maanantai 20. huhtikuuta 2015

Rentouttava sunnuntai järvellä

Saatiin vihdoin eilen käytettyä jo kuukausia sitten Grouponista ostamani paddle boarding-liput. Eric on niin monena viikonloppuna ollut joko lätkä- tai työreissulla, tai sitten sää on ollut surkea, että koko homma on vaan jäänyt. Vihdoin löytyi sopiva tilaisuus lähteä kokeilemaan suppausta ja vitsit se olikin kivaa. Eikä yhtään niin vaikeaa kuin olin luullut.


Laudalla lähdettiin liikkeelle istumalla sen päällä ja vaikka eka ajatus olikin että "miten tästä noustaan seisomaan tippumatta veteen", niin hyvinhän se meni. Tasapaino löytyi noin minuutissa eikä kumpikaan käynyt uimassa kertaakaan, vaikka lautavuokrauspaikan työntekijä niin veikkailikin kun kuuli että ollaan ekakertalaisia:D Mentiinpä me vielä suht isojen aaltojenkin läpi! Vuokrauspisteeltä joutuu nimittäin poikkeamaan järvelle (jossa tuulee ja ajaa veneitä), jotta pääsee näille pienemmille kanaaleille, joilla me suurin osa ajasta suppailtiin.

Luotettiin tasapainoomme sen verran, että otettiin mun (vedenkestävä) kännykkä mukaan (minigrip-pussissa). Ja onneksi otettiin, koska nyt jälkeenpäin kuvista voi ihailla maisemia paremmin. "Lautaillessa" sitä tuli tuijoteltua alas veteen aika paljon.

Pelastusliivit lensi veke heti kun oltiin "kulman takana" vuokrauspaikasta





Oli kyllä mukavaa ja rentouttavaa touhua! Täytyy mennä uudestaankin.

8 kommenttia:

  1. Näyttää hauskalta ja mikäs tossa on suppailemassa noissa maisemissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kyllä luonnossa taas sielu lepäsi :)

      Poista
  2. Näyttää tosi kivalta, vitsi mäkin haluaisin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Suomessa tuota voi harrastaa niin eiköhän Itävallastakin löydy suppauspaikkoja:) Kokeilemaan vaan..kesäkin on tulossa:)

      Poista
  3. Tuo on kivaa ja noissa maisemissa varmaan nautinto todellakin.
    Saittekos olla ihan kahdestaan suppailemassa, kuvissa ei muita näy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä muutamia muitakin tuli vastaan joko noilla laudoilla, kajakeilla tai sitten veneillä. Mutta ei tosiaan ruhkaa ollut :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. It was! You can find that on Groupon btw.. And I can go again if you wanna go try it ;) the place is in Seabrook next to Cabo

      Poista