perjantai 27. helmikuuta 2015

Pitkästä aikaa reissuun

Tässä meidän tämän viikonlopun suunnitelmat:


Voisko työpäivä jo olla ohi! Sanomattakin on varmaan selvää että en malta odottaa. Pitkästä aikaa pieni reissu tiedossa :) Vaikkakin reissu suuntautuu ihan Teksasin rajojen sisälle niin olen innoissani, sillä tämä on meille molemmille uutta aluetta. Ja mikä parasta: kyseessä EI ole lätkäreissu :D


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Suomalainen suoruus vs. amerikkalainen p**kanjauhanta

Meillä oli tänään asuntonäyttö, jos sitä nyt asuntonäytöksi voi kutsua kun yksi äiti poikansa kanssa oli kämppää katsomassa. No joka tapauksessa... Olin jo etukäteen päättänyt, että kerron alakerran naapurista ihan suoraan heille, koska olisin itsekin toivoinut saaneeni tuosta sekopäästä jonkun varoituksen etukäteen. Ensin juteltiin niitä näitä, kierreltiin kämpässä ja tutkittiin paikat. Kun puhe kääntyi tähän asuinympäristöön ja naapureihin, sanoin suoraan, että alakerran jätkä on kyllä pahin mahdollinen naapuri, mitä olla voi (ja ehkä saatoin myös haukkua koko tyypin lyttyyn siinä samalla). Eric sen sijaan perusamerikkalaiseen tapaan yritti kaunistella asiaa "ei se nyt niin paha ole". Just joo. Molemmat kyllä kirotaan tuota tyyppiä ihan tasapuolisesti ja harva se ilta.

Tässä taas yksi kulttuuriero mitä en käsitä! Miksi niistä asioista ei voida puhua niinkuin ne todellisuudessa ovat? Kaikkea pitää aina kaunistella, totuutta muunnella ja kierrellä ja käännellä. Itse möläyttelen välillä mitä sattuu ja olen (töissä) saanut usein kommentteja suoruudestani, sekä siitä, että sanon kuin asiat ovat enkä turhia selittele ja kaunistele. En kyllä aio muuttuakaan tämän suhteen. Onneksi useimmat ovatkin sitä mieltä, että on virkistävää kun joku puhuu vaihteeksi suoraan ja turhia kaartelematta.

Epäluotettava amerikkalainen

Kämppää katsomaan tullut poika oli muuten 25-vuotias. Mikäs tästä tekee mainitseminen arvoista? No se, että tuli äitinsä kanssa. Äiti myös hoiti kaiken puhumisen ja oli myös sanojensa mukaan hoitanut asuntojen etsinnät ja kartoituksetkin. Kun pojan ikä kävi ilmi meidän ilmeet oli varmaan näkemisen arvoiset. Mä olisin ainakin (sekä ulkonäön että käytöksen puolesta) veikannut lähemmäs 15...ehkä säkällä 18. Emme tainneet kuulla yhtäkään pojan omaa mielipidettä kämpästä. Sen sijaan tiedämme, että äidin mielestä kämppä oli cute, spacious ja surprisingly clean. Monet amerikkalaisten kämpät, joissa itse olen vieraillut, ovatkin olleet jotenkin tukkoisia (täynnä kaikenlaista krääsää ja härpäkettä) ja sekaisia.

Katsotaan mitä poika (tai äiti) päättää. Ottaako kämpän vai onnistuinko pelottamaan heidät mun puheillani. Onneksi meidän ei tarvi ottaa asiasta mitään stressiä. Me ollaan muuttamassa pois joka tapauksessa! :)

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kulttuurien yhteentörmäyksiä

Mua on viime aikoina vaivannut jonkinlainen takautuva kulttuurishokki. Luulin shokkivaiheen jo olevan ohi mun kohdalta, mutta taisin olla väärässä! Amerikkalaiset ja niiden tavat ja piirteet on ärsyttänyt viime päivinä oikein olan takaa.

Miksi niiden pitää tunkea nokkansa joka asiaan ja olla niin hiton kaikkitietäviä (vaikkei oikeasti tietäisi asiasta mitään)? Kommentoida kaikkea ja esittää päteviä "ohjeita"? Leuhkia raha-asioillaan tai vaikkapa urheilullisuudellaan? Miksi pitää sanoa asioita, joita ei tarkota? Tehdä tyhjiä lupauksia? Värittää tarinoita kuulostaakseen paremmalta tai coolimmalta? Tai jopa ihan suoraan vain valehdella? Onko myös pakko tulla myöhässä jokaikiseen sovittuun tapaamiseen? Ja sitten käyttäytyä kuin kaikki olisi ok, eikä edes pahoitella myöhästymistään. Toinen vaihtoehto on perua tapaaminen viime hetkellä jonkin typerän tekosyyn nojalla. Miksi miksi MIKSI? Ja onko kaikkien pakko tulla juttelemaan ihankokoajanjajokapaikassa??

Kulttuurishokinhan voi jakaa neljään eri vaiheeseen:

Kuherruskuukausi: Kaikki on uudessa paikassa ihanaa ja kiinnostavaa. Vieras kulttuuri nähdään hyvässä valossa huomaamatta sen huonoja puolia.

Shokin kynnysvaihe: Pienet asiat alkavat ärsyttää ja uuden kulttuurin huonot puolet ja käytännön ongelmat tulevat esiin. Väsymys, masennus ja koti-ikävä ovat tämän vaiheen yleisiä oireita. Se itse ”kulttuuriSHOKKI” vaihe.

Sopeutuminen: Vähittäinen oppiminen, toimeentuleminen erilaisissa tilanteissa ja ymmärrys toimintatapojen syistä auttavat sopeutumaan uuteen kulttuuriin. Olo alkaa tuntua kotoisammalta ja kommunikaatio-ongelmat vähenevät.

Paluushokki: Paluu omaan kulttuuriin voi aiheuttaa suuremman shokin kuin kulttuurishokki vieraassa kulttuurissa. Uudelleensopeutuminen omaan kulttuuriin voi viedä aikaa vieraassa kulttuurissa kertyneiden kokemusten ja mahdollisesti muuttuneen omakuvan vuoksi.

Tunnistan näistä jokaisen. En vaan tiedä miksi nyt tuntuu, että olen taantunut takaisin tuohon kynnysvaiheeseen. Onkohan tämä normaalia ottaa yhtäkkiä näin takapakkia? Toivotaan, että tämä olisi vain ohimenevää. On nimittäin aika rankkaa olla hermona koko ajan :D


Pussien hyötykäyttöä

Onneksi on ihania Suomikavereita (ja kissakavereita), helpottamaan Amerikka-ärsytystä! :)

lauantai 21. helmikuuta 2015

Jenkkiäkin jenkimpi perjantai

Eilen mulla oli hieman erilainen työpäivä. Olimme nimittäin edustamssa firmaa American Shooting Centerissä, jossa oli haulikolla-ampumiskilpailut. Ei ehkä ihan mun juttu tällainen asetapahtuma, mutta saipahan nähdä ja kokea jotain uutta. Ja olipahan ainakin erilainen työpäivä!

Aloitimme päivän syömällä gumboa. Oli muuten mun ensimmäinen gumbo ikinä ja yllättävän hyväähän se oli. Tässä kyseisessä versiossa oli kanaa, makkaraa, riisiä ja ehkä jalopenoa, koska oli muuten aika tulista. (Niille, jotka eivät tiedä niin gumbo on tyypillistä New Orleansilaista keittomaista sapuskaa, johon löytyy monta eri versiota.) Jälkkäriksi oli Oreokeksi-vanukasta (Kyllä!!). Ruuan jälkeen lausuttiin Pledge of Allegiance, eli Amerikan lippuvala. Sitten vain menoksi. Itse en ampumista päässyt kokeilemaan (no en välttämättä olisi halunnutkaan), mutta tätä pauketta sainkin sitten katsella senkin edestä.

Päivän päätteeksi tuntui kyllä vähän siltä, että oli saanut pienen yliannostuksen Amerikkaa :D

Eilen oli ihan älyttömän tuulinen päivä, ja päivän päätteeksi hiukset oli kuin variksenpelättimellä!


Olin muuten varmaan ainut paikalla olleista naisista, joka ei ollut pukeutunut cowboy-bootseihin sekä bootcut-farkkuihin glitter-koristein (ovat muuten täällä kuuminta hottia). Pitäisiköhän ehkä vähän päivittää vaatekaappia etten erottuisi niin pahasti joukosta Converseissani, sekä Ginan (pilli)farkuissani...

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Osta osta osta osta

Olen kirjoittanut kaupittelijoista ennenkin mm. tässä tekstissä. Nyt mulla alkaa kaupittelu kuitenkin tulla pikkuhiljaa ulos korvista. Joka tuutista yritetään myydä jotain. Koko ajan pitäisi olla ostamassa ja ostamassa. Tai antamassa rahaa johonkin.

Noin joka toinen työkaveri on jonkin tuotteen edustaja/jälleenmyyjä. Yksi myy meikkejä, toinen keksejä lapsensa partioharrastuksen hyväksi, kolmas koruja. Miten valita keneltä ostaa toisen loukkaantumatta? Kaikkeen ei riitä raha (eikä oikeasti kaikkea edes voi eikä halua ostaa).

Viimeisen parin kuukauden aikana olen saanut kutsun korukesteille (vrt. tupperware-kutsut), meikkikutsuille, esitteitä toisen meikkimerkin meikeistä työkaveriltani, sähköpostiini tyrkytysviestejä (lähinnä työkavereilta) taianomaisista laihduttavista energiajuomista sekä lasten harrastusten tukemisesta joko rahalahjoituksin tai ostamalla arpoja tai vaikkapa niitä partiolaiskeksejä. Kaikista näistä valitsin tukevani toisen meikkimerkin myyjää (ostin ripsivärin, koska sitä oikeasti tarvitsin ja kyseinen tuote vaikutti lupaavalta) ja vihdoin noin kuukauden suostuttelun jälkeen sorruin sitten noihin "taianomaisiin" energiajuomiin (meillä on kunnon kohu menossa noista töissä).

Olen myös miettinyt, että onkohan vanhempien oikeasti sallittua kaupata lastensa harrastusten tai koulun kautta myyntiin saatuja tuotteita? Voisi kuvitella että ideana olisi, että lapset myyvät näitä tuotteita itse. Muistan ainakin itse aikoinani kierrelleeni ovelta ovelle kaupaten karkkirasioita luokkaretkeä varten. Täällä toistaalta tuo ovelta ovelle kävely on tehty aika vaikeaksi. Plus 90% ihmisistä on niin paranoideja, etteivät varmaan päästäisi lapsiansa edes yksin koputtelemaan vieraiden oville. Tai edes sinne kadulle kävelemään. 

Viimeinen tippa oli kun tänään kaupassa käydessäni eräs isä poikineen suorastaan hyökkäsi kimppuuni (olin kirjaimellisesti heidän piirittämä) ja yritti väkisin myydä jotain (jälleen kerran sen kuuluisan partion hyväksi). En edes jäänyt kuuntelemaan, mitä se jotain oli. Tokaisin vain että "sori mulla ei nyt ole käteistä mukana" ja kiitokseksi sain isältä erittäin ilkeän mulkaisun. "Jaa ettet auta mun pikku kullannuppuja. Kuinka sydämetöntä!". OIKEESTI NYT JOTAIN RAJAA!!

Taikajuoma-jauhopusseja. Toistaiseksi odottelen vieläkin, että huomaisin jonkun vaikutuksen.
Mietin myös miten tuo taikajuoma eroaa näistä normikaupoissa myytävistä noin kymmenen kertaa halvemmista juomajauhoista?
Tähän ostokseen voin oikeasti sanoa olevani tyytyväinen. Toisesta putkilosta tulee normaalia ripsiväriä, toisesta mustaa "pumpulimaista" nukkaa. Saa oikeasti ihan kivat ripset aikaiseksi.
Tulos!
Täytyy sanoa, että yritteliästä kansaa tämä ainakin on. Mulle ei varmaan koko Suomessa asumiseni aikana tyrkytetty näin paljon ostettavaa kuin täällä ihan parin kuukaden aikana!

50 Shades of Grey

Ystävänpäivän ilta vietettiin romanttisesti tyttöporukalla (okei, oli Christinen poikaystävä Jonaskin mukana;)) Star Cinema & Grillissä, joka on leffateatteri, johon kuuluu myös ruoka- ja juomapalvelu suoraan naaman eteen leffaa katsellessa. Mun ja Ikan miehet ovat reissussa, joten me oltiin Ikan kanssa ystävänpäiväleskinä.


Leffasali oli tupaten täynnä meidän saapuessa paikalle puolisen tuntia ennen näytöksen alkua (täällä paikkoja ei numeroida vaan nopeat syö hitaat) ja vain ärsyttäviä yksittäisiä välipaikkoja oli oli enää jäljellä muualla kuin eturiveissä. Näköjään amerikkalaisetkin harrastavat tätä samaa rasittavaa vieruskaverikammoilua. Ei auttanut muuta kuin istua sitten kolmannen rivin reunaan. Surkeat paikat, mutta eipä tuota onneksi enää leffaa katsoessa tullut ajateltua.

Itse leffaksi valikoitui mikäs muukaan kuin ensi-illassa ollut 50 Shades of Grey, joka oli muuten aikas kuumottavaa katseltavaa (tiedoksi vaan niille, jotka sitä eivät ole vielä nähneet:D) ja odotusten vastaisesti HYVÄ! Minä ainakin pidin ja odotan nyt kuumeisesti jatko-osia. Olin meistä ainoa, joka oli kirjat lukenut, joten muilla ei samanlaisia odotuksia ollut. Emme olleet kuitenkaan tajunneet, että leffojakin tulee se kolme kappaletta ja Ikan kanssa tyytyväisinä tilasimme toiset lasit viiniä vähän ennen leffan loppua, koska leffa oli vasta "pääsemässä vauhtiin" ja luulimme sen siten olevan vasta alussa. Heh! No ei auttanut kuin jättää viinit juomatta kun leffa "loppui kesken", autolla kun oltiin liikenteessä (no milläs muullakaan, ei ole paljon vaihtoehtoja tässä kaupungissa). Ei kuitenkaan ihan viitsinyt lähteä siitä suoraan auton rattiin kahden viinilasin jälkeen :) Sen verran suomalaisia (ja ruotsalaisia) vielä ollaan!

Muut olivat myös positiviisesti yllättyneitä leffasta ja tytöt totesivatkin joutuvansa nyt lukemaan kirjasarjan kakkos- ja kolmososat, koska niin ärsyttävän kesken tuo leffa tosiaan loppui :D Voisiko se kakkososa jo tulla sieltä??

Onko muut käyneet katsomassa leffan? Mitäs piditte?

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Meillä on koti

Saatiin se kamppa, kuten mua Instagramissa seuraavat jo tietavatkin! Jeeee! Hyva fiilis. En oikein koskaan tuntenut oloani kamalan kotoisaksi tassa nykyisessa kampassa. Naapurit arsyttavat jne... Kokoajan olen vain odottanut vuokrasopimuksen paattymista. Nyt se paiva vihdoin koittaa!! Muutto on 1.4. Toivotaan, etta uusi taloyhtio, ja uudet naapurit, ovat paremmat.

Kolmanteen kerrokseen pitaisi huonekalut kantaa - hissia ei ole. Jes :D

Kuvat varastettu taloyhtion sivuilta.

Tanaan illalla meidan olisi tarkoitus menna ystavanpaiva-dinnerille. Eric lahtee huomenna pelireissulle Coloradoon, joten ystavanpaiva vietetaan erossa:/ Meinasin ensin itsekin lahtea Coloradoon. Olisihan se ihan mahtava vierailukohde (ja Globe Called Home-blogin Jenni olisi sattunut sopivasti olemaan maisemissa samaan aikaan), mutta sitten pohdiskelin, ettei se ole sen arvoista tuhlata kalliita lomapaivia pelireissuun. Aikataulu nailla reissuilla on tiivis ja hotelli luultavasti jossain hevonkuusessa. En tulisi siis jaahallien lisaksi nakemaan paljoakaan muuta. Harmi. Jennikin olisi ollut kiva tavata ihan ilmielavana (hehe). Kaytan kuitenkin mielummin ne lomapaivani "oikeaan" lomaan.

Lomasta puheenollen siskoni poikaystavineen varasi lennot Houstoniin loppukesalle :) Silloin olisi tarkoitus vihdoin testata Galvestonin risteilyt. Reitti Galveston-Jamaica-Cayman Saaret-Meksiko-Galveston houkuttelisi erityisesti.. :)

tiistai 10. helmikuuta 2015

Olisiko se nyt tässä?

Löysin perjantaina ihanan asunnon. Oikeastaan olin näitä taloja katsellutkin jo muutaman kerran, koska ne sijaitsevat mun nykyisen työmatkan varrella, vajaa 10 minuutin päässä töistä. Olin jostain syystä vain ollut siinä uskossa, että nämä asunnot ovat meille liian kalliita (kivan näköiset ja uudet asunnot on usein yhtä kuin liian kallis), mutta asiaan lähemmin tutustuttuani selvisi, että vaikka nämä keikkuukin siinä meidän hintahaarukan ylärajoissa, niin kyllä sieltä saattaisi ihan varteenotettava asunto löytyä meidän budjettiin.

Juteltuani asuntojen vuokraustoimiston tytön kanssa (täällä asuntokomplekseissa on erityinen "leasing office", josta voi kysellä ko. taloyhtiön vapaana olevista asunnoista yms) selvisi, että heillä olisi juuri sopivaan aikaan vapautuva asunto meille. Meneillään on myös tarjous: takuuvuokra ja se varausmaksu sisältyisi kaikki nyt $99:n pakettiin. Tämän maksettuamme asunto olisi meille varattuna heidän suorittaessaan tarpeelliset taustatutkimukset (olemmeko kenties rikollisia tmv.), eikä muita maksuja vuokran lisäksi tähän tulisi. Huippudiili siis. No lemmikkitakuu ($250) pitää toki maksaa, mutta sekään ei haittaa, koska diiliin kuuluu eka kuukausi -$300! Win-win tilanne siis!

Pelkästään tämän hyvän tarjouksen vuoksi en tokikaan kyseiseen paikkaan halua muuttaa, vaan asunnon ja koko asuntokompleksin yleisilme miellytti myös silmää. Kaikki oli uutta. Ei rumia kaapinovia ja kodinkoneita (no ei ne tässäkään täydelliset ole, mutta sata kertaa paremmat kuin ne perusovet ja -kodinkoneet, mitä täällä joka paikassa näkee). Asunnoissa on (uudet) pyykinpesukoneet ja kuivausrummut, siistit kylppärit, kunnon kuntosali..ja tietty kiva allasalue.

Mua eniten ilahduttava asia asunnossa :D

Täytin siis heti perjantaina hakemuksen (vastasin taas kysymyksiin silmiemme väristä, painosta, pituudesta, autojen merkistä jne.), maksoin varausmaksun ja nyt sitten vain odotellaan. Asuntotoimiston tyttö Amy, hieman bimbohko, nuori, jättimäisen tukkapehkon omaava blondi (joka myös puhuu sellaiselle "bimboäänellä"), lupasi ilmoitella meille maanantaihin mennessä kelpaammeko vuokraajiksi, mutta eihän sieltä toki mitään kuulunut kuten perus Jenkkityyliin olettaa saattoi. Soittelin itse toimistolle lounastauollani maanantaina ja Amy pahoitteli ja totesi olevansa "laiska ja saamaton maanantaiaamuisin". Selvä....? (Kannattaakohan/saakohan omaa laiskuttaan mainostaa asiakkaille?) Kun loppupäiväänkään mennessä ei vielä ollut Amysta mitään kuulunut, menin sitten kotimatkalla käymään asuntotoimistolla. Kuulemma kaikki näyttää hyvältä ja nyt odotellaan vahvistusta vain nykyiseltä vuokranantajaltamme (että olemme hyviä rehellisiä vuokranmaksajia) ja asunto pitäisi olla meidän.

Lisäksi saimme vielä pyynnön lähettää liitteeksi kopiot henkkareistamme, sosiaaliturvatunnus-korteistamme ja viimeisten kuukausien aikaisista palkkasekeistämme. Tarkkaa täällä kyllä on täytyy sanoa! Toivotaan että tämä nyt on kaiken vaivan arvoista ja asunto on meidän! Kerkesin niin jo innostua tästä ko. asunnosta. Intoilu ja "sitten kun asutaan siinä uudessa kämpässä"-puheet on jatkuneet perjantaista lähtien :D Käytiin myös valitsemassa ja tilaamassa uusi sänky Rooms to Go:sta, jossa saa maksaa osamaksulla (eli kerryttää sitä kirottua luottohistoriaa, jota me tarvitsemme mm. juurikin näihin asunnonvuokrausasioihin).

Ja jos kukaan ihmetteli, niin kyllä, minä hoidan meidän taloudessa kaikki asunnonetsintään liittyvät asiat (niinkuin aika monet muutkin jutut), vaikka olenkin meistä se mamu täällä. Hoituu vaan multa paljon ripeämmin ja tehokkaammim hehe ;)

maanantai 9. helmikuuta 2015

Piknikillä Hermann Parkissa

Lauantaina tapasin muutaman Suomitytön piknikin merkeissä keskustan Hermann Parkissa. Olin käynyt puistossa kerran aiemminkin jo yli puolitoista vuotta sitten, mutta nyt sinne oli avattu ihan uusi puistoalue, joka sopikin tosi hyvin piknik-tarkoitukseen. Ja emme tosiaan olleet ainoat, jotka olivat päättäneet puistoon näissä aikeissa lähteä. Viikonloppu olikin ihanan aurinkoinen, joten en ihmettele yhtään.




Oli tosi kiva parituntinen ja on kyllä niin mukava olla vain Suomiporukalla liikkeellä. Saa puhua suomeksi (suomijutuista) ja kaikki ovat samalla aaltopituudella. Hehe! Onneksi täällä Houstonissa on näin mukavia tyttöjä. Tekee tänne jäämisestäkin paljon helpompaa :)


Kaikki ei kuitenkaan valitettavasti mennyt ihan ongelmitta tällä reissulla.

Heti menomatkalla juutuin ruuhkaan. Olin onneksi lähtenyt hyvissä ajoin, eikä matka pidentynyt kuin n.10 minuutilla. Puiston laidalle saavuttuani sain sitten "ilokseni" huomata, että parkkikselle johtava tie oli jostain kumman syystä suljettu. Ei auttanut muuta kuin lähteä kiertämään koko puistoa (joka muuten on aika iso). Enkä tosiaan ollut ainut liikenteessä olija, joten tähän kiertämiseenkin vierähti tovi. Vihdoin parkkipaikalle päästyäni sain todeta sen olevan täysi. Aikani kierreltyäni (40min!!) luovutin ja vein auton läheisen museon maksulliseen parkkihalliin ja saavuin viimein piknik-paikalle "tyylikkäästi" myöhässä. Se siitä ajoissa matkaan lähtemisestä... Houston kun on kyseessä (ja lauantai-iltapäivä) olisi varmaan pitänyt lähteä 2 tuntia aiemmin.

So far so good...
Kotiin lähtiessä emme sitten taas meinanneet päästä ulos sieltä parkkihallista. Edessämme oli n. 5 autoa (ja takana varmaan 50). Jono ei liikkunut mihinkään varmaan 20 minuuttiin. Ihmiset tööttäilivät ja huutelivat törkeyksiä. Ilmeisesti jonon ekalla oli vähän ongelmia luottokortin kanssa. Heh.

Eikä siinä vielä kaikki. Toki kotimatkalla juutuin vielä hirveään ruuhkaan ja puolet matkasta edettiin sitten mateluvauhtia. Motarilla.




Kiva tavata kavereita ja järkätä ohjelmaa, mutta harmi kun asutaan kaikki niin "ripoteltuna" ympäri kaupunkia, että pelkkiin matkoihin menee jo muutama tunti! Tämä on näitä suurkaupungin ongelmia. On vähän ikävä Vaasaa, missä kaikki kaverit asuvat 5-10 min kävely- tai pyöräilymatkan päässä ;)

torstai 5. helmikuuta 2015

Luksusasuntoja ilman luksusta

Kävin tänään taas katsomassa yhtä varteenotettavaa asuntoa. Oon alkanut huomaamaan selvän kaavan näissä asunnoissa täällä. Kaikissa, siis KAIKISSA on käytetty samaa rakennustyyliä. Sekä ulko- että sisätilat jokaisessa tähän asti vierailleessani paikassa sisältävät selviä yhtäläisyyksiä. Samaa tyyliä on käytetty niin keittiössä, vessoissa kuin lattioissakin. Yllättymään ei siis onnistu kävellessään sisään uuteen asuntoon. Vain sellainen pieni "ahaa tällainen pohjaratkaisu" -fiilis korkeintaan tulee ympärilleen katsellessa.
Asunnot pystyy myös jakamaan kahteen luokkaan: "luksus" ja ei-luksus.

Tämän esitteen sain tänään käteeni. "Classic, Luxurious, Unique". Siis todella uniikki. Suorastaan ennennäkemätön!

Luksus-asunnoissa hinta on muutamaa satasta korkeampi. Näissä asunnoissa joutuu myös maksamaan erillisen hakumaksun (n. $200), että suostuvat edes laittamaan asunnon sinulle "hakuun" (=he tekevät rikosrekisteritutkimukset ynnä muut tarvittavat taustatutkimukset), jonka jälkeen saat tietää kelpaatko hakijaksi. Jos et kelpaa niin harmi. Rahoja et tule saamaan takaisin. (Lisäksi tietysti itse takuuvuokra sekä lemmikkitakuuvuokra on maksettava sitten kun sen aika koittaa.)

Luksusasuntolat ovat keksimäärin kivemman näköisiä ulkoapäin ja niissä on kauniimpi (hotellimainen) allasalue ja muutenkin yhteistilat ovat paremmin ylläpidettyjä. Ne saattavat myös olla aidatuilla alueilla. Siihen loppuukin se luksus. Keittiön- ja vessankaapit ovat täysin yhtä rumia (ruskeaa puuta) ja kodinkoneet (jääkaappi ja pesukone) yhtä massiivisia ja vanhoja. Itse asunnot sisältäpäin ei nyt ainakaan omasta mielestä niin kamalan "luksus" musta ole. En huomaa niissä kovinkaan suurta eroa asuntoihin ilman tuota luksus-liitettä.

Meidän tämänhetkinen asuntomme on ei-luksus. Lukuunottamatta niitä rumia kaapinovia, kodinkoneita ja karseita naapureita siinä ei mitään vikaa ole. Narkkarinaapureita ei varmaan noista luksus-asuntoloista löydy. Ja sehän olisi tietysti selvä etu, josta voisi maksaa sen muutaman satasen enemmän. Viime yönä herättiin taas useampaan otteeseen alakerran koiran haukkumiseen ja ulinaan. Oli varmaan taas raukka jätetty yksin omistajan painellessa ties missä riennoissa.

Nykyinen ei-luksus altaamme.

Niin ja jos en vielä maininnut: me ollaan ainakin toistaiseksi jäämässä Houstoniin. Eric sai sen työn, josta aiemmin kirjoittelin. Haastatteluja oli rennot kolme kappaletta ja hakuprosessi kesti reilut pari kuukautta. Tällä hetkellä on käynnissä prosessi "lue työsopimus läpi ennen allekirjoittamista". Soppari on kevyet 14 sivua pikkuprinttiä Jenkkilän tyyliin. Joka sivu allekirjoitetaan.

Toinen prosessi onkin sitten tämä sopivan asunnon metsästys. Sanottiin tämä nykyinen irti viikko sitten ja maaliskuun loppuun mennessä olisi muutto. Vähän alkaa tuntua siltä, että joudun ehkä elämään rumien kaapinovien ja kodinkoneiden kanssa oli muutto minne tahansa edessä.

tiistai 3. helmikuuta 2015

1 vuosi

Tänään tulee Houstoniin muutosta täyteen yksi vuosi. Niin se aika menee!

Enpä olisi välttämättä uskonut, että täällä sitä vielä ollaan helmikuussa 2015. Lähdin tänne vähän sillä meiningillä, että "katotaan nyt". En ollut kauhean luottavainen viisumin tai työn saanninkaan suhteen.




Paljon on kerennyt vuodessa tapahtua. Uutta on koettu, opittu ja nähty. Muutama ryppykin on tuohon silmäkulmaan tainnut tulla ;) Johtunee Houstonin armottomana porottavasta auringosta .. ja kai se kuuluu tähän ikäänkin!

Toivotaan, että tulevasta vuodesta tulee yhtä tapahtumarikas ja yllätyksellinen! Ja että tämä bloginkirjoitteluinto säilyisi! (Blogikin tosiaan täytti vuoden tuossa muutama viikko takaperin. Kiitos kaikille, jotka jaksatte lukea ja kommentoida!!)

Kuvat ovat helmikuulta 2014! :)