkalainen joulu nyt vahan overi onkin suomalaiseen verrattuna. Leffoissa varsinkin. Taman leffan lopussa oli kiva pieni yllari kun selvisi kuka se tarinan kertoja onkaan :) En viitsi spoilata kuitenkaan, jos ruudun takaa loytyy joku, jolta leffa on viela nakematta.


Amerikkalaisissa joululeffoissa on aina niin ihana tunnelma ja kaikki, niin nuoret kuin vanhatkin, juhlivat yhdessa. Niin se kylla vaikuttaa olevan oikeassa elamassakin taalla, etta ystavyys ei katso ikaa. Yksi niista asioista, joista pidan eniten tassa maassa.

Olisiko teilla suositella hyvia joululeffoja niiden perinteisten Home Alone/Love Actually ynna muiden lisaksi? Katsoin muutama paiva sitten Netflixista 12 Dates of Christmas-nimisen patkan ja se oli ihan yllattavan hyva ollakseen vahan tuntemattomampi tapaus.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Aikuinen, jolla on aikuisten työ

Muistan kun muutama vuosi takaperin ihannoin ihmisiä, joilla oli "aikuisten työ" (=toimistotyö). Toimistotyö oli mun päässä joku hieno saavutus ja menestyksen merkki. Olin itse opiskelijana ja kaupan kassana vähän kateellinen kaikille tuollaisen hohdokkaan toimistotyön omaaville ihmisille ja mietin tulenko koskaan saamaan itse tuollaista "kunnon" työpaikkaa. Humanistina en oikeen tiennyt paikkaani työmarkkinoilla ja opiskeluaikainen työkokemuskin koostui lähinnä asiakaspalvelusta ja opesijaisuuksista. Katselin silloin tällöin Mol.fi:n ulkomaanpaikkoja ja suunnittelin hakevani niitä valmistuessani.

Tänään autolta toimistolle kävellessä tajusin että mullahan on nyt se tuolloin niin ihannoimani toimistotyö. Onko elämäni nyt hohdokasta? Ei todellakaan. Tekeekö tämä työ mut onnelliseksi? No..ajoittain. Tottakai arvostan sitä, että mulla ylipäätänsä on työ ja olen onnistunut kartuttamaan arvokasta kokemusta alalta, josta mulla ei aiemmin ollut mitään kokemusta. Tuntuu, että tämä Texasiin muutto sattui aivan täydelliseen saumaan. Helmikuussa  2014 olin vastavalmistunut ja Suomessa työtilanne oli mikä oli. Tilanne ei näyttänyt kovin lupaavalta ja jos olisin jäänyt Suomeen, olisin varmaan vieläkin töissä siellä kaupan kassalla. Täällä tilanne oli ihan toinen. Töitä oli tarjolla pilvin pimein. Toki aika pohjalta jouduin aloittamaan urani "toimistotyöntekijänä", mutta parempi sekin kuin kaupan kassa. Ja nyt mulla on paljon uusia taitoja cv:seen lisättäväksi ja kokemusta amerikkalaisesta työelämästä.

Mikä tässä tilanteessa ja työssä sitten ei ole "hohdokasta"? Ensinnäkin se on kovin arkista. Päivät on pitkiä. Istun paljon. Tuijotan tietokoneen näyttöä ja luen papereita päivät pitkät. Työpäivät toistaa aina aika samaa kaavaa ja työrytmi on säännöllinen ma-pe 40+ tuntia viikossa. Nyt muistelen kaiholla opiskeluaikojani kun vapaapäivä saattoi olla keskellä viikkoa ja työpäivä saattoi kestää vaikka vain viisi tuntia. Mulla oli välillä jopa kolme työpaikkaa (opiskelun lisäksi) yhtä aikaa, joten vaihtelua todellakin riitti. Kyllästyn tosi helposti ja kaipaan vaihtelua kuvioihin. Uuden työnimikkeen myötä olen toki saanut uusia työtehtäviä, mutta periaatteessa uusi työ ei kuitenkaan ihan huimasti eroa vanhasta. Eniten kuitenkin mättää vapaa-ajan puute. Tuntuu, että aika ei oikeasti riitä mihinkään. Viikolla en tee muuta kuin käyn töissä, töiden jälkeen salilla ja sitten onkin aika mennä nukkumaan. Tämänkään blogitekstin kirjoittamiseen mulla ei oikeasti nyt olisi aikaa, mutta nipistän sen ajan tukanpesusta ja suihkutan tukan aamulla "puhtaaksi" kuivashampoolla. Teen tällaisia kompromisseja jatkuvasti: Kirjan lukua vai kauppareissu? Pyykinpesu ja imurointi vai nopea blogipostaus? Jumppa ja noutoruokaa vai itsetehty illallinen? Onneksi viikonloppuisin sentään on vähän aikaa "omille jutuille", eikä tarvi koko ajan mennä pää kolmantena jalkana. Nekin vain valitettavasti tuntuvat menevän ohi kauhealla vauhdilla.

Silti huomaan usein miettiväni, että koska tämä loppuu ja koska alkaa uusi kausi elämässä. Eikai loppuelämä voi olla tätä nine to five-tyyppistä arkea? Laskuthan on kuitenkin jollain maksettava. Aina ei ole kivaa olla aikuinen. Saa nähdä jos keksin jossain välissä jotain ihan muuta, jos tämä mitätön vapaa-aika alkaa toden teolla kyrsimään... (Selvennettököön että täällähän siis jo kauppareissuun, salille lähtemiseen tai ihan mihin vaan saa menemään tuhottomasti aikaa, kun kaikkialle täytyy ajaa ja joka paikkaan on aina pitkä matka. Siihen vielä ilta(päivä)ruuhkat päälle niin turhautuminen "tehokkaasta ajankäytöstä" on taattu!)

torstai 5. marraskuuta 2015

Throwback Thursday: Joulu 2014

Koska olen hirveä jouluhirmu, niin nyt fiilistellään kyllä viime joulua Throwback Thursdayn muodossa! Onhan jo sentään marraskuu! Ekat joululahjat on ostettu, uusia joululauluja ladattu soittolistalle ja glögiäkin löytyy kaapista pari pulloa odottamasta korkkaamista.

Erityisesti näin ulkomailla asuessa joululla on ihan erityinen merkitys mulle ja odotan puolentoista kuukauden päässä häämöttävää Suomen reissua jo ihan hirveästi. Toivottavasti saadaan ihana valkoinen joulu niinkuin viime vuonnakin.








sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Terveisiä sairasvuoteelta

Kyllä. Luit oikein! Kannatti siis hehkuttaa, kuinka olen tänä syksynä välttänyt kaikki flunssat:D Täällä sitä nyt ollaan nenä vuotaen, viiden minuutin välein aivastellen ja pää täynnä räkää!

Näillä ja appelsiineilla mennään!
Löysin lähikaupasta uusia jouluisia teemakuja, joista yksi lähti heti kokeiluun. Ensi reissulla taidan ostaa candy canea tai vanilja-karpaloa, koska tämä piparin makuinen osoittautui ainakin hitiksi!

Urheilut on täytynyt jättää välistä tänä viikonloppuna, mikä harmittaa, koska koko viikkona en ole tehnyt kuin yhden treenin asenteella "viikonloppuna treenaan sitten kunnolla":D tyypillistä! Leffoja olen katsonut sitten senkin edestä! Eilen aamulla (tai pikemminkin aamuyöllä) heräsin hirveään ukkoseen ja salamointiin ulkona. Joka kerta kun salama iski, pärähtivät ikkunan alla olevien autojen murtohälyttimet soimaan ja makuuhuone oli valoisana kirkkaiden salamoiden vuoksi. Sähköt menivät tietty kans poikki ja koko aamun ja aamupäivän oli koko meidän asuinkompleksi ilman sähköjä. Ulkona oli niin synkkää ettei edes kirjaa nähnyt lukea kotona. Kännykässä 30% akkua jäljellä, joten siitäkään ei paljon iloa ollut. Päätin sitten lähteä aamuleffaan kun en muutakaan keksinyt:D Meidän lähileffateatterissa onneksi oli sähköt ja pääsin katsomaan elokuvaa. Vaihtoehtoja ei aamulla paljon ollut ja niiden muutaman leffan väliltä, joita aamulla näytettiin valikoin Bradley Cooperin uuden leffan Burnt. Leffa osoittautui ihan mielenkiintoiseksi, vaikkakaan en oikein tykännyt Cooperin räjähdysherkästä roolihahmosta. Tuotti vähän tuskaa sen huutamisen katselu...

Kotona olen lisäksi katsellut pari leffaa: Hunger Games Mockingjay Part 1 (en suosittele) ja Interstellar (en todellakaan suosittele).

Myös ruokakaupassa oli sähköt poikki ja kaikki kylmäaltaat, pakastimet ja muut oli peitetty tälleen. Meinaakohan ne ihan tosi pelastaa elintarvikkeet muovin/pahvinpaloilla? Taidan odottaa muutaman päivän ennen kuin ostan ainakaan mitään lihatuotteita:D joku varaenrgianlähde kaupassa kyllä oli kun osa valoista oli päällä ja kassat toimivat. 

Viehkeä pilkkopimeässä kasaan kyhätty "leffalookki." (Leffalippu aamunäytökseen oli muuten halpa: $5.19, mutta PIENEN juoman hinta sen sijaan aiheuttikin pienoisen shokin: $5.40!! Vaikka eipä tuo kyllä kovin pieni ollut. Plus ilmainen refill kuten täällä on tapana.)

Nyt on (sokerittomat) appelsiinimuffinsit uunissa. Laitan reseptiä jos onnistuvat. Iltapäivällä mulla on aika hierojalle, jonne sain Ericiltä yllärinä lahjakortin. Elämä alkaa olla jo voiton puolella, vaikkakin aivastelu on vielä aika kontrolloimatonta!