keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Negatiivisuudesta ja ennakkoluuloista

Huomasin eilen Facebookissa, että uudet Vain Elämää-artistit on julkaistu ja lueskelin vähän siihen uutisen alle kertyneitä kommentteja. Suuri osa kommenteista oli luokkaa "no eipähän tarvi tätä(kään) tuotantokautta kattoa". Jos ei ole muuta kuin negatiivista sanottavaa, niin miksi pitää kommentoida ollenkaan? Oon tätä miettinyt jo pidemmän aikaa. Samanlaista kommentointia nimittäin näkyy usein monien uutisten alla ja useissa Facebook-ryhmissä. Mm. Suomalaiset USA:ssa-ryhmässä on saatu suoranaisia tappeluita aikaan ihmisten alkaessa kertoa mielipiteitään vähän liiankin avoimesti.

Eniten närää ihmisissä tuntuu aiheuttavan jonkun toisen menestys tai vaikkapa matkustelu ja ulkomaille muutto. Jos uutisissa on artikkeli vaikkapa jostain nomadi-elämää viettävästä tyypistä tai Amerikkaan muuttavasta missistä/näyttelijästä niin voi olla varma, että uutinen kerää kommentteja tyyliä "mitä tuokin itsestään kuvittelee"/"jaa eikö Suomi kelpaa"/"takaisin tullaan sitten häntä koipien välissä". Kuulostaako tutulta? Myönnän, että oon mä itsekin vähän kateellinen joillekin tyypeille (esim. bloggareille), joidenka elämä näyttää niin upealta kaikkine matkoineen ja upeine töineen yms yms. Itse yritän kuitenkin käyttää tätä kateutta motivaattorina (ja samalla omaan jonkinlaisen medialukutaidon ja tiedän, että blogi sivuaa vain osaa elämästä, eikä noiden bloggarien elämä oikeasti ole niin upeaa kuin mitä he antavat ymmärtää). Miksi istuisin kotona valittamasta asiasta, johon voi vaikuttaa? Tiedättekö mitä tarkoitan? Voisin valittaa, että nyyh ja snif kun ei meillä ole lomaa ja rahaa reissata ja tuokin tuossa käy koko ajan upeilla lomilla, mutta sen sijasta varaan vaikka lyhyempiä viikonloppureissuja tai yritän keksiä muuta kivaa ohjelmaa viikonlopuille, että aina olisi jotain mitä odottaa.

Tällästä mun elämä vaan on - altaalla makoilua. Jep jep. 
Olin opiskeluaikana eräässä kaupassa töissä melkein viisi vuotta. Se oli kuitenkin vähän sellaista on-off-tyylistä. Olin välillä ulkomailla vaihdossa ja välillä taas vähän aikaa muuallakin töissä. Tuonne kauppaan oli kuitenkin turvallista palata kun sieltä löytyi aina töitä. Se pelasti yhtenäkin kesänä kun alkuperäiset suunnitelmat meni vähän mönkään. Oon aina puhunut tosi avoimesti mun asioista ja sainkin tuolloin tuonne kauppaan aina uudestaan ja uudestaan palatessani kommentteja muilta työntekijöiltä. Juurikin niitä "jaa eikö oman alan työt onnistunutkaan kun piti taas palata tänne vai" ja "jaa että taas sitä ollaan täällä häntä koipien välissä". Jotkut ihmiset tuntuivat oikein nauttivan siitä, että tulin sinne takaisin "häntä koipien välissä". Ehkä tulinkin. Mutta mitä sitten? Miksi sitä pitää ilkkua? (Sitä varmasti tapahtui paljon enemmän selän takana kuin päin naamaa.)

Sama homma oli mun ulkomaille muuton kanssa. Muutamia kommentteja sain päin naamaa (mikä taas toisaalta oli ihan oma vika, koska puhuin niistä omista asioistani liian avoimesti) ja epäilen, että selän takana puhuttiin sitäkin enemmän. Mulla oli omatkin epäilykseni tänne muuton suhteen, joten tuollaiset kommentit ei auttaneet ollenkaan. Onneksi kaikki meni hyvin ja täällä sitä (vieläkin) ollaan. Mulla on green card taskussa, ihan jees duuni, E:n kanssa asiat sujuu, kavereitakin on löytynyt. Arki siis rullaa:) Viimeinen vuosi on myös antanut ja opettanut tosi paljon. Vaikka toki rankkaakin on ollut. Sitä en kiellä. Mutta ehkä ne viimeisetki epäilijät alkaa pikku hiljaa vaieta.


Vaikka täällä blogissa aika avoimesti kirjoittelenkin kaikenmoisista jutuista, niin sen päätin alusta asti, että kaikki parisuhdejutut jätän suosiolla täältä pois, koska tämä blogi on ihan kaikkien halukkaiden luettavissa. Niissä asioissa en vaan kaipaa kommentteja ja neuvoja muilta. Sen oon oppinut. Itse niitä parisuhdejuttuja tykkään kyllä lukea muiden blogeista, mutta harmikseni oon huomannut, että monet parisuhteistaan avoimesti kirjoittelevat voivat saavat useasti inhottavia kommentteja (anonyymeiltä) lukijoiltaan. Itseä koko blogin perustaminen pelotti ja mietityttikin aluksi. Pohdin viitsinkö sitä tehdä ollenkaan. Mutta onneksi päätin asian puolesta:) Tätä kautta kun on löytynyt sekä oikeita, että virtuaalisiakin kavereita, sekä löytynyt uusia mielenkiintoisia blogeja omalle lukulistalle. Itse kuitenkin kerroin oman blogin perustamisesta perheen lisäksi vain parhaimmille kavereilleni. En koskaan jakanut postauksia omalla FB-sivullani, enkä jaa vieläkään. Halusin tällä juuri ehkä pitää kaikki ne hyvänpäiväntutut pois täältä. Ne, jotka luulee tuntevansa mut, mutta todellisuudessa eivät tunne. Viime aikoina oon kyllä "siivonnut" omaa naamakirjaani muutenkin sen verran, että kavereitakaan ei sieltä taida enää löytyä kuin kourallinen.

Saatan myös olla harvinaislaatuinen bloggari (itseasiassa vierastan koko sanaa, enkä millään lailla miellä itseäni bloggariksi), koska Blogilistan lopettaminen ei hetkauta mua mitenkään. En pelkää etten "löydä ja saavuta uusia lukijoita". Ei tämä homma tiettykään olisi yhtä mielekästä ilman teitä siellä ruudun toisella puolella kommentteineen. Arvostan toki suuresti jokaista lukijaa ja kommenttia! Mutta en kuitenkaan mitenkään koe, että mun pitäisi saavuttaa hirveät kävijämäärät tuhansine lukijoineen. Oon tyytyväinen nykytilanteeseen ja uskon, että mun blogi löytyy tarvittaessa muidenkin polkujen kautta jos niin on tarvis:) Olen tyytyväinen pikkiblogini kanssa - koen että pysyy homma aidompana ja mielekkäämpänä näin:)

Saattoi ehkä vähän kadota pointti tästä tekstista tässä matkan varrella... :D Sitä nyt pääasiassa oli tarkoitus lähteä ihmettelemään, että mistä se kaikki negatiivisuus johtuu? Onko se tyypillinen suomalainen luonteenpiirre vai mitä.. Ja mä muuten ainakin aion kattoa Vain Elämää vaikken tietäiskään useilta artisteilta kuin yhden biisin! Saanpahan ainakin uutta kuunneltavaa soittolistalleni:)

26 kommenttia:

  1. Hyvä teksti ja paljon hyviä pointteja! En tiedä mistä niihin takertuisin kun aivot ei toimi enää tähän aikaa illasta mutta joo, negatiivisuus on kyllä tullut huomattua ja vaikka karkeasti yleistänkin niin mun mielestä suomalaiset on ihan mestareita siinä negatiivisuudessaan. Valitettavasti.

    Ja joo, en minäkään itseäni miellä bloggariksi, tää on ihan harrastustoimintaa minulle ja tykkään että minulla on pikkublogi. Lukijat ja kommentit on tietysti aina kivoja ja ilman niitä tämä homma olisi paljon tylsempää mutta en koe että minun pitäisi niitä lukijoita sen enempää kalastella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu taidetaan me olla aika negatiivinen kansa.. Ite pitää yrittää pyrkiä siitä eroon! Se kun ei aiheuta mitään hyvää kellekään!

      Me taidetaan olla aika samoilla lähteillä sun kanssa tässä blogitouhussa liikkellä(:

      Poista
  2. Hauska juttu, mä olin kans yliopistoaikana kaupassa töissä, yhteensä neljä vuotta. Oli tosi kivaa, ja tykkäsin olla siellä. Mulla meni se vaan niin, että sain yliopistolla kummaksuntaa ja vähän sellaista idioottimaista selän takana puhumista kun en ollut oman alan töissä ja että miten viitsin olla duunarihommissa. Se kyllä vähän opetti pitämään suun kiinni siitä mistä oon töissä :D. Mutta nappasin sitten kuitenkin yhden halutuimmista gradupaikoista, joten sainpahan vähän näpäytettyä noita epäilijöitä :D

    Mä en kans ole julkisesti kovin laajalti kertonut blogistani, mutta ennen muuttoa pistin jossain mielenhäiriössä aika suurelle joukolle fb-kavereista linkin blogiin ja se oli kyllä vähän virhe, koska en voi tietää kuinka moni heistä (puolitutuista) blogia lukee. Se kun selkeesti on vähän vaikuttanu siihen ettei niin avoimesti kaikesta kerro. Toisaalta jos joku puolituttu jaksaa kytätä kuukaudesta toiseen mun elämää kertomatta siitä mulle (esim. jättämällä kommenttia) niin be my guest :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sakin! :D Meilla ei sentaan opiskelijoiden keskuudessa tuollasta tapahtunut, kun oltiin humanisteja, niin oman alan tyot nyt oli muutenkin vahan kiven alla. Ellei sitten halunnut opeksi ja ollut koulussa sijaisena, mita itekin tein jossain vaiheessa.

      Ite en kans tiia keta siella Suomessa asuvista (puoli)tutuista tata lukee (perheen ja muutaman kaverin lisaksi) koska tanne blogiin saan oikeesti kommentteja vain blogikavereilta. Mutta eipa taalla tosiaan mitaan hirveita salaisuuksia ole, etta jos joku tata lukee "salaa" eika viitsi asiasta mulle mainita niin be my quest kuten sa sanoit :D Oishan se toki kiva tietaa keta mun kuulumisia seuraa..

      Poista
  3. Oikein hyvä postaus, näinhän se tahtoo valitettavasti olla, että kadehtiminen ja negatiivisyys on meissä ihmisissä kovin pinnalla.
    Ja ihan kivaa Emmi tuo, että tämä sinun blogisi ei ole lukijoiden kalastelu blogi! Enpä tykkäisi sellaisia seuratakkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin taman perustaessa vahan "panikoin" etta loytaakohan tata mun blogia kukaan, mutta sekin oli ohimenevaa :D Hyvin on loytynyt mukavia ihmisia, jotka jaksaa kommentoida ja tekee tasta hommasta mielekasta! Tama on hyva nain! Kiitos teille ja sinulle :)

      Poista
  4. Hyva kirjoitus! Itseakin harmittaa kaikki negatiiviset kommentit tuolla fb-ryhmassa. En ole enaa jaksanut lahtea kommentoimaan kaikkea, mita haluaisin, koska kuitenkin jotkut heittaa niita juttuja vaan arsyttaakseen eli se pointti ei ole se itse keskustelu, vaan siita saatavat reaktiot. Vain suomalaisena luonteenpiirteena en tata kuitenkaan pida, vaan tuntuu, etta amerikkalaiset on aika samanlaisia. Amerikkalaiset vaan usein tuppaavat piilottemaan anonyymien/keksittyjen nimien takana naita "totuuksia" laukoessaan. Siina suomalaiset USAssa ryhmassa on aika samanlaista riitelya poliittisista aiheista, heti huomaa yhden tietyn puolueen kannattajat. Eri kieli, mutta samat presidentin haukkumiset, epaisanmaallisuus-syytokset yms.

    Ainoat negatiiviset kommentit omaan blogiini (joka on myos miniblogi ja sellaiseksi jaa :) ) on tulleet amerikkalaisilta. Tama siis silloin, kun kirjoitin viela vain englanniksi. Itse en ole blogissa kovinkaan avoin myoskaan meidan perhe-elamasta, kai lahinna lasta suojellakseni, joten en usko, etta se ikina herattaa lukijoissa mitaan niin suuria tunteita, etta on pakko ilkeilla. Mutta meikalaisen blogi onkin vahan hupsua hattaraa eli vastapaino tieteelliselle tutkimukselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm niinpa. Itse oon pari kertaa kysynyt siella ryhmassa neuvoa johonkin. Kerran esim. kun kysyin apua GC/kansalaisuus-asiassa sain kommentteja tyylia "Miksi ihmeessa haluaisit hakea Amerikan kansalaisuutta. Ma en ainakaan hae!" :D Eikos se ole jokaisen oma asia, mita tekee ja miten se voi ketaan haitata haenko vai en (en edes suoraa siina sanonut etta meinaan hakea, kun en ole asiaa edes 100% paattanyt)... Aika huvittavaa.

      Naissa meidan ulkosuomalaisissa pikkublogipiireissa on kylla ihanan positiivinen meno ja kaikki on kannustavia. Ma en oo saanut viela yhtaan inhottavia kommentteja. Toivottavasti homma pysyykin tallaisena. Sekin on yksi syy toki, miksi pikkublogina haluankin pysya. Varmasti tosiaan jos enkuksi lahtisi kirjoittelemaan, niin tanne loytaisi kaiken maailman ei-haluttuja tyyppeja :D

      Poista
  5. Siis ihan tosi hyvä postaus! Ja nimenomaan tuo asenne ja negatiivisuus on se mikä ajaa mut pois Suomesta. Eihän Suomessa maana mitään vikaa ole (paperilla näyttää ihan hyvältä), mutta se kulttuuri ei vaan sovi mulle enkä viihdy. Mä oonkin varmaan vähän erikoislaatuinen, koska oon aina todella ylpeä ja onnellinen kavereitten ja tuntemattomienkin menestyksestä. Musta on ihanaa kun kaikilla on ihanaa :D. Tällä en kuitenkaan tarkota sitä, että kaikki on aina hyvin ja voin sanoa, että ne oman elämän rankat kokemukset on mulle tän asenteen saanutkin aikaan.

    Iltalehtien kommenttiplastat on niitä yhtiä pahimpia (sen kuuluisan vauvapalstan kanssa). Joskus niitä erehdyn lukemaan ja aina tulee paha mieli.

    Se kun saa vähän etäisyyttä Suomesta, niin siinä tajuaa kuinka negatiivinen ilmapiiri siellä onkaan. Oon monesti miettinyt ja puhunut tästä asiasta kavereitten kans, mutta ei vaan löydetä syytä sille miksi näin on. Ennen saatoin myös vähän loukkaantua siitä, että joku sanoi mulle ilkeitä kommentteja siitä, että olin jossain asiassa onnistunut tai ottanut riskejä, jotka tuotti hedelmää. Nykyään mulle tulee vaan surullinen olo semmosen henkilön puolesta, joka on omaan elämäänsä niin tyytymätön, että purkaa sen toisiin ihmisiin.

    Ja tiiän, että ne semmoset quotet on vähän kliseisiä, mutta yks mikä puhuttelee mua tosi paljon on: "Don't compare your progress with that of others. We all need our own time to travel our own distance."

    Mutta, tästä asiasta voisin keskustella ikuisuuksiin, mutta sitten toisaalta taas... who cares, ei ole mun ongelma. Vähän fiiliksestä riippuen vaihtelee tuo asenne :D.

    Niin ja oon SE Essi (en oo omalla koneella/kännyllä ja en jaksanu kirjautua googleen) :D Ollu vähän kiirettä koulun kanssa, mutta nyt on oppari palautettu ja elämä ja sun blogin spämmäys voi taas jatkua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva. Essi is back. Mietinkin jossain vaiheessa mihin oot havinnyt :D Kiva kun kavit kommentoimassa pitkasta aikaa. Sa vaikutat niin ihanan positiiviselta ja hymyilet aina. Ois itella susta opittavaa!

      Ma taannun Suomessa kylla valitettavasti aika helposti suomalaisten tasolle siina masistelussa :D Mutta en toki tietenkaan lahe tohon meininkiin mukaan, mita just keskustelupalstoilla/FB:ssa harrastetaan. Esim. Vauva-palstalla en oo kayny IKINA!:D Naen Facessa jo ihan tarpeeks ilkkumista, et parempi pysya pois sielta viela pahemmilta foorumeilta!

      Itsea kans valilla oikeen epailyttaa tanne kirjotta jos jossain asiassa oon onnistunu (vaikka kun sain toissa kehuja, pienen ylennyksen). Etten vaan vaikuttais hirveelta leuhkijalta. Niin suomalaista taas :D Pitais olla niin hirveen vaatimaton. Suomalainen sanontakinhan on "se kel onni on se onnen katketoon" :DD En tiia mika meita suomalaisia tosiaan vaivaa. En osaa itsekaan tata sen paremmin selittaa. Oisko silla masentavalla saalla jotain tekemista asian kanssa...

      Poista
    2. Joo, elossa ollaan :D. Oli vähän tiukkaa ja rankkaa ja kaikkea muuta siitä välitä! Mutta nyt on kaikki palautettu ja paperihommat tehty koulun osalta! Ja usko pois, viime aikoina ei oo hirveesti hymyilyttäny... Kuukausi sitten olin vielä ihan varma, etten valmistu ikinä :D. Niin se vaan tämäkin päivä koitti! Vielä pari päivää sitten ajattelin, etten opiskele enää ikinä... Kunnes löysin itteni surffailemasta jatko-opintoja Australiassa... Hups.
      Opiskelusta puheenollen... Mä muutan Taiwaniin syksyllä opiskelemaan kiinaa :D. Laitoin ton oman blogspotin blogin kiinni ja aijon alottaa ihan uuden puhtaalta pöydältä, sitten kun sinne meen :). Ja kiva kun oot aatellu mua! Oon mä käynyt täällä lueskelemassa, mutta jotenkin on ollut henkisesti niin väsynyt, ettei oo vaan jaksanut kommentoida mitään. NYT SE ON OHI! JES!

      Ja joo kyllä mäkin taannun Suomessa aina. En tunne itteäni omaksi itekseni täällä. Tuntuu, että joudun jotenkin niin kuin "tone down" (voiko noin ees sanoa?) mun persoonaa. Onneksi oon kuitenkin tavannut myös suomalaisia samanhenkisiä ihmisiä kun mä. Mutta kaikilla meillä on yhteistä se kansainvälisyys.

      Mä INHOAN tuota sanontaa. Se on niin ankea! Ja ikinä ei pidä pyydellä anteeksi omia onnistumisiaan. Nekään ei tuosta noin vaan ilmaiseksi tuu, vaan niitten eteen tehään yleensä paljon töitä ja se kova työ ei ulkopuolisille näy. Siitä pitää ja saa olla ylpeä. Mutta sitten on myös niitä joitten mielestä et ikinä tee tarpeeksi :D.
      Ja miten se säällä selitettäis? Onhan se sama sää muissakin pohjoismaissa? Ja Kanadassa vielä pahempi! :D Tosin en kyllä oo noissa paikoissa asunu, että en tiiä mikä se todellisuus siellä on. Ja joo, on sitä negatiivisuutta monissa muissakin maissa, mutta mun oman kokemuksen mukaan se on ollu enemmän nimenomaan valtiota ja muita vastaavia tahoja kohtaan, ei niinkään kateutta naapurin uudesta mersusta :D Mutta joo... Semmosta :D Juttua taas riittää!

      Poista
    3. Nojoo muistan ite omat opiskeluaikani..huhh!!:D mutta siis Taiwaniin lähet?? Ihan mahtavaa! Laita sitten linkkiä sun uuteen blogiin, että pääsee seurailemaan kuulumisia. Vitsi kun pääsis itekin lähtemään johkin. Alkaa tää Houston toden teolla riittämään:D varsinkin kun nää kuumat ilmat taas on saapuneet kaupunkiin! Sais tuon miehen retaleen ylipuhuttua maisemanvaihdosta nii meikä ois heti lähössä!

      Mutta kiva kun oot taas mukana blogisfäärissä :)

      Poista
  6. Hear hear! Negatiivisuus ja kateus taitaa vähän olla suomalaisten kansantauti, tiedä sitten mistä se johtuu. Itse en kanssa ymmärrä, miksi pitää avata suunsa ja kommentoida, jos ei ole muuta kuin negatiivista sanottavaa. Eikä se ole suinkaan multa pois, jos joku saavuttaa jotain upeaa. Sehän on vaan hienoa ja antaa itsellekin potkua unelmien toteuttamisessa!

    Yritän pitää positiivisuutta elämän ohjenuorana, vaikka myönnettäköön, että siitä tulee välillä lipsuttua. Elämä on vaan niin paljon helpompaa ja mukavampaa, kun ei anna negatiivisuudelle valtaa ja keskittyy vaan niihin positiivisiin asioihin :)

    Ps. Onpas teillä kivan näköinen pool! Ja ihana aurinkohattu sulla :)

    Pps. Edelliseen kommenttiin liittyen: älkää nyt ihan vielä muuttako minnekään! Tai korkeintaan sitten vaan tänne kaupungin toiselle puolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä itellekin välillä vaikeaa ja tulew valitettua milloin amerikkalaisista (niistä idiooteista:D), milloin liikenteestä. Mut ehkä se sallitaan:D kuhan ei mee liialliseks turhasta valittamiseksi!

      Tuo meijän pooli on kyl tosi jees. Harmi et se on lähes aina ihan täynnä (vanha pooli taas oli aina tyhjä) niin "bilettäjäkansaa" kuin ärsyttäviä kiljuvia kersojakin:D (kato heti mä taas täs valitan:D) Ja kiitos, hattu onpi uusi. Piti saada hellehattu kesäksi :)

      Noo, mulle kyl tosissaa tää kaupunki alkais riitäää,mut ei me ihan heti olla kyl lähös mihkää ku on syksyl vieraitakin tulos ja sellasta:D ehkä ens vuonna (toivottavasti).

      Poista
    2. Pieni valittaminen on aina sallittua (kröhm, kukas sitä blogissaan juuri avautui niistä täällä asumisen miinuspuolista...), oleellista on ettei jää vellomaan siinä negatiivisuudessa. Ja kulttuurierot (ja tyhmät ihmiset ihan missä tahansa maassa) on ihan oma lukunsa eikä niitä lasketa - ei tällaiset "vanhat jäärät" pysty kaikkea purematta nielemään ;)

      Meiän poolilla on toistaiseksi ollut tilaa ihan hyvin. Ei tosin kyllä olla kovin usein viikonloppuisin siellä käyty, joten en tiedä, millainen härdelli siellä on silloin. Voipi olla, että se täyttyy nyt, kun koulut loppuu ja kelit kuumenee... Mäkin tässä hiljattain ostin just hellehatun (hah, sehän se suomenkielinen sana on!), jotta saisi suojattua päätä tuolta auringolta, mutta naurettavaltahan se mun päässä näyttää niin kuin kaikki muutkin hatut :P

      Ja kiva, että pysyttelette maisemissa vielä ainakin hetkisen :) Mikä olis muuten sellainen asuinpaikka, joka olis teiän molempien mieleen? Siis sellainen, joka olisi realistinen toteuttaa tällä hetkellä työllistymisen ja viihtymisen jne. kannalta? Kirjoitapa vaikka siitä postaus joku kerta :)

      Poista
    3. Oho unohtui tämä kommentti.

      Me tosiaan päästään poolille vaan oikeestaan iltaisin tai viikonloppusin, että se ajankohtakin toki vaikuttaa siihen :)

      No jos mä saisin valita, niin me muutettais johkin päin Eurooppaa, koska se ois tarpeeks lähellä Suomea,mutta kuitenkin vielä tarpeeks kaukana siitä:D plus eurooppalaisisss kaupungeissa toimii julkinen liikenne, voi kävellä, pyöräillä jne..kylhän sä tiiät:D pitää kattoa jos kirjottelisi tästä ihan postauksen...

      Poista
  7. Mä blokkasin tämän ko. fb-ryhmän jutut omalta etusivultani pois, sillä en jaksanut enää lukea postauksia ja kommentteja. Joskus sieltä kyllä saa hyvää ja asiallista tietoa, mutta välillä menee sellaiseksi turhaksi nillittämiseksi. Ja tuntuu, että koko ajan siellä pyörii asetelma Usa vs. Suomi. Tai toisin päin. Joo, vertailla saa, en sitä kiellä, mutta senkin voi tehdä positiivisessa (ja rakentavassa) hengessä eikä sellaisella kyllä_kaikki_on_huonosti-kommentoinnilla. Jotenkin tuntuu, että sosiaalisessa mediassa kommentoinnista on kadonnut sellaiset ihan perusjutut kuten käytöstavat.

    Ja hei, täällä toinen, joka ei noteerannut blogilistan lopetusta mitenkään. Meni se asia aika ohi. Mutta mulla onkin ihan pienenpieni blogi, jota taitaa pääasiassa lukea meidän äiti. :D

    Nyt siirryn lukeen sun New Orleans-juttuja. Ollaan ehkä ens viikolla menossa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois melkeen itekin blokata tuon ryhmän jutut. Harvoin siellä (enää?) on mitään oikeesti hyödyllisiä keskusteluja. Enimmäkseen tappelua ja sitten jotain Suomileipomusten/karkkien/tuliaisten esittelyä haha!

      Mä ainakin käyn lukemassa sun blogia;) mutta joo näköjään meitä on muitakin, joita ei niin hetkauta montako lukijaa on. Pääasia että on nämä muutamat mukavat tyypit ja ahkerat kommentoijat:)

      Poista
  8. Se kuuluisa suomalainen kateus piilee meissä kaikissa, kyllähän se aina kirpaisee kun tuntuu että jollain toisella menee paremmin kuin itsellä - vaikka ikinähän ei voi tietää koko totuutta. Inhottaa myös se, kun jollain menee huonosti, niin oikein lyödään lyötyä. Miltähän sitten itsestä tuntuisi, kun paska lentää tuulettimeen ja joku vielä jaksaa kääntää veistä haavassa?

    Mun mielestä on ihan normaalia olla joskus kateellinen, mutta sen sijaan että jää vellomaan siihen, sen pitäisi kannustaa tekemään omalle elämälleen jotain ja motivoida saavuttamaan haluamiansa asioita. Sitä aina kuvittelee, että hyvä työpaikka, unelmien matka jne. ovat vain pudonneet taivaasta jonkun nenän eteen. No, ehkä jotkut ovat niin onnekkaita, että sellaiset asiat hoituvat omalla painollaan, mutta veikkaisin kuitenkin että suurin osa meistä paiskii aika paljon hommia unelmiensa eteen. Eipä matkailualan korkeakoulututkinto tai puolen vuoden Aasian reppureissu itselle tupsahtaneet vain postilaatikosta sisään, vaan niiden eteen on nähty satoja tunteja vaivaa.

    Hyvää pohdintaa, sellaista mitä meidän jokaisen pitäisi aina välillä mietiskellä :) Itseäni myös eniten inhottaa se, kun joku sanoo, että ei voi/pysty tehdä jotain, esim. lähteä sinne matkalle. Sehän on vain järjestelykysymys, loppujen lopuksi! Eipä itselläkään koskaan ole tuo raha kasvanut puusta, mutta kun on suunnitelmallinen säästämisen suhteen ja asettaa selkeät tavoitteet, pääsee jo pitkälle. Eihän joku maailmanympärysmatkan reissukassa yhdessä yössä tule kasaan tietenkään. Kyllä se vaatii hikeä ja rehkimistä.

    Mulla on muuten haaste sulle blogissa. En tiedä, onko sut jo haastettu, mutta jos ei, niin olisi kiva jos lähtisit mukaan :) http://metalliamatkassa.com/yksitoista-asiaa-matkailusta-liebster-award/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja haasteesta:) Vastailin tuohon haasteeseen vähän aikaan sitten, mutta se ei ollut matkailuaiheinen, joten voin vastata uudestaan:)

      Hyviä pointteja kirjoitit. Itselläkin pieni kateus totta kai vihlaisee kun luen vaikkapa jonkun "maailman ympäri"-blogia. Mutta kuten sanoit, ei niitä rahoja oo yhdessä yössä säästetty ja sen sijaan, että kateellisena kyräilisin ja jättäisin ilkeitä kommentteja, mietin että mitä voisin itse tehdä saavuttaakseni jotain tuollaista! Kuten sanoit se on vain järjestelykysymys. Eniten ärsyttää/huvittaa sellaiset keski-ikäiset katkeroituneet perheenmammat, jotka mullekin vielä Suomessa kommentoi (vaihtoon lähtiessä/ulkomaille muuttaessa) että "hyvähän sun on mennä kun ei oo asuntolainaa maksettavana ja lapsia kotona". Ei noiden(kaan) asioiden pitäisi olla este unelmillle. Ehkä se on enemmänkin sitten niin, että se matkustus esimerkiksi ei noille ihmisille ole se prioriteetti nro 1, vaan se on jotain mitä olisi "kiva tehdä", ja se sitten jää taka alalle ja siitä on kiva marista ja voivotella sitten.. en tiiä.

      Poista
    2. Niinpä, priorisoinnistahan siinä on pääasiassa kyse! On meilläkin asuntolaina ja koira, mutta eivät ne ole matkailua estäneet. Joutuu vaan harkitsemaan enemmän seuraavaa liikettä :D

      Minusta rahapulaan, lapsiin, töihin yms. vetoaminen on vain tekosyitä. Silloin sitä jotain asiaa ei halua tarpeeksi, ja sekin on musta OK - ei kaikki halua matkustaa tai ottaa vuoden irtiottoa, mutta sitten on myös turha märistä, jos joku toinen niin päättää tehdä :D

      Poista
  9. Mä täällä vähän viiveellä tänne kommentoin, kun en ole ehtinyt blogeja seurailemaan... Meillä on ihan samoja keskustelua suomalaiset Norjassa- ryhmässä. Norjassakin meno on aika tavalla positiivisempaa ja kannustavampaa kuin Suomessa. Ehkä se on niinkin, että toisenlaisessa kulttuurissa asuessa se suomalainen negatiivisuus alkaa vähitellen särähtää korvaan, vaikka aikaisemmin sitä on pitänyt ihan normaalina.

    Monet suomalaiset pitävät amerikkalaisten/ norjalaisten positiivisuutta teeskentelynä, ja suomalaisten suoruutta rehellisyytenä, mutta vähän voi miettiä, että miksi se suomalainen rehellisyys ja suoruus on aina negatiivista. Sanotaanko me mukavat ja kauniit asiat yhtä suoraan ja rehellisesti? (ei todellakaan).

    Itse olen laittanut blogiini puolivahingossa asetukseksi, että anonyymisti ei voi kommentoida, enkä ole nähnyt syytä sitä vaihtaa. Enkä muuten itsekään mainosta omaa blogiani omilla fb-sivuilla. Välillä on vähän harmittanut, että olen yleensäkään kertonut koko blogista tutuilleni. Olisi mielenkiintoista kirjoitella ihan anonyymisti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ookkaan tiennyt että norjalaisetkin on niin positiivisia, tai jenkkimäisiä! Se ulkomaille muutto tosiaan varmasti myös avaa silmiä ja saa näkemään Suomen ja suomalaisuuden eri valossa. Siinä oot kyllä oikeassa!

      Tuo on muuten mielenkiintoinen ajatus, että miten erilailla sitä ehkä voisi kirjoittaa blogia, jos tietäisi että yksikään tuttu/perheenjäsen sitä ei lue:)

      Poista
  10. Hei. Löysin tänne jonkin toisen blogin kautta (nyt en muista minkä??) ja olen lueskennellut postauksiasi. Kiinnostavia juttuja! Kateellisuus, negatiivisyys ja ehkä jopa pahanilkisyys ovat kovin suomalaisia ominaisuuksia. Myös muissa maissa niitä esiintyy - ehkä vähemmän. Kai kateellisuus on normaalia ja voi myös antaa potkua omille tekemisille. Itseä ainakin kyrsii, kun lukee miten joku töiden etc. lomassa taikoo 4-lajin illallisen isolle joukolle ja itsellä paloi pohjaan jopa nakkikastike. Yritän sitten vaan rauhoittua ja miettiä, ettei kannata kadehtia jonkun näkyvää onnea kun ei tiedä mahdollista salattua surua. Omalla tyylillä etenpäin vaan, omaa elämäähän tässä eletään. Kannattaa tehdä kierros naapuristossa ja miettiä kenen kanssa todella haluaisin vaihtaa elämääni.........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiva kun kommentoit:)
      Samanlaisia fiiliksiä on itelläkin monia blogeja lukiessa kuin sulla. Mutta sitten tosiaan ei tiedä, mitä siellä kulisseissa tapahtuu. Kaikkihan päättää itse, mitkä asiat blogissan tuovat esille ja kaikki ei välttämättä halua kirjoittaa niistä elämän pohjamudista.

      Poista