lauantai 18. huhtikuuta 2015

Myrsky

No nyt on tullut todistettua myös se tosiasia, että rakennustekniikka täällä on surkeaa. Eilen oli nimittäin vuosisadan rankkasade ja ukkosmyrsky. Vettä tuli vaakatasossa ja sitä rataa. Ja sisällehän se tuli ovista ja ikkunoista. Mukava ilta Revengeä tuijotellen ja viinilasillisesta nauttien vaihtuikin äkkiä siivoushommiin kun huomasin että partsin oven "tiivisteistä" virtasi vettä lattialle.  (Ja menihän ne sähkötkin taas muutamaan otteeseen siinä myrskyn aikana!) Sellaista vauhtia se myös tuli, että puolet olkkarin matosta kerkesi kastua läpimäräksi. Seuraavaksi vettä alkoi vuotaa myös ikkunoista sekä ulko-oven alta. Parveke sijaitsee parimetrisen katoksen alla ja ulko-ovi on katetulla käytävällä. Normaalilla sateella partsi ja käytävä pysyvät siis kuivina ja parvekkeen oven voi jopa jättää auki. Eric totesikin, että tornadon jälkeen tästä talosta ei olisi mitään jäljellä!

Ainakin viisi pyyhettä oli läpimärkänä kuivausoperaation jälkeen!
Tässä kohtaa vähän pelotti


Aadaa pelotti
Onneksi oltiin kotona tämän sattuessa. Tilanne ei varmaan olisi paljon naurattanut jos tämä olisi sattunut vaikkapa meidän ollessa lomalla.

Nyt nousen sängystä ja menen katsomaan tuliko pysyviä kosteusvauriota...

8 kommenttia:

  1. Viimeinen kuva on hieno ! Voisikohan nämä 'pikku puutteet' rakentamisessa johtua siitä, kun rakennetaan nopeasti ? Vähän samanlaisia kokemuksia on ollut täälläkin, tosin tuo kosteus sähköpistokkeiden ympärillä on aika outoa. Toivottavasti saatte paikat kuivaksi pian !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nopeasti ja halvalla. Pistorasioiden yläpuolella on ikkuna, josta sitä vettä pulppusi niin nopeaa, ettei keretty kuivata! Näy näyttää jo ihan hyvältä. Tuli parvekekin "pestyä" hehe :)

      Poista
  2. No hui, onneksi olitte tosiaan kotona, olis voinu olla ikävämpi ylläri muuten... Meilläkin on sateen aikana tullut vettä ikkunoista, onneksi oon kuitenkin huomannut sen ajoissa, ja näppäränä taiteillut vuotokohtiin teipit estämään veden tulon. En tiedä mitä tälle talolle tapahtuisi myrskyllä, nyt jo kovalla tuulella tuntuu, että katto lähtee irti (asutaan ylimmässä kerroksessa).

    Mä luulen kanssa, että nopeasti ja halvalla rakennetaan. Toisaalta ihmettelen ettei tohon meidän lähelle vuosi sitten alotettua kerrostaloa ole vieläkään saatu valmiiksi! Ehkä nää on kaiken lisäksi vielä tosi tehottomia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Käytiin tänään meidän ihanassa leasing officessa ja siellähän oli pitkä lista tullut valituksia tästä hehe...Mikä ylläri. Onneksi myös ei olla ykköskerroksessa. Ois voinut tulvia vähän pahemmin!Me asutaan siis myös ylimmässä kerroksessa.

      Poista
  3. Onpahan tullut vettä oikein kunnolla kun noin kasteli paikat sisällä.
    Tehdäänköhän tuolle ongelmalle jossain vaiheessa mitään korjausta. Kyllä ne kunnon tiivisteet olisi sielläkin tarpeen. Onpa Aada ihmeissään vetisestä tilanteesta, kaikkea sitä pitää kokea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! tänään pitäisi tulla jonkun tarkastamaan tilanne ja tekemään korjauksia! Katsotaan pitävätkö lupauksensa ja saadaanko puutteet korjattua.
      Aada oli oikein nössö;) juoksi sekopäänä ympäri kämppää ja yritti piiloon mitä ihmeellisempiin paikkoihin hehe. Misu taas ei piitannut ukkosesta mitään!

      Poista
  4. Huh, onneks olitte kotona! Meillä kävi sama juttu kerran, kauhee rankkasade ja ovista ja ikkunoista tulvi. Oltiin vielä just tultu kotiin joku puol tuntia aikasemmin. Jos oltais oltu poissa, ois ollu pilaantunut sohva, lattiamatto ja ties mitä muuta odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just..Selvästi täällä puutteita siis rakentamisessa muuallakin. Täällä etelässä varsinkin näitä trooppisia myrskyjä voi tulla useinkin, joten en ymmärrä miksei asiaan panosteta. Varmaan paljon rahaa saa käyttää pilalle menneisiin mattoihin ja lattioihin kuitenkin. Meillekin soitettiin ja tarjottiin kokolattiamaton pesua taloyhtiön toimesta, mutta sanottiin ettei tarvita. Mattoon ei tullut tahroja ja se on uusi (vaihdettu ennen meidän tänne muuttoa).

      Poista