sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Thanksgiving-viikonlopun yhteenveto

Tänä viikonloppuna ollaan mm.:

-Käyty E:n perheen luona Thanksgiving-lounaalla. Tämä oli mun toka Thanksgiving täällä Houstonissa. Viime vuonna olin täällä juuri näihin aikoihin lomailemassa! Näistä kiitospäivän ruuista ei oo valitettavasti kyllä yhtään tullut mun suosikkeja :D Saatiin vieläpä ruokaa kotiinviemiseksi niin paljon että sitä on nyt syöty kolme päivää! Huhhuh!

Jenkkityyliin kuusi oli jo esillä!
Leivoin suomalaisia pullia amerikkalaiseen juhlaan!

-Katsottu (ilmeisesti perinteistä) Macy'sin kiitospäivän paraatia teeveestä.

-Käyty ahkerasti salilla joka aamu heti herättyämme. Siten treeni on "alta pois" eikä siitä tarvi huolehtia loppupäivänä. Ja onhan se muutenkin hyvä tapa aloittaa päivä!

-Käyty ostarilla Black Fridayna (Ei hyvä idea. En alunperinkään halunnut mennä, mutta E:llä oli joku hirveä hinku). Ja eiköhän siihen pihaan kurvannut ambulanssi ja paloauto kun oltiin lähössä kotia. Mitä lie tapahtunut.

Misu tykkäsi E:n uuden takin karvavuoresta
-Käyty leffassa kattomassa Gone Girl. Oli kyllä pitkästä aikaa jotenkin tosi (mikähän olisi oikea sana) kohahduttava (?) leffa ja siitä riitti puhuttavaa kauaksi aikaa. Voin suositella! Tänä aamuna vielä unenpöpperöisenä ja puoliunisena sängyssä E mutisi "älä koskaan muutu sellaiseksi kuin se elokuvan nainen". Selvä :D

-Opeteltu kokkaamaan lasagnea. Tai siis mä opetin E:lle miten se tehdään...jos vaikka joku päivä saisin tulla kotiin valmiiseen ruokapöytään ;)

-Käyty meidän lähipubissa parilla mun työkaverin ja hänen miehensä kanssa. "Jouduin" ottamaan osaa tikan heittoon enkä ollut ehkä ihan niin surkea kuin oisin kuvitellut! Pubin teeveestä tuli yllättäen suomalainen piirretty Niko Lentäjän poika.


 
 

-Tutustuttu mun uuden tabletin saloihin. Oon jo varmaan vuoden päivät puhunut tabletin hommaamisesta ja nyt E oli sellaisen sitten käynyt mulle hakemassa lähestyvän vuosipäivän johdosta! Tabletti on merkkiä Samsung, kuten puhelinkin! :)

Nyt ollaan lähössä taas leffaan :) Näin joulun alla siellä pyörii vanhoja joululeffoja ja nehän on mitä mainioin keino päästä joulutunnelmaan. (Ulkona on 24c!) Tämän päivän leffana on iki-ihana The Polar Express!

perjantai 28. marraskuuta 2014

Unelmien asuinpaikka

Leffoissa aina tehdaan naita pinnallisia, eparealistisia "unelmamiehen vaatimukset"-listoja, josta mulle tulikin mieleen tehda samanlainen lista unelmien asuinpaikalle.

 

Unelmien asuinpaikassa..

-Luonto olisi lahella. Illalla ei tarvitsisi nukahtaa liikenteen aaniin, vaan luonnon hiljaisuuteen.

-Olisi maaseudun rauhaa tai pikkukaupungin tunnelmaa. Lahimpaan kaupunkiin ei kuitenkaan kestaisi yli puolta tuntia.


 


-Pyykin voisi laittaa ulos kuivumaan ilman pelkoa siita, etta joku pollii poksyt narulta.

-Ovenkin voisi jattaa lukitsematta.

-Kesa olisi pitka, mutta ei liian kuuma. Ei pitkia sateisia ja kylmia kausia. Luminen joulu kylla olisi saatava!



-Parjaisi autotta.

-Meri loytyisi lahelta. Tai vahintaankin jarvi.


-Loytyisi vuoria tai vahintaakin kukkuloita, joilla vaellella.


-Elamanmeno olisi rentoa ja kiireetonta ja ihmiset ystavallisia.


Kertokaa mulle, jos tiedatte mista tallainen paikka jostain loytyy. Tuo "luminen joulu" saattaa kylla tehda tasta mahdottoman yhtalon :D Pitaa ehka viettaa joulunaika pohjoisessa ja loppuvuosi muualla. En myoskaan tieda kuinka paljon maailmasta enaa loytyy sellaisiakaan paikkoja, joissa ulko-oven uskaltaisi yoksi jattaa lukitsematta...

Kuvat Pinterestista ja kohteet ympari maapalloa.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Minun päivärytmini

Mun tyypillinen arkipaivani menee kutakuinkin tahan malliin:


5.50 Heratyskello soi. Laittaudun valmiiksi; meikkaan, puen, syotan kissan ja nappaan evaat jaakaapista.

6.30 Ulos ovesta ja auton rattiin. Tyomatkalla kuuntelen radiota ja nauresken toimittajien jutuille.

6.50 Saavun toihin, syon aamupalaa samalla sahkoposteja selaillen.



11-13.00 valilla pidan lounastauon. Yli 90% paivista tuon omat evaat, jotka syon tyopoydan aaressa tai kokoushuoneessa samalla kirjaa tai blogeja lukien (tai omaani kirjoittaen). Toisinaan aikaa jaa kaupassa kayntiin ja kayn tekemassa illan ruokaostokset tai lahden vain pyorimaan kauppoihin paastakseni hetkeksi pois toimistolta.

17.00 Tyopaiva loppuu.

17.30 Olen kotona. Makoilen sohvalla, ehka syon jotain tai kokkaan jos ruokaa ei seuraavalle paivalle ole. Pidan seuraa kissalle (ja E:lle, jos herra on kotona). Jarjestelen paikkoja. Pesen ehka pyykkia ja teen muita kotitoita.

Pyykkipaiva

19.30 Aika menna jumppaan/salille. Ehka. Noin joka toinen paiva tulee mentya.

20.40 Takaisin kotona. Suihkun kautta sankyyn.

21-22.00 Olen sangyssa. Tarvitsen kunnon younet tai olen vasynyt koko paivan.


Ja sitten sama uusiksi seuraavana paivana. Onneksi nyt on tiedossa nelipaivainen viikonloppu Thanksgivingin vuoksi ja paasee vahan poikkeamaan rutiinista ja latailemaan akkuja :) En oikeastaan tykkaa rutiineista yhtaan. Kyllastyn kun elama on kauan samanlaista. Yritan jopa tyomatkan reittia vaihdella koska sama reitti joka paiva kyllastyttaa:D Tykkaan vaihtelusta ja mulla onkin vahan ikava sita aikaa kun opiskelin ja olin osa-aikatoissa. Vapaapaiva saattoi olla keskella viikkoa ja salille pystyi menemaan aamulla niina paivina kun toissa oli iltavuoro. Nyt joka paiva on samanlainen ja yllatykseton. Mutta ei tata onneksi tarvitse ikuisesti jatkaa :)

tiistai 25. marraskuuta 2014

Tiistain ihmettelyjä

-Miksi herääminen arkiaamuisin on niin nihkeää, vaikka viikonloppuisin nousen pirteänä samaan aikaan?

-Miksi amerikkalaiset pesuaineet/pesukoneet ovat tehneet kaikista mun valkoisista vaatteista ja pyyhkeistä joko keltaisia tai harmaita?

-Miksi kirja on pakko lukea loppuun, vaikka se on huono?

-Miksei tv-sarjojen tekemistä voida lopettaa hyvän sään aikana, vaan niitä vaan jatketaan ja jatketaan...?

-Miksi työpäivät on niin pitkiä ja viimeiset tunnit tuntuu ikuisuudelta?



-Miksi hedelmät on niin kalliita täällä, missä ne kasvaa?

-Miten päästä joulun tunnelmaan kun ulkona paistaa aurinko ja on 20c?

-Miksi kaikkien muiden elämä vaikuttaa niin paljon mielenkiintoisemmalta ja hohdokkaammalta kuin tämä omani?

-Miksi luen typeriä kapeakatseisten ihmisten keskusteluja FB:ssä/netin keskustelupalstoilla, kun ne vain ärsyttävät?

-Miten eläinrakas ihminen pystyy ampumaan peuran tai jäniksen? Miksi yhden eläimen elämä on arvokkaampi kuin toisen?


Kunhan pohdiskelen...

maanantai 24. marraskuuta 2014

Tänä viikonloppuna...

...lasagnen ja porkkanapiirakan syömisen lisäksi olen...

...katsonut leffoja. Perjantaina katsottiin ihana joululeffa Love Actually samalla viiniä siemaillen. Joulunalusaikaan kuuluu joululeffat, jotta pääsee oikeaan tunnelmaan :) Eilen oli tarkoitus mennä ihan leffaan, mutta siellä ei tullut mitään, minkä molemmat oisi halunnut nähdä. Vuokrattiin sitten Maleficient Redboxista. Disneyn leffat rulettaa!

...innostunut uudestaan treeniohjelmasta, jota tein ennen kuin työt alkoi. Treeniin tarvitsee tyhjän jumppasalin (jonkin verran tilaa sekä salista löytyviä välineitä). Meidän salilla on vain yksi jumppahuone ja se on iltaisin varattu, joten pystyn tekemään treenin valitettavasti vain viikonloppuisin. Se sitten vähän jäi töiden alettua (tai siis vaihtui ryhmäliikuntaan ja salitreeneihin). Työttöminä päivinäni pystyin käydä treenaamassa siihen aikaan kun jumppasali oli tyhjillään.

...siivonnut kissan oksennusta lattialta. Kyllä. Ja kissa huusi aivan selvällä suomen kielellä "aaauuuuu" ennen kuin oksennus tuli.

"Puhun sujuvaa suomea"
Näitä palleroita kävin tuijottelemassa eläinkaupassa, jossa oli adoption day. Kissa- ja koiratarhalta oli tuotu ihania palleroita eläinkaupalle siinä toivossa, että uusi omistaja löytyisi. Arvatkaa olisiko tehnyt mieli napata yksi niistä mukaan!

...auttanut kirjaa kirjoittavaa työkaveria valitsemaan nimeä kirjan hahmolle. Toiveissa oli erikoinen nimi. Lähetin linkin suomalaisista naisten nimistä. Ja arvatkaa mikä valikoitui kauneimpana? Kylli. Työkaveri luuli että se lausuttaisiin kuin Kylie. Kun yritin auttaa häntä lausumaan nimen suomalaisittain vääntyi se väkisinkin Kulliksi amerikkalaisen suussa. Ja kirja kuuluu samaan genreen 50 Shades of Greyn kanssa. Kulli sopisi sinänsä teemaan, mutta ehkä on kuitenkin parempi tavata se amerikkalaisittain, Kylie.

...käyttänyt ensimmäistä kertaa Crock Pottiani, jonka sain jo kuukausia sitten. Se oli ihan unohtunut kaapin perukoille. Tein hyvää (ja helppoa) lihapataa. Taitaa päästä Crock Potti meillä vastedes säännölliseen käyttöön.

...nauttinut auringosta. Eilen oli 26c. Mikä tätä säätä vaivaa?

...syönyt elämäni ekan hampparin Five Guys-ravintolassa niitä kun on niin kehuttu. Täytyy sanoa että olin ehkä vähän pettynyt. Mutta mä en ookaan mikään hamppari-fani, mikä selittänee asian.


...innostunut ihanasta uudesta (tai siis mulle uudesta) blogista Saman otavan alla, jonka löysin Facebookin Ulkosuomalaisten blogit-ryhmästä. Pelkästään blogin upeat maisemat ja kuvissa esiintyvät hepoiset saavat huokailemaan ihastuksesta. Aloin lukemaan blogia ihan alusta ja Hannen lähes filosofisesti elämää pohtiva tapa kirjoittaa on saanut mut ajattelemaan ja oivaltamaan useita juttuja. Olen myös miettinyt että tuollaiseen paikkaan hevosten, muiden eläinten ja luonnon ympäröimäksi mäkin voisin harkita asettuvani ilman jatkuvaa haaveilua jostain muusta.

Hannen blogista lainattuja viisauksia
Kannattaa käydä kurkkimassa sekä Hannen blogia, että tuota FB-ryhmää.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Amerikkalainen illallinen

Ruokajutuilla jatketaan kun haaste sitä vaatii. Mitä söin tänään? No mm. porkkanakakkua ja lasagnea! Mmm! Taas sai leipoa, sillä meidät oli kutsuttu yhden ystäväperheen luo illalliselle ja minä lupauduin tekemään jälkkärin. Ei mitään suomalaista tosin tällä kertaa, kun Eric toivoi porkkanakakkua. Kävi tosin sitten ilmi, että amerikkalainen carrot cake taitaa olla vähän eri näköinen (korkeampi) ja makuinen (taitaa useimmiten tulla valmisjauho-paketista nimittäin). Illan emäntä tiedostelikin multa, mistä jauhoista olin kakkuni valmistanut kun oli niin mehevää. Oikeat porkkanat taitavat olla salaisuus ja peitota valmisjauhosekoitukset mennen tullen!

Leipominen on kivaa, mutta jälkien siivous ei niinkään..
Yksi meille, yksi illalliselle
Meidät oli kutsuttu syömään seitsemäksi, mutta koska amerikkalaiseen tapaan ei paikalle kai koskaan saavuta täsmällisesti, käytiin me meidän lähipubissa yksillä matkan varrella ettei isäntäväelle tulisi hoppu. Oltiin meille (tai mulle) tyypilliseen tapaan valmiita liian aikaisin ja lähdössä matkaan puoli seitsemän maissa. Ruoka olikin tietysti vielä uunissa kun puoli kasin aikaan saavuttiin paikalle...


Huomatkaa amerikkalaiseen tyylin pelkkä haarukka. Kuka sitä veistä tarvii lasagnen syömiseen. 
Kun isäntäväki kuuli etten ole koskaan maistanut munatotia, sain sitä tietysti eteeni lasillisen. Ei se nyt niin pahaa ollut. Maistui jouluiselle :) Vaikkakin E joutui lasin lopulta tyhjentämään. Pitää vielä vähän totutella sen makuun!
Tämä pieni koiranpentu oli liittynyt perheeseen muutama viikko sitten. Oli raukka löytynyt kaduilta orpona vaeltelemasta! Niin suloinen tapaus! Ja PIENI!! Veikkaan painoksi alle kiloa.
Ruokaa pikkukoiruliin kyllä upposi kahdenkin edestä!

Nyt nukkumaan!! En muista koska viimeksi oisin näin myöhään (23.30) valvonut. Viikolla ollaan usein jo 21 sängyssä, koska kello soi ennen aamukuutta! :D

Löysin eilen Spec'sistä, eli paikallisesta Alkosta suklaakalenterin!! En edes tiennyt niitä täällä myytävän. Pakkohan se oli yksi ostaa, Emmi 26-veelle;)

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Miten rahkapiirakka upposi amerikkalaisiin?

Vastaus otsikon kysymykseen: todella hyvin. Päätin siis lopulta, että rahkapiirakka saa kelvata viemisiksi kiitospäivän lounaalle, koska leivoin sitä sunnuntaina kaksi pellillistä ja Erickin totesi sen hyväksi ja tarpeeksi makeaksi (ihmettelen kyllä vieläkin, miten se kääretorttu ei muka ollut tarpeaksi makeaa). Rahkapiirakka maistui miehelle vähän liiankin hyvin, koska eilen aamulla huomasin sen huvenneen jääkaapista suht kiitettävästi ja mietin että kehtaanko noin pientä satsia edes töihin viedä. E oli myös tietysti mussuttanut piirakkaa siitä paremmin onnistuneesta pellillisestä (toinen nimittäin tummui vähän liikaa). Onneksi amerikkalaiset eivät tiedä miltä rahkapiirakan kuuluu näyttää!


Olin todella yllättynyt kuinka innoissaan monet tuntuivat odottavan mun "something Finnish" tuomisia. Aamusta alkaen sain yrittää selostaa työkavereille, mitä mystistä suomalaista olen valmistanut, mitä siinä on ja mikä sen nimi on. Lausin sanan "rahkapiirakka" valehtelematta ainakin 20 kertaa päivän aikana hi-taaas-ti ja selvästi. Mutta eihän ne työkaveri-rukat sitä arvatenkaan osanneet ääntää vaikka kuinka yrittivät. Yksi nimesi piirakan sitten "Rock Americaksi" koska siltä se kuulemma kuulosti. Rahkapiirakka, Rock America... Juu! Viime viikolla mulla vasta hauskaa olikin kun eräs työkaveri yritti opetella lausumaan metsäsienimuhennoksen. Ihana suomen kieli.

Suomalainen piirakka hävisi jälkiruokapöydästä ensimmäisenä ja mattimyöhäisille ei palasta edes riittänyt. Pari tuli kysymään, missä se mun tuoma Suomi-ruoka on ja pettyi silminnähden kun kerroin sen olleen jo loppu. Ne, jotka piirakkaa saivat sanoivat sen olevan tosi hyvää. Yksi totesi piirakan olevan "like cheesecake on a biscuit". En tiedä kehuivatko vaan kohteliaisuudesta, mutta mä olen ainakin aika otettu kuinka kiinnostuneita kaikki olisivat olleet maistamaan suomalaista ruokaa. Jopa pari sellaistakin työkaveria, joiden kanssa en oikeastaan koskaan ole jutellut (ja, joiden en edes tiennyt tietävän että olen Suomesta), tuli kysymään mitä suomalaista olen tuonut! Aika sympaattista. Pitää ehkä viedä uudemman kerran töihin jotain tarjottavaksi, kun siellä noin kiinnostuneita meidän ruuista ollaan.

Mitä mieltä sitten itse olin kiitospäivän lounaasta? Ensiksikin olin vähän ihmeissäni siitä, miten ne kaikkein vanhimmat ja paksumahaisimmat miehet rynnistivät apajille ensimmäiseksi. (Kiinnitin samaan huomiota jo firman taannoisella hotdog-tarjoilulla). Ei tietoakaan mistään "naiset ensin"-kohteliasuuksista, mikä on aika outoa, koska mm. ovethan täällä avataan naisille aina. Välillä se on jopa hieman huvittavaa. Näitä "meinaan juuri tarttua ovenkahvaan, mutta parin metrin päässä oleva mies juoksee kauhealla vauhdilla paikalle ja tarttuu siihen ensin"-tilanteita ei pysty enää yhden käden sormilla laskea. Ilmeisesti sama kohtelias asenne ei päde, mitä tulee ruokaan. Minä, yhdessä muutaman muun naisen kanssa, lämmitin ruokia ja asettelin niitä esille ja ennen kuin olimme edes valmiita, olivat ensimmäiset paksukaiset jo saapuneet mättämään ruokaa lautasilleen. Kohta jono oli jo niin pitkä että päätin suosiolla jäädä sivummalle odottelemaan. Kun mun vuoro vihdoin koitti, oli monet ruuista, kuten juustopallerot (cheese balls), joita ehdottomasti olisin halunnut maistaa, jo loppu. Jäljellä ei tainnut olla enää lihojen lisäksi paljon muuta kuin maissileipää (corn bread), perunamuusia ja papuja useassa eri muodossa. Pavuista en tykkää. Maissileipää oon maistanut enkä kauheasti siitä välittänyt.

Jälkkäripöytä sen sijaan oli lähes koskematon mun sinne saapuessa (lukuunottamatta sitä kadonnutta suomalaista piirakkaa) ja sieltä maistoinkin muutamaa erilaista kakkua. Sehän sopi mulle mainiosti. Mulla taitaa olla joku geenivirhe kun tykkään makeasta yleensä enemmän kuin suolaisesta ;) Oon muuten kauhean nirso, mutta makean kanssa en niinkään.

Edes kuvia en kerennyt ruoista nappaamaan ennenkuin paksukaispapat olivat rynnistäneet patojen ääreen. Ainut kuva, jonka otin oli tästä kalkkunakakusta. Siihenkin oli tosin joku jo kerennyt iskeä.





lauantai 15. marraskuuta 2014

Jotain suomalaista

Meillä on tiistaina töissä Thanksgiving-lounas, johon firma tarjoaa lihat ja me työntekijät valmistamme lisäkkeet ja jälkkärit. Ilmoitin heti etten ole mikään ekspertti mitä tulee kiitospäivän ruokiin, sitä kun ei Suomessa juhlita. Olen yhden ainoan kiitospäivän USAssa viettänyt. Lupasinkin, että valmistan lounaalle jotain suomalaista.


Mulla on tässä ollut pari viikkoa aikaa miettiä, mitä se "jotain suomalaista" voisi olla. Karjalanpiirakat, joka mun eka ajatus oli, taitaa olla liian kunnianhimoinen tavoite, koska olen niitä tehnyt tasan kerran köksäntunnilla yli 10 vuotta sitten. En halua viedä "harjoituserää" näytille isolle yleisölle. Niiden tekoa täytyy kyllä harjoitella hyvissä ajoin ennen muille tarjoamista.


Seuraavaksi päätinkin, että korvapuustit olisi hyvä valinta, niitähän olen tehnyt useamman kerran. Olen tässä kuitenkin viime aikoina kahlannut Terhin Korea-blogia läpi ja kävi ilmi etteivät korvapuustit (kuten eivät monet muutkaan suomalaiset ruuat) maistuneet korealaisille. Eri maiden asukit ovat tottuneet täysin eri makuihin, raaka-ainesiin ja koostumuksiin. Suomalaisen herkku ei siis välttämättä ole amerikkalaisen herkku. Tämän vuoksi aloinkin miettimään että maistuisivatko meidän korvapuustit amerikkalaisillekaan? Amerikkalaisten omat cinnamon rollithan ovat ällömakeita samoin kuin monet muutkin leivokset täällä. Lisäksi ne taitavat olla täällä aamupalaruokaa.

Cinnamon roll

Päätin testata suomalaisia leivonnaisia puoliamerikkalaisella miehelläni. Ehkä E osaisi kertoa, mikä amerikkalaiseen suuhun maistuu hyvältä ja mikä ei. Leivoin eilen unelmakääretortun. Mielipide: "ei tarpeeksi makeaa". (Vaikka siinä ihan kiitettävästi sokeria kyllä mun mielestä on.) Huomenna meinaan leipoa rahkapiirakan. Jos sekin saa tyrmäyksen (kuten varmaan saakin) niin korvapuusteilla taidetaan mennä.


On se jännä kuinka eri maiden kasvateiden suut ovat tottuneet ihan eri makuihin ja pitävät täysin eri asioita herkkuina. Salmiakin maistattamista ulkomaalaisilla tuskin tarvitsee edes mainita.

On myös jotenkin hassua kuvitella että itselle joku niinkin herkullinen ja perinteinen herkku kuin korvapuustit ei maistuisi jonkin toisen maalaiselle...

Minkälaisia kokemuksia muilla on suomalaisten ruokien tarjoamisesta muunmaalaisille? Mitkä suomalaiset ruuat ovat maailmalla hitti ja mitä ei kannata tarjota?

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Takki ja Houstonin työtilanne

Haasteen seuraava kohta kuuluu "Mitä sinulla oli tänään yllä + kuva". Kaupungin työtilanteesta sen sijaan esitettiin aamulla radiossa sellainenkin väittämä, että en voi olla työntämättä omaa lusikkaani tähän soppaan. Otsikon kaksi asiaa eivät siis liity mitenkään toisiinsa.

Tänään sain kaivaa kaapin uumenista....TAKIN! Ensimmäistä kertaa sitten kevään ja Chicagon reissun! Mittari näytti aamulla 9c:n lukemia!

Taisi olla peilissä pari pölyhiukkasta (tai jotain..)! Koitin leikkiä vähän mun uudella kuvanmuokkausappilla piilottaakseni ne, mutta tuloksetta. Niin ja muuten huomatkaa nuo mun "raidat", eikös ookin ihan selvä ombre?!

Aamulla työmatkalla kuuntelin aika mielenkiintoista radio-ohjelmaa. Kuulemma 9% ihmisistä (amerikkalaisista?) aloittaa aamunsa itkemällä. Tässä vaiheessa pääsi pieni epäluuloinen "mitä vit..." suusta (tai pitäisikö sanoa what the f..." kun Amerikassa ollaan). Ensimmäinen soittaja kuitenkin vahvisti väitteen. Nainen kertoi menevänsä joka aamu töihin saavuttuaan vessaan itkemään koska vihaa työtänsä niin paljon. Tähän väliin radiotoimittaja esitti saman kysymyksen, minkä minäkin olisin esittänyt: oletko ajatellut hakea muita töitä? Nainen kertoi työnsä olevan "an administrative position in the oil and gas industry" (elikkä samoissa hommissa mun kanssa) ja sanoi töiden saamisen olevan niin vaikeaa Houstonissa, ettei viitsi edes yrittää hakea muita töitä. Oli kuulemma tämäkin työ ollut ihan kiven alla. Lopuksi hän kuitenkin totesi, että jos ohjelmaa kuuntelee joku, jolla hänelle olisi töitä tarjota saa ottaa yhteyttä. (Miettiköhän radiojuontajat tässä vaiheessa samaa kuin minä?)

Muistaakseni luin juuri taannoin että työtilanne Teksasissa on yksi maan parhaista. Työpaikkailmoituksia myös oli, ainakin silloin kun itse töitä etsin, pilvin pimein ja uusia ilmeistyi päivittäin. Minäkin mamuna pääsin useampaan haastatteluun.

Yllättävää kyllä, seuraava soittaja ilmoitti tarjoavansa itkijänaiselle töitä kaupungin isoimmasta öljyalan firmasta. Sen enempää en kerinnyt ohjelmaa kuunnella, koska työmatka loppui kesken! Jäin myös miettimään, että tulikohan naisella mieleen, että hänen pomonsa saattaa kuunnella radiota... Tai ylipäätänsä mitä naisen päässä oikein edes liikkui!

Mikä oli mun pointti? Jos vihaat elämääsi/työtäsi, niin tee jotain asian eteen äläkä valita vain valita siitä. (Ilmeisesti voit myös soittaa radioon, itkeä ja saada työtarjouksen.)

Sain pomolta luvan aloittaa aamuni jo seitsemältä, tehden tunnin pidemmän päivän ma-to ja täten pääsen perjantaisin jo yhdeltä. Viikonloppu alkaa siis neljää tuntia aiemmin. Jee! Siksi olen jo tähän aikaan ekalla kahvipaussilla kirjoittelemassa blogia (ja koska mulla ei yksinkertaisesti oo mitään tekemistä tänä aamuna).

maanantai 10. marraskuuta 2014

Amerikkalaisen ruokakaupan erikoisuuksia

Amerikkalaisessa ruokakaupassa asiointi oli aluksi musta aika jännittävää ja naureskelin sieltä löytyville "lisää vain vesi ja TADAA KAKKU on valmis"-tyylisille tuotteille. Meal helpereitä löytyy muutenkin joka lähtöön. Työpäivät ovat pitkiä joten kukapa sitä haluaisi käyttää koko iltaa hellan ääressä. Kastikkeen voikin kätevästi "valmistaa" valmisjauhopussista ja loput aterian osaset sulattaa pakastimesta. Eri asia onkin mitä lisäainepommeja nämä tälläiset valmistuotteet ovat. Itsehän en moisiin sorru, mutta kyllä siellä meal helper-hyllyllä yleensä aikamoinen kuhina käy!

Valitsisko paahtoleipää, paahtoleipää vai kenties...paahtoleipää?
Peanut butteria paahtoleivän kyytipojaksi
Kauppojen pakaste-osaston koko viittaisi siihen malliin että täkäläiset ovat pakastehullua kansaa! Pakasteille on yleensä varattu 2-4 käytävää kaupasta.

Jätskipöniköitä. Täältä ei paljon tuutteja tai jäätelöpuikkoja löydy. Ainakaan yksittäispakattuina!
Einestiski täältä puuttuu kokonaan (ellei lasketa minimaalista tiskiä, josta löytyy muutama kaupan itse valmistama ylihinnoiteltu muovirasiaan pakattu annos). Mutta ei hätää! Pakastealtaasta löytyy tähänkin pelastus. On pakastettuja pasta-annoksia, vohveleita, croissantteja, pakastepizzoja. You name it. Myös riisin tai vaikkapa kaurapuuron voi ostaa pakastettuna jos oikein laiskottaa.

Smoothie-ainekset kätevästi samassa pussissa pakastettuna
Riisi valmiiksi keitettynä ja pakastettuna!
...ja samaten aamupuuro!
Kermavaahto valmiiksi vatkattuna
Suklaapatukka terästettynä kofeiinilla, anyone?
Ostoksia ei pakata itse vain tätä varten on liukuhihnan päässä henkilö, joka pakkaa ostoksesi (aivan liian moneen) muovikassiin. Olen näiden kanssa muutamaan otteeseen "tapellut" siitä kuinka monta muovikassia 10 ostosta tarvitsee. Monista kaupoista löytyy myös itsepalvelukassoja, joita tykkäänkin käyttää tämän muovikassi-hysterian vuoksi. Kuljetan kyllä omaa kauppakassia mukana, mutta pakkaajat yrittävät siltikin pakata osan ostoksista (kuten lihan) omiin pusseihinsa, mikä on musta täysin turhaa.

Enää sitä ei samalla tavalla osaa kiinnittää huomiota näihin kummallisuuksiin kuin silloin tänne muuttaessa, mutta ajattelin että tällainen juttu olisi kiva kuitenkin kirjoittaa. Itse kun tykkään lukea samantyylisiä tekstejä muilta ulkomailla asuvilta :)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Minun päiväni

Aion olla nyt tylsä ja jättaa välistä nuo haasteen kohdat 13 ja 14 ja mennä suoraan kohtaan 15. Kohtaan 13 tunnen jo vastanneeni useamminkin ja 14 nyt vaan on...tylsä!

Täältä pesee siis kuvaus eilisestä lauantai-päivästäni:

6:30 Aikaisiin työaamujen herätyksiin tottuneena herään ilman herätyskelloakin aikaisin. Makoilen vielä hetken kuitenkin sängyssä, kun ei kerta ole pakko nousta ylös. Seitsemän jälkeen nousen ja menen keittiöön keittämään kattilallisen kaurapuuroa.


8:00 Aamupalan jälkeen lähdetään yhdessä Ericin kanssa tunnin aamulenkille. Ilma on juuri sopiva, vajaat 20 astetta, eikä juostessa tule liian kuuma.

10:00 Suihkun jälkeen lähdetään käymään apteekissa hakemassa yhtä reseptilääkettä. Olen kuullut että täällä reseptilääkkeen saaminen apteekista on hidas ja vaikea prosessi, mutta meillä se kävi yllättävän nopeasti, eikä mitään lisätodistuksia henkkarien ja vakuutuksen lisäksi tarvinnut esittää. Vakuutus vieläpä korvasi lääkkeen eikä senttiäkään tarvinnut maksaa, mikä oli mukava yllätys.

11:00 Eric lähtee valmentamaan ja minä jään kotiin lueskelemaan blogeja ja selailemaan hiuskuvia Pinterestistä. Mulla on aika kampaajalle tänään enkä vieläkään ole päättänyt tarkalleen minkä sävyn hiuksiini haluan.

12:15 Syön nopeasti pientä välipalaa ja lähden köröttelemään ostoskeskukselle, missä tukkasalonki sijaitsee. Mulla oli viime kerralla hyvä kokemus kyseisessä kampaamossa (joku saattaa muistaa toukokuisen tukkakatastrofin, joka piti käydä korjauttamassa toisessa paikassa) ja päätin luottaa siis samaan paikkaan tälläkin kertaa. Sain kuitenkin eri kampaajan tällä kertaa, koska tyttö, joka hiukseni viimeksi leikkasi ei kuulemma enää ole töissä heillä.

Yleensä välttelen ostoskeskusta viikonloppuisin väenpaljouden vuoksi. Tämäkään lauantai ei valitettavasti ole mikään poikkeus (vaikka kuvassa ehkä autiolta näyttääkin).

13:00 Olen ostoskesksella hyvissä ajoin ja kerkeän kierrellä melkein tunnin kaupoissa. Mukaan tarttuu uusi meikkivoide Sephorasta ja paita Charlotte Russelta. Kyseinen meikkivoide todettiin mulle sopivaksi noin vuosi sitten tehdyssä ihoanalyysissa ja nyt vihdoin päätin sen ostaa kun edelliset putelini olin saanut käytettyä loppuun.

Pukki ja kuuset ovat tulleet Houstoniin hyvissä ajoin!

17:00 Tukkani on vihdoin valmis. Eri henkilö pesi, värjäsi ja leikkasi hiukseni ja yhdessä leikkaaja-tytön kanssa tulemme siihen tulokseen että väri on epätasainen. Värin laittanut nainen ei halua myöntää tätä. Olin näyttänyt malliksi kuvaa raidoista, jossa mallin hiukset olivat laineilla, ja värin laittanut nainen sanoo, että oli luullut minun pitävän hiuksiani samalla lailla kiharrettuna. Onneksi leikkaajatyttö on mun puolella ja sanoo, että ei sellaista voi olettaa, tulinhan minä suorin hiuksin tänne tänäänkin. Hiukseni kiharretaan todisteeksi siitä, että raidat näyttävät siten paremmilta. Saan uuden ajan värjäykseen seuraavalle viikolle. Mikä väri se sellainen edes on, joka näyttää hyvältä vain kiharassa tukassa? Totta puhuen tulos ei musta muistuta edes raitoja, vaan liukuvärjäystä. Liukuvärjäys mulla on ollut aiemminkin, enkä nyt välttämättä olisi halunnut siihen palata. Toivon mukaan ensi viikolla saadaan tilanne korjattua. Täytyy varmaan kihartaa tukkaa siihen asti.

Myös palvelun hinta järkyttää mua: $216. En tiedä mitä olin kuvitellut kun luulin selviäväni noin satasella. Tuohon hintaan kyllä oletankin tuloksen olevan sitä, mitä pyydän. Onneksi minulla on ensi viikolla eri henkilö värjäämässä!

(Puolustukseni vielä voin sanoa että tosiaan viime parturikäynnistä on se 5 kk (kröhöm), eli ei ainakaan jatkuvasti tule laitettua tuollaista rahasummaa hiuskuontaloon!)

17:30 Tulen kotia, ruokin kissan ja tutkin hiuksiani peilistä. Tulos ei tosiaan näytä niin epätasaiselta kiharissa hiuksissa, mutto koska tosi harvoin jaksan hiuksiani kihartaa, haluan kyllä korjata värin. En myöskään ole kauhean innoissani tästä liukuväri-effektistä.

17.45 Eric soittaa, että on kotona noin 5 minuutin päästä ja pyytää mua tulemaan ulos ja lähtemään hänen kanssaan syömään.

18.00 Tulemme ihan meidän lähellä sijaitsevaan aasialaiseen buffetiin, syömme nopeaa ja noin vartin päästä olemme jo matkalla kotiin.

Loppuillan katsomme Greyn Anatomiaa Netflixistä ja menemme nukkumaan noin yhdeksältä!:D


Yritin muistaa ottaa muutaman kuvan päivän mittaan, mutta se oli yllättävän hankalaa ja tulos on.....noh suhteellisen surkea :D

Ps. En olekaan muistanut täällä mainita Suklaata ja Kahvia-blogin haastattelusta, joka julkaistiin jo pari viikkoa sitten. Sinne pääsee tästä. Ei välttämättä mun blogia lukeville ole mitään uutta informaatiota kylläkään, mutta ajattelin että se olisi kiva linkata tännekin :)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

The best is yet to come - haaste jatkuu

Paras mulle tänä vuonna tapahtunut asia on ehkä enemmänkin tapahtumien ketju kuin yksi yksittäinen asia. Ketju saa alkunsa yliopistosta valmistumisesta, jonka johdosta pystyin sanomaan heipat Suomelle ja lähtemään tänne Teksasiin. Sitä seuraa green cardin, työluvan ja työn saaminen.

Aluksi en todellakaan tiedostanut tänne tulon olleen hyvä asia, vaan olin enemmänkin tylsistynyt ja yksinäinen ja ärsyyntynyt kaikesta. Taisi ihan rehellinen kulttuurishokki vaivata, vaikken sitä silloin tiedostanutkaan. Asioiden edetessä ja uusien ystävien löytyessä alkoi tilanne helpottamaan ja aloin viihtyä täällä paremmin. Nyt oon myös tajunnut kuinka paljon sitä on oppinut ja muuttunut tässä viimeisten 9 kuukauden aikana ja kun kulttuurishokkikaan ei enää (kai) vaivaa niin asiat näkee eri tavalla. Vaikka toki vieläkin ärsyttää monet asiat, kuten tiettyjen asioiden toimimattomuus täällä, niin ärsytys ei ole enää samoissa sfääreissä kuin silloin aluksi.


Etäisyyden ottaminen Suomeen kunnolla ekaa kertaa elämässä on todellakin ollut hyvä asia, vaikka aluksi tekikin mieli mennä siellä käymään koko ajan. Nyt jälkeenpäin ajatellen taitaa se oikeasti olla vain positiivinen asia että Suomeen menoa tuli odotettua näinkin kauan (jouluna olen siis sinne menossa).

Asiat ovat jotenkin vain loksahtaneet paikoilleen :) Sitä on vaikea selittää, mutta ehkä muut saman läpikäyneet voivat yhtyä näihin tuntemuksiin.

En kyllä vieläkään väitä Houstonin olevan mun paikka, mutta juuri tällä hetkellä täällä on ihan kiva olla koska tiedän, että tämä ei tule olemaan pysyvä tilanne. Puhuttiin vähän syvällisiä tästä asiasta tyttöjen kanssa Galvestonin viikonlopun aikana ja sain ihan varteenotettavia neuvoja konkari-expateilta!

lauantai 1. marraskuuta 2014

Kumpi on tärkeämpi: kissa vai sohva?

Kissalle mahdollisia hoitopaikkoja etsiessäni mulle on esitetty sama kysymys nyt useampaan otteeseen: "Is she declawed?", eli onko kissan kynnet poistettu.

Ensimmäisen kerran kysymyksen saatuani ohitin sen olankohautuksella, mutta eilen kuultuani sen ties kuinka monetta kertaa päätin vähän lukea kyseisestä operaatiosta. Googlen paria ensimmäistä hakutulosta pidemmälle ei tarvinnut klikkailla kun kävi jo ilmi se, mitä olin epäillytkin: kissan kynsien poistaminen on täysin tarpeeton ja kissalle usein kivulias operaatio, joka useimmiten suoritetaan huonekalujen suojelemiseksi.

Kynnet ovat luonnollinen asia ja kuuluvat kissalle. Ovathan kynnet kissalla syntyestään. Miksi tätä pitäisi edes kyseenalaistaa?

"Hups nää verhot tipahti"
Silti operaatio on USAssa valitettavan yleinen. Netistä lukemalla selviää, että monet kuvittelevat operaation olevan verrattavissa meidän ihmisten manikyyriin. Tosiasiassa eläimeltä (operaatiota tehdään myös koirille) poistetaan varpaan koko ulommainen luu (kuvitteleppa sama operaatio itsellesi), jonka jälkeen tassut ovat tietysti kipeät ja paketissa pidemmän aikaa. Hiekkalaatikolla asiointi tuottaa kipua ja kissat voivat saada kammon koko laatikon käyttämiseen. Myös jalan asento voi muuttua luun poiston myötä aiheuttaen eläimelle kipua, joka on verrattavissa huonoilla tai vääränkokoisilla kengillä kävelemiseen. Ja kaikki tämä turha tuska aiheutuu lemmikille vain jonkun sohvan tai verhojen suojelemisen vuoksi! (Tässä vaiheessa voisi musta miettiä kumpi on tärkeämpi: sohva vai lemmikki? Jos vastaus on sohva kannattaisi sitä lemmikin hankintaa ehkä vielä miettiä.

"Älä leikkaa mun varpaita poikki! Emmä tahalla!"
Ei varmaan myöskään tule yllätyksenä, että mm. monet Euroopan maat, Suomi mukaanlukien, ovat tämän operaation laissa kieltäneet. Tämä myös selittää sen miksen moisesta operaatiosta ollut koskaan ennen tänne tuloa kuullutkaan!

Tällä naamalla saa anteeksi mitä vain!
Uskon että monet amerikkalaiset eivät halua lemmikilleen tahallisesti tuottaa tuskaa, vaan eivät vain ole tietoisia operaation haittapuolista. Jos kolme neljästä, jolta kissanhoitomahdollisuuksia kyselin, esitti kysymyksen "onko kissan kynnet poistettu" kertoo se jo jotain operaation yleisyydestä täällä. Nytpähän ainakin osaan vastata kysymykseen asiaankuuluvasti ja esittää perustelut, miksi tuollaista en kissalleni koskaan tekisi (eikä pitäisi heidänkään tehdä).