perjantai 31. lokakuuta 2014

Mitä kerään (tai siis en kerää)?

En voi sanoa enää kerääväni yhtään mitään (lukuunottamatta viimeaikasta Bath and Body Works- & VS-purnukkahimoani, joka meinaa välillä ryöstäytyä vähän käsistä, ups)! Huomasin oikeastaan vaihto-opiskelun aikana tulevani toimeen hyvin vähällä. Molemmilla kerroilla lähdin reissuun yhdellä laukulla ja käsimatkatavaralla enkä osannut niitä kotona odottavia tavaroita kaivata laisinkaan. Nykyään pystynkin luopumaan omaisuudestani hyvinkin helposti ilman minkäänlaista tunnekuohua ja se tavarasta eroonpääseminen onkin melkein ollut tavoitteena voisi sanoa. Ainut mikä tänne muuton yhteydessä teki tiukkaa oli ihanasta täydellisestä sohvasta luopuminen! Mutta senkin yli pääsin parissa päivässä :)

Annan yleensä esimerkiksi kaikki kirjani eteenpäin tai lahjoitan ne "take a book leave a book"-pisteisiin, ellei nyt kyseessä ole joku tosi merkittävä teos. Olen myös harkinnut Kindlen tmv. hankintaa, joka ratkaisi kirja-ongelman, mutta vielä en ole varma oisko se mun juttu. Tykkään plärätä sitä fyysistä kirjaa ja nähdä paljonko luettavaa on jäljellä.

Ennen keräsin myös dvd:itä, mutta olen tainnut kaikista muista paitsi Disneyn leffoista ja Sinkkuelämää-boksista jo luopua.

Monethan "kerää" maita ja pitää tavoitteenaan vierailla vaikkapa 30 maassa xx ikävuoteen mennessä. Houkutteleva idea, mutta eipä taida sopia nykyiseen elämäntilanteeseen. Täällä USAssa kun tosiaan ei niitä lomia jaella (joka on tullut todettua jo muutamaan otteeseen) ja olisihan se maiden keräily vähän helpompaa muutenkin vaikka jostain keskieuroopan maasta käsin. Ehkäpä täällä USAn sisällä saisi muutaman viikonloppureissun tehtyä... Tilanteet kuitenkin muuttuu ja toisaalta en osaa edes sanoa, missä sitä vuoden päästä ollaan. Parempi olla vaan tekemättä mitään "pakko nähdä/tehdä"-listoja ja olla ahdistumatta niistä sitten kun kohteet ja tilanteet muuttuvat!


Pian pääseekin sitten Halloweenin viettoon! Pari kostyymiä näin jo lounastunnillani kaupassa käydessä. Istun tässä loppupäivän, eli noin 1,5h, töissä tyhjänpanttina. Mun työkoneeseen tuli virus tuossa tunti sitten ja it-äijä on jo viikonlopun vietossa. Mulle sitten tokaistiin että tee mitä tykkäät, nythän on melkein jo viikonloppu. Ok! Hoituu! Kännykällä näppäilen siis tätä tekstiä tässä (kuunnellessa muiden juoruilua, ei siis taida kukaan enää tässä vaiheessa tehdä töitä!)

Eric lähtee aamulla Dallasiin pelireissulle ja jään siis yksikseni tänne kun ei tuota karvapalloa kaiken aikaa viitsisi hoitoon pistää (meillä on ennen joulua vielä 3 pikkureissua tiedossa:)). Saas nähdä mitä sitä keksii yksikseen. Tukka kaipaisi ainaki leikkausta, mutta parturiajan varaaminenkin tuntuu kauhean ylitsepääsemättömältä asialta haha! Saattaa olla että se edellinen tukkakatastrofi vielä kummittelee alitajunnassa!

Mutta nyt toivotan hyvää viikonloppua ja Halloweenia ja yritän keksiä edes JOTAIN tekemistä että saisi tämän loppuajan kulumaan jotenkin kutenkin nopeaa.

torstai 30. lokakuuta 2014

"I'm sorry I didn't mean to call you she"

...sanoi työkaveri mulle tänään. Olin ensiksi vähän äimän käkenä että mistä on kyse. "She":hän minä olen. Työkaveri oli aiemmin huikannut firmassamme tänään  vierailleelle henkilölle että hän (she) osaa varmaan auttaa sinut löytämään etsimänne henkilön. Mun mielestä tuossa ei ollut mitään outoa. En ollut koko asiaan kiinnittänyt mitään huomiotakaan. Mietinkin, että ilmeisesti tämä "she" oli nyt tässä yhteydessä työkaverin mielestä sitten kauhean loukkaavasti sanottu, mutta en kyllä tiedä mikä nimitys tuohon olisi sopinut paremmin. Amerikkalaisethan ovat kauhean kovia hokemaan toistensa nimiä ja aina tervehditään kaveria nimellä, mutta mun mielestä olisi ollut vähän outoa sanoa, että "EMMI osaa auttaa teitä" kun kyseinen henkilö ei mua nimeltä tuntenut. Ja mitkään ma'am:itkaan tuohon eivät olisi oikeen sopineet. Aloinkin miettiä että kuinkahan usein itse huutelen täällä "ask him"-tyylisiä juttuja ja pistetäänkö tämä kulttuurierojen piikkiin vai kauhistellaanko mun suoruutta ja tylyyttä selän takana.

Eilen eräs toinen työkaveri mietti että minkähänlainen olisin humalassa, puhuisinko enemmän :D Ja siihen päälle käytiin keskustelu siitä kuinka olen kovin lyhytsanainen ja menen aina suoraan asiaan ilman small talkia ja jaaritteluita. Itseni taas tekisi välillä mieli tokaista "get to the point" kun ensiksi pitää jorista ummet ja lammet ja vaihtaa kuulumiset ennen kuin voi kertoa asiansa (esimerkiksi puhelimessa). Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, miksi Ericillä aina kestää päästä asiaan niin kauan;) Sehän on vain tyypillinen amerikkalainen!

Oonpa kuitenkin saanut myös sellaista palautetta kahdelta eri työkaverilta että on mukavaa kun olen aina hyvällä tuulella ja hymyilen. Ehkä en "oikeassa" elämässä ole aina yhtä pirteä, mutta mun mielestä ne henk.koht. ongelmat ja murheet pitää pystyä pitämään työn ulkopuolella. Siksi mulla ei riitäkään kärsivällisyys meidän Ms. Drama Queenin kanssa, joka tuntuu itkeskelevän tai raivoavan joka viikko (tai päivä) jostakin! Töissä voisi kuitenkin mun mielestä keskittyä siihen olennaiseen.

Tästä koko tekstistä ehkä vähä katosi punainen lanka enkä enää itsekään tiedä mikä se pointti oli... Jotain kulttuurieroja kai aloin ihmettelemään taas kerran :) (Vaikka haasteen seuraava osa oli alunperin tarkoitus kirjoittaa.)

Ps. Toivottavasti kaikki ymmärtää, että useimmiten kirjoittelen näitä juttuja sellainen pieni pilke silmäkulmassa. Kirjoitettua tekstiä lukiessa kun usein saa ehkä väärän kuvan enkä joka lauseen perään viitsisi hymiötäkään iskeä. Pari kertaa oon saanut kommenttia siihen malliin, ettei lukija ehkä ole ymmärtänyt kritisointiani huumorilla ja on ottanut vähän nokkiinsa. Nämä ovat myös vain MUN mielipiteitä ja kokemuksia ja muilla ihmisillä voi olla ihan toisenlaisia kokemuksia samasta asiasta. Mun mielestä on kiva ihmetellä näitä pieniä kulttuurieroja, vaikka myönnettäköön välillä se menee kauheaksi paasaamiseksi tai jopa valittamiseksi :D Mielelläni luen muiden erilaisista kokemuksista kyllä!

Hyvin mielelläni myös täällä Teksasissa oon just tällä hetkellä, eikä (ainakaan) Suomeen ole ikävä. Vaikka tiettyjä asioita ja ihmisiä sieltä toki kaipaakin:)

tiistai 28. lokakuuta 2014

Jos voittaisin lotossa

"Mitä tekisit jos voittaisit lotossa?" "Matkustelisin" on ensimmäinen vastaus, joka tulee mieleen. Mutta kun vastausta alkaa pohtimaan enemmän, osoittautuu sen keksiminen vähän vaikeammaksi. Vastaus riippuu tietysti myös rahasumman suuruudesta, mutta oletetaan nyt tässä sen olevan sitä luokkaa, ettei raha-asioista tarvitse enää koskaan murehtia.


Ensialkuun toteuttaisin varmastikin jonkin sortin maailmanympärysmatkan (tyyliin vuosi tien päällä). Kävisin paikoissa, joita en vielä ole nähnyt. Irtisanoutuisin työstäni, mutta en lopettaisi työntekoa kokonaan, vaan käyttäisin aikaa sellaisen työn etsimiseen, josta oikeasti nautin. Se voisi olla ihan vaikka vapaaehtoistyö luonnon tai eläinten hyväksi. Ehdottomasti haluaisin myös tehdä lyhyempää viikkoa tai lyhyempiä päiviä, jotta aikaa jäisi enemmän myös harrastuksille. Ehkä palaisin koulun penkille ja hommaisin tutkinnon, joka auttaisi lähemmäs sitä unelmatyötä. Voisin ehkä hommata oman siivoojan ja kokin, että itse ei tarvitsi niihin töihin aikaa käyttää. Viimeaikoina kun on tullut vähän manattua noiden hommien tylsyyttä ja sitä ajanpuutetta. Oma PT voisi myös olla kiva juttu.


Tässähän on nyt kyse nimenomaan niistä asioista, joita rahalla saa. Lista jää aika lyheksi, koska en oikeastaan haaveile kamalasti materiasta. Monta kertaa muuttaneena olen huomannut olevani onnellisempi ilman kamalaa tavaramäärää. Onni on mulle jotain muuta kuin uusi tv, auto tai merkkilaukku. (Vaikka oishan nuokin kivoja, ei sillä, mutta mielummin laitan rahani vaikka siihen matkailuun.) Sanotaan, että onnea ei voi ostaa, mutta kyllä mä uskon, että se lottovoitto tekisi elämästä helpompaa, huolettomampaa ja nautinnollisempaa (kunhan muut asiat elämässä on jo kunnossa).


Pitäisköhän alkaa lottoamaan? ;)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ihana viikonloppu Diamond Beachilla

Takana on aivan ihana ja rentouttava viikonloppu meidän pohjoismaalaisen porukan kanssa Galvestonin Diamond Beachilla!






Danin vanhemmat luovuttivat lomahuoneistonsa käyttöömme viikonlopuksi. Normaalisti he vuokraavat tätä huoneistoa lomalaisille. (Eli jos olet USAn suomalainen ja matkasi suuntaa Galvestoniin jossain vaiheessa niin voin lämpimästi suositella tuon asunnon vuokrausta. Oli nimittäin aikas mukavat oltavat meillä siellä.)

Syy, miksi olimme alunperin valinneet juuri tämän viikonlopun, oli Galvestonissa järjestettävät Octoberfestit, mutta loppujenlopuksi meillä oli niin kivaa kämpillä keskenämme ettemme koko festivaaleille edes päässeet!

Nyt on pakko lähteä kauppaan ja kokkailla lounaseväät huomiselle! Hyvää viikonalkua kaverit!

tiistai 21. lokakuuta 2014

I just love AT&T. Not.

Jos asut USA:ssa tai harkitset tanne muuttoa, niin mita ikina teetkin ala vain osta AT&T:lta puhelinta, nettia tai mitaan muita palveluita!

Miksi? Tassa muutama esimerkki:

1) Netin hommatessamme meille kaupiteltiin nettiboksin asennusta $99:n hintaan. Eric sanoi myyjalle, ettemme tarvitse asentajaa, koska osaa kylla itse sahkomiehena laittaa boksin johdon seinaan. Asennus luvattiin kuitenkin kaupan paalle.

Tulos: $99:n asennusmaksu lisatty seuraavaan laskuun ja noin kuukauden kestava tappelu AT&T:n kanssa siita, etta tuo $99 poistetaan laskusta. Loppujen lopuksi se meille kylla hyvitettiin pitkin hampain (pomo oli vihainen alaiselleen, ei kuulemma olisi saanut lupailla mitaan ilmaisasennuksia), mutta vasta monen puhelinsoiton, sahkopostin ja liikkeessa vierailun jalkeen.

2) Kun Eric muutti takaisin USA:n viiden Suomessa vietetyn vuoden jalkeen joutui han maksamaan AT&T:lle $500:n pantin asiakkaaksi ryhtyessaan (oli ilmeisesti halunnut puhelimen osamaksulla tms.), koska luottotietoja hanelta ei taalta loytynyt. Pantti luvattiin maksaa takaisin vuoden asiakkuuden jalkeen, eli kesakuussa 2014.

Tulos: Kesakuu 2014 koittaa, mutta $500:n panttia ei kuulu. E soittaa AT&T:n asiakaspalveluun. Shekki luvataan xx.xx.xx. paivamaaraan mennessa. Taman paivan koittaessa shekkia ei vielakaan kuulu. E soittaa AT&T:lle uudestaan. Hanelle annetaan uusi paivamaara shekin toimitukselle. Tama on toistunut nyt SEITSEMAN kertaa. Seuraava shekintoimituspaivamaara on annettu marraskuulle. Nahtavaksi jaa jos seitsemas kerta toden sanoo, kun puhelut 1,2,3,4,5 ja 6 eivat tuottaneet tulosta. Rohkenen epailla. Ericillakin alkaa pikkuhiljaa karsivallisyys loppua.

3) Viime sunnuntaina ostin puhelimen, ja koska mulla ei luonnollisestikaan taalla luottotietoja ole, en voinut muuta kuin ostaa sen AT&T:lta, jolta meidan nykyinen puhelinliittymamme on ja, joka jo siis "luottaa" Ericiin. (Ei voida irtisanoa sopimusta ennen kuin se $500:n shekki saadaan.) Mun liittyma on siis E:n oman "alla", koska mullehan ei mitaan puhelinliittymia puhelimineen luottotiedottomana taalla myonneta. Taalla on puhelimen osamaksulla ostaminen siis halvempaa kuin kertamaksun ja sainkin Samsungini noin $140 halvemmalla tekemalla kahden vuoden sopimuksen. Tai niinhan mulle luvattiin.

$200 piti maksaa heti, etta saisi luurin mukaansa ja seuraavan kahden vuoden ajan puhelinlaskuun lisattaisiin $15 per kuukausi.

Tulos: Tekstiviesti AT&T:lta: "Kiitos liittyman korottamisesta ja uuden puhelimen ostamisesta. Liittymaanne lisataan $40/kuukausi seuraavan kahden vuoden ajan..." Etta mita? Ensinnakin mika "liittyman korottaminen"? Toiseksi: juttelimme liikkeessa kahden eri myyjan kanssa, etta saisimme talla kertaa varmasti oikeaa tietoa, ja molemmat kertoivat, etta lisattava summa on $15/kk ja kannattaa ehdottomasti valita osamaksu, koska se tulee halvemmaksi kuin kertamaksu. Kummasti tuo summa kahdessa paivassa nousi...

Ei millaan jaksaisi alkaa taas sita puhelinrumbaa heidan kanssaan, mutta ei kai se auta. Nailla summilla maksaisin puhelimesta siis $1160 sen luvatun $560:n sijaan. Olisi siis siltikin tullut halvemmaksi ostaa luuri silla kertamaksulla ($699).

AT&T:n motoksi sopisi "Rahat pois asiakkailta". Tai "Kokeillaan, ehka se ei huomaa mitaan." Tai miten olisi "Ahakutti, sainpas kusetettua"?

IHANAA!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Mitä meidän jääkaapista löytyy

Pitaiskohan palata taas vaihteeksi haasteeseen. Jotenkin on mielummin kirjoitellut ihan muusta kuin "valmiiksi annetuista" aiheista!

Jaakaapin sisaltoa siis. Talla hetkella jaakaappi ammottaa tyhjyyttaan viikonlopun jaljilta, joten tanhetkista kuvaa ei heru. Meidan jaakaappi on yleensakin suht tyhja lukuunottamatta vesipulloja, munia, sailykepurkkeja yms. Ei satsata kaappia tayteen silla uhalla, etta saataisiin sitten heittaa ruokaa roskiin. (Liian usein on kaynyt nain nimittain...) Ostetaan yleensa se, mita syodaan, tai kokataan, heti. Sitten kaappi onkin taas tyhja seuraavan ostosreissuun asti! Oon aina vahan kateellinen sellaisille taysille jaakaapeille, joista saa vaan valita, mita mieli tekee. Ei onnistu meilla. Kauppaan on lahdettava jos joku himo iskee!

Jääkaapissa on usein myös kissa

Meilla on myos aika omat jutut, mita syodaan. Eric syo normijogurtteja, mina sokerittomia. En myoskaan innostu kauheasti tasta naitten paahtoleivasta, joka on melkeinpa ainut leipavaihtoehto taalla. E kylla mussuttaa sita tyytyvaisena ja tietysti kunnon jenkkityyliin eli peanut butter and jelly-taytteella! Ite oon saanut nauttia nyt aika kauan suomalaisista ruisleivista, joita Suomivieraat ovat tuoneet mukanaan. Yksi paketti oisi viela jaljella. Olisi enemmankin, jos se hemmetin laukku olisi voinut saapua perille! Mur!

Jaakaapin tyhjyyteen vaikuttaa toki myos se tosiasia, etta syodaan aivan liian usein ulkona. Talle asialle voisi kylla tulla muutos, mutta edelleenkin on kokkausblokki paalla, eika paahan tupsahtele uusia ideoita. Crockpottikin odottaa viela kayttajaansa... Musta tuntuu silta, etta se maksaa oikeastaan enemman ostaa erikoisia ja laadukkaita aineksia jotain hienoa reseptia varten kuin kayda ulkona syomassa. Samoin tuo vapaa-aika on vahan kortilla ja mielummin kayttaa ne vahaiset vapaat tunnit sitten johonkin muuhun kuin kokkailuun! Suomessa tykkasin ruoanlaitosta. Nyt siita on tullut yksi mun inhokkikotitoista (jos sita nyt kotityoksi voi kutsua)! Imurointikin on melkein mieluisampaa kuin kauhanvarteen tarttuminen! Leipomisesta tykkaan edelleenkin, mutta mitaan epaterveellisia herkkuja ei kauhean usein viitsisi kaappiin tehda!

PS. Kiitos Laura vinkeista tekstin muokkauksen kanssa ! :)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tänä viikonloppuna...

...olen:

-kaynyt elamani ensimmaista kertaa Broadway-musikaalissa. Innalla ja Danilla oli kaksi ylimaaraista lippua Anything Goes-musikaaliin ja me Ericin kanssa paastiin seuraksi. Musikaali oli paljon parempi, mita olin odottanut. Olin vahan skeptinen, koska en oikeastaan viela kertaakaan elamassani ole nauttinut teatteriesityksesta. Oli vahan eri kaliiberin esitys Broadwaylla kuin mihin Vaasan Kaupunginteatterissa on tottunut!


-kaynyt lenkilla ja tehnyt bleachers-treenin tyokaverini kanssa. Bleachers tarkoittaa siis niita portaita jenkkifutiskentan laidalla.

-katsonut uusimman Vain Elamaa-jakson. Ihanaa, etta se nakyy taalla latakon tallakin puolella! Pelkasin aluksi, etten pysty katsomaan tata kautta, koska mukana on mun kaikkien aikojen inhokki-artisti, mutta se menee ihan jees kun han laulaa muiden lauluja ja muut hanen laulujaan!

Missi kuunteli lauluja poydan alla!

-kaynyt pitkasta aikaa grillaamassa ja saunomassa (ja kisua ulkoiluttamassa) Seabrookissa. Kunnon sauna tekee kylla hyvaa!


Namnam!

-pessyt ja imuroinut autoni ensimmaista kertaa sen ekan kerran jalkeen kun sen ostin. Misu-karvatti tietysti tepasteli sen jo taas ihan karvaiseksi.

-ostanut puhelimen. Meinasi menna hermo tuon kannykan kanssa, kun sivunappi ei toiminut (ei voinut ottaa screen shotteja) ja se oli muutenkin kamalan hidas (muistanette taattoisen puhelinepisodini kun luuri kavi vahan uimassa). Tanaan paatin etta nyt saa riittaa ja hurautettiin kaupoille ja puhelimen kanssahan sielta pois lahdettiin! Nyt kun viela oppisi kayttamaan tuota. Miten paljon voi saman merkin malleissa olla eroja!?


-nauttinut ihanista sopivan lampoisista ilmoista.

Ja nyt on taas sunnuntai-ilta. En tieda miten se on mahdollista, kun juuri vasta askenhan oli vasta perjantai! Toivottavasti tama viikko menee nopeaa kun ensi viikonlopulle on taas kivaa tiedossa!:)

Mukavaa viikon alkua kaikille siella ruudun toisella puolella!

perjantai 17. lokakuuta 2014

Syksy

Viikonloppu on melkein taalla! Viikko hujahti taas ohi sellaisella vauhdilla ettei sita huomannutkaan! Taman viikonlopun tarkein suunnitelma on ottaa rennosti: urheilla, syoda terveellisesti ja olla tekematta mitaan sen ihmeellisempaa! Nyt on monena viikonloppuna ollut niin paljon ohjelmaa ja ensi viikonlopuksikin on suunniteltu pikku "viikonloppureissu" Galvestoniin, (jos sita nyt reissuksi voi kutsua, kun tuntuu etta kaydaan siella ihan jatkuvasti...) joten tallainen rentoilu tulee kylla tarpeeseen! 

Ihanaa kun tuo saakin on ruvennut vahan viilenemaan! Oisinkaan ei tarvitse enaa ilmastointia valttamatta hurisuttaa. Ja kuten aiemmin sanoinkin, ilma tuntuu aamuisin toihin lahdettaessa ihanan raikkaalta. Voisi vaikka tehda pitkan kavelylenkinkin jossain puistossa tassa viikonlopun aikana... Ja palata maanantaina pitkasta aikaa oikeasti levanneena toihin!



Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille :)

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Mun rahat vai meidän rahat?

Aloin tuon edellisen blogitekstini ja sen saamien kommenttien myötä pohtimaan vähän enemmän tätä amerikkalaista "lainauskulttuuria", vieraanvaraisuutta ja "mun rahat vai meidän rahat"-periaatetta.


Meillä on Ericin kanssa aika alusta asti ollut selvää, että rahat on yhteisiä. Vuorotellen asioita maksellaan, ei koskaan puoliksi. Amerikkalaiset miehethän ei (kai) muutenkaan veisi tyttöä treffeille ja pistäisi häntä maksamaan omaa osuuttaan. Suomessa olen kyllä monta kertaa saanut maksaa oman drinkkini/ruokani/leffalippuni sekä asiakaspalvelualalla nähnyt monia tapauksia kun ruuat maksetaan puoliksi tai kumpikin maksaa oman leffalippunsa.

Suomessa minkäänlainen "tarjoaminen" muutenkaan ei kovin yleistä taida olla. Ainakaan tyttöporukassa. Baaritiskille mennään porukalla ja jokainen maksaa oman juomansa. Ei muuten täällä! Täällä yksi maksaa mahdolliset sisäänpääsymaksut ja jokainen vuorollaan tarjoaa kierroksen. Tämä tuntuu olevan ns. kirjoittamaton sääntö. Siitä ei millään lailla sovita etukäteen, se vain on kohteliasta. Samoin illanistujaisissa emäntä tai isäntä vastaa tarjoilusta ja saman kirjoittamattoman säännön mukaan jokainen yleensä kuitenkin kohteliaasti tuo jotain mukansa. Mitään "mun pullo sun pullo"-meininkiä täällä ei harrasteta. En tiedä onko tuo nyt oikein yleistä muuallakaan päin maailmaa. Monenkirjavassa vaihtariporukassa sitä jo aikoinaan huomasi kuinka eteläeurooppalaiset varsinkin olivat hyvin vieraanvaraisia.


Amerikassa kun sinua pyydetään tuomaan "sikspäkki mukanasi" kukaan ei ole kyselemässä paljonko on nyt sinulle velkaa. Suomessahan tämä on hyvinkin normaalia; "tässä kuitti, 6,55e oot mulle auki".

Tykkään kovasti tästä vieraanvaraisuudesta ja siitä, että turhasta ei nipoteta eikä joka penniä lasketa. Kuitenkin silloin kun sääntöä sovelletaan toisen omaisuuden omimiseen (kuten siihen "lainaamiseen") palaa multa käämi. On eri asia tarjota toiselle kalja kuin luopua vastentahtoisesti omasta arvokkaasta tai tunnearvoa omaavasta esineestään.


Olisi kiva kuulla miten nämä jutut menevät muualla päin maailmaa ja minkälaisia yhteentörmäyksiä muilla on sattunut eri kulttuurien edustajien kanssa? Nämähän olivat vain mun henkilökohtaisia kokemuksia (täällä Teksasissa). Jollain muulla USAssa asuvalla suomalaisella voi tietysti olla ihan muunlaisia kokemuksia.

Kuvat ovat nyt ekstrahuonoja tällä kertaa. Ne on otettu Erkin Iphonella!

Liian pienet ostokset

Tänään mua on taas pitkästä aikaa muistutettu siitä, että en ole kotona. Pienet kulttuurierot ovat saaneet olon tuntumaan ei-niin-kotoisalta. Siltä etten ole osa tätä kulttuuria. Mistään vakavemmasta ei ole kyse. Pienistä hassuista sattumista vain...

Poikkesin työmatkalla HEBiin, eli paikalliseen markettiin, ostamaan vähän evästä. Ostin purkkaa, energiajuoman, proteiinipatukan ja suklaata. Myyjä ja pakkaajatyttö alkoivat naureskelemaan enkä tajunnut että minä ja ostokseni olivat naurun kohteena kunnes toinen heistä kysyy "Did you really come here for just candy?". Jos naurun aiheen oikein ymmärsin, niin ostokseni oli niin pienet/säälittävät, että olisi pitänyt hakea ne vaikka huoltoasemalta. Kauppa nyt vaan sattuu olemaan kätevästi työmatkan varrella ja onhan valikoima siellä myös parempi ja halvempi. Kyllä mulla Suomessa kävi omina kaupan kassa-aikoinani paljon pelkkiä banaanin/limsan/suklaapatukan ostaneita asiakkaita enkä muistaakseni koskaan naureskellut heidän pikkuostoksilleen...

Säälittävät aamuostokseni
Täällä on nyt parina viimeyönä laskenut lämpötila noin 15 asteeseen (kesäöinä ei kovin usein alle 25c mennyt). Ilma on aamuisin ollut ihanan raikas ja tuoksunut erilaiselle (raikkaalle) kuin kesähelteillä, mikä on tehnyt mut iloiseksi ja on tuntunut melkein siltä kuin olisi jossain muualla. Vähän sain kuitenkin hieraista silmiäni kun aamulla saavun työpaikan pihaan, jossa kolleega kipuaa ulos autosta fleecetakki ja toppaliivi yllään. Pientä liioittelua kenties ilmassa? On tämä äkillinen lämpötilojen lasku itsestänikin tuntunut vilpoisalta, mutta kyllä mä vielä pärjään ilman talvikamppeita! Päivisin lämpötila kipuaa kuitenkin lähes poikkeuksetta vieläkin noin kolmeenkymmeneen. Sitten viime talvena näki niitä sortsit ja t-paita-yhdistelmiä 5 plusasteen lämpötiloissa. Nämä teksasilaiset eivät tunnu osaavan yhtään pukeutua sään mukaan!

Jaksan myös aina vaan ihmetellä tätä näiden tapaa sanoa asioita, joita ei tarkoiteta. Esimerkiksi "käydään lasillisilla/manikyyrissä" tai luvataan tuoda sulle jotain, mutta asia ei koskaan tapahdu. Viimeksi eilen nuhainen työkaverini kävi kaiken aikaa "lainaamassa" työpöydälleni ostamiani nenäliinoja (tiedättekö sellaisen pienen pahvilaatikon, josta saa vedellä niitä paperilappusia?). Lopulta hän vei koko laatikon mukanaan ja sanoi että käy lounastauollaan ostamassa mulle uuden tilalle koska paketti oli täysi. Arvatkaa sainko uuden.... Niinpä! Ei sillä, että nuo kalliita olisivat, mutta periaatteesta! En vain ymmärrä tätä tapaa päästää suusta mitä vain, sitä oikeasti tarkoittamatta! Teen kyllä kaikkeni, että tämä amerikkalaisten piirre ei tartu muhun! Sama koskee kaikkea muunlaistakin "lainaamista". Jos minä pyydän kaverilta LAINAAN leffan, kirjan tai rahaa niin varmasti kyllä palautankin sen. Eikös se lainaaminen juuri sitä tarkoitakin... (Tämä viimeinen kohta koskee kyllä ihan suomalaisiakin.) Tuntuu tyhmältä itse kysellä omaisuutensa/rahojensa perään...

tiistai 14. lokakuuta 2014

Miten elää hetkessä?

Palataanpa haasteeseen taas pienen tauon jalkeen. Vuorossa “pahimmat tapani”, jonka meinaan kirjoittaa omasta nakokulmastani. Tulisi ehka vahan erilainen teksti jos vaikka Ericilta kysyttaisiin, heh!

Nasalla pari viikkoa sitten!
Eniten mua on viime aikoina mietityttanyt mun hirvea (tulevaisuuden) suunnitelun tarve. Tuntuu etten valilla osaa elaa hetkessa ollenkaan ja nauttia siita, mita juuri nyt tapahtuu. Odotan jatkuvasti jotain ja teen suunnitelmia. Tai ainakin yritan tehda. Tuntuu, etta paa on valilla ihan sekaisin siita, mita haluan ja missa haluan olla vaikkapa vuoden tai viiden paasta. Tavallinen arki tuntuu kauhean tylsalta. Nyt kun on tahan tyohonkin jo kerennyt tottua (ja kyllastya). Aikahan kylla on mennyt kylla uskomattoman nopeaa uuteen totutellessa , uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustuessa, matkustaessa ja Suomivieraita viihdyttaessa. Nyt kun ei ole lisaa vierailuja tiedossa sita odottaa sitten tulevaa joulua ja Suomen matkaa. Siihen valillekin mahtuu Halloween, kiitospaiva ja muuta mukavaa. Veikkaanpa, etta aika tulee menemaan aika vauhdilla.

Siina se Houstonin kaduilla kulkenut lentokone nyt on.

En kuitenkaan voi yksin paattaa asioista, vaan yhdessa E:n kanssa pitaisi sumplia jotain, joka miellyttaisi molempia. Aika paljon ollaankin (no lahinna mun aloitteesta) tassa viime aikoina puitu tulevaisuutta ja mietitty mita ja missa. En taalla “aaneen” taida viela kuitenkaan meidan suunnitelmista viitsia avautua. Suunnitelmat on viela kuitenkin sen verran auki.


Tahan suunnitteluun toisena arsyttavana piirteena liittyy myos mun karsimattomyys ja malttamattomuus. Kaikenhan pitaisi tietysti tapahtua nyt heti. Odottaminen on inhottavaa. Vaikka tiedan, etta sitten kun joku asia toteutuu alan odottaa seuraavaa. Kuulostaako tutulta? Vai onko kaikki muut kauhean seesteisia ja rauhallisia elamastaan nauttijoita? :D

Kemahin halloweenkoristeluita.
Piti myos vanhemmat cowboybaariin vieda!
Loppuun viela iso kiitos kaikille, jotka ovat tanne Teksasiin asti tulleet mua katsomaan! Tiedan etta suurin osa niista, jotka ennen lahtoani visiitille lupailivat tulla, eivat loppupeleissa tule, mika on toki ymmarrettavaa matkan pituuden, lippujen hintojen, loman puutteen ynna muun vuoksi ja siksi oonkin erityisen kiitollinen siita, etta jopa kolme tanne suuntautuvaa reissua on jo toteutunut :)

maanantai 13. lokakuuta 2014

Kun matkatavarat katoavat

Aiemmin mulla oli British Airwaysistä vain hyvää sanottavaa. Viimeisen viikon laukkurumban aikana mielipide on jokseenkin muuttunut. Varmuudellahan ei toki voi sanoa, että syy on yksin BA:n. Laukku on hyvin voinut joutua hakoteille jo Finnairin käsittelyssä, mutta yhdistettynä BA:n ja eri lentokenttien matkatavarapalveluiden toimintaan tulos on suhteellisen säälittävä. Herää kysymys miten sama laukku voi hukkua kolme kertaa matkalla valtameren yli? Ja miksei kukaan ota asiasta vastuuta vaan sysäävät sen vain toisen niskoille?

-4.10. Vanhemmat saapuvat Houstoniin. Laukku ei. Heille annetaan jäljityskoodi ja puhelinnumero British Airwaysille. Soitamme numeroon samana iltana ja meille kerrotaan että laukku yritetään toimittaa seuraavaksi päiväksi, mutta tällä hetkellä ei valitettavasti ole tietoa sen olinpaikasta. Varmaa on vain, että laukku ei ole Houstoniin saapunut.
-5.10. Laukkua ei kuulu. Soitamme BA:lle uudestaan, mutta sieltä ei vieläkään osata sanoa muuta kuin "seuratkaa tilannetta nettisivultamme seurantakoodin avulla".
-Tarkistamme tilanteen nettisivulta joka päivä, mutta tilanne on aina "Tracing continues. Please check back later."
-8.10. Saamme viestin BA:lta. Laukku on löytynyt. Se lentää United Airlinesin lennolla Washingtonin kautta Houstoniin samana iltana ja toimitetaan meille 9.10. Meille luvataan soittaa aamulla ja tarkistaa toimitusosoite.
-9.10. Laukkua ei ala kuulumaan. Soitan BA:lle ja tiedusten tilannetta. Mulle kerrotaan että laukku on kyllä saapunut Washingtoniin, mutta sen jälkeen sen olinpaikasta ei ole tietoa. Laukku on jälleen hukassa. Meidät luvataan pitää ajan tasalla.
-11.10. Soitamme BA:lle kun laukkua ei aina vaan kuulu (emmekä mitään päivityksiäkään sen tilastakaan ole saaneet) ja meille ilmoitetaan puhelimessa laukun saapuneen Houstoniin. Se on luovutettu IAH:n (Houstonin kentän) matkatavarapalveluun, joiden kuriirifirman olisi se pitänyt meille toimittaa jo edellisenä päivänä. Saamme numeron IAH:n matkatavarapalveluun.
-Matkatavarapalvelusta meille kerrotaan etteivät he koko laukkua ole saaneetkaan.
-BA seisoo yhä sanojensa takana: laukku on annettu IAH:n matkatavarapalvelulle 10.10. Matkatavarapalvelusta väitetään edelleen, ettei heillä laukkua ole.
-12.10. Soitamme British Airwaysille jälleen ja kerromme, että matkalaukkua ei Houstonin kentältä ole löydetty. Vanhempien lento takaisin Suomeen on muutaman tunnin päästä ja BA sanoo olevansa edelleen luottavainen että laukku toimitetaan meille IAH:n toimesta vielä ennen sitä.
Lopputulos: Hämmennys: Laukun sijainnista ei tietoa, ei minkäänlaista yhteydenottoa niin British Airwaysiltä kuin IAH:n matkatavarapalvelustakaan. Nähtäväksi jää löytääkö laukku tiensä kenties Vaasaan...

Toimitus 10.10? 



torstai 9. lokakuuta 2014

Yksi niitä päiviä...

Tänään ärsyttää:

-Liikenteessä tööttäilijät. Jos et sillä sekunnin murto-osalla kun valo vaihtuu vihreäksi lähde liikkeelle niin alkaa hirveä tööttäily siellä takana!

-Työpaikan wifi kaatui pari tuntia sitten! #&&*@#$@&##!!$!

-Se, että kaksi tomaattia, pikkupussi porkkanaa ja kolme appelsiinia maksaa kaupassa yhteensä kympin! Miksi siitä rangaistaan, että yrittää syödä terveellisesti!? Pitäis vaan mennä sinne Mäkkiin mussuttamaan niitä dollarin hamppareita!! Saisi tuolla rahalla kymmenen!

-Olen ollut flunssassa ja viikon enkä siten ole voinut kuntoilla! Plus haluan mennä vaeltamaan vuoristomaisemiin kuten kaikki, joiden blogeja luen, tuntuu tekevän! Täältä Houstonista ei varmaan metriä korkeampaa nyppylää löydy.

-Viikonlopuksi on luvattu sadetta ja meidän kun piti tehdä vanhempieni kanssa kivoja juttuja ulkoilmassa kuten mennä Kemahiin tallustelemaan!

-British Airways ilmoitti eilen VIISI päivää lennon jälkeen, että kadonnut laukku on löytynyt ja saapuu Houstoniin lokakuun 8. klo 23.59 (eli eilen). Mulle luvattiin soittaa aamulla ja varmistaa toimitusosoite, mutta kun soittoa, eikä laukkua, alkanut kuulumaan soitin British Airwaysille itse ja kyselin laukun perään ja sain iloiset uutiset: laukku on mennyt uudelleen hukkaan. Se on saapunut eilen Washingtoniin, josta sen olisi pitänyt jatkaa Houstoniin, mutta vikat tiedot laukun sijainnista ovat sieltä Washingtonista. Siis minkälaisia toopeja lentokentillä on töissä kun sama laukku voi hukkua kaksi kertaa!?

Joskus on vain tällaisia päiviä...Kaikki ärsyttää! Pääsis jo kotia! Ehkä ensi kerralla kirjoitan "tänään olen kiitollinen..."-postauksen!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Minussa virtaa eurooppalainen veri

Haasteen seuraava osa on vähän tylsähkö. "Oletko oikea vai vasenkätinen?" Mitä tuosta nyt kirjoittaa muuta kuin sen oleellisen. Olenkin vältellyt, tai lykännyt, tämän kirjoittamista, koska olen väkisin yrittänyt keksiä aiheesta jotain kirjoitettavaa. Tuloksitta... 

Oikeakäsinen siis olen. Vieläpä siis se tylsempi vaihtoehto kahdesta. Meidän suvussa kyllä vasenkätisyyttä on ja perheestä puolet onkin vasenkätisiä ja puolet oikea. 

Se siitä aiheesta.

Meillä oli tänään töissä verenluovutusbussi parkkipaikalla ja viime tippaan olin miettinyt uskallanko verta luovuttaa. Inhoan jo tavallisia verikokeitakin. Toissapäivänä menin sitten nimeni listaan laittamaan kun tykkään kuitenkin ajatuksesta, että sen tekemällä voin vaikka pelastaa jonkun toisen hengen. Tänä aamuna työkaverit alkoivat sitten kertoa kauhutarinoita jättimäisistä neuloista ja kivusta. En pystynyt koko aamuna keskittymään mihinkään kun jännitin tuota neulaa sitten niin paljon ja melkein jopa otin nimenikin pois listasta. Päätin kuitenkin lopulta että menen. En mä siihen kuolisi.


Paitsi että enpäs sitten mennytkään, koska mun verta ei huolittu. Multa kysyttiin parisenkymmentä kysymystä, joista yksi kuului oletko viettänyt yli 5v. Euroopassa vuoden 1980 jälkeen?. Ei olisi tullut mieleenkään ettei eurooppalaisen, tai euroopassa oleskelleen henkilön, veri kelpaa. Aika erikoista totta tosiaan. Mutta pääsinpähän pälkähästä ja pystyin taas rentoutumaan kun ei tarvinnut ajatella jättimäisiä neuloja käsivarressa:D!

Työkaverit kävivät kyselemässä että luovutinko ja olivat kaikki yhtä yllättyneitä kun kerroin ettei mua huolittu. Sain sitten kuunnella kaiken maailman "dirty european"- tai "mudblood" vitsejä siinä...(Yksi ihanasti totesi että hänen South Texan white trash-veri ei varmaankaan ole yhtään mun verta parempaa;)!)

Tuli muuten tuolla bussissa taas todistettua tätä amerikkalaisten sivistystasoa. Erittäin tukevassa kunnossa oleva musta leidi kyseli multa mun viimeisen kolmen vuoden matkustushistoriaa ja joka kerta maan nimen (Sweden, Denmark, Norway) sanoessa jouduin tavaamaan sen hänelle, koska ei ollut koskaan kuullutkaan moisista paikoista. Finlandia meinattiin alkaa naputtelemaan "Phi....". Että sellasta.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Yksi mukava viikonloppu miinus yksi laukku

Täällä sitä töissä homehdutaan kun vanhemmat on Galvestonissa lomailemassa torstaihin asti. Vähän tyhmältä taas tuntuu olla töissä kun on Suomivieraita, mutta minkäs teet kun ei ole lomapäiviä kertynyt. Niitähän kun nyt muutenkin täällä jaellaan niin avokätisesti. Not! No sainpahan sentään viiden 8h päivän sijasta luvan tehdä neljä 10h päivää että saan sitten perjantain vapaaksi.

Galvestonin hotellin partsilla!


Kaikki on muuten mennyt hyvin tähän asti lukuunottamatta sitä, että yhtä matkalaukkua odotellaan vieläkin. Ties minne on laukku hävinnyt matkan varrella. Mua(kin) ärsyttää, koska siellä ois ollut mulle Suomituliaisia (ruisleipää, suklaata, karkkia ym). Vähän alkaa toivo hiipumaan löytyykö laukkua ollenkaan nyt kun lennosta on jo 4 päivää. Mulla ei oo itellä ainakaan kokemusta hukkuneista matkatavaroista. Oon aina ollut sen verran onnekas, että on laukut tulleet ja vieläpä ajallaan! 


Nyt vaan viikonloppua odottelemaan!