tiistai 12. toukokuuta 2015

Viisi tuntia hevosen selässä

Äitienpäivänä olin vähän ratsastelemassa (hehe taas, alkaako jo heppajutut kyllästyttää?). Tällä kertaa vuorossa oli viiden tunnin maastovaellus Houstonin pohjoispuolella Springissä. Onneksi olin jo "harjoitellut" ratsastamista kahteen otteeseen aiemmin viime viikolla, koska oli tuossa takapuoli ja selkä aika kovilla nimittäin.

Matkaan meitä lähti neljäntoista ratsukon joukko, ja ymmärtääkseni minä ohjaajan ja kahden tallitytön lisäksi olin ainut, jolta kokemusta ratsastuksesta löytyi vähän enemmän. Suurin osa oli tyyliä "kerran hepan selässä käyneitä". Aika rohkeaa siis lähteä suoraan viiden tunnin vaellukselle. Ja aika rohkeaa itse tallilta antaa hepat noin kokemattomien käyttöön. Reitti nimittäin kulki välillä jopa autoteiden varsilla! Vaikka heppa olisi kuinka pomminvarma, niin onhan se silti eläin ja mitä vain voi sattua. Monet autoilijat eivät viitsineet edes hidastaa meidät ohittaessaan. Varmasti oisivat muuten hidastaneet jos tien vieressä olisi ollut lauma hirviä!

Ratsuni valmiina lähtöön!
Meitä vastaan yhdessä vaiheessa tuli naapurin kilpailevan tallin ratsukkojoukko ja meidän ryhmän vetäjä alkoikin mustamaalaamaan tuon tallin toimintaa. Eivät kuulemma välitä turvallisuudesta mitään ja kaikenlaisia vahinkoja on sattunut. Teki mieli kysyä että miten he itse sitten turvallisuuteen panostavat. Näin isoa ryhmää kun on aika vaikea alkaa hallitsemaan jos hevoset pillastuu (ja kuulemma joskus ryhmät ovat melkein tuplasti tämän kokoisia!). Itse näin mielessäni vaikka millaisia kauhuskenaarioita, joita olisi tämän kokemattoman joukon kanssa voinut tapahtua. Ensinnäkään kelläkään ei ollut kypärää. Toiseksi ihmisillä oli jalkineina tennareita ja sandaaleja (jopa ohjaajalla oli varvassandaalit wtf). Minkäänlaista ohjeistusta tai teoriaosuutta ennen vaellukselle lähtöä ei tullut. Yhdellä pariskunnalla oli pienet kylmälaukut mukana (satulaan sidottuna), joista löytyi mitäs muuta kuin kaljaa! Ohjaaja naureskelikin että yleensä paluumatkalla joku tippuu hevosen selästä kun on juonut pari kaljaa liikaa. (Siis mitä ihmettä!?) Oikeita turvallisuuden perikuvia siis hyvinkin. (Ainut turvatoimenpide olikin se tässä maassa jo hyvin tutuksi tullut "en haasta teitä oikeuteen jos kuolen"-lappu. Sehän riittää!) Kaikki meni onneksi kuitenkin hyvin eikä mitään kipeytyneitä takapuolia vakavempaa sattunut. Itse yritin pysytellä koko ajan vähän syrjässä muista varmuuden vuoksi. Tämä oli kyllä aika hankalaa, koska hepat oli selvästikin tottuneet letkajenkka-meininkiin nenä edellä olevan hännässä kiinni:)

En tajua, miten jotkut noista ihmisistä pystyi ratsastamaan pitkähihaiset päällä, kun ulkona oli varmaan 30 astetta. Itsellä paloi kivasti niska, olkapäät ja rinta SPF 50:stä huolimatta!

Mun ratsu, Silly-tamma, oli vain kuusivuotiaana joukon juniori. Se oli myöskin rescue-heppa, kuten oli kuulemma monet muutkin tallin hepoista. Raukka oli kuulemma ollut ihan luuta ja nahkaa heidän hänet adoptoidessaan! Ja nyt se oli tosi hyvässä kunnossa ja energiaa riitti koko viiden tunnin ajaksi vähän liikaakin. Silly olisi vain halunnut mennä nimittäin lujempaa koko ajan:) Mulle olisi myös kelvannut vähän vauhdikkaampi meno, mutta ei tuon joukon kanssa tullut kuuloonkaan! Onneksi päästiin edes vähän laukkailemaan joen rannalla (jossa oli kuulemma pehmein pudotus, jos joku sattuu tipahtamaan selästä).

Kiva päivä oli kyllä ja maistui muuten uni hyvin illalla:)

Huomatkaa ohjaajan (kuvassa oikealla) varvassaandaalit!!


Ekaa kertaa Western-satulan kyydissä
Reitin paras osuus!
Ihana Silly!!
Taukopaikalla hepat sidottiin paaluun ja me ihmiset päästiin tankkaamaan yhteen Springin vanhassa kaupungissa sijaitsevaan bbq-paikkaan.

4 kommenttia:

  1. Ei ole liikaa heppajuttuja - tosi mielenkiintoista kuulla ja vähän nähdä, miten siellä hommat hoidetaan. Nauroin kyllä ääneen noita turvallisuusjuttuja: varvassandaaleita ja muita. Vähän eri meininki kuin meillä täällä pohjolassa :D.

    Tosin mekin voitais joskus vähän löysätä pipoa näissä jutuissa, mutta kun toisaalta tietää, että hevosten kanssa aina sattuu ja tapahtuu, ja sieltä selästä on aika pitkä matka maahan, niin miksipä ei sitä kypärää laittaisi...
    En kyllä i k i n ä lähtisi vetämään 14 suht kokemattoman ratsastajan joukkoa - siinä on kaikki katastrofin ainekset :D.

    Mutta hienoa, että kaikki meni hyvin ja varmaan oli aika pomminvarmoja hevosia.

    Hienoja reissuja nuo vähän pidemmät vaellukset kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisen heppaihmisen mielesta ei varmasti olekaan liikaa heppajuttuja ;) Ei-hevosihmisia voi vahan kyllastyttaa, mutta siinahan sitten kyllastyvat.

      Tosiaan vahan eri meinkin oli tuolla kuin Pohjolassa :D Ei siella tulisi kuuloonkaan lahtea sandaaleilla ratsastmaan. Myoskin kypara on yleensa must! Ja ekat viikot tai jopa kuukaudethan (ainakin Suomessa) me mentiin taluttajan kanssa. Eika todellakaan paasty mihkaan maastolenkeille :D

      Mietippa, etta joskus tuo joukko on kuulemma lahes 30-henkinen..Ihmettelen todella miten ei koskaan ole sattunut mitaan (tai ainakaan sita ei myonnetty). Hevosten on kylla oltava melkoisia viilipyttyja!

      Poista
  2. Kyllä on ihan tuurilla sitten menty jos ei mitään koskaan sattunut. Joo ja näitä heppajuttuja saa tulla, eikös tämä blogi kerro sinun elämästä :)
    Komeita heppoja, on ne vaan kauniita eläimiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sita makin :) Kirjoittamisen aloitin perheelleni ja kavereille siella Suomessa, koska halusin etta he pysyvat ajantasalla mun kuulumisista. Edelleenkin kirjoittelen lahinna silla periaatteella, vaikka muutama muukin tanne on eksynyt!
      Ja hevoset ON kylla niin kauniita elaimia. Kenties kauneimpia kaikista :) (Kissat taas on sitten sopoimpia ;))

      Poista