tiistai 29. syyskuuta 2015

Mitä tuli luvattua

Eric osti muutama kuukausi sitten kaksi lippua tapahtumaan nimeltä Tough Mudder. Kaksi, koska ajatteli mun liittyvän seuraan. Mä en ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä tapahtumasta tätä ennen ja hetken googlailtuani sanoin "hell no". Pidän urheilusta ja fyysisistä haasteista, mutta tähän lähes puolimaratonin pituiseen rataan kuuluu mm. sähkösokkeja, kyynelkaasua, jääpalojen joukossa uimista sekä tulen läpi sukeltamista (rataan kuuluu 20-25 estettä). Kuulostaa hullulta ja kivuliaalta. Eric hyväksyi mun vastalauseet ensiksi ja sanoi yhden hänen kavereistaan ostavan mun lipun. Heitä oli tarkoitus lähteä matkaan melkein kymmenen hengen porukka. "Yllättäen" tässä tapahtuman kynnyksellä kaikki muut paitsi Eric ja se yksi ainoa kaveri, joka lipun oli jo kerennyt ostaa ovatkin enää ainoat lähtijät. Se yksi ylimääräinen lippu siis vainoaa mua ja joudun nyt sittenkin lähtemään viikonloppuna Dallasiin, missä tämä tapahtuma järjestetään. Ellei tapahdu jotain ihmettä.

Onko kenelläkään kokemusta Tough Mudderista? Pliis sanokaa mulle, etten kuole :D Eric väittää että voin skipata ne esteet, joita en pysty (tai uskalla) tehdä. Onkohan todella näin..?








sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Blogikavereita

Eilen saimme vieraita Coloradosta kun Globe Called Home-blogia kirjoittava Jenni miehineen saapui Houstoniin. Me ei oltu aiemmin Jennin kanssa tavattu, vaan oltiin nimenomaan "blogituttuja", mutta kun Jenni laittoi mulle viestiä, että he olisivat suunnittelemassa reissua Houstoniin, lupauduin tietenkin heidän "oppaakseen". Oon monesti ajatellutkin että kuinka kiva olisikaan tavata blogin kautta lähes tutuilta tuntuvia tyttöjä ja eilinen päivä vahvistikin tällaiset meetingit erittäin hyväksi ideaksi. Meillä oli ihan tosi kiva päivä. Sellaiset 13 tuntia vierähti nopeasti kun seura oli hyvää :)

Päivän agendaan kuului vieraiden toiveesta vierailu Houston Space Centeriin sekä Galvestoniin rannalle. Illalla kävimme vielä syömässä Kemah Boardwalkilla.










Tänään meinaan ottaa ihan rennosti vain, katsoa leffoja, lueskella kirjaa, ehkä käydä salilla jos siltä tuntuu. Miten huomenna voi taas olla maanantai?

perjantai 25. syyskuuta 2015

Säätöä Amerikan malliin

Ronin mysteerinen tulehdus ei ole vieläkään ottanut hellittääkseen ja me ollaan jouduttu ravaamaan eläinlääkärillä noin joka toinen viikko verikokeissa ja muissa testeissä. Roni on joutunut myös syömään kahtia eri antibiootteja, ja tämän myötä ollaan totisesti saatu kokea, miten hankalaksi tietyt asiat on tehty täällä USAssa. Tai ei niinkään tehty hankalaksi, vaan täältä puuttuu täysin järkevä ja toimiva systeemi tai yleistietokanta, ja tämä sitten aiheuttaa virheitä ja koko prosessin monimutkaistumisen.

Mikä täällä sitten mättää? Ensinnäkin reseptit soitetaan jostain syystä puhelimella apteekkiin (yhden ainoan kerran olen itse saanut oikean paperireseptin käteeni lääkäriltä). Siis soitetaan. Puhelimella. Voiko typerämpää olla! Varsinkin kun ottaa huomioon amerikkalaisen jalon taidon kirjoittaa kaikki, varsinkin nimet, aina väärin. Kun lähdetään sellaisista lähtökohdista, että mun nimi ja osoite on jo eläinlääkärin papereissa valmiiksi väärin ja siitä sitten välitetään tieto soittamalla apteekkiin ei tulos voi olla hyvä. Muistuttaa ehkä vähän "rikkinäinen puhelin"-leikkiä, jota lapsena leikittiin...

Lääkkeenhakureissu nro yksi meni seuraavasti: Reseptiä ei meinannut millään löytyä apteekista. Eipä tietenkään kun selvisi, että sekä kissan nimi, että mun sukunimi oli kirjoitettu väärin. Reseptissä luki Roniz Hokansson. Jos ei muuta niin saatiin ainakin hyvät naurut tosta kirjoitusasusta!

Kotona aloin tutkiskelemaan lääkepulloa lähemmin ja ihmettelin, kun siinä luki "pink liquid", mutta pullossa oli valkoista jauhoa. Ihmettelin myös miten ihmeessä (pahanmakuista) jauhoa onnistuu syöttämään kissalle. Ei muuta kuin soitto eläinlääkärille ja selvisi *ylläripylläri* että apteekkineiti oli unohtanut sekoittaa lääkkeen nesteeseen. Ei auttanut muu kuin lähteä takaisin apteekkiin sekoittelemaan lääkettä.

Meidän risteilyn aikana olin saanut eläinlääkäristä viestin, että Ronin lääke oli loppunut ja he lisäävät meidän laskuun uuden lääkken hinnan. Ihmettelin että menipäs se nopeaa (kolmessa päivässä). Muistelin eläinlääkärin sanoneen, että tuo pullo kestää viikon. Haettuamme kissat hoidosta laitoimme eläinlääkärille sähköpostia, jossa tiedustelimme mm. tuota lääkkeen nopeaa loppumista. Eläinlääkäri vastasi viestiimme, että olivat apteekissa näköjään kirjoittaneet annosteluohjeen väärin: "kaksi kertaa päivässä" sen oikean "kerran päivässä" sijaan. Tässä kohtaa alkoi ärsyttää idioottimaisen apteekkihenkilökunnan mokailun lisäksi myös se, etteivät olleet eläinlääkärilläkään huomanneet tätä virhettä. Kuitenkin aika supertärkeä asia oli kyseessä! Roni kerkesi melkein viikon ajan saada antibioottia tupla-annoksen! Raukalla meni vähän tästä masu sekaisin.

Pieni potilas

Seuraavan kerran, eli eilen, itse lääkettä lisää hakiessani ei apteekintyttö löytänyt taaskaan yllättäen reseptiä mun tai Ronin (tai Ronizin) nimellä. Aikansa etsittyään hän ei enää tiennyt mitä muuta tehdä kuin luvata käydä edellispäivänä saapuneet reseptit myöhemmin illalla läpi, ottaa mun puhelinnumeron ylös ja soittaa mulle kun resepti löytyy. Mitään puhelinsoittoa en koskaan luonnollisestikaan saanut (eihän tässä maassa katsos ole tapana pitää tällaisia lupauksia) ja soitin itse sitten seuraavana aamuna eläinlääkärille ja pyysin heitä soittamaan apteekkiin uudestaan ja varmistamaan, että se nimi osataan nyt tavata oikein. Eläinlääkärin respan kanssa puhuessani selvisi, että olivat soittaneetkin reseptin väärään apteekkiin. Hups. Saman Walgreens-ketjun apteekkiin kylläkin, mutta eri liikkeeseen. Me oltiin vielä eläinlääkärillä selvästi ilmoitettu, että lähettävät sen samaan apteekkiin kuin viimeksikin. En tiedä missä meni kommunikaatio tällä kertaa vikaan. Periaatteessa tuo resepti pitäisi kyllä näkyä kaikissa Walgreensin liikkeissä ja sen olisi voinut sieltä siirtää oikeaan liikkeeseen. Jos vain apteekkineiti olisi sen sieltä koneelta osannut naputella esiin.

Vihdoin tänään sain haettua sitten lääkkeen ONGELMITTA(!!!!!) oikeasta Walgreens-liikkeestä. Ja sukunimikin oli  tällä kertaa osattu jo kirjoittaa ihan oikein. Edistystä. Etunimi oli tällä kertaa Ron-cat :) "give ron-cat 2ml by mouth" hehahaa... Roniz, Ron-cat, Roniponi...Mitä näitä nyt on :)

Tämän kuvan viitsin tosiaan täällä julkaista, kun tuo meidän osoite tuossa on luonnollisestikin päin persettä :D
Olkaahan siis varovaisia reseptilääkkeidenne kanssa Ameriikassa. Annosteluohjeet tai koostumus voi olla pielessä, enkä ihmettelisi vaikka olisi lääkeputelit menneet sekaisin muiden kanssa...

torstai 24. syyskuuta 2015

Paluu arkeen

Paluu arkeen pienen loman jalkeen tuntui vahan nihkealta. Loma oli kuitenkin niin lyhyt, etta melkein tuntui kuin ei pois olisi ollutkaan. Levanneelta olo ei valitettavasti oikein tuntunut, kun koko sen ajan kun meidan vieraat taalla oli, oltiin me melkein koko ajan menossa jonnekin. Luonnollisestikin. Mutta en valita, kivaa oli! Ja sitten itse lomalla, eli siella risteilylla, oli taas vahan heikko happi muutaman paivan ajan. Kylla siina onneksi vahan kerkesi rentoutumaankin :) Tosi mukavaa oli kylla saada vieraita Suomesta taas melkein vuoden paussin jalkeen! Aika meni ihan tosi nopeaa. Vierailua odotettiin kuukausia kuin kuuta nousevaa ja sitten se on ohi yhdessa hujauksessa. Vahan samalla tavalla kuin kay aina viikonloppujen kanssa :D

Valittelin tuolla lomalla vahan sita, miten kurjalta tuntuu ajatus toihinpaluusta. Ei itse tyon takia, tyotehtavat on ollut ihan ok, mutta tiettyjen ihmisten vuoksi. Joudun olemaan paivittain tekemisissa muutaman aika inhottavan vanhemman naisen kanssa. Tasta oon taalla ennemminkin avautunut. Nama naiset ovatkin juuri se paasyy siihen, miksi toihin meno on valilla tuntunut aika pakkopullalta. Toinen syy on ollut se, etta meilla kun tosiaan on ollut toimistot loppu, niin mina olen joutunut olemaan respassa. Tama tarkoittaa jatkuvaa puhelimeen vastaamista ja vieraiden tervehtimista, mika hairitsee keskittymista muihin tyotehtaviin.

Kaksi paivaa lomaltapaluun jalkeen mun esimies tuli pyytamaan mut juttusilleen (tallasissa tilanteissa aina vahan hyppaa sydan kurkkuun, kun heti tietysti luulee mokanneensa jotain hehe) ja kertoi, etta hankinnassa (purchasing) olisi paikka avoinna ja kysyi olisinko kiinnostunut tasta. Tama tarkoittaisi muuttoa toiseen rakennukseen (eli pois taalta akkalauman keskelta seka ei enaa respassa istumista, jee). Tottakai vastasin siis myontavasti tahan kysymykseen ja nyt odottelenkin sitten tata siirtoa toteutuvaksi kamalan tyomaaran kanssa painiskellessa. Opettelen omien hommieni ohella nyt uusia tyotehtavia ja tama tarkoittaa sita, etta mun aamut on alkanut noin tuntia aiemmin kuin normaalisti. Jostain syysta uuden "respatyton" loytaminen kestaa kauemmin kuin voisi kuvitella...

Lopuksi viela aiheeseen millaan lailla liittymatta kuvia viime viikonlopun ruokailuista :D Kerrankin meni kaikki valinnat ihan nappiin. Nam! (Jep, me ei kokattu viime viikonloppuna. Laiskotti.)

Perjantain illallinen - hyvin maustettua lohta ja riisia Mainly Drinks-nimisessa kivassa pikku ravintolassa La Portessa.
Lauantain illallinen - uusi lempparini perunakeitto ja uuniperuna Saltgrass Steakhousessa.
Sunnuntain lounas Chicken carbonara-crepe Sweet Parisissa, jota Andy jokin aika sitten suositteli ja, josta myos tuli uusi lempparipaikka :)

maanantai 21. syyskuuta 2015

Downtown Houston

Meidän Suomen vieraita oli ilmeisesti jäänyt vähän kaihertamaan se, ettei me viime vuoden reissulla menty käymään Houstonin keskustassa, eli downtownissa. Oma "downtown-tietoisuuteni" perustui lähinnä muutamaan lyhyeen vierailuun tai autolla läpiajoon ja tiesin, että siellä ei ole oikein mitään. Houstonin keskustaa ei voi verratakaan esim. Austinin viihtyisään kävelykeskustaan, jossa tunnelma on rento ja jalan kiva liikkua. Kyllä täälläkin toki kävellen pääsee, mutta mitään nähtävää ei oikein ole.

Tämän vuoden vierailulle olinkin sitten vieraiden iloksi buukannut meille yhden hotelliyön Marriot-ketjun Courtyard Houston Downtown-hotellista, joka sijaitsee suoraa ytimessä. Me saavuttiin paikalle lauantai-iltapäivällä ja lähdettiin siitä sitten aika nopeaa käppäilemään ympäri katuja. Aikamme talsittuamme joutuivat Suomen vieraatkin varmaan toteamaan, että ei downtownissa oikeen mitään tosiaan ole. Jopa ravintolat ja terassit, joihin voisi istahtaa nauttimaan yhden juoman paahtavassa helteessä (vaikka syksy onkin jo alkanut, huitelevat lämpötilat täällä vieläkin useimpina päivinä yli kolmessakympissä) tuntuivat olevan vähissä. Olin kuullut keskustan katujen alta löytyvän maanalaisen tunneliverkoston, jossa on mm. kauppoja, mutta hotellin henkilökunnalta asiasta kysäistyämme kertoivat he meille sen olevan valitettavasti kiinni jo näin lauantai-iltapäivällä.




Päädyimme syömään illallista mulle jo ennestään tutun Flying Saucer-pubin terassilla ja illan edetessä huomasimme ikäväksemme kasvavan kodittomien ja muiden ihme hiippareiden määrän kaduilla. Pubiruuan ja parin siiderin ja oluen jälkeen päätimmekin suunnata takaisin hotellille ja viettää loppuillan suosiolla hotellin uima-allasalueella. Kävelymatka hotellille oli vähän ikävä, kun kaikenlaiset ihme tyypit huutelivat meidän perään. Onneksi Jussi oli mukana. Kaksi tyttöä olisi varmasti saanut vieläkin enemmän huuteluja osakseen. Ericinkin oli alun perin tarkoitus lähteä mukaan hotelliin, mutta hänen pomonsa lähettikin hänet Puolaan(!!), jonne hän lensi aiemmin samana päivänä. (Ja mähän olin tästä hieman kade, koska oon tosiaan ollut Varsovassa vaihdossa ja tykästyin tuohon kaupunkiin ja maahan ihan tosi paljon.)

Maiston ekan kerran texasilaista siideriä. En ollut ennen edes tiennyt sellaista olevankaan. Hyvää oli (eikä maistunut hunajalle kuten tölkki antaa ymmärtää)!
Tässä vaiheessa ilta alkoi vähän hämärtyä ja kummallisten tyyppien määrä kaduilla kasvaa.
Uima-allasalueella oli myös kiva poreallas, josta mulla ei löytynyt yhtään säädyllistä kuvaa :D
Ericin piti tosiaan siis olla kissavahtina meidän risteilyn ajan. Silloin aikoinaan kun me tuo risteily varattiin, E oli juuri vasta aloittanut uudessa työssään eikä heti viitsinyt alkaa kyselemään lomaa. Sen piti kuitenkin olla pomon mukaan ok, että E on Houstonissa tämän viikon ajan, mutta herra pomo päättikin olla vähän mulkvisti ja laittaa miehen matkaan pienellä varoitusajalla. Eikä asiaan auttanut neuvottelut. Ei siis auttanut muu kuin varata kisuille koppi hoitolasta ja ne saikin nyt ekaa kertaa viettää sitten heti kuusi yötä kerralla meidän eläinlääkärin kissahoitolassa. Molemmat karvapallerot oli ihan kauhusta jäykkänä jouduttuaan hoitolan häkkiin ja sihisivät sieltä jopa mulle mun kurkkiessa sisään! Erityisesti Roni-parka vihaa tuota paikka sydämensä pohjasta, koska on joutunut sinne piikillä tökittäväksi useaan otteeseen. Haettuamme kissat viikon päästä kotia, Ronin papereissa lukikin "shy cat" ja Aadan papereissa "friendly cat", mikä meitä vähän nauratti, koska yleensä näiden kattien luonteet menee vähän toisinpäin :) Onneksi kisulit ovat jo kuitenkin leppyneet eivätkä tunnu kantavan meille kaunaa tuosta.

Aada rakastui Jussiin ihan totaalisesti ja olisi ollut sylissä vaikka kuinka pitkiä aikoja :D Tämä oli aika huvittavaa, koska meidän Aadanhan on vähän sellainen ujo diiva, joka ei ihan kenestä vain tykkää
Herra Poni

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Meksiko osa 2: Cozumel

Risteilymme kakkoskohteessa Cozumelissa huomasimme aika nopeasti laivasta poistuttuamme, ettei tuosta satama-alueelta paljon muuta löytynyt kuin matkamuistomyymälöitä ja pari ravintolaa. Edes uimarantaa ei näyttänyt olevan ihan kävelyetäisyydellä ja me oltiin vähän etukäteen suunniteltu mahdollista rantapäivää. Monien taksikuskien tyrkytettyä meille taksikyytiä päädyimme juttelemaan heistä yhden kanssa vähän tarkemmin ja hän ehdotti meille muutamaa eri paikkaa, jota lähistöltä löytyi. Vaihtoehdoista valitsimme päivän kohteeksi (muistaakseni Paradise Beach-nimisen) uima-allas/hiekkaranta-kompleksin noin vartin taksimatkan päässä satamasta.

Paikalle päästyämme linnoittauduimme hiekkarannan puolelle makoilemaan ja vietimmekin siellä melkein koko päivän. Paikka oli ihan kiva, mutta tietysti tosi turistimainen ja tupaten täynnä.

Satama-alueen kaduilla turistimyymälöiden ja ravintoiden keskellä
Satamassa oli meidän laivan lisäksi Floridasta tullut toinen Carnivalin laiva





Rannalta sai myös ruokaa, mutta päätimme syödä muualla, koska ruokalista ei ollut mitenkään erityisen houkutteleva


Rannalla juomani herkullinen hedelmäsmoothie




Päivä kului ihan kivasti rannalla makoillessa ja uidessa. Saatuamme loikoilusta tarpeeksemme otimme taksin takaisin satamaan ja kiersimme vielä muutamat matkamuistomyymälät ja haukkasimme pientä välipalaa suoraan terminaalin viereisessä (taas pahasti ylihinnoitellussa) ravintolassa. Onneksi illalla pääsimme taas syömään laivan ala carteen :)

Itselläni ainakin heräsi tämän risteilyn myötä kiinnostus nähdä lisää Meksikoa ja muita lattarimaita. Nämä kaksi kohdetta, joissa me vierailtiin oli tietysti aikamoisia turistirysiä ja olisikin kiva nähdä enemmän sitä aitoa puolta tästä maasta. Ainut huono asia, joka tulee Meksikosta mieleen oli se, että ravintoissa palvelu ei ollut kovin hyvää. Kummassakin ravintolassa, jossa me käytiin sai palvelua, ruokaa ja laskua odottaa aika kauan, eikä tarjoilijat olleet hirveän ystävällisiä. Mä taidan olla tottunut yliystävällisiin amerikkalaistarjoilijoihin :) Ehkä nämä meksikolaistarjoilijat oli kyllästyneitä (amerikkalaisiin) turisteihin, mistä heitä ei kyllä voi syyttää. Lisäksi mua säälitti molemmissa kohteissa katujen varsilla auringonpaisteessa seisovat kärryihin valjastetut laihat hevoset. Onneksi en nähnyt yhdenkään turistin ostavan näitä kyytejä!

perjantai 18. syyskuuta 2015

Meksiko osa 1: Progreso, Dzibilchaltun ja Mérida

Meidän risteilyn eka stoppi oli Jukatanilla paikassa nimellä Progreso. Pelkäsin etukäteen, että olenko tarpeeksi hyvässä kunnossa poistuakseni laivalta aamulla, mutta onneksi olo oli jo parempi ja pystyin lähtemään. Kävelin kyllä heti ekaan kauppaan satamassa ostamaan lääkkeitä!:D

Progresosta olisi järjestetty retkiä Chichén Itzáan, joka on yksi maailman seitsemästä ihmeestä ja sinne olisinkin ihan tosi tosi kovaa halunnut lähteä. En kuitenkaan ollut viitsinyt retkeä varata, kun en tiennyt millaisessa kunnossa olen. Chichén Itzálle oli vielä aika pitkä matka ja bussissa tuntitolkulla istuminen olisi saattanut saada olon huononemaan entisestään. Meillä ei siis ollut mitään retkeä varattuna tai muutakaan suunnitelmaa päivän varalle ja bussimatkalla satamasta kaupunkiin päätimme ostaa bussissa mainostetun retken Dzibilchaltunin raunioille ja Méridan kaupunkiin. Meksikolainen matkanjärjestäjä kauppasi retkeä yli puolet halvemmalla kuin mitä se Carnivalin järjestämänä olisi maksanut! Säästettiin siis samalla muutamat kympit rahaakin! :)

"Parkissa" Progreson satamassa
Meillä jäi vajaa tunti aikaa pyöriä Progresossa ennen retkibussin lähtöä ja retken ostaminen osoittautui aika nopeaa oikeaksi päätökseksi. Itse Progresossa ei paljoa tekemistä olisi tainnut riittää. Tosin kello oli vasta noin yhdeksän aamulla, joten toki joka paikassa oli aika kuollutta pelkästään aikaisen ajankohdan takia. En kuitenkaan usko, että paikka olisi rannan, matkamuistomyymälöiden ja ravintoloiden lisäksi tarjonnut paljon muuta.

Hiljainen rantakatu aamulla yhdeksän aikaan.

 



Rantakadulla käppäillessä jouduimme heti ärsyttävien tyrkyttäjämyyjien hyökkäyksen uhriksi ja tämänkin takia oltiin iloisia, että oli tuo retki varattuna. Ei taida suomalaisiin oikein tehota tuo tyrkyttäminen. Paljon kivempi on kun saa rauhassa katsella :) Yhtiä Meksiko-magneetteja lukuunottamatta Progresosta ei muuta mukaan tarttunutkaan.

Retkeltä emme hirveästi tienneet mitä odottaa kun se tosiaan tuli varattua vähän hetken mielijohteesta. Aluksi ajelimme ehkä vartin verran sisämaahan kohti Dzibilchaltun-nimisiä Maya-intiaanien raunioita. Paikka osoittautui ihan mielenkiintoiseksi, vaikkakaan se tuskin veti Chichén Itzálle vertoja. Samanlaista ihmetystä se mussa ainakin sai aikaan kun Egyptin muinaiset temppelit, hautakammiot ja muut rakennelmat aikoinaan siellä vieraillessa. Miten ihmeessä joku on tuollaisia jumalattomia ja symmetrisiä rakennelmia osannut tehdä tuhansia vuosia sitten ilman kunnon koneita ja arkkitehtejä? Ei pysty käsittämään!

 

Meidän ryhmä ja ihana vitsikäs Ivan-opas

Metsästä löytyy kuulemma jatkuvasti lisää rakennelmia, eikä tarkkaan osata sanoa kuinka laajalle tämä alue joskus sijoittui

Ihmettelin myös sitä, että rakennelmien päälle sai kiivetä. Ja että ne vielä tuhansienkien vuosien päästä kestävät tuota kiipeilyä!
Dzibilchaltunista löytyi myös Maya-raunoiden alueille tyypillinen cenote, jossa olisi saanut uida. Me jätettiin uimiset tällä kertaa välistä.

Raunioilla vierailun jälkeen lähdimme köröttelemään noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Jukatanin pääkaupunkiin Méridaan. Meille oli etukäteen mainostettu Mérida-osuutta shoppailuna. Totuus oli kuitenkin se, että kaupungissa oli vain tunti aikaa ja kaikilla oli tässä vaiheessa kiljuva nälkä kellon ollessa jo kaksi iltapäivällä. Koko bussilastillinen ihmisiä (kahta lukuunottamatta) lähtikin seuraamaan opasta ravintolaan (ei edes tajuttu siinä vaiheessa, että meidät viedään suoraan johkin valmiiksivalittuun ravintolaan). Ja ravintolahan oli tietysti joku ylihinnoiteltu varmaankin oppaan kaverin rafla :D Ei siinä, ruoka oli ihan hyvää, mutta maksettiin siitä varmaan enemmän, mitä täällä Jenkeissä oltaisiin maksettu! Meksikossahan piti nimenomaan olla halpaa...

Tällaista näkymää saatiin katsella ravintolan terassilta. Ei valittamista! Olimme siis Méridan vanhassakaupungissa. Sieltä löytyi toki moderni "uusi puolikin" Starbuckseineen ja Costcoineen.
Méridasta kerkesin napata vain muutaman hätäisen kuvan kävelymatkalta bussilla ravintolaan. Ja kävelymatkahan oli siis huimat yksi kortteli.


Mun lounas oli vatsaystävällinen riisi-kanakeitto. Vähän mauton, mutta muu ei olisi oikein uponnut vielä tuossa vaiheessa.

Méridaa olisi ollut kiva nähdä vähän enemmän, mutta näin nyt tällä kertaa! Saimmepahan ainakin bussin ikkunasta vilkuilla maisemia.