keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Lauantai-iltapaiva Kemahissa

Kemahista olen aiemminkin kuvia laittanut, mutten muista olenko koskaan kirjoitellut paikasta sen tarkemmin. Kun kirjoitan Kemahista, tarkoitan siis Kemah Boardwalk-nimista paikkaa, joka nimensa mukaisesti on ns. "laiturikavelyalue" veden aarella (hienolla suomen kielella:D). Sielta loytyy paljon ravintoloita, kuppiloita ja turistikauppoja ja koko alue onkin kai suunnattu lahinna turisteille. Turistihinnat siella ainakin on! Alueella on myos huvipuistolaitteita ja muuta ohjelmaa kuten hevosvaljakkoajelua. 


Kaytiin Kemahissa ensin Tytin ja Jussin ekana taallaoloiltana vahan kiertelemassa, mutta he tykastyivat paikkaan niin paljon, etta sinne oli mentava uudestaan seuraavalla viikolla. Ilma oli suht synkka kuten kuvista nakyy, mutta onneksi saastyttiin kuitenkin sateelta.


Masikka-banaani-daiquiria!
Loydettiin laiturin alta asustamasta ihana kissaperhe, jolle ostettiin automaatista naksuja! Nailla naksuilla on tarkoitus ruokkia kissaKALOJA (catfish), mutta ovat kai ihan kissan naksuja. Sille ainakin tuoksuivat ja kisuliinit soivat ne innoissaan.

Tytti ja Jussi paattivat kokeilla Boardwalk Bulletia, eli paikan puista vuoristorataa. Itse tyydyin talla kertaa odottelemaan ihan maan kamaralla. Kavin viimeksi synttareillani tuossa Bulletissa ja se oli siis ihan tarpeeksi tuoreessa muistissa viela. Se on muuten aika hurjaa vauhtia!

Lisää kuvateksti
Ruokatunnista on muodostunut mulle hyva blogin kirjoitustauko (tai sitten muiden blogien lukutauko). Mulla menee aina sellaiset 10 minuuttia siihen itse syomiseen ja ruokkis on tunnin mittainen, joten aika on hyva kayttaa bloggailuun. Suurin osa tyokavereistakin kun lahtee ulos syomaan niin ei heistakaan oikein seuraa ole. Mun nuudelipaketti (paivina, jolloin en ole kerennyt/jaksanut kokata) on kylla herattanyt hilpeytta ja tuonut esiin nuoruusmuistoja tyokavereissa. Multa onkin sen perus "no ei ihmekkaan etta pysyt hoikkana jos syot noin"-lausahduksen lisaksi kyselty etta yritanko saastaa rahaa. Ei nuudelit musta mitaan terveysruokaa ole enka kylla rahankaan vuoksi niita syo vaan ajoittaisen laiskuuskohtauksen/ajanpuutteen vuoksi :D Mielummin soisin kylla jotain vahan ravitsevampaa ruokaa. Mulla on kuitenkin viime aikoina ollut ideat ihan loppu kokkailun kanssa ja tuntuu etta teen kaiken aikaa samoja ruokia! Saatiin pari kuukautta sitten Ericin porukoilta Crock pot, eli jonkinmoinen haudutuspata, joka taalla Jenkeissa ilmeisesti on hyvinkin suosittu ruuanvalmistustapa. Ehka olisi viimein aika kaivaa tuo vekotin kaapista testaukseen. Jos jollakulla on Crock potista kokemusta (tai resepteja) niin ei muuta kuin jakoon vaan! :)

6 kommenttia:

  1. Mulla on crock potista tietoutta lähinnä amerikkalaisen TV-Shopin kautta. Eikös se ole se pata, johon MAGICALLY voi laittaa mitä vaan ja IT COOKS EVERYTHING!! Nyt tilattuna vain $99.99+shipping+handling ja kaupan päälle veitsisetti jos tilaat heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä siinä vielä kaikki! :D

      Onko se vähän sama ku aromipesä? :D

      Ja nuudelit ei todellakaan oo mitään terveysruokaa ja mua ne ainakin lihottaa ja nälkä on uudestaan heti tunnin päästä :D. Kiinassa varsinkin tuli syötyä niitä instant nuudeleita, kun ei siellä meijän dormilla ollu oikein hyvät kokkausmahikset. Niin ja siellä oli semmonen kiehuvan veden hana! :D Eli siis hanasta suoraan tuli kiehuvaa vettä niin se oli kätevää vaan laittaa sinne nuudelipurnukkaan ja ootella pari minsaa, että ruoka oli valmis :D.

      Poista
    2. Aikas kätevä! Kiehuvaa vettä hanasta!! Kiinassa/aasiassa varmaan nuudeleits vedetäänkin niin paljon että on paljon käyttöä tuolle!

      Aromipesä saattaisi olla oikea suomenkielinen nimitys! :)

      Poista
    3. Jenni: Hyvin mahdollista. Nykyaan niita saa myos Walmartista halvimmillaan parin kympin hintaan! ;)

      Poista
  2. Mulla on crock pot ihan taalla Suomessakin, en ole oiken kokkaajatyyppia, joten meilla on syoty crockpot ruokia jo 6 vuotta heh. Itse olen kasvissyoja, mutta tassa on yksi omia suosikkeja, jota tuo lihansyojamieskin vetelee onnessaan, ja helppo kun mika tehda: http://thelazyvegetarian.blogspot.fi/2006/04/i-love-my-crockpot-chili-recipe.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :) tutustunpa tähän tarkemmin töistä päästyäni!

      Poista