keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Liian pienet ostokset

Tänään mua on taas pitkästä aikaa muistutettu siitä, että en ole kotona. Pienet kulttuurierot ovat saaneet olon tuntumaan ei-niin-kotoisalta. Siltä etten ole osa tätä kulttuuria. Mistään vakavemmasta ei ole kyse. Pienistä hassuista sattumista vain...

Poikkesin työmatkalla HEBiin, eli paikalliseen markettiin, ostamaan vähän evästä. Ostin purkkaa, energiajuoman, proteiinipatukan ja suklaata. Myyjä ja pakkaajatyttö alkoivat naureskelemaan enkä tajunnut että minä ja ostokseni olivat naurun kohteena kunnes toinen heistä kysyy "Did you really come here for just candy?". Jos naurun aiheen oikein ymmärsin, niin ostokseni oli niin pienet/säälittävät, että olisi pitänyt hakea ne vaikka huoltoasemalta. Kauppa nyt vaan sattuu olemaan kätevästi työmatkan varrella ja onhan valikoima siellä myös parempi ja halvempi. Kyllä mulla Suomessa kävi omina kaupan kassa-aikoinani paljon pelkkiä banaanin/limsan/suklaapatukan ostaneita asiakkaita enkä muistaakseni koskaan naureskellut heidän pikkuostoksilleen...

Säälittävät aamuostokseni
Täällä on nyt parina viimeyönä laskenut lämpötila noin 15 asteeseen (kesäöinä ei kovin usein alle 25c mennyt). Ilma on aamuisin ollut ihanan raikas ja tuoksunut erilaiselle (raikkaalle) kuin kesähelteillä, mikä on tehnyt mut iloiseksi ja on tuntunut melkein siltä kuin olisi jossain muualla. Vähän sain kuitenkin hieraista silmiäni kun aamulla saavun työpaikan pihaan, jossa kolleega kipuaa ulos autosta fleecetakki ja toppaliivi yllään. Pientä liioittelua kenties ilmassa? On tämä äkillinen lämpötilojen lasku itsestänikin tuntunut vilpoisalta, mutta kyllä mä vielä pärjään ilman talvikamppeita! Päivisin lämpötila kipuaa kuitenkin lähes poikkeuksetta vieläkin noin kolmeenkymmeneen. Sitten viime talvena näki niitä sortsit ja t-paita-yhdistelmiä 5 plusasteen lämpötiloissa. Nämä teksasilaiset eivät tunnu osaavan yhtään pukeutua sään mukaan!

Jaksan myös aina vaan ihmetellä tätä näiden tapaa sanoa asioita, joita ei tarkoiteta. Esimerkiksi "käydään lasillisilla/manikyyrissä" tai luvataan tuoda sulle jotain, mutta asia ei koskaan tapahdu. Viimeksi eilen nuhainen työkaverini kävi kaiken aikaa "lainaamassa" työpöydälleni ostamiani nenäliinoja (tiedättekö sellaisen pienen pahvilaatikon, josta saa vedellä niitä paperilappusia?). Lopulta hän vei koko laatikon mukanaan ja sanoi että käy lounastauollaan ostamassa mulle uuden tilalle koska paketti oli täysi. Arvatkaa sainko uuden.... Niinpä! Ei sillä, että nuo kalliita olisivat, mutta periaatteesta! En vain ymmärrä tätä tapaa päästää suusta mitä vain, sitä oikeasti tarkoittamatta! Teen kyllä kaikkeni, että tämä amerikkalaisten piirre ei tartu muhun! Sama koskee kaikkea muunlaistakin "lainaamista". Jos minä pyydän kaverilta LAINAAN leffan, kirjan tai rahaa niin varmasti kyllä palautankin sen. Eikös se lainaaminen juuri sitä tarkoitakin... (Tämä viimeinen kohta koskee kyllä ihan suomalaisiakin.) Tuntuu tyhmältä itse kysellä omaisuutensa/rahojensa perään...

12 kommenttia:

  1. Itsella on kanssa amerikassa viettyjen vuosien aikana tullut (ja tulee varmasti taas) aina saannollisin valiajoin noita "en kuulu tanne" tunnetiloja. Valehtelu ja se, etta lupauksista ei pideta kiinni ovat isoimmat arsytyksen aiheeni. Esimerkiksi lainasin vauvan ammeen yhdelle nykyaan entiselle kaverilleni parin kuukauden Suomen matkan ajaksi, koska han sellaista tarvitsi (kuulemma) lainaan. Takasin tullessani kyselin ammeesta niin han oli antanut sen jollekin kaverilleen, koska ei tarvinnutkaan sita. Ilmaistessani wtf-mielipiteeni asiasta, tama tyyppi vaan sanoi, ettei sita voi aina muistaa kelta on lainannut mitakin, case closed. Varmaan piti meikalaista tosi itsekkaana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep kuulostaa tutulta! Mä olen ruvennuy suhtautumaan tosi varauksella työkavereiden ja muiden paikallisten juttuihin ja vilpittömyyteen. Etenkin jos asioin jonkun "virallisen" tahon kuten pankin tai vaikka nyt viime viikolla lentokenttählökunnan kanssa. En usko hetkeäkään että he haluavat mun parasta vaikka tekohymy naamallaan lupailevatkin kuun taivaalta. Tiedän että mun ongelmat unohtuvat heiltä sillä sekunnilla kun suljen puhelimen/kävelen ovesta ulos!

      Poista
  2. Tutulta kuulostaa! Meillä, tai no Scottylla, kävi niin, että Suomeen kahdeksi vuodeksi muuttaessaan lainasi juuri tulipalossa kaiken menettäneelle kaverille pelikonsolinsa. Tänne muuttaessa saatiin toinen konsoleista takaisin, rikkinäisenä, ja toisen kaveri oli antanut pois. Mulla nousi savu korvista, mutta Scottyn mielestä oli tärkeämpää säilyttää ystävyys, kuin ruveta tappelemaan tavaroista. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eika :D Uskon etta nousi savu korvista! Ericissa on valitettavasti tuota vikaa itsessaan ja ma tappelen sen kanssa etta sais sen pois!

      Poista
  3. Miksiköhän ihmeessä toisen ostoksille pitää nauraa? Ja vielä työntekijän? Todella hyvää palvelua. Mutta ehkä kyseessä oli vain kyseisten tyyppien idioottimaisuus - vai onko tätä tapahtunut useamminkin? :)

    Täällä meilläkin näkyy jo joillain aasialaisilla toppatakkeja. :D Lämpöä kuitenkin 20-30.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mäkin ihmettelin:D ne oli kyllä jotain nuoria (teini?)tyttöjä, että ehkä syy oli siinä. Ei oo muuten tuollasta sattunut, vaikka usein kaupan kassat kommentoikin ostoksia sanomalla vaikka "I love this" tai kysymällä onko tämä ja tämä hyvää...

      Aasialaiset taitaa olla joka puolella maailmaa aina hyvin ajoissa niitten toppatakkiensa kanssa. Vaasassakin keskellä kesää niitä näkyi :D

      Poista
  4. Heh, täälläkin aamuisin vain reilut 20c ja just eilen aamulla mietin että kohta pitää alkaa laittaa aamulla pitkähihaista työmatkalle :-D Päivällä onkin sitten edelleen 35c paikkeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :D sitä se teettää tää ikuisen kesän maassa asuminen. Miettii vaan Suomen kesiä: lämpötila kipuaa siiheb johki 18c niin äkkiä biksut, hellemekot ja sortsit esille:D

      Poista
  5. Meillä naapurin kanssa on ainakin tähän asti toiminut lainaus-kulttuuri ihan niin kuin sen pitääkin toimia. Viimeksi lainattiin heiltä pensasleikkuria (minkä johdon mun mies klassisesti leikkasi poikki :D hommattiin tietty tilalle uusi) ja annettiin heille sitten kiitoksena lainasta Fazerin suklaata. Ja tyytyväisiä ollaan oltu puolin ja toisin.

    Mutta tuosta kuulumattomuuden tunteesta sen verran, että just puhuttiin aiheesta miehen kanssa tällä viikolla. Täytyy kyllä sanoa, että Illinoississa en mitenkään erityisesti tuntenut olevani maahanmuuttaja (vaikka sitä periaatteessa olenkin), vaan jotenkin sitä sulautui joukkoon. Mutta täällä Texasissa on tullut muutamia sellaisia pieniä juttuja, joista tulee sellainen hei_mä_olen_alien-fiilis. Tai että en ole a native Texan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh! Teksasilaiset taitavat olla ihan oma kansansa. Ollaan niin rönsyilevän, välillä ärsyttävän kovaäänisen, puheliaan..noh Teksasilaisia! Pohjoisessa varsinkin taidetaan olla vähän hillitympiä :) ehkä tämä on vähän tällaista landea. Ollaanhan Suomessakin usein maalla rennompia ja puheliaampia kuin kaupungissa ..

      Poista
  6. Mä inhoan inhoan inhoan noita "mennään kahville joku päivä!" lausahduksia! Molemmat kuitenkin tietää, että se ei tuu tapahtumaan. Oon huomannu, että tää on tullu enemmän Suomeenkin. Miks tuommosta pitää ees sanoa jos sitä ei tarkota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ehkä siitä saa itelleen jotenki paremman omantunnon kun muka esittää että haluis nähä!? Ja sitten on nämä "pienessä maistissa ehdotetut", jotka on sit ihan oma juttunsa:D silloin kaikki tuntuu aina hyvältä idealta

      Poista