torstai 29. lokakuuta 2015

Throwback Thursday: Pariisi 2012

Reilu kolmisen vuotta takaperin me tehtiin Ericin kanssa meidän eka yhteinen ulkomaanreissu, jos ei lasketa sitä kun E kävi vierailemassa mun luona Göteborgissa, jossa olin vaihdossa vuoden 2012 ekan puoliskon. Muutin Ruotsiin vain kuukauden seurustelun jälkeen ja siinä menikin heti suhde testiin. Mutta hyvin selvittiin. Muutama kuukausi Suomeen paluuni jälkeen me lähdettiin pidennetyksi viikonlopuksi Pariisin, jonne Norwegian ainakin tuolloin lensi halvalla. Muistaakseni maksettiin noista lennoista noin 60e per naama. Hullu ajatus, kun täällä USAssa maan sisäisetkin lennot on ihan yber-kalliita!

Kerta Pariisissa oli meille kummallekin eka, joten must do/see-listalta löytyi kaikki ne perusjutut: Eiffeli, katakombit, Louvre, Riemukaari, Montmartre, Notre Dame, kävelyä Seinen rannalla jne. Kamalalla vauhdilla vedettiin koko pitkä viikonloppu (onneksi kaupungissa on erittäin hyvä ja kattava metrosysteemi) kun kaikki piti nähdä. Sää oli syksyisen kolea ja melkein koko reissun ajan vettä piskotteli taivaalta enemmän tai vähemmän, eikä meillä ollut mukana edes lämpöisiä tai sateenkestäviä vaatteita, koska säätiedotus oli lupaillut ihan toisenlaisia kelejä. Sään lisäksi joka paikassa vallitseva ihmispaljous ärsytti, emmekä kumpikaan tainneet ihastua kaupunkiin kovin paljoa. Nyt jälkeenpäin ajateltuna antaisin Pariisille kyllä mielelläni toisen mahdollisuuden. Onhan se nyt kaunis kaupunki! Ja varsinkin näin USAssa asumisen jälkeen osaa arvostaa vanhoja eurooppalaisia (kävely-ystävällisiä) kaupunkeja ihan eri lailla!

Selvästikään en osannut vielä jenkkihymyn jaloa taitoa tuolloin!

Amélie on yksi mun kaikkien aikojen lempparielokuvista, joten tähän kahvilaan oli pakko päästä käymään!
Croissanttia ja viiniä kun kerran Ranskassa ollaan :)


Jardin du Luxembourg





keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Martian

Eric tuli sunnuntai-iltana kotia. Neljaksi paivaksi talla kertaa. Lahtee taas perjantaiaamuna reissuun kahdeksi viikoksi. Nyt on suuntana kaukainen Etela-Afrikka. Paatettiinkin sitten viettaa huisin romanttinen treffi-ilta maanantaina ja suunnattiin Star Cinema & Grilliin, eli sinne leffaaan, missa saa tilata ruuan eteensa leffaa katsoessaan. Leffaksi valikoitui The Martian, joka on molempia kiinnostanut siita asti kun sen traileri nahtiin. Kummasti alkaa tallaiset Nasa-aiheiset jutut vaan kiinnostamaan kun asuu taalla kyseisen paikan naapurissa ja muutama tuttukin siella on toissa :) Voin suositella leffaa lampimasti kaikille katottavaksi. Matt Damon, josta en ennen ole kauheammin valittanyt, teki oikein hyvan roolisuorituksen ja leffa oli muutenkin oikein mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Valilla kylla vahan epauskottava, mutta mitapa mina olen asiaan sanomaan kun en tosiaan naista asioista kovin paljon tieda. Leffaruoaksi tilasin boneless wingsit, kuten yleensakin. Niin pitkalle en tosiaan meinaa menna, etta miettisin, onkohan tassa ja tassa ravintolaruoassa nyt sokeria. Wingsit upposi hyvin napaan sokerikastikkeella tai ilman. Chardonnayta kyytipoikana:)




Mitas muuta tanne? Tuntuu, etta aikaa on liian vahan ja paa kolmantena jalkana on taas alkuviikko juostu paikasta toiseen tyopaivien venyessa ja paukkuessa. Toissa tarjottiin ilmaiseksi influessarokotetta, mutta ajattelin parjata ilman kun aina ennenkin olen parjannyt. Sita paitsi monet ovat saaneet oireita jo pelkasta rokotteesta, joten miksi ottaa riski? En muutenkaan ole tana vuonna (*kop kop*) tainnut kertaakaan olla flunssassa. Kroppa alkaa ilmeisesti tottua tahan Texasiin, nimin. "noin 20 flunssaa viime vuonna sairastanut". Olen jopa parina paivana juonut ihan varuiksi viime vuonna Suomesta kannettuja Finrexineja kun olo on tuntunut vahan tukkoiselta. Ja lieko noiden Finrexinien ansiota sitten, mutta terveita ollaan edelleen tyokaverien vuorotellen parskiessa ristiin.

PS. #sokeritonelama on sujunut ihan yllattavan hyvin, kun houkutukset ovat olleet poissa silmista. Mielitekoja toki on ollut ja on, mutta lujana pysytaan. Suomessa olin tosiaan n. 7 vuotta yhteensa toissa paikoissa, jossa karkit ja muut herkut hyppi silmille jatkuvasti. Yrita siina sitten pysya vahvana. Erinomaista lisamotivaatiota tahan tarjosi hammaslaakarin lausunto: hampaasta lohkesi niin iso pala, etta siihen joudutaan laittamaan kruunu. Lasku: $600 + rontgenkuvat. Jes, voittajafiilis! Vaikkei tama hammas juuri nyt karkin syonnin seurauksena lohjennutkaan, niin kyllahan se alunperin siita johtui, koska tuossa k.o. hampaassa oli aika massiivinen paikka, jonka seuraksena toisella puolella hammasta oli enaa pieni "kaistale" omaa hammasta jaljella. Ja tama kaistale nyt sitten paatti sanoa adiós.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Synnintunnustus

Hei olen Emmi ja olen sokeririippuvainen. Tarkemmin sanottuna karkkiriippuvainen. Vajaa pari kuukautta sitten täytetyt Suomikarkkivarastot alkaa pikkuhiljaa vedellä viimeisiään ja tässä noin pari viikkoa joka päivä muutaman turkinpippurin rouskuttaneena se tapahtui: hammas lohkesi (tai vaihtoehtoisesti ehkä vanha paikka)! Ei itseasiassa itse se turkkari suussa rouskuessa, mutta sen syönnin jälkeen purkka suussa. Tunsin yhtäkkiä purkan sisällä jotain kovaa. Sylkäisin purkan pois ja tunnustelin kielellä hampaita ja o-ou! Tunsin kuinka takimmaisesta ylähampaasta puuttui pala. Ei muuta kuin hätäinen soitto hammaslääkärille!

Iski armoton vitutus. Laitoin Ericille puolivitsillä viestin että pitäiskö meidän lopettaa karkinsyönti. Eric on myös aikamoinen karkkihirmu nimittäin. Ei ehkä ihan mun luokkaa, mutta karkki ja pulla maistuu erittäin hyvin myös hänelle. Kerroin lohjenneesta hampaasta ja kirosin sokeririippuvuuttani ja kuinka se aiheuttaa nyt taas varmaan pienoiset kulut hammaslääkärin penkissä vierailun muodossa. Sanoin, että karkkiin vuodessa menevät sataset voisi myös käyttää johonkin järkevämpäänkin. Eric totesi summan olevan varmaankin lähempänä tonnia ainakin nyt kun irtokarkitkin kerran ovat rantatutuneet Ikeaan. Tonni karkkiin vuodessa! Apua apua A-PU-A! Luku voi olla isompikin. En halua edes ajatella asiaa. Siitä tulee hyvin huono omatunto ja alkaa morkkistaa. Noilla rahoillahan saisi vaikka lomamatkan.


Mun karkinsyönti on lähes jokapäiväistä. En syö hirveitä määriä kerralla, mutta saatan ottaa useamman kerran päivässä palan suklaata tai pari turkinpippuria. Etenkin ruuan jälkeen tekee mieli jotain makeaa. Joskus myös ekana aamulla voi tehdä mieli makeaa. Tällainen pitkin päivää ja viikkoa makean mussutteluhan on juuri se kaikkein pahin tapa hampaiden kannalta. Mitkään "karkkipäivä kerran viikossa" tyyppiset ei kuitenkaan sokeriaddiktina mulle sovi (testattu on), joten sellaiset voi unohtaa heti kättelyssä. Vaihtoehdoksi jää siis oikeastaan vain totaalikieltäytyminen. Eikä pelkästään karkista, vaan kaikesta sokerisesta: pullasta, kakuista, jätskistä. Ei jälkkäreitä tai kakkukahveja. Ei Suomikarkkeja joululomalla. Apuva.


Viimeksi kun olin karkkilakossa (se kesti 3 kuukautta), oli kaksi ekaa viikkoa ihan tuskaa. Päätä särki ja kiukutti. Kaikki otti päähän. Oli kuin "se aika kuukaudesta" olisi jatkunut pari viikkoa putkeen. USA:n muuttaessa mussa heräsi pieni toivonkipinä. Ajattelin, että nyt pääsen addiktiostani eroon, koska täällähän on pahaa karkkia. Mutta niin vaan on löytynyt hyllystä mm. Lindtin suklaat ja nyt viimeisimpänä ne hiton Ikea-karkit! Miksi ikinä aloin edes syömään karkkia uudestaan tuon kolmen kuukauden tauon jälkeen? (Syy oli Ruotsiin muuttaminen: hyllystä löytyi kaikkia ihania uusia Maraboun patukoita, joita oli ihan pakko maistaa. Ja oravanpyörä oli taas valmis.)

Toivottavasti nyt menee paremmin kuin tuolloin vuonna 2011! Onneksi tässä on Suomen lomaan vielä pari kuukautta aikaa ja me keretään totutella sokerittomaan elämään ennen niiden ihanien karkkihyllyjen kohtaamista. Lupaan raportoida miten tämä tästä lähtee käyntiin.


Huomautus perheelle ja kavereille: Älkää ostako meille yhtään karkkia joululahjaksi älkääkä edes yrittäkö tyrkyttää niitä joulukonvehteja, pullia ja kakkuja!!! Voisin verrata tätä nikotiiniriippuvaisen yritykseksi lopettaa tupakointi hahahaa!! Ja päällimäisenä syynähän tässä on yritys pelastaa hampaat. Plus eiköhän tuolla sokerikoukusta eroon pääsemisellä ole positiivinen vaikutus muutamaan muuhunkin asiaan kuten yleiseen virkeystasoon, kehonkoostumukseen ja pankkitilin saldoon näin muutaman mainitakseni.

Tukea ja vinkkejä sen sijaan saa tarjota. (Tai vaikka lähteä mukaan sokerilakkoon, jos haluaa yhdessä tsempata!) Kaikki vinkit siitä, mikä voi auttaa vieroitusoireisiin ovat tervetulleita. Auttaisiko itsensä palkitseminen onnistuessa vaikka uusilla treenivaatteilla? Olisiko marjat ja hedelmät hyvä karkinkorvike? Millään uudella epäterveellisellä tai hampaille huonolla tavalla en halua sokeria korvata. Olen nimittäin ennen ollut myös limsariippuvanen: sitä saattoi hyvinkin mennä litra-pari (lightina) päivässä. Selittää osittain myös hampaideni heikon kunnon. Tyhmästä päästähän kärsii koko keho. Nykyään en juo limsaa enää oikeastaan ollenkaan ja hyvä jos saan tölkkiäkään kumottua jos yritän. Siitä vieroittautuminen tapahtui kuin vahingossa. Tai ehkä sain yliannostuksen:D Voisipa sokeriakin saada yliannostuksen!

PS. Pikkaisen ottaa koville julkaista tämä teksti, mutta ehkä asian myöntäminen tälleen julkisesti on askel oikeaan suuntaan. Saataan ehkä laittaa Instagramissakin etenemisfiiliksiä asian suhteen. Sieltä nämä kuvatkin tähän tekstiin nappasin. Mut löytää sieltä nimellä @emmieehh.

torstai 22. lokakuuta 2015

Throwback Thursday: Mökillä

Se on seuraavan Throwback Thursdayn aika. Katsotaan moneksiko kerraksi näitä riittää. Vanhoja kuvia kun mulla ei kamalasti ole. Ne on jonnekin jääneet matkan varrella...

Nämä kuvat on otettu meidän mökiltä, joka sijaitsee Vaasan saaristossa. Mökki on meren rannassa, mutta sinne pääsee ajamaan kyllä autolla. Onneksi. Tuolla on tullut vietettyä monet viikonloput. Lapsena vihasin koko paikkaa, mutta sittemmin on ajatukset mökkiä kohtaan muuttuneet ihan positiivisiksi:) Nyt varsinkin noin kahden vuoden mökkeilytauon jälkeen voisin lähteä sinne oikein mielelläni. Harmi, ettei kokemus talvisin ole välttämättä ihan se miellyttävin, joten saas nähdä koska seuraavan kerran pääsen sinne.


Vanhempieni koira Leo, jonka ehdoton lempipaikka mökki on!
Huom. taas Leo! :)



keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Minulla on huono päivä

Tänään ärsyttää

...tylsä arki.

...se, että pitäisi vaihtaa lakanat, imuroida, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja tyhjätä kissanhiekkalaatikko. Eikä Erickään ole kotona auttamassa. Ja kun haluaisin vain rentoutua töistä päästyäni vaikka tv:n edessä!

...että vanhat verkkopankkitunnukseni on menneet umpeen ja uudet hukkuneet postissa. Pitäisi soittaa johkin Nordean asiakaspalveluun. Miksi niitten vanhojen pitää mennä umpeen ennen kuin kerkeän edes käyttää niitä? Ja onko postin muutenkin aina hukattava kaikki?

...USAn ääliömäinen credit score-systeemi. Tavallaan ymmärrän sen idean joissain tapauksissa, mutta tavallaan en sitten ollenkaan. Varsinkaan näin tuoreena mamuna. Miksi joku typerä numero määrittää mun ihmisyyteni ja luotettavuuteni? En ole varmaan ikinä elämässäni maksanut laskua eräpäivän jälkeen ja mielestäni olen oikein hyvä ja velvollisuudentuntoinen kansalainen, mutta tänne muuttaessani ihan joku ihan tunari-luuseri-täysnolla. Ja miksi ihmeessä sitä hemmetin scorea alentaa se, että joku muu käy tsekkaamassa (pyytämättä) sun scoresi? Olin jo melkein päässyt excellent scoreen kunnes se pompsahti yhden hyödyttömän checkin takia averageen! #**@&#%@#@% prkl

...soittaminen palvelunumeroihin, joissa pääsee "juttelemaan" vaan robotin kanssa, eikä ikinä onnistu valitsemaan sitä oikeaa vaihtoehtoa ja selvittämään asiaansa, vaikka puhelu kestää ihan tuhottoman kauan.

...se, että unohdin ostaa kaupasta kananmunia ja juustoa.

...ilmeisesti ihan kaikki!

(No onneksi ei oikeasti ole isompia huolia ja elämä on oikeasti ihan hyvää. Ainakin silloin kun kisu tulee halimaan kun murjotuttaa!)

maanantai 19. lokakuuta 2015

Rento viikonloppu reissuleskenä

Jälleen yksi viikonloppu takana - ja harvinaisen hyvä ja rentouttava sellainen. Eric on taas reissussa. Tällä kertaa jopa melkein kaksi viikkoa putkeen jos alkuperäiset päivämäärät paikkansa pitää. Viihdyn ihan hyvin yksiksenikin, vaikka eihän se nyt mitenkään superkivaa jatkuvasti tietty ole. Saan kuitenkin ajan hyvin kulumaan ilman tuota miestäkin, eikä mulla ole ongelmaa tehdä asioita yksin. Toisaalta eihän sitä täällä maailmalla pärjäisikään jos olisi ihan riippuvainen toisesta. Kaukosuhdeajatkin on toki opettaneet, että yksinkin pärjää ja erossaoloon on tottunut melkein liiankin hyvin. Välillä erityisesti töiden jälkeen tuntuukin melkein siltä, että pitää saada olla hetken ihan itsekseen ennen kuin on taas kykenevä sosialisoimaan:D

Meillä oli jäänyt käyttämättä aiemmin tänä vuonna ostettu Groupon, ja tänä viikonloppuna olikin viimeinen mahis käyttää se. Koska Eric tosiaan ei taaskaan ole maisemissa, kyselin Facebookissa josko joku lähtisi mun kanssa sitten suppaamaan. Suomalaiset kaverini Christine ja Jonas lupautuivat mukaan ja päästiin nauttimaan aika täydellisestä "syys"säästä. Aurinko ei enää ole niin paahtavan kuuma kuin kesäkuukausina, joten tuo touhu oli jo suorastaan miellyttävää. Vesi kuitenkin oli vielä lämmintä, joten varpaisiin ei päässyt tulemaan kylmä, eikä pieni pulahtaminenkaan olisi haitannut :) Kaikki pysyttiin kuitenkin hyvin laudalla ilman pulahduksia.

Suppauksen lisäksi olen tänä viikonloppuna katsonut suomalaisia ohjelmia Ruutu+:sta, käynyt jumppailemassa (ja siinä samalla reissulla kätevästi Ikeassa ostamassa vähän karkkia ja pipareita), katsonut Houston airshowta, joka näkyi ihan suoraan meidän partsilta ja vain ollut ja nauttinut vapaapäivistä ja yksinolosta.







Suppailun jälkeen saatiin ihailla kaunista auringonlaskua Sam´s Boat-nimisen ravintolan terassilta, jossa käytiin iltapalalla.
Loppuun vielä kuva yhdestä Aadan synttärilahjasta, eli hienosta pinkistä paidasta. Aada ei valitettavasti ollut kovin ihastunut tuohon vaatekappaleeseen ja se taitaakin mennä nyt sitten lahjoitukseen jollekin Aadan kokoiselle koiruudelle, eli varmaankin chihuahualle :D

Ronizi kulki Aadan perässä ihmeissään haistellen tuota kummallista vaatetta - joka aika pian täytyi ottaa pois päältä, kun toinen ei ollut oikein mielissään siitä :D Aina ei voi onnistua. Onneksi tonnikala sentään oli mieleinen lahja!

Hyvät viikonalut kaikille! :)

Aadan päivä

video

Synttäriterkut 1-vee Aadalta:) Alkaakohan nyt teini-ikä ? Täytyy ehkä töiden jälkeen hakea tytölle uusi lelu ja purkki tonnikalaa, vaikkei hän juhlapäivästä taida itse ollakaan tietoinen.

torstai 15. lokakuuta 2015

Throwback Thursday: Koli 2012

Nyt taitaa seurata tämän blogin eka Throwback Thursday. Kuvat on kaveriporukalla tehdyltä Kolin vaellukselta syksyllä 2012. Ajettiin Vaasasta Itä-Suomeen Herajärvenkierrokselle pitkäksi viikonlopuksi ja patikoitiin siellä neljä päivää. Nukuttiin yöt teltassa, laavulla ja kodassa ja ruuat kokattiin itse nuotiolla tai Trangialla. Muistan vieläkin, miten palelin öisin mun kesämakuupussissa, joka oli tarkoitettu joillekin 15 asteen lämpötiloille. Syksyiset yöt kun tuppasi menemään lähes pakkasen puolelle :D Tämä on mun elämän eka ja ainoa kunnon vaellus ja muistelen sitä kaiholla. Ehkä yksi parhaita ja eniten mieleenjääneitä yksittäisiä kokemuksia koko elämässä. Haluan ehdottomasti tehdä jotain samantyylistä uudelleen. Ja mahdollisimman pian mielellään :) Luonnossa sielu lepää!


 








 





keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kissablogista päivää (ja vähän työjuttuja)

Ron-cat kävi tänään syöpään ja sisätauteihin erikoistuneella lääkärillä, jolle me saatiin lähete meidän omalta eläinlääkäriltä. Lääkäri totesi Ronin vajaan parin kuukauden vanhoja röntgenkuvia katsottuaan, ettei näe niissä mitään, mistä pitäisi huolestua. Verikokeiden (joita on tehty nyt viimeisen parin kuukaden ajan joka toinen viikko) tulokset eivät myöskään tuntuneet saavan lääkäriä erityisen huolestuneeksi. Hän sanoi nähneensä tällaisia tapauksia ennenkin (suurentuneet imusolmukkeet, raskas hengitys, läähätys, apaattisuus) kissanpennuilla ja oireet ovat joskus hävinneet itsestään. Lääkärin suositus oli, että nyt annetaan Ronille breikki verikokeista ja muista testeistä, sekä lopetetaan antibiootit. Kahden kuukauden päästä nähdään erikoislääkäri uudestaan ja katsotaan onko Ronin terveydentilassa tapahtunut muutosta. Toivotaan, että tämä on nyt oikea päätös ja että Roni alkaisi voimaan paremmin ihan itsekseen. Aika mielenkiintoista kyllä, että yksi eläinlääkäri näkee samoista kuvista ja tuloksista syövän ja yksi sanoo että ei näyttäisi olevan aihetta huoleen. Ei ehkä luo nyt tämä ihan hirveän isoa luottoa...


Tänään tapahtui myös sellainen ihme, että mun vanhaan (tai no vielä nykyiseen) työhön alettiin vihdoin haastattelemaan kandidaatteja. Syy, miksi tässä meni näin kauan, oli että pomo halusi luoda hakijoille netissä tehtävän soveltuvuuskokeen saadaksen näin karsittua heti alkuun jo kaikki ei-pätevät hakijat pois. Aika hyvin taisi soveltuvuustesti toimia, kun noin 180:n (!!!!) hakijan joukosta vain 7-8 (kahdeksas on vissiin siinä rajalla pääseekö haastatteluun vai ei:D) oli läpäissyt kokeen! Täytyy sanoa, että mulla on aika haluttu työ haha! Pitäisiköhän arvostaa tätä vähän enemmän. Onneksi silloin reilu vuosi sitten sitä hakiessani ei mitään soveltuvuustestejä ollut. Jotenkin kummasti mun hakemus oli kuitenkin sieltä silmiin ilmeisesti pistänyt kun haastatteluun pääsin ja paikankin vielä sain! Ehkä se oli tämä eksoottinen suomalaisuus, joka sitten pisti silmään ;) Mainittakoon vielä, että nuo 180 hakemusta oli kerennyt tulla kolmessa päivässä. Täällä taidetaan liikkua vähän eri hakijamäärissä kuin jossain Vaasassa.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Matkalla jonnekin

Jos lukee mun blogin ekoja postauksia, huomaa varmaan aika nopeaa, että tämä perustettiin nimenomaan raportointikanavaksi kotiväelle. Sittemmin tänne on taas alkanut tupsahdella enemmän ja enemmän ulkosuomalaisjuttuja, joihin kuuluu mm. tämän maan ja sen asukkien ihmettely. Voisin ehkä siis luokitella tämän kuulumistenkertomis- tai ulkosuomalaisblogiksi. Ja välillä myös kissablogiksi;)

Nimesin blogin sen perusteella, että tuolloin blogia perustaessa olin muuttamassa tänne vielä silloin mulle kovin tuntemattomaan Texasiin, mutten vielä tiennyt olinko lähtemässä kolmeksi kuukaudeksi, vuodeksi vai kenties pidemmäksikin aikaa. En muutenkaan oikein tiennyt mitä haluan elämältäni, enkä taida kyllä oikein tietää vieläkään - en sitä, että kuinka kauaksi aikaa sitä ollaan tänne jäämässä, enkä myöskään mitä sitä oikein tekisi tällä elämällä. Unelmia ja suunnitelmia kyllä on, muttei vielä mitään mustaa valkoisella. Sen tiedän, että elämä ei kyllä ole tässä ja haluan kokea enemmän. Houstoniin en tahdo asettua. Tämä nykytilanne on siis mun päässä vain väliaikaisratkaisu ja matkalla (jonnekin) ollaan edelleen:)


Jossain vaiheessa, kun lukijoita alkoi jostain putkahdella, niin ihan oikeasti vähän kriiseilin ja mietin, mistä sitä pitäisi kirjottaa että ketään kiinnostaa lukea, mutta sitten tajusin (onneksi), että ketä mä tässä yritän miellyttää (en ketään) ja palasin taas "juurilleni", jos niin voi sanoa. Lopetin turhat miettimiset ja kirjoitin taas vaan mitä mieleen tuli. Ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Välillä on myös koettu ja koetaan edelleenkin stressiä tai ainakin huonoa omaatuntoa siitä jos kirjoituksia ei synny. Tulee olo, että "pitäisi" kirjoittaa, muttei ole mitään kirjoitettavaa tai sitten aika ei riitä. Tuollaisina hetkinä mietinkin että olisiko vain parempi pistää hanskat tiskiin ja haudata koko blogi, koska voisihan tämän ajan tosiaan järkevämminkin käyttää kuin tietokoneen tai puhelimen ruutua tuijottaen. Toisaalta mun "bloggaaminen" (että mä inhoan tuota sanaa) ei vie kovin paljon aikaa eikä vaadi suunnittelua, koska se tapahtuu aika usein hetken mielijohteesta. En myöskään harrasta kuvienkäsittelyä (kuten varmaan olette huomanneet:D). Olen myös järkeillyt, että niin kauan kuin tästä ei makseta (eli siis ihan hamaan loppuun saakka) on varmaan aika turha ottaa stressiä näinkin typerästä asiasta kuin kirjoittelusta tänne blogiin. Tästä on kuitenkin tullut jonkinlainen tapa jo, ja sitä huomaa jo ihan automaattisesti tallentavansa mitä turhempia juttuja puhelimen kameralla "blogia varten" ja miettivänsä, että "tästäkin voin sitten blogiin kirjoittaa".

Vaikka tämä blogi kertoo mun (tai meidän) elämästä, ei se kuitenkaan ole koko totuus. Aika pieni osa tänne loppupeleissä päätyy raportoitavaksi. Jotkut jutut jätän tarkoituksella kertomatta, koska haluan säilyttää kuitenkin jonkun yksityisyyden vaikka omalla naamalla ja nimellä kirjoittelenkin. Jotkut asiat, kuten tylsä, tavallinen, arkinen arki eivät vaan aina tunnu kertomisen arvoisilta. Kysyä saa aina jos on kysyttävää tietysti:)

Blogin tulevaisuus näyttää siis jokseenkin varman epävarmalta. Fiilispohjalta mennään ja katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uudet maisemat ja kuviot voisivat piristää tätä touhua varmasti ja saada kirjoitusinnon taas uuteen nousuun.

*****

Kiitos Menninkäiselle #blogisitarina-blogihaasteesta:) Minä haastan mukaan seuraavat blogit: Aidan Takana, Kaukana Kotona, Aino in Austria ja Kotirouvailua ja kulttuurishokkeja. Haluaisin haastaa kaikki seuraamani blogit, mutta kun kerran vaan neljä saa valita, niin näillä mennään!

Säännöt ovat seuraavat:

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta  saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.      
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suoriltakäsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.  
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi         #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

Houstonin Les Mills-kato

Ekassa kuvassa näkyy Houstonin alueella sijaitsevat salit, joilta löytyy mun kahta suosikki-Les Mills-tunteja Body Stepiä ja Sh'Bamia. Tokassa kuvassa taas on mun entisen kotikaupungin, Vaasan, alue.



Mikä tässä kuviossa oikein mättää:D? Houstonista, Usan neljänneksi suurimmasta kaupungista, miljoonien ihmisten metropolista löytyy tasan yhtä monta kuntosalia, joilla Step/Sh'Bam-tunteja pidetään kuin Vaasasta, jossa populaa on vajaa 70 tuhatta ja pinta-alakin aika lailla pienempi.

Kysäistessäni asiasta yhdeltä Body Step-ohjaajalta, selitti hän ainakin suoranaisen Body Step-kadon sillä, että monet täällä tuntuvat yhdistävän sanan "step" sellaiseen kasi/ysikytluvun koreografiseen aerobic-steppiin ja siten eivät viitsi tulla edes kokeilemaan. Ekakertalaiset kuulemma tulevat positiivisesti yllättyneenä antamaan palautetta tunnin jälkeen siitä, kuinka Body Step olikin "a real workout". Ainoa Les Mills, joka täällä tuntuu olevan oikeasti suosittu ja yleinen saleilla on Body Pump. Myös Combatia löytyy jonkin verran.

Niin ja kaiken lisäksihän me asutaan tuolla oikeassa alakulmassa (taitaa juuri ja juuri kartta loppua kesken siinä main), joten ajella tosiaan saa hyvän tovin päästäkseen lempparitunneilleen!