lauantai 31. tammikuuta 2015

Terveellinen tammikuu ilolla ja surulla höystettynä

Tammikuu tuli ja meni. 

Mitä se piti sisällään?  On siihen muutakin mahtunut kuin pelkkiä ikäviä asioita.

Tipaton on pitänyt, eli alkoholia on mennyt tasan nolla annosta. Olo on ollut fyysisesti paljon parempi ja olen miettinyt jopa tämän jatkamista toisella kuukaudella. Ei sillä että kamalan kovia ryyppäämään oltaisiin, mutta viikonloppuisin on tullut otettua usein pari lasia viiniä.


Alkoholitonta on auttanut (suurimmaksi osaksi) terveellinen ruoka. Ravintolassa ollaan syöty korkeintaan kerran viikossa ja tämänkin viikon ravintolointi tapahtui vain Subwaylla. Töissä olen yrittänyt pitää välipalat myös terveellisinä. Suomisuklaita ja -karkkeja on kyllä mennyt pari palaa päivittäin, joten se on sitten valitettavasti kompensoinut vähän tätä terveellisyyttä. Niitä kun ei vaan pysty vastustamaan!


Jamba Juice - mun ehdoton lemppari!
Tämän lauantai-illan herkuttelut!
Urheilukertoja kertyi 24. Osa näistä oli vain puolen tunnin kevyitä salitreenejä. Olen nyt alkanut käymään ruokatunneilla salilla, ja koska suihkuun ei ole aikaa, "treeni" onkin yleensä tyyliä 30 min kävely juoksumatolla. Oikeasti haluaisin olla aktiivisempi. Vaikka 24 urheilukertaa saattaa jonkun mielestä kuulostaa paljolta, niin eihän se oikeasti kauhean iso määrä ole. Jos vuorokauden 24 tunnista 23 istun persheelläni niin ei se yksi tunti liikuntaa siinä paljon lohduta.

Tammikuussa meille muutti myös pikku-Aada, kuten kaikille jo on varmasti käynyt selväksi ;)
 
Monet tammikuiset aamut ovat olleet niin sumuisia ettei eteen ole tahtonut työmatkoilla nähdä!

Aloitin alkukuusta myös uusissa työtehtävissä. Työt maistuvat joinain päivinä paremmin, joinain taas vähän huonommin. Misun sairastuminen, testitulosten odottelu ja lopulta diagnoosi sekoittivat pakkaa sen verran paljon tällä viikolla, että koko viikko on mennyt kuin sumussa. Töissä on ollut vaikea keskittyä olennaiseen. Eilen saatiin onneksi hyviä uutisia Aadan suhteen - pentu on säilynyt tartunnalta ja sai siis leukemia-rokotteen. Toivotaan sen nyt suojaavan pikkuista tartunnalta tulevaisuudessakin. Eläinlääkäri sanoi, ettei voi suositella kissojen pitämistä yhdessä, mutta myöskään niiden erottaminen ei ole hyvä idea nyt kun ovat jo kerenneet ystävystyä. Aadan yhtäkkinen häviäminen saattaisi aiheuttaa Misulle liikaa stressiä ja oireet täten pahentua. Aada siis pysyy meidän perheessä vastedeskin. Kuulemma olisi eläinlääkäri itse tehnyt saman valinnan.

Kavereita on myös keretty nähdä ihan kiitettävästi tässä kuussa. On käyty mm. eläintarhassa, Ikeassa ja urheiltu yhdessä.
P.F. Changsissa illallisella Christinen ja Jonaksen kanssa!

torstai 29. tammikuuta 2015

Misu

Feline leukemia, eli kissojen leukemia, on kissojen yksi yleisimmistä kuolinsyistä Amerikassa ja noin 85% diagnoosin saaneista kissoista kuolee kolmen vuoden sisällä. Leukemiaan ei ole hoito- eikä parannuskeinoa. Tauti aiheuttaa yleensä kissassa anemiaa, imusolmukesyöpää sekä muita kasvaimia, jotka koituvat kissan kohtaloksi. Se myös huonontaa kissan immuunijärjestelmän niin heikoksi, että pienetkin infektiot voivat olla kohtalokkaita.

Toisin kuin ihmisten leukemia, kissojen leukemia on virustauti ja täten siis tarttuva. Se tarttuu kissalta toiselle kuolan, ulosteiden ja veren välityksellä. Kissanpennut voivat saada sen myös emoltaan istukan kautta jo ennen syntymäänsä. Virus vaikuttaa kissan luuytimessä estäen punasolujen normaalin kehityksen.

Oireita ovat mm. kuume, anemia, suurentuneet imusolmukkeet, ruokahaluttomuus, painonlasku ja ajan myötä lisääntyvä letargisuus.

Joulukuu ja hämähäkin puremasta turvonnut poski
 Viikko sitten en ollut koskaan kuullutkaan kissojen leukemiasta.

Tänään se todettiin Misulla.

Kissojen leukemia on sisäkissoilla harvinainen, koska tarttuu vain kontaktin välityksellä muihin kissoihin. Misu sai rokotuksen sitä vastaan ensimmäisellä eläinlääkäritarkastuksella meidän kanssa. Emme kuitenkaan tienneet, että pentu oli jo saanut tartunnan (mitä luultavimmin äidinmaidossaan) ennen meille tuloa. Kissaa ei ikinä testattu viruksen varalta. Ei eläinsuojassa, eikä meidän se jo adoptoituamme eläinlääkärilläkään. Emmekä itse osanneet moista pyytää, kun emme taudista olleet edes kuulleet. Kissalle, joka tartunnan on jo saaanut ei leukemia-rokotetta saisi antaa. Rokote aiheuttaa tartunnansaaneissa kissoissa usein kasvaimia siinä, mihin se on pistetty, eli takajalassa ja täten edessä saattaa olla jalan amputaatio. Eläinkotien tulisi kissat myös testata taudin varalta ennen niiden adoptoimista eteenpäin. Testaamattomia kissoja ei saisi lähettää uusiin koteihin.

Vaikka syyttävä sormi ei tässä mitään enää auta, niin tekisi mieli olla vihainen vastuuttomalle eläinsuojalle, joka ei pentua ole testannut, sekä eläinlääkärille, joka pennun rokotti tekemättä ensin vaadittavia testejä. Olisi niin helppoa olla vihainen heille. Tapahtunut on kuitenkin jo tapahtunut. Nyt voimme enää keskittyä tekemään Misun viimeisistä vuosista, tai kuukausista, mahdollisimman hyvät ja vähän stressaavat. Stressi kun aiheuttaa leukemiapotilailla oireiden pahenemisen. Siksi Misukin reagoi uuden kissan taloontuloon niin vahvasti.

Ja mikä pahinta, taloon muuttanut pikku-Aada on nyt tässä parin viikon ajan saanut altistua taudille meidän olematta asiasta tietoisia. Aadaa ei vielä ole sitä vastaan rokotettu. Kissanpennun immuniteetti on myös vasta kehittymässä ja pentu on siis alttiimpi pöpöille. Suurella todennäköisyydellä Aada on siis tartunnan saanut. Jos jotain positiivista tässä pitää etsiä, niin osa tartunnan saaneista kissoista saattaa parantua ja tulla taudille immuuniksi. Misulla tätä mahdollisuutta ei enää ole. Tauti on jo kerennyt luuytimeen. Aadan kohtalo jää nähtäväksi.

Sanomattakin on selvää, että täällä ollaan surun murtamia. Misu on vain 1-vuotias. Tämä on niin epäreilua! Luulimme, että Misu olisi meidän elämässämme vielä pitkään. Nyt puhutaankin ehkä vain muutamasta vuodesta jos ei vähemmästäkin.

Vanha kuva myöskin

Lisää voi lukea mm. näiltä sivuilta:
http://pets.webmd.com/cats/facts-about-feline-leukemia-virus
https://www.petfinder.com/cats/cat-health/feline-leukemia-virus/
https://www.aspca.org/pet-care/cat-care/feline-leukemia-virus

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Eläinten kohtelusta Teksasissa

Taalla Teksasissa nyt lahes vuoden paivat asuneena koen, etta pystyn kirjoittamaan tasta asiasta edes jonkinlaisin perustein. Sen verran olen elainten kohteluun ja niihin suhtautumiseen kiinnittanyt huomiota ja todennut, etta samat kaavat toistuvat lahes poikkeuksetta.

Elaimiin suhtautuminen ja niista valittaminen tuntuu omien kokemusten mukaan olevan aika eri sfaareissa taalla kuin Suomessa. Siina, missa Suomessa kissa tai koira on perheenjasen, on se taalla nimenomaan lemmikki. Lemmikki ei ansaitse samanlaista huolenpitoa tai rakkautta kuin ihminen. Sehan on "vain elain".

Kuva otettu sunnuntai-aamuna noustuani sängystä. Katsokaa nyt kuinka pieni Misu on (vajaa nelikuukautisen pennun vieressä). Pää ja häntä vain ovat isommat.

Tassa muutama esimerkki:

- Tyokavereideni koirat voivat olla jopa 10-12h paivassa yksin, ja tama on valitettavaa, mutta minkas teet. Tyot pitaa hoitaa. Ja sehan on "vain koira". Aamulla kavellaan talon ympari pikaisesti tai paastetaan koira takapihalle juoksemaan. Sama toistuu toiden jalkeen. Koirien lenkitys (tai ainakaan pitkat lenkit) ei tunnu olevan kovinkaan yleista. Yksikin tyokaverini kertoi, ettei ota koiraansa mukaan 3 mailin (vajaa 5 km) kavelylenkeilleen, koska ne on "liian pitkia koiralle".

- Meidan alakerran hullu koputtelija-narkkarinaapuri hommasi ISON ja ilmeisesti viela aika nuoressa iassa olevan koiran muutama kuukausi takaperin (miksi tallaisille ihmisille ylipaataan annetaan koiraa?). Emme ole nahneet kertaakaan hanen vievan koiraa kavelylle naiden kuukausien aikana. Se paasee korkeintaan tien toisella puolella sijaitsevalle huoltsikalle mukaan kaljanhakureissulle. Muu "ulkoilu" tapahtuu hanen betonilattiaisella terasillaan, joka on ehka noin 3x3m "iso". Naapurin ovesta tulvii sen ollessa auki pistava tupakan ja pilven haju, eika itse herra naapuri tunnu koskaan olevan selvinpain. Musiikkia han myos kuuntelee paivittain niin lujaa etta talon seinat tarisevat. Muahan kay koira tietysti saaliksi ja teimmekin tasta tapauksesta ilmoituksen elaintensuojeluun. Pari viikkoa jalkeenpain sain elaintensuojelusta viestin sahkopostiini: "Koiralla oli vetta saatavilla eika se ollut alipainoinen." No siinahan ne tarkeimmat...

- Kun olen joskus erehtynyt mainitsemaan (esim. tyokavereilleni), etta haluan viettaa illan kotona tmv. ettei Misun tarvi olla yksin niin paljon, olen saanut kummaksuvia katseita tai jopa naurua. "Sehan on vain kissa". Se parjaa vaikka viikon yksin, jos sille jattaa vetta ja ruokaa.

- Kun kerroin muutamalle (miespuoliselle) tyokaverille Misun olevan nyt sairas ja olevani tasta huolestunut, sain taas tietysti"sehan on vain kissa"-tyylisia kommentteja. Ja taas jopa sita naurua. (WTF?) Tuntuu, etta kissoihin taalla suhtaudutaan koiria negatiivisemmin ja tata luultavasti edesauttaa kaupungin (tai maan?) kulkukissaongelma. Lahes kaikilla tyokavereillani on koira ja monet eivat pida kissoista ja suorastaan rinnastavat ne tuholaisiin, kuten rottiin tai opossumeihin, joita on ihan ok ampua tai myrkyttaa pihaltaan.


Mutta ... mistas sita tietaa kuka tassa on asiassa on oikeassa, millaista kohtelua elaimet tarvitsevat ja ansaitsevat. Ehka kissa ei voi olla yksinainen, ehka voi. Ehka mun mielipiteet elainrakkaana ihmisena ovat vain ylireagointia. Itselle elain on perheenjasen ja melkeinpa samanarvoinen ihmisen kanssa. Kuten olen aiemminkin todennut: elaimet ovat aina viattomia, kun taas ihmiset pystyvat vaikka minkalaisiin pahoihin ja itsekkaisiin tekoihin. Siksi omat myotatunnot meneekin usein karvateille.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Murheenkryyni

Meillä on ollut vähän murheita tässä viime aikoina. Pikku-Misu on sairas. Koko ajan ollaan oltu siinä uskossa, että toinen on vain yksinäinen meidän ollessa pois kotoa niin paljon. Eipä piristänyt uuden kissakaverin tuleminen taloon (kissat tulevat tätä nykyä toimeen jo ihan mainiosti - alkusähinöistä ei ole enää tietoakaan). Ruokahalu Misulta tyrehtyi lähes kokonaan viime viikonloppuna ja kissa vain makoilee kaiket päivät apaattisen oloisena ja laihtuu laihtumistaan.

Nyt harmittaa, ettei aiemmin ymmärretty tuollaisen luonteenmuutoksen olevan normaalia ja viety kissaa ajoissa eläinlääkärille. Kun asiaa nyt miettii, niin onhan tuo kuin eri kissa. Ei ole energisestä verhoissakiipeilijästä, joka tuohoaa vaatteita ja juoksee tuhatta sataa pitkin kämppää, enää tietoakaan :/ Kun kissa alkoi nuolla hiekkalaatikon seiniä huolestuin ja ajattelin, että nyt on kyllä jotain vialla. Ja sieltä Internetin ihmeellisestä maailmastahan selvisi, että hiekkalaatikon nuoleminen on yleensä merkki anemiasta. Kaikki anemian muut merkit myös täsmäsivät. Valitettavasti anemia ei ole sairaus sinänsä, vaan merkki jostain vakavemmasta.

Ensimmäiset eläinlääkäritestien tulokset tulivat tänään ja vahvistivat mun epäilykset: kissalla on anemia. Ja sen lisäksi nestehukka ja kuume. Munuais- ja maksaongelmat saatiin samalla rajattua pois. Lisätestien tulokset pitäisi saada huomenna. Pelätään pahinta ja toivotaan parasta.

Misu on meille niin rakas <3

Vielä meidän Suomestapaluun jälkeen Misu oli ajoittain pirteä.
Nyt raukka on ihan onneton ja kuihtuu silmissä!

perjantai 23. tammikuuta 2015

Asunnonmetsastysta

Olen tassa taman viikon ajan yrittanyt vahan kartoittaa tata tyopaikkani seutua asuinalueena. Olen nimittain paattanyt, etta me muutamme mun tyopaikkaa lahemmas, jos Houstoniin jaamme. (Eric amerikkalaisena on tottunut pitkiin tyomatkoihin, mina en!) Haluan voida kayda kotona lounastauoillani. Nyt varsinkin uuden tyon alettua lounastunnit ovat olleet ihan turhia ja olen vain yrittanyt tappaa ajan jollain tavalla. Vaihtoehdoiksi ovat muodostuneet shoppailu (tulee liian kalliiksi) tai Starbucksissa kirjan lukeminen ($3:n teekuppi paivittain tulee loppupeleissa myos aika kalliiksi, kun kaupasta saisi paketillisen teeta tuohon hintaan). Miksi en sitten voi istua toimistossani lounastunnin ajan? Koska a) mun toimistossa on "ikkunaluukku" (kaikki kayvat pyytamassa jotain koko ajan kun toimistossani istun) b) puhelin soi tauotta, ja olisi vaha tyhmaa istua siina (ikkunaluukullisessa toimistossa) ja olematta vastaamaan puheluihin. Toimistossa vietetty lounas ei siis ole oikeastaan mikaan tauko. Ravintoloissa en myoskaan halua ruveta lounasta syomaan. Kallista ja lihottavaa! Siihen itse ruuan syomiseen mulle menee sellaiset 10 min (jos sitakaan) ja sen syon yleensa samalla toita tehdessa. Lounastunnin (ja lounaan syomisen) voisin siis ihan hyvin kayttaa kotona kaymiseen.

Tata kavin katsomassa eilen
Olen loytanyt tyopaikan lahialueelta noin viisi varteenotettavaa asuintalo-kompleksia. En tieda miksi naita oikein kutsuisi, kun eivat ole kerrostaloja, eika rivitalojakaan...Sellaisia pienkerrostaloista koostuvia asuinkomplekseja taalla kun useimmat ovat. Kriteereina ovat 1) Sijainti 2) Hinta 3) Rakennusvuosi. Mihinkaan vanhaan morskaan (missa kaikki hajoaa kasiin ja kodinkoneet ja keittionkaapit ovat vuosimallia -70) en enaa suostu muuttamaan. Aika yllattavaa on tama vuokra-asuntojen hintataso talla alueella (Pasadena/La Porte). Tama kun ei mitaan kauneinta ja parhainta aluetta taalla ole. Meidan edellinen alue (Clear Lake)  on muuten parempi ja kivempi ja ainut syy miksi tanne Pasadena-La Porte-alueelle haluankin muuttaa on se tyomatka. Hinnat tuntuvat olevan jopa kovemmat kuin tuolla meidan nykyisella alueella, mika on yllattavaa. Tosin bensoissa nyt ainakin tulisi saastoa, jos tyomatka olisi sen 5 min. Eika ruokatunteja tulisi enaa kaytettya Starbucksissa tai shoppaillessa.

Kavin eilen katsomassa yhta naista taloista. En valitettavasti paassyt sisalle asuntoihin, koska kaikki olivat asutettuja, mutta sain kierroksen ympari yleistiloja (uima-allasalue, pieni kuntosali, tv- ja tietokonehuone ym. oleskelutilat) ja kivalta naytti. Olen laittanut s-postia ja tayttanyt hakemuksia muutamaan muuhunkin ja toivotaan, etta paasisin pian tutustumaan niihinkin. Meinasin kuolla nauruun (tai jarkytykseen, en ole varma kumpaan) kun eilen taytin yhta hakemusta. Hakemus oli 11 sivua pitka ja siina kysyttiin mm. tyo- ja asuinhistoriaa, palkkatietoja, rikostaustaa, auton mallia ja rekisterinumeroa, silmien varia, pituutta ja painoa. (Onkohan asuntoon painorajoitus? :D) Ihme kylla rotua ei kysytty! Oli siis kuin mikakin viisumihakemus. Onneksi niista on kokemusta. Ja kaikki nama tiedot piti tietysti tayttaa kaikista asuntoon muuttavista henkiloista. Vierahti siina siis tunti jos toinenkin sita taytellessa.

Mun tanhetkinen suosikki (tama oli se, johon kysyttiin mm. sita pituutta ja painoa)
Lemmikkielaimista pitaa taalla myos maksaa erityinen lemmikkitakuuvuokra sen "normaalin" takuuvuokran lisaksi (hinnat nayttaisi vaihtelevan $300-500 valilla ja yleensa summasta puolet on "non refundable", eli ei palauteta takaisin vuokrasuhteen paatyttya). Lemmikit tarkoittaa myos korkeampaa vuokraa. Tama lisa nayttaisi olevan muutaman kympin per kuukausi. Nykyiselle vuokranantajalle emme ole edes ilmoittaneet, etta asuntoon muutti kissa ja myohemmin toinenkin. Ups :D Rohkenen kylla epailla, ettei meidan ihanat naapuritkaan ole mitaan lemmikeistaan ilmoittaneet.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Vaihtelu virkistää, vai miten se meni?

Uuden oppiminen on kyllä kivaa ja virkistävää! Nämä uudet työtehtävät ovat tuoneet mukavaa vaihtelua päiviin ja viime viikko, eli ensimmäinen viikko uudessa hommassa, menikin supernopeaa. Mutta... kuitenkin jo näin yhden viikon jälkeen alkaa vähän tuntua siltä, että kaikki uusi on sisäistetty ja lounastunnin jälkeen alkaa taas tuijottelemaan sitä kelloa. Mikähän mua vaivaa? Jatkuvasti pitäisi kai olla jossain muutoksen tilassa... No työ kuin työ se kai on. Ei auta :D Ellei sitten joskus löydä jotain unelmatyötä, jossa kaikki päivät lentävät kuin siivillä eikä mikään koskaan kyllästytä.

Mukavaa on ollut kuitenkin huomata, että se pelkäämäni puhelin (minähän vihaan puhelimeen puhumista ja varsinkin englanniksi) ei ollutkaan niin pelottava. Siitäkin selviää ihan hyvin. Vaan välillä mm. meksikolaiset nimet ja aksentit saattavat tuottaa vähän päänvaivaa. Teki siis jälleen ihan hyvää poistua siltä omalta mukavuusalueelta! :)

Lisäksi pakollinen harmi tässä uuteen tehtävään siirtyessä oli firman "akkanurkkaukseen" siirtyminen (entisestä miesvaltaisesta rakennuksesta). Uusiin työkavereihin kuuluu neljä 50-60-v ja yksi noin kolmekymppinen nainen. Se, mikä tästä tekee harmillista, on toimistolla vallitseva ilmapiiri. Se on aika kireä nimittäin. Kaksi naista tästä nurkkauksesta on jo tässä tämän puolivuotiseni aikana mennyt vaihtoon, koska eivät tulleet toimeen porukan pomon kanssa. Yritän siis olla mahdollisimman neutraali etten vain ärsytä ketään. Jätän henk.koht. jutut töiden ulkopuolelle (kuten kuuluukin) ja yritän tarkoituksella jäädä vähän taka-alalle rupeamatta liian tuttavalliseksi näiden naisten kanssa. Tottakai ihastelen heidän lasten ja lastenlastensa kuvia tarpeen vaatiessa, mutta en viitsi omia henkilökohtaisia asioitani alkaa heidän kesken jakamaan. Ainakaan kysymättä.

Olihan tuolla entisessä rakennuksessakin draamaa. Ja se yksi tyttö, joka itki töissä vähän väliä. Siellä tunnelma kuitenkin oli enimmäkseen positiivinen (varmaankin johtuen miesvallasta). Täällä uudessa rakennuksessa tuntuu välillä kuin ilmaa voisi leikata veitsellä. Tuntuu inhottavalta kysyä neuvoa henkilöltä, jonka naama on norsun vit*lla (anteeksi en keksinyt nätimpääkään ilmausta tähän) ja vastaukseksi saa syvän huokauksen tyyliä "Etkö sä tätäkään tajua dille. Pakko kai mun on tästä nousta ja näyttää huoh!" (No okei, ei nyt kirjaimellisesti ihan tuota luokkaa, mutta tuolta se suurinpiirtein tuntuu). Jännä juttu, että kaikki rakennuksen miehet ovat kyllä oikein mukavia ja avuliaita ja enimmäkseen olen heille "sweetie" tai "dear" (täällä on siis ihan normaalia kutsua tyttöjä/naisia kullaksi, heh).

Toivotaan, että tämä akkalauma pian hyväksyy mut joukkoonsa, eikä ainakaan savusta mua pellolle kuten kahta edeltäjääni.

* * * * *

Mitäs muita kuulumisia sitä tässä olisi? Kissat ovat uskaltautuneet jo noin puolen metrin päähän toisistaan (Misun äännellessä kyllä vieläkin vihaisesti). Viime viikonloppu pyhitettiin täysin näille karvapalloille. Varmaan ensi viikonloppukin menee aika samoilla linjoilla. Paitsi että Eric on lähdössä taas vaihteeksi Dallasiin pelireissulle, joten jäädään vaan tyttöjen kesken tänne. Paria kaveria meinaan ainakin keretä tavata myös tässä viikonlopun aikana. Ehkäpä käydä tutustumassa muutamaan uuteen kuntosaliin, kun tuo 24H Fitness alkaa nyt totisesti pänniä. Ainut hyvä puoli siinä onkin nuo aukioloajat. Monet pienemmät/yksityiset näyttävät menevän viikonloppuna kiinni jo 17-18 aikaan, mikä on meille vähän turhan aikaisin. Onneksi illat tästä alkavat pikkuhiljaa taas valkenemaan ja voi alkaa taas käymään juoksulenkeillä töidenkin jälkeen. Nyt se on mahdollista vain viikonloppuisin.


Nyt olisi aika palailla lounastunnilta takaisin työpöydän ääreen. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Vaikeaa yhteiseloa

Karvakamut eivät valitettavasti ole kamuja vieläkään! Saavat olla omissa huoneissaan siis vielä toistaiseksikin. On meillä ajoittain ollut ovi aukikin huoneiden välillä, mutta Misu ei tahdo oikein lämmetä tälle tunkeilijalle ja mouruaa aina kun pieni (Alicesta muuten tuli Aada) eksyy läheisyyteen.


Hiekkalaatikon outo paikka johtuu siitä, että molemmissa huoneissa on nyt oltava vessat ja ruuat.

En tiedä oliko hyvä vai huono merkki, että Misu halusi tulla itsenäisesti samaan huoneeseen (mouruten kylläkin) Aadan kanssa. Tuli oikein ovelle "koputtelemaan" kun olimme kaikki muut makkarissa. Nyt toinen nukkuu sitten vessan matolla ja toinen kököttää lipaston päällä. Yöksi taidetaan vielä kuitenkin pistää eri huoneisiin, ettei tule kissatappelua kesken unien!

Ollaan mietitty, että johtuuko tämä Misun nihkeä suhtautuminen kissanpentuun todellakin siitä, että Aada on KISSA (koska koirathan ovat kaveriksi kelvanneet). Ehkä parempi selitys saattaa olla se, että nyt ollaan Misun omalla reviirillä, kun taas koirat on tavattu niiden omissa kodeissa. Peukut pystyyn että tästä vielä ystävyys syntyy. Tai jos ei ystävyys niin edes sopu!


lauantai 17. tammikuuta 2015

Uusia huonekaluja ja perheenjäseniä

Tänään meillä oli hyvin tapahtumarikas (onko tälle yhtään suomalaisempaa sanaa?) aamupäivä. Aamu alkoi sillä, että ajelimme keskustaan hakemaan tv-tason ja lipaston yhdeltä suomalaiselta pariskunnalta, joka on muuttamassa takaisin Suomeen. Saimme hienot ja melkein uudet Ikean huonekalut hyvään hintaan. Tykkään muutenkin tällaisesta kierrätyksestä ajatuksena ja harrastin samaa myös Suomessa! Ensin ostin huonekalut käytettynä, sitten tänne muuton lähestyessä myin ne taas eteenpäin :)

Seuraavaksi ajelimme vanhaan tuttuun SPCA:han, eli löytyeläinkotiin, jossa on ennenkin tullut vierailtua. Olimme jo kauan puhuneet toisesta kissasta, sillä Misu-parka joutuu viettämään kaikki päivät yksin meidän ollessa töissä. Tuntuu aivan siltä, että Misu olisi viimeaikoina ollut jotenkin allapäin. Ruoka ei tahdo maistua eikä lelutkaan tunnu pahemmin enää kiinnostavan. Torstaina päätin sitten lähettää Ericille viestin kesken työpäivän: "Voidaanko mennä katsomaan kissoja viikonloppuna?" "Sopii" kuului vastaus.

SPCA:lla oli taas kissoja pilvin pimein. Valittiin neljä suosikkia, joihin sitten tutustuimme leikityshuoneessa vuorotellen. Valintahan oli tietysti ihan kamalan vaikea ja olisin halunnut viedä kaikki pikkuiset kotia. Paikan työntekijä lohduttikin mua, että ei tarvitse sääliä niitä, jotka ei mukaamme lähde. Paikan adoptioprosentti on 100%, joten kaikille löytyy varmasti koti. Valikoimme lopulta mukaamme pienen valkoisen 3 kuukautta vanhan Alice-pennun (nimi luultavasti vaihtuu tässä vielä kunhan keksimme paremman). Pikkuneiti kehräsi tyytyväisenä sylissäni koko automatkan kotia ja tänne päästyämmekin oli heti kuin kotonaan. Ainut ongelma näyttääkin nyt olevan kahden karvapallon toimeen tuleminen. Misu taitaa, hullua kyllä, olla enemmän koirien kuin kissojen ystävä. Kissat ovat nyt sitten aluksi omissa huoneissaan.. Toivotaan, että yhteiselo tästä vielä alkaa sujua!



maanantai 12. tammikuuta 2015

10 parasta asiaa Houstonissa

Olen kirjoittanut niin paljon negatiivisia asioita Houstonista, joten ajattelin nyt tehdä vaiheeksi tällaisen listan sen positiivisista puolista:

1. Ruoka(paikat). Valinnanvaraa löytyy ravintoloissa. Kahdesti ei tarvi samassa paikassa käydä, koska uusia paikkoja ja makuelämyksiä löytyy pilvin pimein.

Kyseinen annos Black Eyed Peas-nimisessä ravintolassa. Tästä paikasta ei tullut meidän suosikkia. Taisi siis jäädä kertakokeiluksi.

2. Kaupat ovat auki melkeinpä aina. Vuorokauden ympäri voi käydä hakemassa vaikka purkin maitoa, jos on tarvis. Kauppoja ei suljeta edes pyhinä.

3. Ihmisille juttelemisen helppous. Ihmiset ovat ystävällisiä ja ulospäinsuuntautuneita, ja jutustelu on helppo aloittaa vieraidenkin kanssa ja täten saada uusia tuttavuuksia.

4. Sää. Suurimman osan vuodesta on mukavan lämmin.

5. Monikulttuurisuus. En aksenttini kanssa ole täällä kummajainen, eikä minua syrjitä taustani takia vaikkapa työnhaussa (ainakaan tietääkseni).

6. Työtilanne. Töitä täällä riittää tekijöille. Sillä ei tunnu olevan niin väliä mikä tutkinto sinulla on. Kunhan tutkinto löytyy niin sinut voidaan perehdyttää hommaan. Mullekin on annettu melkeinpä ns. "vapaat kädet", eli kysytty mikä kiinnostaisi ja mihin suuntaan haluaisin tästä lähteä. En tiedä ollaanko kaikissa paikoissa näin avokätisiä, mutta mulle sopii ainakin hyvin tämä järjestely kun en oman alan hommiani halua tehdä :) Vaikea kuvitella, että Suomessa olisin päässyt vastaaviin hommiin humanistin papereilla. Olenkin kuullut, että moni on täällä ei-koulutustaan-vastaavissa hommissa.

 

7. Ison kaupungin monipuolisuus - tekemistä on suht helppo löytää (ainakin jos on valmis ajamaan vähän matkaa).

8. Talot ovat halpoja verrattuna maan moneen muuhun kolkkaan.

9. Halvat hinnat monessa muussakin asiassa. Esimerkiksi kuntosalijäsenyyden tai kauneushoitoja voi saada monin kerroin halvemmalla kuin Suomessa.

Täällä en ehkä leikkauttaisi tukkaani vaikka hinnat kohdillaan ovatkin.

 10. Yritteliäisyys kannattaa. Suomessa ei välttämättä uskaltaisi perustaa pientä erikoisalan yritystä. Täällä taas löytyy asiakaskuntaa melkeinpä palvelulle kuin palvelulle. Ihmiset palkkaavat mielellään jonkun toisen tekemään asiat puolestaan jos vain on mahdollista välttyä tekemästä se itse (esim. ikkunanpesu, nurmikonleikkuu, pesulapalvelut ym).

lauantai 10. tammikuuta 2015

500 km

Iltaa! Saavuin vajaa tunti sitten kotia kavereita tapaamasta. Matkaa kertyi yhteensä 160 km, eli 80 km per suunta. Huh näitä H-Townin välimatkoja. Oli vieläpä toinen kerta tällä viikolla kun hurautin tuollaisen matkan tuosta nuin vaan! Viikon saldo lähenee siis sellaista 500km työmatkojen kanssa! Kauhisteltiinkin, että eipä olisi Suomessa tuollaisia matkoja ihan heti lähtenyt ajelemaan. (Vertailuna: Vaasasta Seinäjoelle ja takaisin on 160km.) Vaikka näihin välimatkoihin täällä onkin jo suht tottunut niin eipä silti ihan ex tempore tule lähdettyä kahvittelemaan kaverin kanssa, joka asuu kaupungin toisella puolella. Harmi sinänsä, koska sosiaalista elämää täällä Houstonissa ei ihan samalla tavalla pysty ylläpitämään kuin Suomessa. Eipä sitä kyllä aikaa ja energiaakaan välttämättä olisi kun töihin matkoineen menee suurin osa päivistä.

Tämä kuva EI ole tältä päivältä!
Menomatka oli tosi "ihana" kun eteen näki n.20m johtuen kaatosateesta ja ohi ajavien autojen mun päälle roiskimasta vedestä. Muutama onnettumuuskin siinä taas tietysti oli matkan varrella. Onnettomuudethan ei täällä ole mikään uutinen, vaan aamuisin radiossa kuulutetaan aina mitkä tiet ovat tukossa kolarien vuoksi ja mitkä liikkuvat. Onneksi olen ite jo tottunut tähän ajeluun täällä niin ei jännitä enää samalla tavalla kuin silloin alussa. Varovainen on tietysti oltava, koska liikenteessä on kaikenlaisia törppöjä, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan turvavälistä tai vilkuista. Yksi aamu taas työmatkalla todistin viereisellä kaistalla ajelevan naisen ripsivärin levittämistä. Oikeesti! Miten siinä samalla keskittyy siihen liikenteeseen? Ei riitä siis aina, että on itse hyvä kuski kun liikenteessä on tällaisia tomppeleita.

Olen myös huomannut ettei täällä tiedetä taloudellisesta ajosta mitään. (Mutta miten voitaisikaan kun ei Driver's Handbookissa sitä mainita sanallakaan ja autokoulua ei tarvitse käydä.) Valoista kiihdytetään kauheaa vauhtia ja seuraaviin ajetaan täysillä ja jarrutetaan nopeaa. Mm. Eric ajaa näin ystävällisistä kehotuksistani huolimatta:D


Mukavaa viikonloppua kaikille! Meillä menee lauantai-ilta rauhallisissa tunnelmissa. Tammikuuhun kuuluen vietetään tipatonta. Salillakin on tullut käytyä lähestulkoon joka päivä vuodenvaihteen jälkeen. Tehtiin myös sellainen lupaus että epäterveellisesti (/ulkona) saa syödä vain yhtenä päivänä viikossa. Onneksi E on innolla mukana tällaisissa tempauksissa eikä tarvitse katsoa kun toinen mässyttää pizzaa vieressä :D

torstai 8. tammikuuta 2015

Uusia tuulia

Vaikka kirjoittelinkin aiemmin, etta toihinpaluu loman jalkeen oli ihan jees, ei fiilikset toissa oo olleet kauheen "jeejeet". Oon jo parin kuukauden ajan manaillut lahinna sita, ettei tekemista ja haastetta ole tarpeeksi. Toissa kuitenkin tulee vietettya ne 40 tuntia viikossa, joten olisi kuitenkin ihan kiva kun siella myos viihtyisi. Nyt myos kun on "aikuinen" ja on "oikea tyo", niin ei huvittaisi enaa tehda pelkastaan jotain aivotonta paperien kopiointiakaan, vaan saada ihan oikeasti kayttaa aivojaan. Paivat ovat valilla tuntuneet super pitkilta ja olen vain tuijotellut kelloa ja odottanut etta se lyo viisi.

No tuossa pari paivaa sitten turhautuminen oli siina pisteessa, etta aloin kirjoittaa cv:tani uusiksi ja miettia vaihtoehtoja. Kuin taikaiskusta sain sita kirjoittaessani puhelun entiselta tyokaverilta, joka kysyi olisinko kiinnostunut tyosta hanen uudessa firmassaan. Illalla sain viela toisen puhelun toisesta mahdollisesta tyosta. Jotain telepatiaa kenties? (Cv kuitenkin oli vasta kirjoitusvaiheessa, eika siis lahetetty mihinkaan.)

Seuraavana paivana meinasi menna lopullisesti hermo toissa ja purin turhautumistani yhteen tyokaveriini. Sanoin etta tarvitsen uuden tyon. Samalla aikaa harmitti, koska olen ollut taalla toissa vasta 6 kk ja aluksi pidin tyosta paljon. En myoskaan halua, etta cv:ssani on lyhyita tyopatkia eri paikoissa koska se ei nayta hyvalta. Tama tyokaveri oli sitten paattanyt menna kertomaan pomolleni tasta keskustelusta (kuulostaa pahemmalta kuin tosiasiassa oli :D). Pomo tuli pyytamaan mua juttusilleen ja sydan hakaten varmaan kahtasataa kerroin sitten rehellisesti kaiken, mihin en ole tyytyvainen ja, minka pitaisi muuttua. Enka saanut potkuja! Painvastoin. Parin seuraavan viikon aikana alan treenaamaan uutta hommaa. Ja mika parasta siirryn toiseen rakennukseen ja paasen pois tasta eteisesta istumasta! Ei tarvitsekaan nyt etsia uusia toita, heh :)

Parin viikon paasta aukeaa meidan "perheen" kuviot muutenkin vahan enemman. Eric on nyt kaynyt yhdessa firmassa kaksi kertaa haastattelussa ja paatokset tehdaan kuun lopussa. En viitsi ottaa tasta asiasta mitaan stressia. Uskon etta asiat tulevat menemaan niin kuin niiden on tarkoitettukin. Kuitenkin jos E taman tyon saa, tarkoittaa se sita, etta Houstonissa ollaan ainakin vuosi jos ei parikin viela. Jos tyopaikkaa ei heru saattaa lahto olla aika lahella, koska plan B:hen ei kuulu tanne jaaminen. Eletaan siis aika janskia aikoja. Viela pari paivaa sitten olin ehdottomasti Houstonista lahtemisen kannalla, mutta nama uudet (omat) tyokuviot tekevatkin tanne jaamisesta ihan houkuttelevan ajatuksen. Ainakin toistaiseksi :)

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Lentomatkustamisen iloja

Päivää ennen paluuta USAaan sain Finnairilta kysymyksen: haluatko käyttää kertyneitä pisteitäsi ja korottaa Helsinki-Pariisi-lentosi business-luokkaan? Meidän koko reittihän oli Vaasa-Helsinki-Pariisi-Dallas-Houston - HUHHUH!! Vähän siis harmillista, ettei korotusta tarjottu valtameren ylittävälle lennolle. Pitkä lento oli täynnä ja en ole varma oisiko pisteetkään siihen riittäneet. Päätin kuitenkin käyttää nuo pisteet edes tuolle Pariisin lennolle, koska niistä osa olisi muutenkin vanhentunut vuodenvaihteessa.

Olinkin juuri menomatkalla ärsyyntynyt siitä, että pisteitä ei voinut koneessa käyttää naposteltavien ostamiseen ja miettinyt mihin niitä oikein voi käyttää! (Onhan se naposteltavien ostaminen ennen onnistunut!?) En myöskään onnistunut käyttämään pisteitä alennukseen lentojen varaamisen yhteydessä (ymmärtääkseni koska kaikki lennoista ei ollut Finnairin). Kamalan hankala systeemi mun mielestä. Iso kasa pisteitä vanhentumassa, eikä niille löydy mitään käyttöä. Siksi olikin kiva saada tämä viesti ja kokeilla business-luokassa lentämistä. Tuohon voisi kyllä tottua. Sain lämpimän aamupalan ja samppanjaa sen kanssa :) (Economy-luokassa eivät saaneet kuin teetä tai kahvia). Lisäksi mulla oli koko ensimmäinen penkkirivi itsellä. Koko economy-luokka sen sijaan oli tupaten täynnä. Mun mielestä lento meni tosi nopeasti ;) Ericin mielestä ei (istui koneen takaosassa ikkunapaikalla) :D Oisivat musta voineet olla reiluja Finskillä ja päästää sen istumaan mun viereen kun kerran tilaa olisi ollut.



Konvehteja jälkkäriksi :)

Seuraava lento (Pariisi-Dallas: 10h) lennettiinkin sitten American Airlinesilla ja voi luoja kun tuntui ahtaalta. AA:lla en ollut ennen tätä valtamerta ylittänyt ja yritän kyllä vältellä tulevaisuudessakin. Kamalan vanhat ja ahtaat koneet. Ja vessojen ympäristö haisi. Yök. British Airways pysyy edelleenkin mun ykkössuosikkina näille valtameren ylityksille. BA on myös ainut (jolla mä olen lentänyt), jolla leffojen paussille laittaminen vessatauon ajaksi onnistuu. Ruokakin on oman kokemuksen mukaan BA:lla parasta!

Joukukuusi Pariisin mallia

Tällä kertaa meni laukkujenkin kanssa ihan mallikkaasti. Mitä nyt menomatkalla toinen laukuista tuli reilun päivän myöhässä ja paluumatkalla se samainen laukku tuli perille ilman yhtä pyörää :D

Ihmettelin kyllä miten tämä oli mahdollista kun tuossa ei ollut edes mitään "säröä" valmiina avittamassa rikkoutumista. Kovaa on siis paiskottu!

Mutta ei haittaa - AA korvasi meille uuden (ja paremman) laukun tilalle. Tämä vanha oli joku halppis (ja uudessa hintalappu $290). Tuo vanha laukku oli muutenkin vähän liian pieni pitkille reissuille ja harkinnassa oli ollut vähän isomman hommaaminen. Ainoa ongelma oli säilytystilan puute kotona. Nyt on sekin ongelma ratkaistu! :)

Vanhasta viisastuneena olin pakannut ruisleivät tällä kertaa käsimatkatavaroihin. Onnistuu näköjään hyvin kuin vain kirjoittaa siihen maahantulo-lappuseen "bread" ruuan kohalle. USAn päässä maahantulo ja turvatarkastus olikin erityisen lepsua tällä kertaa. Kenkiä ei tarvinnut riisua eikä nesteitä ottaa ulos laukusta. Myöskään tuota maahantulo-lappusta ei koskaan meiltä kerätty. Liekö säännöt vähemmän tiukat green cardilaisille/kansalaisille kuin turisteille... Lontoossa ja etenkin Pariisissa meno oli taas suorastaan sekopäistä. Pariisissa meidän piti näyttää lippuja ja passia valehtelematta ainakin kymmenelle ihmiselle ja vastata liutaan kysymyksiä ennen koneeseen pääsyä. (Meidän nimiä oikein kuulutettiin. "Päästiin" lisähaastatteluun.)

Oli aika rankka tämä paluumatka ja mentiinkin suoraan sänkyyn kotiin päästyämme. Kello oli 22 uudenvuodenaattona (USAn aikaa). Että sellainen uusivuosi meillä tänä vuonna :D Suomen aikaan "juhlittiin" siis jossain valtameren yllä. Olin vähän pettynyt ettei lennoilla huomiotu uuttavuotta mitenkään (esim. samppanjatarjoilulla. Onneksi sain sitä edes aamupalalla;) )

maanantai 5. tammikuuta 2015

Texas - Aktiivisen ihmisen painajainen

Törmäsin netissä listaan sadasta USAn kaupungista, joissa aktiista elämäntapaa on hankalin viettää. En ollut todellakaan yllättynyt että Houston siellä keikkui listan kärkipäässä numerolla 10. Ja 10 kärkeen mahtui muutenkin VIISI Teksasissa sijaitsevaa kaupunkia. Täällä sitä siis elellään, laiskuuteen ja epäaktiivisuuteen kannustavassa Houstonissa. Jes! Täällä voi vaan unelmoida kävelemisestä tai pyöräilemisestä paikkoihin. Joko menoa haittaavat pitkät välimatkat, liian kuuma ilma tai puuttuvat kävely/pyörätiet.

Houston

Kymmenen kärki tässä:

1. Laredo, Texas
2. Jersey City, New Jersey
3. Newark, New Jersey
4. Arlington, Texas
5. Hialeah, Florida
6. North Las Vegas, Nevada
7. New York, New York
8. Fort Worth, Texas
9. Irving, Texas
10. Houston, Texas

Loput 90 kaupunkia löytyvät tämän linkin takaa (klikkailemalla pikkukuvia ison alla).

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Ihana kamala Suomi

En oikein tiennyt, mitä odottaa Suomeen palatessa 10 kuukauden tauon jälkeen. Olinhan ennenkin ollut poissa Suomesta pidempiä aikoja, joten mitään suoranaista shokkia en tosiaankaan odottanut. Ja toisaalta ei 10 kuukautta edes niin pitkä aika ole. Kuitenkin monilta muilta olin kuullut (tai blogeista lukenut), kuinka se "suomalaisuus" iski pahasti päin kasvoja sinne palatessa. Ja kyllähän se asiakaspalvelun tylyys itseäkin vähän ärsytti silloin viime kerralla Jenkeistä palatessa. Mietiskelin kuitenkin että enhän mä nyt ole voinut unohtaa millaista siellä Suomessa on. Niin kauan siellä kuitenkin on tullut asuttua. Mutta annas olla, kun Lontoon kentälle laskeuduttua kävin hakemassa meille vesipullot "kaksi vitosella" ja summa oli sen tasan viisi (ilman kassalla lisättyjä veroja), tuli ekaa ahaa-elämys: Aivan, täällä Euroopassa ei lisättykään veroja kassalla.


Seuraavaksi (Suomeen jo laskeuduttuamme) Eric kysyi multa "Miksi kaikki tuijottaa, mutta ei sano mitään?". Sen jälkeen aloin itsekin kiinnittää asiaan huomiota. Suomalaiset (tai vaasalaiset) tosiaan ovat kovia tuijottamaan. Suoraan päin naamaa ja sanomatta "hei" tai edes hymyilemättä. Pari kertaa sitten moikattiin tällaista tuijottelijaa ja äkkiäpäs kääntyi katse pois päin (mutta sitä tervehdystä ei kyllä kuulunut takasin). Suomalaisilla on muutenkin aika vakava tuo perusilme. Suunpielet kääntyvät automaattisesti alaspäin ja kulmat ovat kurtussa. 

Itseäni alkoi myös naurattaa Welcome to Sweden-sarjaa katsoessa, kun päähenkilö kurkkii käytävää ovisilmästä ennen ulos astumista välttääkseen törmäämisen naapureihin. Pystyin niin samaistuman tuohon Suomessa. Naapureihin törmääminen oli jotain tosi kiusallista ja sitä yritti vältellä parhaansa mukaan. Se "hein" sanominenkin tuntuu joillekin olevan liikaa vaadittu ja tuollaiset törmäykset käytävässä tuntuivat kauhean kiusallisilta. Eric taas reippaasti yritti suutaan avata näissä tilanteissa pariin otteeseen, mutta eihän siitä luonnollisesti mitään hyvää seurannut :D


Ravintolassa käydessä tarjoilijan huomiota tuntui olevan hyvin vaikea saada. Ei käyty pöydässä tarkistelemassa viiden minuutin välein onko kaikki hyvin. Toisaalta kiva ettei keskustelua keskeytetty, mutta toisaalta ärsyttävää, kun se laskukin oli niin hankala saada tilattua sieltä peräpöydästä. Ruoan hinta vähän järkytti myös: 20e per annos. Ja vesikin maksaa? Syötiinkin kyllä lähinnä vaan kotona, kun teki enemmän mieli ruisleipää, riisipuuroa ja karjalanpiirakoita sen perus Amarillon tex-mexin sijaan! Sitä saa täältäkin. Ja puolet halvemmalla.



Moni asia yllätti kuitenkin positiivisesti. Asiakaspalvelun taso kaupoissa tuntui suht hyvältä. Ihan kuin jotain kehitystä olisi tapahtunut? Suomalainen hanavesi on parempaa kuin pullovesi täällä Teksasissa. Pakkanenkaan ei (alkushokin jälkeen) tuntunut yhtään niin pahalta kuin olin pelännyt. Sisätiloissa sen sijaan oli tosi lämmin joka paikassa. En ollut ennen asiaan kiinnittänyt sen kummempaa huomiota. Nyt kaupoissa piti ihan alkaa riisumaan takkia, kun tuli niin hiki pintaan. Tätä ongelmaa ei kyllä täällä Houstonissa ole, kun julkiset tilat on jäädytetty niin kylmiksi. (Ja mulla oli siis sama takki Suomessa mukana, mitä oon täällä viileillä ilmoilla käyttänyt.)






Talvimaisema on kyllä ihana, kuten! Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hiihto oli hauskempaa kuin muistinkaan. Tuolta jenkiltä se ei kyllä ihan ottanut sujuakseen. Oli raukka ekaa kertaa suksien päällä eikä meistä oikein ollut opettajiksi, kun tulee se oma tekniikka niin selkärangasta. Olin laskenut sen varaan, että jääkiekkoilijalta sujuu hiihtokin. Ainakin luistelutyylillä ;) Mutta ei se ihan niin taida mennä!


Ps. Anteeksi pieni yleistäminen!

perjantai 2. tammikuuta 2015

Joulu 2014 ja paluufiilikset

Eilinen päivä meni aika löysissä tunnelmissa sohvalla makoillen, blogeja selaillen ja leffoja katsellen. Nukahdin illalla kesken leffan sohvalle, josta E mut herätti sänkyyn noin klo 19. Aamulla neljältä oltiin sitten molemmat pirteinä hereillä. Vielä yhdestä vapaapäivästä nauttiva E lähti salille ja minä maltoin hetken mieleni, liikuin hitaasti ja viimein 5.30 päätin että nyt kyllä lähden töihin! Työpaikalla ei mun lisäksi ollut kuin yksi ainoa ihminen tuohon aikaan ja paljon muita ei taida tullakaan. Onneksi huomenna on lauantai ja saa huilia vielä pari päivää. Oli sen verran rankka reissu nimittäin. Pää kolmantena jalkana mentiin koko loma. 8 päivää Suomessa EI ole riittävä aika. To do-listalle jäi vielä monta kohtaa ja kaikkia kavereita ei kerennyt nähdä (tarpeeksi).

Ihme kyllä töihinpaluu ei ahdistanut perinteiseen malliin. Paluu Houstoniinkin tuntui joka toinen päivä "ihan ookoolta" ja joka toinen päivä, varsinkin lomapäivien käydessä vähiin, ahdisti. Kuten sanoin kaverilleni mulla taitaa olla joku ihmeellinen viha-rakkaussuhde sekä Suomeen, että USAan. Tasapuolisesti ne ihastuttavat ja v**uttavat mua erilaisilla piirteillään ja eroillaan. 

Alkulomasta tuli heti sellainen "onneksi en enää asu täällä" olo, joka sitten siitä pikkuhiljaa hälveni ja loppulomasta olin jo suurinpiirtein harkitsemassa asunnon ostoa lapsuudenmaisemistani. Käytiin vanhoilla kotikulmilla vähän pyörimässä (ja hiihtämässä) ja voi että kun oli kauniit, tunnelmalliset ja lumiset maisemat siellä taajama-alueella. Vaasan keskusta sen sijaan ei aiheuttanut oikeastaan minkäänlaisia positiivisia huokauksia. Viimeisenä lomapäivänä lämpötila nousikin sitten taas plussan puolelle ja lumet alkoivat sulamaan. Arvatenkin lähtö tuntui taas "ihan ookoolta" siinä vaiheessa kun loska lätisi kenkien alla ja lumen alta paljastui kaikkia "mukavia" yllätyksiä.

Loppuun vähän tunnelmakuvia meidän joulusta. Lisää Suomesta seuraa kyllä myöhemmin! :)