keskiviikko 5. marraskuuta 2014

The best is yet to come - haaste jatkuu

Paras mulle tänä vuonna tapahtunut asia on ehkä enemmänkin tapahtumien ketju kuin yksi yksittäinen asia. Ketju saa alkunsa yliopistosta valmistumisesta, jonka johdosta pystyin sanomaan heipat Suomelle ja lähtemään tänne Teksasiin. Sitä seuraa green cardin, työluvan ja työn saaminen.

Aluksi en todellakaan tiedostanut tänne tulon olleen hyvä asia, vaan olin enemmänkin tylsistynyt ja yksinäinen ja ärsyyntynyt kaikesta. Taisi ihan rehellinen kulttuurishokki vaivata, vaikken sitä silloin tiedostanutkaan. Asioiden edetessä ja uusien ystävien löytyessä alkoi tilanne helpottamaan ja aloin viihtyä täällä paremmin. Nyt oon myös tajunnut kuinka paljon sitä on oppinut ja muuttunut tässä viimeisten 9 kuukauden aikana ja kun kulttuurishokkikaan ei enää (kai) vaivaa niin asiat näkee eri tavalla. Vaikka toki vieläkin ärsyttää monet asiat, kuten tiettyjen asioiden toimimattomuus täällä, niin ärsytys ei ole enää samoissa sfääreissä kuin silloin aluksi.


Etäisyyden ottaminen Suomeen kunnolla ekaa kertaa elämässä on todellakin ollut hyvä asia, vaikka aluksi tekikin mieli mennä siellä käymään koko ajan. Nyt jälkeenpäin ajatellen taitaa se oikeasti olla vain positiivinen asia että Suomeen menoa tuli odotettua näinkin kauan (jouluna olen siis sinne menossa).

Asiat ovat jotenkin vain loksahtaneet paikoilleen :) Sitä on vaikea selittää, mutta ehkä muut saman läpikäyneet voivat yhtyä näihin tuntemuksiin.

En kyllä vieläkään väitä Houstonin olevan mun paikka, mutta juuri tällä hetkellä täällä on ihan kiva olla koska tiedän, että tämä ei tule olemaan pysyvä tilanne. Puhuttiin vähän syvällisiä tästä asiasta tyttöjen kanssa Galvestonin viikonlopun aikana ja sain ihan varteenotettavia neuvoja konkari-expateilta!

2 kommenttia:

  1. Hyvä että olet sopeutunut noin hyvin. Mulla vähän sama, vaikka tätä nyt kodiksi kutsukin, niin en ole tänne silti ainaiseksi jäämässä. Viihdyn ihan kohtalaisesti enkä ärsyynny enää
    samalla lailla ärsyttävistä asioista kuin alussa.

    Kun menen jouluksi Suomeen olen tänä vuonna käynyt siellä kolme kertaa, jatkossa aion käydä n 6kk välein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ärsytys kyllä helpotti mulla heti kun viisumi ynnä muut asiat sai kuntoon ja maastapoistumiskielto poistui :) Ja sitten kun juteltiin tyttöjen kanssa ja tajusin ettei tämä ole pysyvä tilanne. Ja tietty se helpottaa että niitä kavereita täällä on myös joille puhua! Oon sun blogista sen kuvan saanutkin että tykkäät siellä olla tällä hetkellä. Sä oot siinä mielessä onnekas että ihan "omilla ehdoilla" saat mennä ja tulla kuten haluat eikä tarvi ottaa muiden mielipiteitä ja työkuvioita huomioon miettiessä missä asua :)

      Poista