keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Martian

Eric tuli sunnuntai-iltana kotia. Neljaksi paivaksi talla kertaa. Lahtee taas perjantaiaamuna reissuun kahdeksi viikoksi. Nyt on suuntana kaukainen Etela-Afrikka. Paatettiinkin sitten viettaa huisin romanttinen treffi-ilta maanantaina ja suunnattiin Star Cinema & Grilliin, eli sinne leffaaan, missa saa tilata ruuan eteensa leffaa katsoessaan. Leffaksi valikoitui The Martian, joka on molempia kiinnostanut siita asti kun sen traileri nahtiin. Kummasti alkaa tallaiset Nasa-aiheiset jutut vaan kiinnostamaan kun asuu taalla kyseisen paikan naapurissa ja muutama tuttukin siella on toissa :) Voin suositella leffaa lampimasti kaikille katottavaksi. Matt Damon, josta en ennen ole kauheammin valittanyt, teki oikein hyvan roolisuorituksen ja leffa oli muutenkin oikein mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Valilla kylla vahan epauskottava, mutta mitapa mina olen asiaan sanomaan kun en tosiaan naista asioista kovin paljon tieda. Leffaruoaksi tilasin boneless wingsit, kuten yleensakin. Niin pitkalle en tosiaan meinaa menna, etta miettisin, onkohan tassa ja tassa ravintolaruoassa nyt sokeria. Wingsit upposi hyvin napaan sokerikastikkeella tai ilman. Chardonnayta kyytipoikana:)




Mitas muuta tanne? Tuntuu, etta aikaa on liian vahan ja paa kolmantena jalkana on taas alkuviikko juostu paikasta toiseen tyopaivien venyessa ja paukkuessa. Toissa tarjottiin ilmaiseksi influessarokotetta, mutta ajattelin parjata ilman kun aina ennenkin olen parjannyt. Sita paitsi monet ovat saaneet oireita jo pelkasta rokotteesta, joten miksi ottaa riski? En muutenkaan ole tana vuonna (*kop kop*) tainnut kertaakaan olla flunssassa. Kroppa alkaa ilmeisesti tottua tahan Texasiin, nimin. "noin 20 flunssaa viime vuonna sairastanut". Olen jopa parina paivana juonut ihan varuiksi viime vuonna Suomesta kannettuja Finrexineja kun olo on tuntunut vahan tukkoiselta. Ja lieko noiden Finrexinien ansiota sitten, mutta terveita ollaan edelleen tyokaverien vuorotellen parskiessa ristiin.

PS. #sokeritonelama on sujunut ihan yllattavan hyvin, kun houkutukset ovat olleet poissa silmista. Mielitekoja toki on ollut ja on, mutta lujana pysytaan. Suomessa olin tosiaan n. 7 vuotta yhteensa toissa paikoissa, jossa karkit ja muut herkut hyppi silmille jatkuvasti. Yrita siina sitten pysya vahvana. Erinomaista lisamotivaatiota tahan tarjosi hammaslaakarin lausunto: hampaasta lohkesi niin iso pala, etta siihen joudutaan laittamaan kruunu. Lasku: $600 + rontgenkuvat. Jes, voittajafiilis! Vaikkei tama hammas juuri nyt karkin syonnin seurauksena lohjennutkaan, niin kyllahan se alunperin siita johtui, koska tuossa k.o. hampaassa oli aika massiivinen paikka, jonka seuraksena toisella puolella hammasta oli enaa pieni "kaistale" omaa hammasta jaljella. Ja tama kaistale nyt sitten paatti sanoa adiós.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen toi leffateatteri! Onko se enemmän leffateatterin vai ravintolan näköinen? Voi kurjuus toi hammasjuttu... Mutta hienoa, että olet onnistunut olemaan sokeritta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen "tilava/väljästi sisustettu leffateatteri", jossa penkkien edessä on pienet pöydät ja tarjoilijoillekin on jätetty sopivasti tilaa rivien väliin. Mainio keksintö ja säästää hyvin aikaa tällaisina "movie&dinner"-iltoina:)

      Poista
  2. Meneekö ne tarjoilijat siellä sitten kesken leffan, eikö se häiritse? :D Aika hauska keksintö, Suomessahan ei saa ruokaa viedä edes teattereihin mukana (muistaakseni). Täällä en ole, vielä, leffassa käynyt, tosin suunnitelmissa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesken leffan ne tulee tarjoilemaan vain jos painaa pöydässä olevaa nappia, että tarvii lisää juomaa tms:) muuten kerkeää hyvin tuoda kaikki yleensä trailerien aikana, joita täällä tulee ihan sikana. Mä en oo kokenu ainakaan ite tätä mitenkään häiritseväksi. Paitsi tällä kertaa kun meijän nappi ei toiminu ja E joutu lähteä ulos salista ettimään tarjoilijaa:D Ei kai missään sais oikeen viedä ulkopuolelta ostettuja eväitä mukaan leffaan. Varsinkaan nyt mitään kunnon (sotkevia) aterioita, joten tää on kyllä tosi kiva keksintö:)

      Poista
  3. Kuulostaa tosi kivalta leffateatterilta! Tosi mielellään kävisin kanssa sellaista kokeilemassa, vaikka onkin tottunut siihen että leffassa saa herkutella hyvillä poppareilla. Voisi olla ihan sopiva teatteri itselleni muutenkin, jos siellä on mukavan väljää. :)

    Kurja juttu, että lohkesi iso pala hampaasta ja tulee iso laskukin. :( Onko siellä hyvälaatuista hoitoa hammaslääkärissä? Oikein paljon tsemppiä hammaslääkärikäynnille! Itse olen käynyt täällä kertaalleen tarkastuksessa ja meni ihan hyvin. Hammaslääkäriaseman saa itse valita ja hinnasto on kaikissa sama.

    Mahtavaa, että sokerin suhteen on sujunut hyvin. Onnea! Itselläni on itsekuri hiukan heikoissa kantimissa, mutta koitan ammentaa menestyksestäsi hiukan motivaatiota ja tsemppiä tähänkin suuntaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä yhtään löytyykö näitä teattereita Usan ulkopuolelta,mutta täällä ainakin ilmeisesti on kohtailaisen suosittu konsepti:)

      Mulla on kokemusta kahdesta eri h-lääkäristä täällä. Molemmat on ollut ihan hyviä, mutta siitä en tykkää, että täällä tunnutaan tekevän kalliita toimenpiteitä (kuten röntgenkuvia) ilman, että välttämättä tarvisi. Ja sitten noi kruunut on kai aika vanhanaikaisia Suomessa. EN tiedä sitten miten siellä meneteltäisiin tän mun hampaan kanssa, mutta täällä näin. Ja kalliiksi tulee, vaikka vakuutus korvaakin puolet. Silti jää se 600usd maksettavaksi :/ sielläpä on kätevä systeemi., täällä hinnat vaihtelee, enkä todellakaan alkanut soittelemaan eri klinikoita läpi ja nettisivuilla ei hintoja ilmoiteta.

      Poista
  4. Hei juuri tänään mietittiin että mentäiskö katsomaan tuo Martian! Täytyykin suunnata ens viikolla tsekkaamaan :) Meijän lähimmässä leffateatterissa saa vaan bisseä ja semmoista! Pitää googlaa onko Raleighssa tommoista missä sais ruokaakin (:

    Kuulostaa toi Ericin työreissut just mun painajaiselta :D En ole siis niin kotiutunut tänne vielä että tykkäisin yhtään olla yksinäni! Lähes kaikki kaverit tullut Miikan kautta joten olisin ehkä aika yksin. Yritin ilmoittautua pelaamaan socceria että saisi kavereita mut kausi oli kesken:(

    - Reetta
    http://www.lily.fi/blogit/brigadoon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mustakin olisi aluksi varmaan ollut, kun en ollut vielä töissä/tuntenut täältä ketään. Eric valmensi silloin lätkää ja heillä oli usein pelireissuja muihin kaupunkeihin ja tuolloin meninkin aina mukaan, ettei tarvi tänne yksin jäädä. Mutta nyt melkein parin vuoden täällä asumisen jälkeen en melkein viikolla edes huomaa onko tuo kotona vai ei:D viikonloppuisin sitten pitääkin keksiä omaa puuhaa, mikä sujuu yleensä ihan ok. Mä tykkään kyllä olla yksin, joten ei oo ongelma, mutta nyt viime aikoina on kyllä ollut ehkä vähän turhan monta reissua täytyy myöntää!

      Se auttaa paljon jos on ns. "omia kuvioita", niin tutustuu itsekin ihmisiin, eikä kaikki kaverit ole miehen kautta. Toiv pääsisit pian mukaan johkin:)

      Poista