lauantai 30. toukokuuta 2015

New Orleans osa 2

Täältä pesee nyt näitä Garden Districtin kuvia. Tämä alue NO:ssa on siis kuuluisa siitä, että siellä on USAn parhaiten säilyneitä vanhoja kolonia-tyyppisiä taloja ja kartanoita, joista suurin osa on rakennettu jo 1800-luvulla. Ja aika uskomattomiahan nuo lukaalit olivat! (Miksei rakennuksiin enää panosteta tuolla tavalla?) Ja uskomattomia ovat myös lukemat, joissa talojen myyntihinnat liikkuvat. Vai miltä kuulostaa seitsemän miljoonan talo? Eipä varmaan siis tule yllätyksenä, että monet noista taloista onkin rikkaiden julkimoiden omistuksessa.

Sandra Bullockin talo
Tämä taas oli Anne Ricen omistuksessa
Garden Districtiin me tutustuttiin opastetulla ilmaisella kävelykierroksella. Tuo sana "ilmainen" on vaan vähän hämäävä, koska periaate on ennemminkin "maksa mitä haluat". Me esimerkiksi maksettiin yhteensä 20 dollaria, mikä oli varmaan aika keskivertotaksa oppaalle. Jos opas olisi ollut huisin hauska ja hyvä tyyppi oisin voinut maksaa enemmänkin. Katsoin netistä myös valmiiksi hinnoiteltuja kävelykierroksia. Niiden hinnat liikkuivat noin 25 dollarissa per naama. Voipi olla, että opas noilla kierroksilla olisi ollut parempi. Noh eniveis... Mulle tälläiset opastetut kierrokset sopii hyvin, kun tykkään kuulla tarinoita eri paikkojen historiasta, mutta mistään opaskirjasta en jaksaa niitä itse alkaa lukemaan! Tämä kierros oli mun toinen laatuaan. Aiemmin olen osallistunut vastaavalle kierrokselle Kööpenhaminassa. Varmasti tulee jatkossakin näitä harrastettua. Me muuten varattiin tuo kierros ihan viime tipassa (edellisiltana). Suosittelisin olemaan aiemmin liikkeellä varsinkin jos on isolla porukalla matkassa, koska lähes kaikki ryhmät oli täyteenbuukattuja!

Turistina turistien keskellä. Kuvasta ei ehkä näy, mutta nuo puut olivat täynnä Mardi Gran aikana heiteltäviä helminauhoja
Aika osuva
Nämä oli varmaan jonkun nobodyn parin miljoonan halpis-taloja, kun eivät olleet edes aidattuja.
Kävelykierroksella poikettiin myös Lafayette Cemetery-hautuumaalle, jossa opimme syyn sille, miksi haudat täällä on tuollaisia maan päällä tönöttäviä hökkeleitä sen sijaan, että ruumiit laitettaisiin maan alle kuten normaalisti on tapana. Johtuen New Orleansin maantieteellisestä sijainnista, sitä vaivaa aika ajoin tulvat. Tulvilla oli se ikävä sivuvaikutus, että ne lähtivät kelluttelemaan maahan haudattuja ruumiita ympäri katuja. Paikalliset kekkasivatkin sitten rakentaa tälläisiä maanpäällisiä hautoja, jonne voi myös katevästi haudata useamman tyypin. Ja näin siten vältyttiin kadulla törmäämästä jo vuosia sitten kuolleisiin sukulaisiinsa. Itse vähän mietin sitä, että miten Hurrikaani Katrinan tulvat eivät yltäneet tälle alueelle, mutta sitten taas ennen muinoin tulvat nostelivat noita ruumiita kaduille? Kummallista. Onkohan maa kohonnut vuosien saatossa...



Mut yllätti se, että nämä hautausmaat on vielä tänä päivänäkin käytössä. Uusin raapustus, joka haudan seinässä nähtiin oli vuodelta 2014.

Opas osasi kertoa myös sen, että sekä Garden Districtin upeissa taloissa ja puutarhoissa, että tuolla hautuumaalla kuvataan paljon leffoja ja tv-sarjoja. Löytyyhän sieltä aika ainutlaatuiset puitteet täyttämään varmasti monen ohjaajan hakukriteerit.

Tuonne ylähyllylle laitetaan ruumis "valmistumaan". Sen jälkeen se siirretään haudan pohjalle. Ongelmia ilmeni, jos monta sukulaista kuoli yhtäaikaa, koska ylähyllylle mahtuu kerralla korkeintaan kaksi ruumista. Oppaan mukaan haudan lämpötila saattoi kesähelteillä nousta tähtitieteellisiin lukemiin ja aromit hautausmaalla olivatkin sen mukaiset! En halua edes kuvitella.

Kolmas kohde, jossa NO:ssa vierailtiin oli Audubon Park. Siitä mulla oli ehkä vähän erilainen kuva päässäni. odotin enemmänkin jotain rentoa hengailumestaa, josta löytyy vaikka pyöränvuokrausta ja kahviloita. Totuus taisi olla, että puisto oli enemmänkin urheilua varten. Saatiin ainakin ihan hyvä kävelylenkki (ja minä rakot jalkoihin) kun käveltiin puiston ympäri. Jos siis mietit lyhyellä NO:siin suuntautuvalla reissullasi mennäkö vai eikö mennä Audubon Parkiin, sanoisin ettet missaa hirveän paljon jos päätät skipata sen. Lenkkeilyyn se toki sopii erinomaisesti.Tässä pari kuvaa sieltä:



perjantai 29. toukokuuta 2015

Voihan New Orleans!

New Orleans... Mistä sitä aloittaisi? Ihana kaupunki. Pidin erittäin paljon! Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin riitti siellä menoa ja melskettä vaikka muille jakaa. Ainakin Bourbon Streetillä (joka oli muuten paljon pidempi kuin olin odottanut). Kaupunki oli myös hyvin turistiystävällinen. Ja eurooppalainen. Palvelu pelasi ja sekä jalan, että julkisilla pääsi liikkumaan. Eikä pelkästään jollain pikkiriikkisellä alueella vaan ihan oikeastaan koko kaupungin alueella ja sen laitamilla. Meidän hotelli (joka valikoitui karvakamun mukaantulon perusteella) oli ihan omassa kaupungissaan Metairiessa, ja ihan sinne asti ei julkisten verkko yltänyt. Tai ehkä joku bussi oisi voinut mennä, mutta me ei siitä jääty ottamaan selvää vaan hurautettiin suoraan menomestoille, jätettiin auto parkkiin ja lähdettiin käppäilemään ympäri katuja. Mukavaa :) Veikkaan, että tämä kaupungin eurooppalaisuus olikin se isoin tekijä, joka mut tähän paikkaan niin sai tykästymään. Eurooppalaisuus ei myöskään loppunut vain kaupungissa kulkemisen helppouteen, vaan myös arkkitehtuuri sai olon kotoisaksi. Sekä French Quarterin, että Garden Districtin talot ja rakennukset olivat super kauniita ja saivat huokailemaan ihastuksesta. Koko matkan ajattelin vain, että miksei me olla tultu tänne aiemmin. NO:han on vain noin viiden tunnin ajomatkan päässä Houstonista. Maisemat tänne päin olivat myös paljon kivemmat kuin vaikka Dallasiin päin ajellessa ja koko matka sujuiki ihan hujauksessa! Seurakin saattoi ehkä vaikuttaa ;)

Huomatkaa Teksas-tarra o:ssa 

 

 

New Orleansin ehkä kuuluisin nähtävyys on Bourbon Street. Itse oman "ensikosketuksen" Bourbon Streetiin sain Hurriganesin samannimisestä biisistä (jota muuten kuunneltiin ja jonka sanoituksille naureskeltiin illalla hotellihuoneessa). Seuraava vähän konkreettisempi mielikuva mulle paikasta tuli Sara La Fountainin ja Meri-Tuuli Lindströmin matkailuohjelmasta, jossa naiset vierailivat Bourbon Streetillä Mardi Gran aikaan Po-Boy-leipiä maistellen. Bourbon Street ja myöskin itse New Orleans on (ainakin omasta mielestäni) niitä harvoja paikkoja, jotka näyttää luonnossa ihan yhtä hienoilta kuin kuvissakin. Pettyä ei siis todellakaan tarvinnut. Meno kyllä oli meille tuolla kadulla vähän liian vauhdikasta, vaikka liikkeellä oltiin alkuillasta kumpaisenakin päivänä. En halua edes tietää, millaiseksi meno käy yöllä. Tai sen Mardi Gran aikaan! Meille riitti kadulla tepastelu ihan päiväsaikaan. Selvästikin ollaan jo liian vanhoja tällaiseen:D

Mulla burgeri, Ericillä joku muna-sandwich ja jambalayaa kyljessä. Maistoin jambalayaa itsekin ekan kerran elämässäni! Muita tyypillisiä NO:n kreoliruokia näytti olevan po-boyt, gumbo ja merenelävät (esim. osterit ja ravut (crawfish)).
Bourbon Streetiä reunustavilla parvekkeilla oli mukava istuskella ja katsella ohikulkijoita. Meteli vaan yltyi välillä vähän liian kovaksi meille vanhuksille:D
Näitä naamareita myytiin jokaisessa turistikaupassa, vaikkei nyt Mardi Gras olekaan.
Tältä näytti maisema autosta käsin keskustaa lähestyttäessä.
Canal Street
Missisippi joki! Mun yleissivitys ei olisi etukäteen riittänyt kertomaan, että Missisippi virtaa New Orleansin läpi.


NO-ruoka tiivistettynä.
Meidän Lafayetten tarjoilija vinkkasi meille ennen NO:n reissua, että jättäkää laukut hotellille ja laittakaa rahat/lompakot housujen etutaskuun Bourbon Streetillä vieraillessanne. Itse en ainakaan päiväsaikaan tai alkuillasta kokenut oloa mitenkään turvattomaski. Voi olla, että öisin meno on toinen. 

Päätin jättää Garden Districtin ja muiden alueiden kuvat ensi kertaan, kun näitä French Quarterin alueen kuviakin tuli jo näin paljon. Tosi vaikeaa karsia pois kuvia, kun tekisi mieli laittaa kaikki :D

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Lafayette, LA

Ensiksikin: kiitos kaikille edelliseen tekstiin kommentoineille! Tuntuipa mukavalta saada noin paljon ihania kommentteja. Ericillekin sanoin ja näytin kuinka moni "tuntematon" ihminen on käynyt kommentoimassa tekstiä Misusta, vaikka sitä en todellakaan kirjoittanut siksi, että yritin sääliä sillä kerätä. Musta tuntui, että se on vähintä, mitä voin tehdä. Ehkä eräänlainen kiitos tai hyvästit Misulle. Kiitos, että saatiin Misu edes tuoksi reiluksi vuodeksi meidän elämään.

Mutta jos nyt kirjoittaisi vähän iloisemmista aiheista... Viime viikonloppuhan täällä oli kolmipäiväinen, sillä maanantaina oli Memorial Day. Meillä oli suunniteltuna reissu Louisianaan ja vaikka mieli oli aika maassa, niin toisaalta teki kyllä hyvää lähteä vähän toisiin maisemiin ja saada muuta ajateltavaa. Lähdettiin molemmat perjantaina aikaisin töistä, ja ajamaan lähdettiin jo noin kahden maissa. Vähän jännitti, miten Aada selviää reissusta ilman Misua, kun se on hieman nössö. Misu oli rohkea. Aada kaikkea muuta. Aada pääsi ekaa kertaa auton kyytiin vapaana, ulkona kantokassistaan. Hiekkalaatikkokin oli aseteltu auton takaosaan, mutta se osoittautui ihan turhaksi. Aadaa jännitti niin kamalasti, että istui mielummin sylissä koko matkan.

Aada oli niin innoissaan (tai peloissaan), että läähätti koko alkumatkan kuin koira. Autossa oli kyllä ilmastointi päällä ja viileämpi ainakin kuin meillä kotona :D
*lääh lääh*
Siellä olisi ollut hyvin tilaa, mutta sylissä oli kivempi olla. Myöskään ruokaa tai vettä ei neiti suostunut autossa ottamaan. Yritys oli kova.

Aluksi meidän oli tarkoitus mennä suoraan New Orleansiin, koska New Orleans on "se juttu" Louisianassa. Sitten kuulin suoretkistä (swamp tour), joita järjestetään lähempänä Lafayetteä ja päätimme viettää yhden yön Lafayettessä, joka on suurinpiirtein puolivälissä ajomatkalla New Orleansiin. Nyt täytyy sanoa, että onneksi muuten päädyttiin tähän ratkaisuun. Lafayettehan osoittautui tosi ihanaksi ja kivaksi pikku kaupungiksi! Kuvat puhukoon puolestaan.. (Koko viikonlopulta mulla on varmasti satoja kuvia, mutta yritän olla laittamatta ihan mahdotonta kuvapläjäystä hehe.)

Ajattelin, että Lafaytte on varmaan kuin New Orleansin miniversio, mutta New Orleansin nähtyäni ei niitä oikein voinut verratakaan, vaikka arkkitehtuurista yhtäläisyyksiä löytyikin. Lafayette oli unelias kun taas New Orleans täynnä energiaa, menoa ja melskettä! Itseasiassa se oli jopa suorastaan shokki, kuinka monet kaupat ja kuppilat Lafayetten keskustassa oli kiinni perjantai-iltana. Houstonissa ollaan totuttu siihen, ettei mikään koskaan ole kiinni. Ei edes pyhänä!
Puistohengailua. Jollakin on kenties ollut tarve isolle y-kirjailemelle?



Happy hour tarkoitti "kahta yhden hinnalla":D luultiin että toisen juoma tulee siis kaupan päälle, mutta saatiinkiin kumpikin kaksi lasillista.
Ruoka-annokset oli kerrankin vähä värikkäämpiä kuin perus-jenkkiannokset ketjurafloissa.

Ravintolan terassikin oli melkein autio. Perjantai-iltana! Ennenkuulumatonta!
Huomatkaa valkoisen rakennuksen (se on ravintola) terassi kuvassa sopivasti puun takana! Miten söpö! Ihan kuin jossain Etelä-Euroopassa!


Swamp tourille, jonka onneksi olin varannut hyvissä ajoin koska se oli aivan täynnä, mentiin lauantaina aamupalan jälkeen. Kokemus oli hieno ja nähtiin upean luonnon lisäksi alligaattoreita, kilpikonnia ja erilaisia ja hyvin erikoisia lintuja. Mua alkoi loppua kohden ehkä vähä ahdistamaan tuo veneessä istuminen, koska oli niin tuskaisen kuuma ja retki kesti pari tuntia:D Vähän viileämpi ilma oisi siis ollut tervetullut. Lisäksi oisi pitänyt valita paikat oppaan vierestä. Me oltiin ihan toisessa päässä venettä ja meidän vieressä oli lapsiperhe, joka piti hirveää mekkalaa, eikä me sitten kuultu selostuksesta oikein mitään...

Huomatkaa: olen selvästi "paikallistunut". Urheilutrikoot ja -tennarit päällä vaikken ole menossa urheilemaan. 





Retken jälkeen haettiin Aaduska hotellilta ja otettiin nokka kohti New Orleansia... Siitä lisää ensi kerralla:) Ne kuvat saatan joutua jakamaan pariin eri osaan.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Hyvästit Misulle

Viime viikolla jouduin tekemään mun tähänastisen elämäni vaikeimman päätöksen. Me lähdettiin Ericin ja Pikku-Misun kanssa eläinlääkärin vastaanotolle, mutta sieltä kotiin palattiin vain me Ericin kanssa kaksistaan. Misu-raukka meni lyhyessä ajassa tosi heikkoon kuntoon ja jonkin aikaa asiaa mietittyämme päätimme, että taitaa olla parasta päästää pieni kissa kärsimyksistään. 



 


Vaikka Misu olikin meidän elämässä vain reilun vuoden päivät, oli sillä ihan erityinen paikka mun sydämmessä. Misu oli se, jonka kanssa vietin kaikki päiväni silloin kun en vielä käynyt töissä, enkä tuntenut Ericin lisäksi täältä vielä muita. Se oli mun ensimmäinen kaveri täällä Houstonissa. Väkisinkin kiinnyin siis tuohon pieneen kissaan erityisen paljon ja uutiset Misun sairaudesta ottivat tosi koville. Valitettavasti tauti oli vielä Misun tapauksessa sen verran ärhäkkä, ettei sillä ollut enää jäljellä kuin nämä muutama kuukausi diagnoosin saamisesta.



 

Nyt ei kotona ole enää ketään, joka seuraisi mua kaikkialle, ja joka öisin puskisi kylkeä vasten päästäkseen vieläkin lähemmäs. Kukaan ei enää juokse maukuen vastaan ovelle kotiin tullessa tai raavi hurjana parvekkeen ovea päästäkseen ulkoilemaan.





Misu oli ihan erityinen pieni kissa, jolla oli oma persoonansa. Kukaan ei Misua koskaan tule korvaamaan! Parempaa kissaa en olisi voinut toivoakaan. Lepää rauhassa Misu rakas <3