torstai 25. syyskuuta 2014

Blogit, joita tykkään lukea

Mulla oli tarkoitus kirjoitella ruokatunnilla, mutta meidän työpaikan pihaan tupsahtikin hotdog-koju ja pihalla pistettiin Washers-mittelöt pystyyn. Washers on paikallinen peli, vähän kuten mölkky Suomessa, mutta siinä yritetään heittää renkaita maassa olevaan kuoppaan! En ollut kauhean hyvä siinä. Renkaat sinkoilivat vähän minne sattuu :D

Nyt olisi kuitenkin tokan haastepostauksen aika. Vuorossa siis 3 lempiblogia. En kuitenkaan osannut päättää lemppareitani, ja niin monia blogeja olen jo täällä omassa blogissa maininnutkin jo aiemmin. Päätin siis mainita kolme blogia, joita täällä en ennen ole mainostanut, ja joita siis luonnollisestikin tykkään lueskella.

Blogilistaani kuuluu tällä hetkellä 45 blogia, joista kaikkia en ole vielä edes kerennyt aloittaa lukemaan. Lisäilen sinne aina mielenkiintoisen oloisia blogeja, joita alan lueskella yksi kerrallaan läpi.

Tällä hetkellä lukuvuorossa on Lauran My post-university Life. Lauran blogi saakin toimia listani ykkösenä. Muut mainitsemisenarvoiset blogit ovat Veeran Kaukana Kotona ja Soilen Aidan Takana! Kaikkia näitä yhdistää mikä muukaan kuin asuminen ja työskentely ulkomailla. Kaikki kolme naista kirjoittavatkin juuri sellaisista tavallisen arkisista asioista, joita tykkään lueskella. Vaikka matkablogeista yleensä tykkäänkin, en oikein fanita näitä "Postaus numero 26 siitä kärpäsen kakan kokoisesta supereksoottisesta saaresta siinä Trinidad ja Tobagon vieressä, jossa oltiin jo puoli vuotta sitten mutta josta kirjoitan vieläkin, koska siellä oli tämä hyvin erikoinen kirkko/ravintola/joki" (ja perään 25 kuvaa siitä kirkosta/ravintolasta/joesta eri suunnista ja faktapläjäys päälle)-tyyppisistä postauksista jos tiedätte mitä tarkoitan. Luen mielummin matkalehtiä siinä tapauksessa jos iskee into lukea kuvauksia sattumanvaraisista matkakohteista. Siksi expattien blogit yleensä iskevät siis enemmän!

Tykkään myös siitä, että nämä kaikki kolme mainitsemaani bloggaajaa esiintyvät kaikki omalla nimellään eivätkä arastele esitellä omaa pärstäkerrointaan. Anonyymiblogit eivät kauhean usein jaksa kiinnostaa. (Poikkeuksia toki löytyy) Haluan tietää kuka siellä ruudun takana kirjoittelee!

Muotiblogeja Nellykollaaseinen ja päivän asu-postauksineen en yleensä jaksa lukea ollenkaan. Fitness/urheilublogeja luin ennen, mutta nekin ovat menettäneet vähän makunsa liian informatiivisuuden myötä. Luenkin enää yhtä urheilublogia, ja siitäkin tunnun skippaavan yli puolet postauksista (juurikin ne info-pläjäykset eri elintarvikkeiden ravintokoostumuksista-tyyppiset). Arkisia tarinoita mulle siis kiitos.

Jos siis tiedät (tai kirjoitat itse) hyvän arkisen, humoristisen (ulkomailla asumista käsittelevän) blogin, jonka kirjoittaja ei herää aamuisin sängystään täysi iltameikki naamallaan, eikä muutenkaan ole mikään yli-ihminen niin vinkkaappa siitä mulle kommenttiboksiin! :)

Tän näkösenä mäkin aina nousen sängystä
Tän näkösenä sen sijaan nousen uima-altaasta...
Ja tälleen aina huolettomasti nojailen autooni luksuslaukku kainalossa!

22 kommenttia:

  1. Mä taidan syyllistyä nykyään enemmän kuin ennen tuohon kärpäsenkakan esittelyyn. Tuntuu vaan, että kun on käynyt niin mielenkiintoisissa paikoissa, niin miten ihmeessä muut eivät voisi olla niistä kiinnostuneita! Vähän sama kuin joskus aikoinaan kuvattiin filmikameralla matkoilla ja matkan jälkeen keräännyttiin sukulaisten kanssa pöydän ympärille ja yksi kerrallaan kierrätettiin valokuvia kädestä käteen esitellen, että tässä nyt oli tämä maailman hienoin maisema joka "ei ihan näytä samalta pokkarilla kuvattuna". ;)

    Riia on palannut kesätauon jälkeen blogin ääreen, kannattaa lukea jos et ole jo tutustunut: http://secretshore.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sun blogihan keskittyykin pääasiassa reissuihin sen expat-elämän sijaan, niin se onkin ihan ok fiilistellä niitä reissuja blogissa :) plus kun kohteet vaihtuvat niin tiuhaan niin onkin kivempi lukea niistä. Ja aina yhden / kaks juttua jaksaa lukea vaikka kohde ei itelle oiskaan just ajankohtainen! Ja tämä olo vain mun mielipide. Veikkaan että on paljon sellaisia lukijoita, jotka nimenomaan blogeja niiden reissukertomusten ja -kuvien vuoksi lukevat!

      Poista
    2. Niin ja kiitti blogivinkistä!

      Poista
  2. Susta inspiroituneena meinasin alkaa nyt oikeesti bloggaan taas säännöllisesti ;) Lista teemoja olemassa, reissujen välissä meinasin rustata ajatukset blogiin. kiitos sulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Hyvä Inna ! Kiva päästä lukemaan sulta tuoreempiakin juttuja! :) ja mahtavaa jos onnistuin inspiroimaan

      Poista
  3. Kiitos listalle pääsystä! Minunkin suosikkejani ovat arkiset, hauskat ja hyvin kirjoitetut blogit, joista löytyy aitoja kuvia :). Uutta luettavaa kaipaan aina, vaikka tuntuukin siltä ettei aikaa riitä omalle ja muiden blogeille niin paljon kuin haluaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep sama täällä! Töihin matkoineen menee niin paljon aikaa. Ja harrastaakin pitäisi keretä. Siksi mulla varmaan tuo kirjojen lukeminen onkin nyt vähän jäänyt kun tuntuu, että on löytynyt niin paljon mielenkiintoisia blogeja ja omaaki pitäisi keretä kirjoittaa

      Poista
  4. Voi, kiitos maininnasta! Mäkin tykkään lukea just aitoja blogeja, sitä tavallista (expat) elämää, ja ehdottomasti kuvilla höystettyinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ne on parhaita ja eipä mittään, tykkään sun jutuista :)

      Poista
  5. Nauroin aaneen noille kuville ja niissa oleville kommenteille! Kiitos!:))))
    Leppoista viikonloppua Italiasta!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee itekin aina naureskelen jos tuon tyyppisiin blogeihin eksyn tai vaikka Instagrammissa kattelen näitten bloggaajien kuvia. Todella aitoja, luonnollisia tilanteita ;)

      Poista
  6. Haha, repesin tolle "postaus numero 26...", toi on kylla niin totta :D Voi vitsit kun sita heraisikin ton nakoisena kun tuo kuvan naikkonen mutta ei kai kukaan ihan oikeasti ikina kapua sangysta ylos ton nakoisena?!? Tai ainakin toivon niin :) Ja kiitoksia maininnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä monet bloggarit/Instagram-julkimot näyttävät heräävän ;) hehe.. veikkaampa että monilla menee hirveästi aikaa asetella täydellinen tilanne: aamupala, urheilutuokio ymym... sitten siitä katoaakin just se aitous ja mä ainakin lukijana tunnen itteni ihan luuseriksi vanhoissa jumppatrikoissani ja yhdessä leivänkänttyrä-aamupalassa! :D

      Poista
  7. Tää oli hauska postaus :D. Käyn aina välillä kurkkimassa noita pintaliitoblogeja, mutta aika äkkiä katoaa se mielenkiinto. Tykkään itekkin kans enemmän "kotikutosista" ja rehellisistä blogeista missä ei yritetä olla jotain mitä ei oikeesti olla. Siks tykkäänkin tästä sun blogista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi :)!! Mäkin käyn välillä kurkkimassa niitä ja Instassa myös seuraan muutamaa "isoa bloggaria" ja välillä vähän nousee suunpielet korviin niille heidän "kahvihetkille" ymsyms :)))

      Poista
  8. Aitous, rohkeus ja oman itsensä peliin laittaminen vetoavat minuun. Minäkin pidän omalla nimellä ja omilla kasvoilla esiintyvistä kirjoittajista. Mietityt ja hyvin kirjoitetut tekstit ovat mieleeni. Jokaisella on oma tyylinsä ja tapansa kirjoittaa, hutiloinnista ja luvattoman huonosta suomesta en pidä. Kuvilla tai ilman, molempi parempi. Jutut saavat olla syvällsempiä tai kepeämpiä, kaikelle on tilauksensa. Olen löytänyt tänne ja moniin muihinkin itselleni uusiin blogeihin Facebookin Ulkosuomalaisten blogeja -sivuston kautta ja kirjautunut sinne itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Aino! Hyviä kommentteja ja lisiä tuohon, mitä mä kirjoitin. Ehdottomasti sun kanssa siis samaa mieltä. Aitous, rohkeus, itsensä peliin laittaminen ym. on aina plussaa :)

      Poista
  9. Kiitti blogivinkeista! Ma oon vasta alotteleva bloggaaja, mutta taidan syyllistya tohon kohteiden esittelyyn enempi kun omasta elamaasta kertomiseen. Toisaalta haluaisin etta jos joku on matkustamassa Ecudoriin, voisi blogistani loytaa hyvia vinkkeja reissulleen. Oli kiva loytaa sun blogiin, kovasti koitan etsia muiden ulkosuomalaisten kivoja blogeja :) PS. linkki mun blogiin jos kiinnostaa http://www.latitudecuador.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä luen monia matkailublogejakin :) eri paikoista on kiva lukea! Sitä lähinnä tarkoitin että jos joku bloggari, jolla pääpaino blogissaan on jossain muualla kuin siinä matkailussa, jumittuu fiilistelemään yhtä reissua liian pitkäksi aikaa, katoaa mielenkiinto yleensä enkä jaksa välttämättä jokaista yksityiskohtaa noista reissupostauksista lukea :) Ecuador onkin eksoottinen, käynpä heti kurkkimassa blogiasi! Kiva kun kommentoit:)

      Poista
  10. Täällä yksi ulkosuomalainen lisää! Kiva löytää sun blogi, löysin täältä myös lisää lukemista itselleni ;) Mä itse kirjoittelen pääasiassa Itävallasta, joten jos kiinnostaa niin käy kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeei kivaa mahtavaa ja kiitos kun kommentoit. Itävaltahan kiinnostaa, olen siitä blogissanikin maininnut ;) (on mm.bucket listani kärkipäässä!)

      Poista