torstai 13. elokuuta 2015

Milloin en tunne kuuluvani joukkoon osa 1

Seuraavat asiat täällä Jenkkilässä saavat mut tuntemaan oloni ulkomaalaiseksi, vaivautuneeksi tai vähintäänkin vähän kummastuneeksi.*

*Kuten ikinä, kaikki ei tietenkään ole täysin mustavalkoista, eikä sitä voi raa´alla kädellä erotella, että "amerikkalaiset ovat tällaisia ja suomalaiset tällaisia", koska poikkeuksia löytyy aina ja ollaanhan me kaikki yksilöitä. Tämä siis menee sinne kategoriaan yleistys.

Puhutaan rahasta

Täällä Amerikassa olen ollut osana mm. seuraavanlaisia keskusteluja (Tai no osana ja osana. Mun "osa" on ollut toljottaa puhujaa suu auki):

"Tein sen virheen nuorena, että nain miehen, jolla ei ollut yliopistokoulutusta ja hyväpalkkaista työtä, joten olen joutunut käymään itsekin töissä koko elämäni. Tyttärilleni olen opettanut, että naikaa ensimmäinen aviomies rahasta ja vasta toinen rakkaudesta."

"Sanoin miehelleni, että häitä ei tule, ennen kuin hänen vuositulonsa on kuusinumeroinen."

Kaverin kehuttua (varmaan kymppitonnin maksanutta) vastanaineen työkaverinsa vihkisormusta: "Ei tämä ole kuin yhden karaatin kivi, mihin olin lievästi pettynyt, koska odotin jotain vähän isompaa. No, ehkä muutaman vuoden päästä voin alkaa vihjailemaan, että olisi aika ostaa uusi, isompi timantti."

Musta tuntuu, että monilla naisilla on täällä tavoitteena naida rikas mies ja saada itse siten nauttia kotivaimona olemisesta. Vain nainen, jonka mies ei tienaa niitä kuusinumeroisia summia kituttaa Amerikassa pienipalkkaisessa työssä. Pienipalkkaista työtä ei tehdä työn ilosta, vaan pakosta. Uranaisiakin toki on, mutta he eivät teekään työtä rahan takia.

Kaikenlainen rahalla leuhkiminen ylipäätänsä, tai vaikkapa uuden auton/kenkien/lomamatkan (suuren) hinnalla leuhkiminen tai rahakkuuden mainostaminen saa savun nousemaan mun korvista. Jos tiedustelen miten (työ)kaverin viikonloppu meni, ei mun tarvitse tietää, mitä heidan hotellissa viettämänsä romanttinen viikonloppunsa tuli maksamaan ja että mies vei hänet myös kalliiseen hierontaan, kalliille illalliselle ja osti vieläpä kalliit (!!!!tuliko nyt varmasti selväksi että kallista oli) teatteriliputkin siihen päälle. Niin mikä vaatimattomuus?


Naisen asema

Eräs työkaveri jaksaa mua jatkuvasti kummastuttaa kommenteillaan siitä, kuinka nainen on luotu keittiöön/siivoamaan/kotitöitä tekemään. Hänen mukaansa nainen on laiska jos ei varmista, että miehellä on joka päivä kotitekoinen lounas valmistettuna töihin evääksi. Naisen kuuluu myös tietysti herätä tarpeeksi aikaisin (noin neljältä aamulla) valmistamaan miehen aamupala ennen tämän töihinlähtöä. Lienee tarpeetonta kertoa, etten ole maininnut tälle työkaverille mun suuntaavan tuon oman mieheni kanssa lähes joka ilta salille ja meidän syövän siten useana päivänä viikossa jotain jämäruokia tai voileipiä lounaaksi :D


 What´s yours is mine

Varmaan paras esimerkki tästä on mun lempityökaverini, L, jolla on aina iso tarjotin karkkia työhuoneessaan. L kertoi mulle hänellä menevän viikossa monta kymppiä karkkeihin, koska ihmiset käyvät pokkana hakemassa isoja kourallisia karkkia hänen huoneestaan. Koska miksi ostaa omia karkkeja, kun kerran L:n toimistosta niitä kerran löytyy? Mun "vieruskaveri" on myös kekannut, että Emmillä on aina purkkaa, turha siis ostaa omaa, kun siltä voi aina ottaa. Kätevää.

Samat "what´s yours is mine"-säännöt pätee myös kavereiden luona vieraillessa. Täällä ei niin tunnuta harrastettavan omien eväinen tai juomien viemistä kyläilemään lähtiessä, vaan oletetaan isännän/emännän hoitavan tarjoilupuolen. Tämä on musta toisaalta kyllä ihan kiva ja vieraanvarainen juttu, kunhan nyt muistaa viedä vaikka viinipullon tms. tuliaisena. En ole oikein suomalaisen "mun pullo, sun pullo"-tyylin fani :D



Innoistuinkin näköjään turisemaan näistä jutuista pidempään kuin olin ajatellut, joten nimetään tämä ykkösosaksi. Jatkoa siis seuraa...

PS. Useimmat esimerkit tulevat luonnollisesti tuolta työpaikalta, koska siellä sitä vaan kummasti tulee eniten seurusteltua näiden mun uusien maanmiesten ja -naisten kanssa! Ja vapaa-ajallani vietänkin enemmän aikaa täällä asuvien suomalaisten kanssa. (Jos Ericiä ei lasketa. Mutta sehän on periaatteessa ihan suomalainen;))

22 kommenttia:

  1. Alko naurattaan tuo että jos vuositulot ei oo kuusnumeroisia niin ei mee naimisiin. Mä en varmaan ikinä pääsis naimisiin jos miettisin noin :D viime vuosiki meni siinä, että avokki oli työtön ja mä töissä :D ja kuka ihme haluaa olla kotivaimo! mä olin kaks päivää saikulla ja ei mitään tekemistä. pesin kaikki pyykit ja kävin turisteileenki ku loppu tekeminen kesken! Aloin kattoon geordie shoreaki alusta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama kuule. En oo koskaan valinnut miehiä lompakon paksuuden perusteella (ei oo raha-asiat itseasissa ollut mielessä ollenkaan niitä "valitessa") ja kaikki vanhat poikaystävät onkin ollut kunnon tyhjätasku-luusereita haha. Mutta ei kai sitä nuorena (tai teininä) mitään miljardöörejä tapaillakaan! TÄnne muutettua sitten on alkanut tuntumaan siltä, oisko asiaa pitänyt miettiä enemmän ja onko mussa jotain vikaa kun en oo...Mutta vastaus taitaa olla vain: olen suomalainen.....:D Sitähän siellä jossain Turkissakin ne miettii miten suomalaiset naiset voi kelpuuttaa sieltä jonku tyhjätaskuisen maalaispojan itelleen:D ihanaa, ettei me suomalaiset olla niin pinnallisia ja mietitä raha-asioita näissä jutuissa!

      Poista
  2. Voi ei, mä oon kyllä ihan huono vaimo koska ei mun miehellä koskaan ole mitään eväitä. Raukka joutuu syömään työpaikkaruokalassa. Mutta toisaalta tilanne on ihan reilu siinä mielessä että ei munkaan kättä korista hinnaltaan viisinumeroinen timantti ja töissäkin joudun käymään. Eväslounaan tekoa voinkin harkita sitten jos tilille rapsahtaa niin paljon rahaa ettei mun tartte töissä käydä (eli lottovoittoa odotellessa...).
    Joskus olisi muuten ihan kiva kuulla (lukea) sun ja Ericin tarinaa eli miten ootte aikanaan tavanneen ja ennen kaikkea miten Eric on periaatteessa suomalainen. Olen utelias :-).

    - Krista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkaan sormesta ei mitään karaatin timantteja löydy ja joudun käymään töissäkin. Aika kova kohtalo:D Mä tein myös aika paljon enemmän ruokia kun olin puolivuotta pakotettuna työttömänä vuosi sitten..se oli kyllä enimmäkseen rahansäästösyistä se:D
      Voin kertoa heti tässä, että E:n isä on suomalainen ja lähtenyt nuorena veljensä kanssa Amerikkaan ja jäänyt sille tielleen.. E:n isä ja äiti taisi olla yhdessä vain vuoden pari ja E asui äidillään, joten ei oppinut suomea puhumaan, ja halusi sitten itse täysi-ikäisenä lähteä isänsä kotimaahan. Se päätyi siellä asumaan (pelasi siis lätkää "semi-prona" tms) viisi vuotta! Me tavattiin 2011 loppupuolella. 2012 lopussa E:lle riitti SUomi ja lätkänpeluu ja se halusi muuttaa takasin USAan ja 2014 alussa valmistuttuani minä seurasin perässä, minkä jo tiedätte:)

      Poista
  3. Hauska. :D Mä oon huono kotirouva, kun en mitään eväitä jaksa tehdä ja välillä kämppä on kaaoksen vallassa, vaikka ei mulla pitäisi olla muuta kuin aikaa... nytkin on kaikki miehen työvaatteet tuolla likasina, raasu. En kyllä ymmärrä kuka haluaa olla kotivaimo, minäkin oon lähinnä pakosta. Ehkä tästäkin pitäisi ajatella vähän positiivisemmin eikä aina valittaa, kun ei asialle voi mitään tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi niin "kotirouvana" ainakin, että kaikki tollaiset imuroinnit ja ruuanlaitoit hoidin väkisin (en todellakaan mitenkään siitä nauti:D) mutta muuten sitä laiskistui kamalasti sen tekemättämyyden ja päivittäisen yksinolon ja tylsistymisen seurauksena ja kaikkia rästihommia kuten vaikka ikkunoiden/uuninpesua tuli lykättyä kun ei vaan jaksanut hoitaa! Musta oon tainnut lukeakin tästä jostain, että kotirouville helposti käy näin! Kyllä mäkin silloin aina valitin, että haluan töihin yms yms, ja nyt taas kelpaisi ne vapaat:D löytyisipä joku kultainen keskitie (vaikka 3pvää viikossa töitä?;))

      Poista
  4. Ai kamala miten jenkkiläiseltä kuulostaa :D Sieltä ei taida löytyä vastaavaa sanontaa suomalaiselle sanonnalle "vaatimattomuus kaunistaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan:D täällä haisee omakehu ja kaikenlainen omakuvan pönkittäminen ja kiillottaminen ja aikaansaannoksillaan ja omaisuudellaan rehentely:D

      Poista
  5. Huh, millaista menoa siellä. Tuli hiukan paha mieli ystäväsi puolesta, jonka karkit muut käy aina syömässä.

    Millaista purkkaa muuten käytät? Itse en ole täältä vielä löytänyt oikein mitään hyvää merkkiä, joten vieraat on sitten raahanneet Jenkkiä tuliaisiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin käy mun kaveri sääliksi, kun toiset vaan törkeästi ajattelematta käyvät tyhjentämässä hänen karkkikipponsa. SUomessa ei kyllä toisten eväisiin kosketa, ellei kyseessä ole läheinen ystävä tai perheenjäsen. Paitsi tietty jos tarjotaan...

      Nämä paikalliset purkat on kyllä aika hirveitä . Kauan kesti SUomesta tuodut Jenkit, mutta nyt ne on päässeet loppumaan. Paras merkki täällä taitaa olla Mentos. En kyllä näitä paikallisia purkkia syö kauan kunnes sylkäisen jo pois suusta:) mutta kun suomalaisena on oppinut xylitolin tärkeyden ruokailun jälkeen (täällä siitä ei ymmärretä mitään) niin pakko se on saada pala purkkaa aterian päätteeksi :)

      Poista
  6. Mä mietin, että törmäätköhän sä vähän erityyliisiin ihmisiin kuin mä, koska mä en tota rahakeskustelua ole koskaan kuullut. Ei siis mitään vaikeuksia uskoa, että tollasia pinnallisia ihmisiä on olemassa, mutta niitä ei tunnu olevan mun elämänpiirissä. Ja toisaalta luulen, että tietyn tyyliset ihmiset Suomessakin olisivat kykeneväisiä tuollaiseen keskusteluun, jos tuloerot Suomessa olisivat suurempia ja kotirouvuus sosiaalisesti hyväksytympää, mutta olen nämäkin ihmiset tainnut kiertää kaukaa. :D

    Samoin mä en kestäisi tollasia kommentteja naisten asemasta ollenkaan, ampuisin välittömästi takaisin kovilla. Tän jälkeen joko ei ikinä puhuttaisi enää tai vastapuoli tietäisi olla käyttämättä tän tyylistä kieltä mun ympärillä. :P

    Mäkin tykkään siitä, että täällä tarjotaan helpommin asioita eikä niin huolehdita siitä, meneekö laskut tasan. Oon tosin huomannut, että Suomessakin tämä alkoi yleistymään heti, kun päästiin pois opiskelijaelämästä ja kiinni oikeisiin palkkoihin. Nykyään musta tällainen käyttäytyminen on sivistyksen merkki, jos ei ihan köyhiä olla, koska ystävyys, kohteliaisuus ja välillä myös helppous on helposti parin euron arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi törmään, koska nuo kommentit ei tosiaankaan oo vain yhdeltä ihmiseltä. Kaikkein rahakeskeisin tapaamani ihminen täällä on ollut yksi Kaliforniasta kotoisin oleva nainen, jonka kanssa kaverustuinkin aluksi. Nykyään oon ihan tietoisesti vähentänyt tämän hlön seuraa, koska alkaa kyllästyttää mitä mikäkin uusi ostos on maksanut ja mitä kaikkea kallista hänen miehensä on nyt hänelle ostanut. Eric, joka on siis Kalista kotoisin, sanoo että monet naiset siellä on tuollaisia pinnallisia materialisteja ja haluaa vaan rikkaan miehen, jolla on näyttävä urheiluauto jne...

      Tuo kommetti naisen kokkaamisesta miehelle, ei ehkä ollut paras mahdollinen tähän yleistys-tekstiin, koska useimmat jenkithän kai harrastaa vaan take outtia, eikä edes käytä keittiöitään haha! Mutta siiis joo, en tiedä missä viiskytluvulla tuo nainen päässään elelee:D

      Oot niin oikeessa, että se ettei joka laskua tarvi pennin tarkkuudella puolittaa on sivistynyttä ja ystävyyden ei pitäisi olla eurosta parista kiinni! Mä muutin tosiaan heti opiskelujen päätyttyä pois SUomesta ja suurin osa kavereista oli vielä myös opiskelijoita, joten en huomannut tuon tavan yleistyneen siellä. Mutta varmasti on totta, mitä sanoit!

      Poista
  7. Heh... Mä oon se, joka meillä odottaa illalla, että joku tulis tekemään ruokaa, jos sillä "jokulla" osuu olemaan iltavuoro... Mä en kuulemma edes saa mennä meidän keittiöön... ainakaan ruokaa tekemään. Käy mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa no sulla on hyvin pullat uunissa ;)

      Poista
  8. Hahaha, mun miehellä ei koskaan ole ollut eväitä, vaikka olen kotirouva. Ei se kyllä niitä tarvitsekaan. Mutta en laittanut yleensä edes mitään ruokaa valmiiksi sen työpäivän jälkeen, saati käynyt kaupassa. Yhdessä me yleensä se ruoka kyhättiin (mä inhoan ruoanlaittoa!) ja sit mies kävi kaupassa. Oon aika huono kotirouva selkeesti. :D Sentään siivosin yksinäni koko ekan vuoden ajan. Nykyään, kun on vähän näitä omia työjuttujakin ja mukamas niin kiire, oon pakottanut miehenkin välillä osallistumaan siivoukseen. Mutta hei - ei me eletä 50-luvulla enää, vaikka selkeesti tuo sun tapaama tyyppi tuntuu kuvittelevan niin. :)

    Mun on vieläkin joskus vaikeeta täysin tottua siihen, että joku maksaa vaikka koko laskun tai että lasku jaetaan tasan kaikkien osallistujien kesken, vaikka annokset ja juomat olisi olleet ihan eri hintaisia. Oon samaa mieltä kuin Jenni siitä, että kohteliaisuus ja ystävyys ja toki myös se helppous on todellakin arvokkaampaa ja sivistyneempää kuin muutama kälyinen dollari, mutta jotenkin se vanha (enemmän suomalainen...?) tapa maksaa vain omat jutut paistaa välillä läpi... Ja sitten alkaa hävettää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein ihan mielelläni ruuan valmiiksi silloin kun olin kotona kaiket päivät, mutta nykyään en todellakaan tykkää käyttää vähää vapaa-aikaani siihen, joten saa tuo mieskin ihan yhtä lailla siis osallistua kokkailuihin:D täällä on vaan niin helppo hakea ravintolasta jotain kun on sen verran paljon eri paikkoja ja hinnat suht halvat, joten siihen se valitettavasti menee aika usein meillä:D

      Jennin kommentti oli musta kans osuva. Kaikkein naurettavinta on ehkä ostaa vaikka kaverin kanssa viinipullo puokkiin ja sitten maksaa se pennilleen puoliksi:D Mä tarjoan erittäin mielelläni, kunhan se vastapuoli on samoilla linjoilla, eikä käy niin, että mä olen aina se, joka vaan tarjoaa!:)

      Poista
  9. Tää oli mielenkiintoinen postaus, odotan jo seuraavaa osaa! Aloin miettiin onkohan Itävallassa tällaisia juttuja, joissa tuntisin olevani hurjan ulkopuolinen, mut ei tuu ihan heti mieleen... kauheeta miten tärkeetä raha ja rikkaan miehen saaminen tuntuu joillekin olevan! Jos mulla ois tollanen kriteeri niin oisin todnäk loppuikäni yksin, varsinkin kuin Itävallassa on aika alhaiset palkat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino :) mä toisaalta ymmärrän, että raha on täällä tärkeää korkeiden terveydenhoitokulujen ja kalliin koulutuksen vuoksi, mutta että joku valitsee miehensä tilipussin perusteella tai vain siksi, että haluaa elellä kotirouvana, niin se on jotain, mitä en voi ymmärtää!

      Poista
  10. Tätä oli kivaa lukea ennen nukahtamista. Kirjoittajat olette paljon nuorempia kuin minä, silti maailma on sama. Oma näkökulma kyllä muuttuu iän myötä ja silloin enemmän tilaa jopa yksilöllisille, piirteille, hyville ja tylsillekin.

    Jo kymmeniä vuosia sitten opin lhanalta svedulta, miten hienoa on tarjota toisille. Suomessa tuo saituus on kaikkein rumin ja luotaantyöntävin piirre suomalaisissa. Suomalaisen pään raksutus oikein kuuluu, kun se laskee, että menikö tasan. Jos se joutuu maksamaan euronkin enemmän kuin toinen, sen ilta on pilalla. Todella vaikea ymmärtää tuollaista takertumista rahaan. Lähisukulaiselle, jos Suomessa menee päiväsaikaan vaikka lasten kekkereille ja ajaa esim tunnin matkan, niin perillä ei tarjota kuin kahvikakkua. Muutama tunti siellä kun on, odottaa suolaista, ei tarjota. Isäntäväkikin on sen näköinen, että odottaa vieraat (rakkaat lähisukulaiset) lähtisivät, että pääsisivät tilaamaan pizzat. Niin, lapsi möläytti, koska me tilataan ne pizzat? Rahaa on. Mutta ei lähisukulaisten kestittämiseen kerran vuodessa. Itse tämä lähisukulainen otti kyllä kaiken vieraanvaraisuudesta irti hänen lähisukulaisensa ulkommalaisesta pdrheestä. Täysihoidon, majoituksen, tarjoilut, jne.

    Anteeksi, aloin vaahdota, koska aihe saa veren kuplimaan. Itselläni ei koskaan ole ollut liikas rahaa, mutta koska nuorena opin pois suomalaisesta saituudesta, minusta on ihanaa olla vieraanvarainen. Saituus liittyy tunteisiin ja kykyyn jakaa ja antaa itsestään, eikä rajoitu siis rahankäyttöön. Saita ihminen on kuin Mr. Scrooge, Dickensin näytelmässä. Suomalaiset ovat tunnevammaisia ja saitoja.

    Kyllä ajatusnaailma muuttuu, kun tulee vanhemmaksi. Muistan miten idealistinen olin. Nyt kaduttaa, etten nainut nuorena ja kauniina jo tuolloin hyvässä asemassa olevaa fiksua ja ihanaa miestä. Kosi minua. En tuntenut intohimoa. Nyt vanhempana tajuaa, ettei intohimo kestä ja tajuan, etten tarttunut hyvään elämään, kun sitä tarjottiin. Tämä ei todellakaan ole materialistin puhetta. Tytöt, kun olette vanhempia ämmiä, niin silloin viimeistään tajuatte, mitä tarkoitan. Yksi tosiasia on myös, että silloin kun on nuori ja kaunis, täytyy löytää se aviomies. Tämänkin ymmärrätte vanhempana. Nuoruus ja kauneus hiipuvat ja yhtäkkiä et saa enää pyydettyä hyvää miestä, vaan joudut tyytymään niihin, jotka eivät osanneet takoa kun rauta oli kuumaa. Nuorena ihminen ei tajua tiettyjä juttuja. Moni asia on kiinni ajoituksesta ihmisen elämässä, aivan kuin luonnossakin. Jos et hoksaa nuorena, niin hoksaat viimeistään vanhempana ja tajuat jälkiviisaana että tilaisuutesi meni jo, ja tiedät missä annoit sen mennä sivu suun.
    Lapsetkin kannattaa tehdä nuorena. Töitä ja uraa voi tehdä sen jälkeen, kun on lapset tehnyt. Ura ei korvaa lasta, ainakaan jos haluat sellaisen. Ei lapsi mikään onnellisuuden edellytys ole. Ei kuitenkaan ole viisasta alkaa haaveilemaan lapsesta, kun edellytykset saada lapsi, hupenevat vuosien myötä. Tai tulee kaikenlaista kohtuongelmaa iän myötä. Nuoruus on ihanaa aikaa, mutta nuori on myös tyhmä. Nuori katsoo vanhempia naisia ja ihmettelee, miten niistä on tullut tollaisia. Sitten eräänä päivänä tajuat että sinustakin on tullut sellainen. Jäi se mies pyydystämättä, kun oli kaunis, nuori ja hedelmällinen ja lapsikin jäi hannkimatta. Mikäli olette yhtä tyhmiä kuin minä olin nuorena, niin ajattelette, että on tuossakin kapea-alaisesti ajatteleva ämmä. Nuoruus on just tuota. Luulee että se on ikuista. Yhtäkkiä mahdollisuudet ovat takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Oon sun kanssa ihan samoilla linjoilla tuon saituuden kanssa. Se on musta sekä ärsyttävä, että ruma piirre ihmisessä. Taloudellisuudessa ei mitään pahaa ole, mutta sellaisia ihmisiä en oikein siedä, jotka laskee joka pennin eikä voi tarjota kaverilleen edes lasia viiniä vaikka rahaa olisi. Pidän avokätisyydeestä ja vieraanvaraisuudesta ja pyrin siihen itsekin.

      Sen voin myöntää, että todellakin iän myötä olen alkanut miettimään miehen valisemista enemmän. Nuorempana sitä otti minkä tahansa tyhjätasku-luuserin, riitti kunhan oli söpö. Nyt jos oisin sinkku niin vaikken rahapussin paksuuden perusteella valitsisikaan, niin vaatisin ainakin joko koulutetun ja/tai fiksun ja kunnianhimoisen miehen. Jos ei ole menestynyt, niin halua ja kunnianhimoa on kuitenkin löydyttävä. Vähän muuttunut tuo vaatimuslista vaikka tässä viiden vuoden aikana :)

      Poista
  11. Anonyymi eukko tässä vielä. Omassa kommentissani en ihan kirjaimellisesti tarkoittanut, että miehen taloudellinen, sosiaalinen ja koulutuksellinen menestyminen olisivat priorisoitavia kriteerejä, kun valitaan elämänkmppania. Itselleni vain sattui, että oli ihana mies ja sitten vielä tällä tavoin kliseemäisesti menestynyt. Hyvä elämänkumppani voi olla sellainen ihminen, joka itse määrittelee ne asiat, jotka hänelle ovat elämässä tärkeitä.
    Lähinnä jollakin tapaa käsittelin omaa historiaani, miten jälkiviisaana joutuu (well, jopa hieman katkerana) tajuamaan, että sitä antoi onnen mennä ohitseen. Koko jutun olennaisin pointti on kyllä tuo, että muistan itsekin, miten pidin kaikenmailman tätien puheita tosi kyynisinä ja kapea-alaisina, mutta nyt iän myötä sitä tajuaa, että elämässä on tiettyjä lainalaisuuksia, jotka eivät muutu. Monet nuoret eivät tajua näitä. Ehkä johtuu siitä, että suomalaisessa kulttuurissa ei ole liiemmin sukupolvien välistä tiedollista ja elämänkokemuksien vaihtoa. On tosiaan tosiasia, että nainen saa parhaimman miehen silloin, kun on itse vielä kukoistuksissaan. Tämä on biologinen ja evoluutioon perustuva laki, ja sen lainalaisuudet sijaitsevat meidän liskoaivoissamme. Et sinä kukkakaupassa osta ruusua, joka on alkanut jo kuihtumaan. Ostat sen ruusun, mikä on hieman nupullaan ja kukkea.Tämä ei sulje ulos hyviä parisuhteita aikuisiällä, vanhempana, mutta silloin ei enää olekaan kyse pesänrakentamisen kumppanista. valintakriteerit ovat toiset. Niin, että tytöt, kun katsotte peiliin, niin muistakaa, että olette kauniita! Nuoruus on aina kaunista. Älkää hukatko sitä. You know what I mean by this. Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisaista sanoistasi. Suomalaiset (tytöt) on myös varmaan varsin usein turhan vaatimattomia, eikä meitä ole kasvatettu samoin esim. täällä Amerikassa. Täällä monille tytöille ei tunnu olevan mikään ongelma kutsua itseään kauniiksi ja he osaavat olla vaativia mitä tulee esim. tuohon miehen valintaan.

      Poista