perjantai 11. heinäkuuta 2014

Surkea nimimuisti

Mua on nyt alkanut vahan janskattamaan tuo tyon aloittaminen. Ensinnakin tyo tulee varmaan olemaan suht erilaista, mita oon koskaan ennen tehnyt eli paljon uutta opittavaa tulee olemaan. Toiseksi se on mun eka tyo tassa maassa eli senkin vuoksi tulee varmaan olemaan paljon eroja siihen, mihin Suomessa oon tottunut. Eihan mulla ole minkaanlaista (omaa) kasitysta millainen tyomaailma tai -moraali taalla on. Tiedan vain sen, mita oon muilta kuullut.

Tapasinkin jo itseasiassa pari tulevaa tyokaveria, jotka molemmat vaikutti super ystavallisilta ja kyseli multa ihan hirveesti kysymyksia Suomesta ja sopeutumisesta tanne. (Oli vissiin sana levinnyt, etta firmaan tulee joku from Finland :D) Niiden perus How do you like it here-kysymysten lisaksi multa kysyttiin mm. onko Suomessa paljon rantoja :D Missahan ne oikein luulivat Suomen olevan... Ettei taas sekoitettu johonkin ihan muuhun. (Yksi mies, jonka kanssa kerran juttelin luuli jostain syysta Suomen olevan sama kuin Uusi-Seelanti??)

Dallasissa elaintarhassa viime kesana.
Mulla on maailman huonoin nimimuisti. Saman tien kun esittaydyn uuden henkilon kanssa unohdan yleensa sen nimen (tai en edes kiinnita siihen huomiota). Vaikka kuinka yritan hokea itselleni etta kuuntele nyt ne nimet ja paina ne mieleen, niin ei. Onneksi loysin mun haastattelijoiden (eli tulevien esimiesten nimet) firman sivuilta ja kirjoitin ne paperille ylos, joten ne oon nyt oppinut. Mutta naitten kahden nuoren tyontekijan, jotka mulle kysymyksia Suomesta esittivat, nimia en muista sitten millaan. Tosi noloa. Ehka ne tulisi luonnollisesti ilmi sitten toissa ilman, etta mun tarvii kysella "mikas sun nimi nyt olikaan"...

Tama myos Dallasin elainpuistosta.
Meilla on tiistaina viisumihaastattelu. Taytyy todistaa, etta ollaan ihan oikeesti oikea pariskunta, enka ole vain viisumin takia taalla. Hehe. Naurettava ajatus omalla kohdalla, koska mulla ei ikina oo mikaan hinku Amerikkaan ollut. Mutta naita viisumihuijauksiahan tapahtuu, eli ihan ymmarrettavaa. Meidan pitaa vieda heille sinne todistusaineistoa, siita etta oikea pariskunta ollaan. Siksi oonkin kerannyt nyt arkistojen katkoista kuvia meista vietavaksi naytille. Kuvituksena saatte siis nyt niita :) (Jostakin syysta tosi monessa kuvassa ollaan uikkarit paalla tai muuten vaan jotenkin typeran ja nolon nakoisia...missahan se raja kulkee, mita kuvia siella kehtaa nayttaa?)

4 kommenttia:

  1. Onnittelut täältäkin työpaikasta! Mä en todellakaan kutsuisi pomoani sukunimellä, en Euroopassa sen kummemmin kuin USAssakaan, mutta mä olenkin IT-alalla, mikä on lähtökohtaisesti nuorekas, matalahierarkinen ja moderni. Nykyisissä töissä mun yksikössä mennään kaikki etunimillä, mutta olen ollut yhteyksissä tyyppeihin toisessa yksikössä (ei IT-puolella), ja rupesin kutsumaan niitä Monsieureiksi sen jälkeen, kun totesin, että ne itsepintaisesti kutsuu mua Madamiksi, ja se ilmeisesti on oletus niillä päin...

    Tuon nimiongelman kanssa mäkin painiskelen säännöllisesti. Onneksi jenkit toistaa niitä nimiä puheessa niin usein, että jos jutellaan ryhmässä, niin niitä nimiä tulee kerrattua ikään kuin huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni! Kyllä tässäkin firmassa tuntui suht rennolta ja nuorelta se ilmapiiri eli taidanpa mennä etunimiperiaatteella ellen nyt kuule että muut käyttäisivät näitä mr/mrs-nimiä. Toivotaan että ei, koska kauhean epäluonnoliselta kyllä tuntuisi :D

      Ja totta kyllä tuo että nämä jenkithän hokevat etunimiä kaiken aikaa eli ehkä saan kerrata nimiä ennen kuin pitää kysyä "mikäs sun ja sun nimi nyt olikaan" :)

      Poista
  2. Apinan leikkiminen auttaa aina :D Eli seuraa vaan mitä muut tekee ja sitten ite toistaa perässä :) Tällä taktiikalla on menty niin töissä kuin matkustaessakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe totta :D olen harrastanut tätä koko viikon!

      Poista