keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Suomalainen suoruus vs. amerikkalainen p**kanjauhanta

Meillä oli tänään asuntonäyttö, jos sitä nyt asuntonäytöksi voi kutsua kun yksi äiti poikansa kanssa oli kämppää katsomassa. No joka tapauksessa... Olin jo etukäteen päättänyt, että kerron alakerran naapurista ihan suoraan heille, koska olisin itsekin toivoinut saaneeni tuosta sekopäästä jonkun varoituksen etukäteen. Ensin juteltiin niitä näitä, kierreltiin kämpässä ja tutkittiin paikat. Kun puhe kääntyi tähän asuinympäristöön ja naapureihin, sanoin suoraan, että alakerran jätkä on kyllä pahin mahdollinen naapuri, mitä olla voi (ja ehkä saatoin myös haukkua koko tyypin lyttyyn siinä samalla). Eric sen sijaan perusamerikkalaiseen tapaan yritti kaunistella asiaa "ei se nyt niin paha ole". Just joo. Molemmat kyllä kirotaan tuota tyyppiä ihan tasapuolisesti ja harva se ilta.

Tässä taas yksi kulttuuriero mitä en käsitä! Miksi niistä asioista ei voida puhua niinkuin ne todellisuudessa ovat? Kaikkea pitää aina kaunistella, totuutta muunnella ja kierrellä ja käännellä. Itse möläyttelen välillä mitä sattuu ja olen (töissä) saanut usein kommentteja suoruudestani, sekä siitä, että sanon kuin asiat ovat enkä turhia selittele ja kaunistele. En kyllä aio muuttuakaan tämän suhteen. Onneksi useimmat ovatkin sitä mieltä, että on virkistävää kun joku puhuu vaihteeksi suoraan ja turhia kaartelematta.

Epäluotettava amerikkalainen

Kämppää katsomaan tullut poika oli muuten 25-vuotias. Mikäs tästä tekee mainitseminen arvoista? No se, että tuli äitinsä kanssa. Äiti myös hoiti kaiken puhumisen ja oli myös sanojensa mukaan hoitanut asuntojen etsinnät ja kartoituksetkin. Kun pojan ikä kävi ilmi meidän ilmeet oli varmaan näkemisen arvoiset. Mä olisin ainakin (sekä ulkonäön että käytöksen puolesta) veikannut lähemmäs 15...ehkä säkällä 18. Emme tainneet kuulla yhtäkään pojan omaa mielipidettä kämpästä. Sen sijaan tiedämme, että äidin mielestä kämppä oli cute, spacious ja surprisingly clean. Monet amerikkalaisten kämpät, joissa itse olen vieraillut, ovatkin olleet jotenkin tukkoisia (täynnä kaikenlaista krääsää ja härpäkettä) ja sekaisia.

Katsotaan mitä poika (tai äiti) päättää. Ottaako kämpän vai onnistuinko pelottamaan heidät mun puheillani. Onneksi meidän ei tarvi ottaa asiasta mitään stressiä. Me ollaan muuttamassa pois joka tapauksessa! :)

4 kommenttia:

  1. Meillä on töissä paljon noita amerikkalaisia asiakkaita, joiden äidit/isät/tädit hoitaa niiden asioita pikku kullannuppujen puolesta. Reaktiona on aina se sama "wtf" kun kyseinen pikku kullannuppu tulee käymään toimistolla ja onkin 25-vuotias iso äijänköriläs :D Eikö ne osaa itse hoitaa asioitaan vai onko jenkkivanhemmat vaan jotenkin ylisuojelevia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a...mä veikkaan et monilla kehitys on vähän jäljessä kun täysikäsiä ollaan vasta 21-v ja ainakin ne jotka jää kotikaupunkiin asumaan/opiskelemaan asuu myös vanhempiensa luona ainakin opiskeluajan loppuun...Kuten mun työkaveri, 25-v mies :D

      Poista
  2. Ainakin tossa naapurustotilanteessa luulisi ihmisten arvostavan suorapuheisuutta. Voisi ottaa päähän, jos kerrottais, että "naapurusto on ihana" ja sitten odottaisi yllätys.
    Mä oon kans tosi suorapuheinen (ehkä jopa suomalaiseksi) ja niin allerginen pashanjauhannalle, että en yhtään kestä sellaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Halasin nimenomaan että saisivat kuulla totuuden tuosta naapurista ettei tuu sitten yllätyksenä! Itellä ainakin niin pinna täynnä tuohon a-holeen :D

      Poista