perjantai 10. heinäkuuta 2015

Lupe Tortilla

Tämä postaus on omistettu Annalle ja Vesalle.

Oon tainnut ennenkin mainita, etten ole meksikolaisen ruuan/texmexin suurin ystävä. Austinin reissulla nautittu maailman paras burrito kuitenkin sai mut taas toiveikkaaksi jospa sittenkin voisin tykätä tästä kyseisestä ruuasta. Sunnuntaina meidän kotiuduttua reissusta nälkä oli suuri ja päätettiinkin lähteä laukut purettuamme kokeilemaan meille uutta ravintolaa nimeltä Lupe Tortilla. Mun kaveri Anna on kyseistä paikkaa niin hehkuttanut ja kun me ei siellä oltu ennen käyty, niin täytyi lähteä katsomaan, mistä moinen kohu.

Oli ihan pakko ottaa ruuan kanssa lasi viiniä rankan ja terveellisen viikonlopun päätteeksi. Eric on jollain ihmeen laihdutuskuurilla ja halusi pitää tipattoman heinäkuun. Mä ajattelin, ettei yksi lasia viiniä nyt mitään haittaa:D
Mä tilasin carnita tacoja ja Eric kanaburriton jos en nyt ihan väärin muista. Mun tacot ei ollut mitenkään erityisiä valitettavasti. Ericin kana sen sijaan oli jopa musta suht makoisaa. Ehkä mä vaan tykkään burritoista! :D

En jaksanut syödä kuin toisen tacoista, kun tuli syötyä sen verran paljon alkupala-sipsejä ja salsaa. 


Oltiin yllätys yllätys ainoat asiakkaat terassilla. Täällä kukaan ei kesäisin halua istua ulkona. Mekin yritettiin päästä sisälle, mutta koko paikka oli niin täynnä (kiljuvia lapsia), että mentiin vaan suosiolla ulos.
Vaikka mun ruoka ei ollutkaan mitään tajunnanräjäyttävää, niin oli ihan kiva käydä kokeilemassa uutta paikkaa. Ihan liian usein tulee käytyä samoissa paikoissa (mm. wingseillä hehe). Ajattelinkin, että voisi ottaa tavoitteeksi testata kaikki (ketju)raflat täällä. Niitä nimittäin riittää! Tämän projektin aloituksessa vaan saataa vähän kestää. E nimittäin on lauantaina lähdossä kahdeksi viikoksi Montanaan tyoreissulle...

Syönnin jälkeen lähdettiin leffaan katsomaan......Magic Mike!:D Ericiä taisi kiinnostaa enemmän kuin mua (kenties sai motivaatiota laihikselleen?) Olihan se nyt aika surkea. Surkeampi kuin eka osa jos vain mahdollista. Mutta silti pakko katsoa, ettei vaan jää mistään oleellisesta paitsi!

6 kommenttia:

  1. Hahaa, huikeaa! Mahtavaa, että uskalsitte vihdoin kokeilla Lupea :D Mäkin olen joskus ottanut siellä tacoja ja ne on ollut vähän plääh. Ihan parhautta on niiden beef fajitas (eipä siellä tule enää oikeastaan muuta tilattuakaan ;)), sitä kandee testata. Mulle muuten käy aina kanssa toi sama juttu, että tulee syötyä niitä chipsejä alkuun niin paljon, että on jo ihan ähky pääruoan saapuessa pöytään... Ja täälläkin ihan liian usein kyllä jämähdetään samoihin vanhoihin ruokapaikkoihin, uusia ois kiva testata. Me voitais puolestaan ottaa suosituksia vastaan wings-paikoista, kun ei olla niitä vielä kokeiltu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaat wingsit saa ehdottomasti Buffalo Wild Wingsista (vaikka itse ravintolan tunnelma onkin aika kaamea omasta mielesta:D). Taytyy olla boneless. Kastikkeet Sweet BBQ ja Honey BBQ on parhaat :) En vaan tieda voitteko te ruokarajoitteiset niita syoda! Jos liikutte Clear Lakella pain niin kaykaa jarven rannalla sijaitsevassa Sam's Boat-ravintolassa. Siella on hyvia niin wingsit kuin muukin ruoka, plus terdelta on kiva nakyma jarvelle!

      Taytyy kokeilla noita beef fajitaksia seuraavalla kerralla jos/kun Lupeen eksytaan :)

      Poista
    2. Kiitos vinkeistä! Tsekkasin nettisivut ja valitettavasti ei onnistu sun wings-suositukset tällaisilla ruokavammaisilla: boneless ei käy ja tavallisetkin pitää olla grillattuja. Että voi olla vähän eri makuista ;P Mut täytyy silti varmaan testata, jotta päästään kokeileen jotain uutta paikkaa :D

      Poista
    3. No voi hitto :D En tykkaa ite ollenkaan noista tradiotonal wingseista. En siis usko, etta ne (vielapa grillattuna) on mikaan huikea makunautinto :D

      Poista
  2. Siis miten leffasta voi vielä tulla Magic Mike? Se on muuten yksi harvoista leffoista, jotka olen päätynyt katsomaan elokuvateatterissa täällä. Lähdettiin kaverin kanssa kerran viettämään tyttöjen iltaa ja ei oltu katsottu leffoja etukäteen vaan ajateltiin vaan mennä siihen, mikä pyörii. No Magic Mike oli juuri alkamassa, enkä mä osannut sanoa aiheeseen juuta eikä jaata, joten päädyin katsomaan... ja voin kertoa ettei TODELLAKAAN olisi ollut normaalisti mun valinta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Magic Miken kakkososa :D Ei sentään se ykkönen! Tämä jatko-osahan tuli vasta vähän aikaa sitten ensi-iltaan! Ei ehkä ihan munkaan normivalinta tämä hehe. Olin silloin ykkösen julkaisun aikaan leffateatterissa töissä ja katsoin suuurin piirtein kaikki julkaistavat leffat, kun kerta ilmaiseksi sai katsoa.

      Poista