maanantai 11. toukokuuta 2015

Rescue-tallilta löytyi se, mitä etsin

Hevoset on kyllä mahtavia eläimiä! Olin lauantaina siellä rescue-tallilla käymässä, ja kuten aiemmin kirjoitin, mua vähän etukäteen pelotti jos näen siellä tosi huonokuntoisia eläimiä. Kaikki tallin asukit olivat kuitenkin tosi hyvässä kunnossa, siihen nähden että osa oli pelastettu hyvinkin ankeista oloista. En kyllä sen enempää välittänyt kuulla yksityiskohtia niiden menneisyydestä, mutta karmivia tarinoita varmasti löytyy.


Täällä tallilla siis kuntoutetaan huonokuntoisia hevosia sekä otetaan huostaan hylättyjä eläimiä. Hevosten lisäksi farmilta löytyi pari aasia, pari kanaa ja yksi läski possu:) Ja tietysti tallikissoja. Siitä niitä sitten mahdollisuuksien mukaan myydään eteenpäin kun eläin on tarpeeksi hyvässä kunnossa. Kaikki nykyiset asukit taitavat olla olleet paikassa jo hyvän aikaa, koska yhtäkään karmivasti alipainoista tai muutenkaan huonokuntoista eläintä en nähnyt. Monet hepoista on vanhoja (yli 20-vuotiaita) ja eivät välttämättä sitten enää mene uuteen kotiin vaan saavat viettää vanhat päivänsä täällä farmilla.

Farmin perustaja, Annie, esitteli mulle paikat, kertoi mitä kaikkea voin tallilla tehdä ja halusi lopuksi nähdä, että multa löytyy tarvittavat ratsastustaidot voidakseni myös ratsastella heppoja.

Annoin hevosille heinät, lakaisin tallin käytävät, sekä puhdistin karsinat. Annie oli tästä aivan onnessaan ja kertoi, etteivät he saa paljoakaan vapaaehtoisia. Veikkaisin, että monet tulevat ilmaisen ratsastuksen toivossa, mutta työnteko ei sitten maistukaan. Itselle vanhana tallityttönä nuo hommat hoituu hyvin ja oikeasti ihan mielellään niitä jopa teen. Varsinkin tällaisessa paikassa! Meinasi tulla ihan tippa linssiin siinä hevosten kanssa puuhastellessa. Yksikään ei ollut yhtään säikky tai millään lailla pahanluonteinen. Uteliaana vain nuuskivat uutta tulokasta. Hyvin ne saavat siis luottamuksen takaisin ihmisiin, vaikka joku (ääliö) niitä joskus onkin kaltoin kohdellut. Hienoja eläimiä!


Ennen lähtöä jouduin "ratsastuskokeeseen". Pyysin tallitöiden väsyttämänä energistä hevosta ja sain alleni 24(!!!)-vuotiaan Rowdy-ponin. Rowdylta oli aiemmin tänä vuonna leikattu kasvain sukukalleuksista. Kunnon teräspappa siis! Ja virtaahan tästä pikkuhepasta löytyi vaikka muille jakaa. Hymyilin varmaan kuin idiootti koko sen ajan kun sen selässä istuin. Ihana, ihana poni! Täysin erilainen kokemus kuin siellä edellisessä paikassa. Oon niin iloinen, että löysin tämän paikan :) Tämä on juuri sitä, mitä etsinkin: rauhallista puuhailua itsenäisesti hevosten kanssa ilman ratsastuskouluympäristöä. Saan kuulemma tulla koska vain ja niin usein kuin haluan. Harmi, että ajomatka on ruuhkan määrästä riippuen 30-45min per suunta. Ei ihan joka ilta viitsi tuota ajella kun itse tallilakin vierähtää helposti muutama tunti...

Rowdy <3 (se sai jotain voidetta silmien ympärille, ei ole oikeasti pinkit silmänaluset:D)
Annien ottama kuva musta ja Rowdysta. 

12 kommenttia:

  1. Loistavaa että löysit itsellesi sopivan tallin! Toi näyttää kyllä juuri ihanalta paikalta, tollanen pitäisi löytää itsellekin täältä Briteistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuolla oli kyllä hyvä olla, niin itsenikin kuin hevostenkin. Niillä oli lampikin siellä keskellä tarhaa, jossa ne kuulemma käyvät uimassa kun on kuuma :D ihanat!

      Briteissäkin luulisi olevan kuitenkin paljon hevostalleja (kuten Teksasissakin). Hyviä paikkoja saa vissiin aina etsiä kaikkien kivien alta!

      Poista
  2. Kuulostaa aivan ihanalta paikalta! Tuollaisen kun loytaisi itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä ja Facebookista vaan ettimään ;) eiköhän sieltäkin näitä löydy!

      Poista
    2. Joo, olinkin jo katsellut, mutta lahin on yli tunnin ajomatkan paassa :( ja mulla ei edes ole sita autoa. No ehka joskus muutetaan lahemmaksi talleja paasen takaisin ihanan harrastuksen pariin :)

      Poista
    3. Voi höh! Mälsää. Tuo oli munkin ongelma aluksi, kun ei ollut autoa. Sitten kun aloin etsiä niin en löytänyt hyvää paikkaa...kunnes tajusin, että Facebookista voisi kans etsiä.. Eihän tämänkään super lähellä kyllä oo, mutta se on sen arvosta mun mielestä! :)

      Poista
  3. Täällä ihan hymy korvissa luin tätä :) Ihana paikka ja ihanaa että on noin eläinrakkaita ihmisiä olemassa!
    Harmi vaan kun on tuota ajomatkaa farmille, mutta ehkä menisi sitten illat kaikki siellä jos olisi lähellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiko!! Sama tunne kun itellakin! Ja todellakin oisin tulla joka ilta pyorimassa, jos asuisin lahempana :)

      Poista
  4. Olis kiva päästä tänne käymään, kun tullaan :)

    VastaaPoista
  5. Missä päin tämä talli löytyy? :) ihanaa kun on suomessakin tälläistä 😊 itseltäni löytyy rescue poni ja heppa (heppa ei rescue) haaveissa olisi hankkia taas rescue hevonen.. itselleen tulee hyvämieli siitä että voi auttaa viattomia öuontokappaleita saamaan uuden alun 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paikka löytyy Santa Festä, täältä Houstonin läheltä. Ei siis Suomesta, jos sellaisen kuvan sai tekstistä:) Hieno paikka on!

      Poista