maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kielitaidottomuutta, haastatteluita ja puheluita

Nyt seuraa sekametelisoppa.. (...ajatukset ei tahdo pysya kasassa ja on muka hirveasti kirjoitettavaa)!

Aamulenkilla voi tormata vaikka KILPIKONNAAN :D

Nyt kun toiden alkaminen saattaa olla hyvinkin lahella oon vihdoin alkanut oppia nauttimaan tasta "lomailusta" :D Ei enaa arsyta tekemattomyys ja liika vapaa-aika, vaan jopa valilla tuntuu silta, etta aikaa ei ole tarpeeksi. Onhan tassa naita velvollisuuksia ollutkin kuten tyonhaku, koiranlenkittaminen ja kukkienkastelu :D rankkaa! Tanaan oli myos todella rankkaa kun kello heratti 7.30 (haastatteluita varten). Normaalistikin saatan noihin aikoihin herata, mutta koska nyt oli PAKKO niin se oli ihan kamalaa! Mitenhan sita tottuu taas tyontekoon ja vahaiseen vapaa-aikaan kun ne tyot alkavat.... Joku pehmea lasku ois mukava!



Hotellilta on nyt tehty kuitenkin joka tapauksessa tarjous. Sanoin, etta pitaa miettia asiaa (koska oli se toinen haastattelu viela edessa, ja koska en ollut tyytyvainen tarjoukseen). Pian haastattalun jalkeen hotellilla mun peraan soitettiinkin ja tarjottiin edes vahan parempaa diilia.

Hotellilla ei tanaan myoskaan tosiaankaan mennyt viitta tuntia, niinkuin olivat sanoneet, vaan pikemminkin puoli tuntia. Luulivat ilmeisesti, etta hyvaksyn tarjouksen mukisematta ja jaan suoraan harjoittelemaan. Onneksi en hyvaksynyt, koska sain ainakin vahan nostettua tuota tarjottua palkkaa!


Mulla oli tanaan myos kolmas "haastattelu", jonka suoritin bikineissa aurinkotuolilla maaten :D Kyse oli siis puhelin"haastattelusta". Ja haastattelu siksi sulkumerkeissa, etta mies puhelimessa piti 45 min monologin, enka sanonut puhelun aikana muuta kuin "Thank you, bye"! Olin siis luullut, etta kyseessa oli haastattelu, mutta kyse olikin tyon esittelysta, jonka jalkeen pitaisi lahettaa uusi hakemus perusteluineen miksi olisi sopiva tahan tyohon. Puhelu ei herattanut mussa minkaanlaista kiinnostusta tyota kohtaan ja en siis mitaan uutta hakemusta tuonne oo lahettamassa! Tarkkaan yritin keskittya koko puhelun ajan muistiinpanoja tehden, koska luulin, etta jossain vaiheessa mulle esitettaisiin jotain kinkkisia kysymyksia. Niin ei kuitenkaan kaynyt. Ilmoitettiin vain jatkotoimenpiteista ja kiitos hei!

Tuo puhelimessa asiointi alkaa muutenkin sujumaan jo vahan luontevammin taalla. En koskaan oo ollut mitaan puhelimessapuhuja-tyyppia, vaan suosin aina tekstareita kun mahdollista! Mun puhelin onkin melkeen aina aanettomalla, etten edes kuule kun se soi. Hehe! (Joo oon outo!) Amerikkalaisethan rakastavat puhua puhelimessa ja puhua lorpottovat siihen aina ja joka paikassa (Eric mukaanlukien - arsyttavaa!). Mun on pitanyt taalla hoitaa viisumiasioita ynna muita juttuja puhelimessa ja se on tuntunut kauhean vastahakoiselta. En Suomessakaan tykannyt mitaan hoitaa puhelimessa ja taalla viela vahemman, kun ei valilla saa mitaan selvaa mita siella toisessa paassa mumistaan. Nyt kun tyonhaku on ollut ajankohtaista, niin on vahan PAKKO ollut pitaa ne puhelimen aanet paalla ja vastata siihen luuriin :D Lahes aina joudun kylla pyytamaan soittajaa tavaamaan ainakin osoitteet ja puhelinnumerot, koska niista yleensa en ainakaan saa selvaa ja nehan ovat aika tarkeaa tietoa jos haastattelu on kyseessa! Toinen asia, mita oon miettinyt on se, etta kun soitan jonnekin niin menen aina suoraan asiaan. Amerikkalaisen puhelinetiketin mukaanhan kai kuuluisi ensiksi kysella kuulumiset (ventovierailtakin). Pidetaankohan mua ihan tosi tylyna kun kayn suoraan asiaan? Pitaa yrittaa tastedes aina ne "how are you:t" siihen alkuun... Niin ainakin kaikki ihmiset tekee, jotka mulle taalla soittaa!

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Problemos

Tämä töiden etsiminen ja hakemusten kirjoittelu on aika rankkaa. Joka iltapäivä alkaa tuntua siltä että pitäis pienet päikkärit ottaa. Vaikka periaatteesaahan mä en tee mitään. Istun vaan paikallani. Aivot vissiin raksuttaa kauheasti..Hehe! Sama se kyllä oli sillon opiskellessakin. Varsinkin kandi/graduaikaan. Joskus saattoi nukahtaa sohvalle kirjojen keskelle.

Tän hetkiset lenkkimaisemat:)
En tiedä mikä lintu on kyseessä
Mulla on nyt pieni probleema. Mulla ois maanantaina klo 12 haastattelu työhön, joka ei sinänsä niin paljon houkuttele, mutta jossa palkka alkais olla suht kohillaan. Sain kuitenkin tänään puhelun sieltä hotellilta (!?!!!) ja mua pyydettiin tulemaan ma klo 10 käymään ja varautumaan siihen, että siellä menee noin 5 tuntia. Kun kerroin että mulla oisi kyllä yksi toinen haastattelu klo 12 niin se käskettiin perumaan. Kuulostaa siltä kuin ne nyt sittenkin haluaisivat tarjota mulle sitä työtä? Olin jo kerennyt luopua toivosta tuon hotellityön suhteen enkä halunnut mitään "pari kertaa viikossa etutiskillä"-työtä tai voinut edes suostua sellaiseen. Oon päässäni kironnut koko paikan ja jankuttanut itelleni ettei se työ ollut mua varten. Nytkö pitäisi siis asennoitua uudestaan ja uskotella että musta siihen työhön on (mähän alunperinkin mietin että haluanko ryhtyä tähän työhön ollenkaan, kun pitäisi poistua siltä mukavuusalueelta suht reilusti)?

Ääh. Pitää jutella asiasta Ericin ja Katjan kanssa ja toivottavasti saan niiltä vähän perspektiiviä asiaan.

Tähän liittyy vielä myös kolmas MUTTA. Nimittäin löysin yhden tosi paljon mua houkuttelevan ja kiinnostavan työn ja mulle jopa soitettiin sieltä ja kysyttiin muutama kysymys työluvasta ja aiemmasta työkokemuksesta. He sanoivat, että keskustelevat asiasta ja kutsuvat haastatteluun myöhemmin jos siihen tulokseen tulevat että olisin sopiva kandidaatti. Tämä viimeinen työ mua eniten kiinnostaisi näistä ja palkkakin siinä oisi suurinpiirtein sama kuin siinä hotellityössä. Mutta en edes tiedä pääsenkö haastatteluun. Jos sieltä hotellista nyt siis kuitenkin kaiken odottelun ja pohdinnan jälkeen tarjotaankin sitä paikkaa niin pakkohan mun on se ottaa vastaan koska muut työtarjoukset tähän mennessä on ollut niitä tosi surkeapalkkaisia. Pitää vaan toivoa, että jos sen työn otan ettei sitten sieltä enemmän houkuttelevasta paikasta pyydetä haastatteluun. Ongelmia ongelmia... :D

Vaihtoehtonahan tietysti myös on etten saa mitään tarjouksia ja turhaa täällä taas painiskelen ongelmieni kanssa. (Ja tämä tekstihän on nyt sitten lähinnä tälläistä "oman pään sisäistä pohdintaa" julkisesti:D)

Lähenee!

Liian lähelle ei kuitenkaan kannata tulla!
Käytiin viikonlopun kunniaksi hakemassa mun lemppariruokaa taas :)

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Vastuuta kerrakseen

Me "muutettiin" tänään Seabrookiin koira- ja talovahdiksi. E:n porukat lähti New Yorkiin pariksi viikoksi ja pyysi meidät tänne siksi aikaa. Hauskaa tästä tekee se, että kahden heidän naapuritalonkin asukkaat lähtivät reissuun samaan aikaan, joten meidät (eli mut) värvättiin toiselle naapurille koirien (joita on 3 kappaletta!) hoitajaksi ja toiselle kukkienkastelijaksi. Mun vastuulla on siis nyt yksi kissa, neljä koiraa, akvaariollinen kaloja ja suuri määrä kukkapuskia ja pensaita. Kaiken lisäksi samassa talossa asustelevat Misu-kissa ja Iines-koira eivät näytä tulevan keskenään toimeen sitten ollenkaan. Mulla on jo muutamat veriset kynnenjäljet käsissä kun oon mennyt välienselvittelijäksi:D

Täytyy sanoa että aika erikoista mun mielestä tämä toisten naapurien "koiranhoito" kun jättävät kolme koiraa viikonlopuksi yksin taloonsa. Mun käskettiin vain antaa aamulla ja illalla ruoka+päästää koirat vartiksi juoksentelmaan takapihalle. He eivät kuulemma normaalistikaan käy koirien kanssa kävelyllä. (Mikä taitaa valitettavasti olla varsin normaalia täällä Jenkeissä.) Kaksi koirista on vielä ISOJA. Käy vähän sääliksi ja tekisi mieli lähteä kävelylle mutta enpä tiedä mitä siitä tulisi jos koirat ei kerran oo tottuneet kulkemaan hihnassa... No katsotaan. Nämä koiranaapurit lähtee vasta perjantaina, että siihen asti saan harjoitella Iineksen, Misun ja kukkapuskien kanssa. Täällä on kyllä tänään satanut kaatamalla koko päivän että eipä ole tarvinnut paljon kukkia kastella! Viime yönä myös ukkosti niin lujaa että kissa ei saanut nukuttua kun pelotti niin kovaa..

Misu tänä aamuna vielä kotona
"Kauheaa koiraa" tuijottaen...
Iines on oikea nyhverö. Paitsi että kyllä Misun kynsiä sietääkin pelätä!

Sisulla tästäkin selvitään 

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Thanks but no thanks

On vissiin kovat vaatimukset sihteereilla nykyyan. Saman robottiviestin sain vastaukseksi sielta, mista sita toistakin paikkaa aiemmin hain. Oonko ihan vaarassa kun oon luullut etta sihteeriksi kelpaa melkeinpa kuka vain? Siihenkinko tarvii viiden vuoden sihteerikokemuksen ja tohtorin tutkinnon kaupan paalle?

Aamun haastattelu jai sitten valista, koska paikan paalle paastessa oli jarkystys aikamoinen. Alue naytti silta, etta hyva jos ulos uskaltaa astua autosta ettei vaan tuu ammutuksi! En myos koskaan saanut sita vahvistussoittoa tuolle haastattelulle. Ite olin kaksi kertaa yrittanyt soittaa, mutta meni vaan vastaajaan. 

Iltapaivalla mulla oli sitten toinen haastattelu (paivakotiin) enka taas tiennyt oikein mita odottaa. Tiesin, etta paivakodeissa on taalla huono palkka mutta etta noin huono. Nainen, joka mua haastatteli jotenkin anteeksipyytelevasti tuosta palkasta kertoi ja sanoi, etta koulutettuna ihmisena varmasti odotan parempaa palkkaa (no niin odotankin!) ja pyysi miettimaan asiaa yon yli ja soittamaan hanelle huomenna. Harmi kylla, etta palkka on noin huono. Muuten tuonne ehka voisikin menna toihin ainakin joksikin aikaa. Mutta eipa tuolla rahalla paljon autoja ostella :/ 

Ei auta muuta kuin jatkaa etsintoja ja toivoa, etta joku kunnon tyo loytyisi. Olin niin innoissani kun tyoluvan sain ja mulla oli jopa vaatimukset suht korkeella. Tuo "et kelpaa edes sihteeriksi"-viesti oli kylla suht masentava ja nyt tuntuu silta etta mita toita ma sitten voin edes hakea. 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Miksi oi miksi

Tyonhaku ei nyt mene niinkuin haluaisin. Mulla on kylla huomiseksi kaksi haastattelua. Molemmat nyt vaan kuului siihen "no vois kai tannekin pistaa hakemuksen"-ryhmaan. Luulen myos etta molemmissa on huono palkka. Miksei siihen ilmoitukseen voi kirjoittaa sita palkkaa? Tai osoitetta missa se tyo sijaitsee?

Tallanen olo mullakin on tanaan!
Eka haastattelu, johon oon menossa on downtownissa, eli 45 min ajomatkan paassa. (En ois hakenut jos oisin tiennyt olevan noin kaukana!) En kylla oo edes 100% varma onko mulla koko haastattelua, koska sielta soitettiin jo viime viikolla. Ja koska en paassyt siihen ekaan haastatteluaikaan, niin mulle annettiin aika seuraavalle viikolle (eli nyt siis huomiselle). Mies puhelimessa sanoi, etta soittaa mulle maanantaina (eli tanaan) ja varmistaa asian viela, koska ei mun sitten tarvitse tulla haastatteluun jos ovat jo loytaneet jonkun. No eipa ole kuulunut. (YLLATYS YLLATYS - tarkoittaako naa amerikkalaiset ikina mita sanovat?!) Koitin itsekin soittaa sinne mutta menee vain vastaajaan. No yritan viela aamulla ennen kuin lahen ajamaan sinne!

Toinen haastattelu on tassa ihan lahella, noin 10-15 min ajomatkan paassa. Mutta luulenpa etta palkka on taas sita luokkaa etta ei valttamatta kannata. Mutta katsotaan. Ei sita koskaan tieda.

Ruotsalaista Texas-vodkaa paikallisessa "Alkossa"
SITTEN........ Sielta tyosta, jonka nimenomaan halusin, ja joka sopisi mulle TAYDELLISESTI omasta mielestani (ja jossa palkkakin oli ilmoitettu ja olisi jopa ihan OK) tuli seuraava robottiviesti:

Thank you for applying for the position. It has been determined that your qualifications do not meet the minimum experience, education, knowledge, and/or skill requirements for this position. JA NIIN EDELLEEN.......

Tata vastaustahan mina en hyvaksynyt ja lahetin heille uuden hakemuksen ja kysymyksen mitka vaatimukset eivat tayttyneet (koska mun mielesta kaikki muut tayttyi paitsi 2 vuoden kokemus juuri tuosta kyseisesta tyosta). Tyohon vaadittiin mm. bachelor's-degreeta ja mulla on master's perkule! Miten voi koskaan saada mitaan tyota jos kaikkeen taalla tarvitaan sita hiton kokemusta juuri siita kyseisesta tyosta?! Kysynpa vaan. Kysyin asiaa myos heille lahettamassani s-postissa. Ja kysyin voiko tyohon mahdollisesti saada jonkun koulutuksen vai mista sen kokemuksen oikein saa. Vastausta en viela ole saanut, mutta lahetin varmuuden vuoksi hakemuksen myos kyseisen instituutin sihteerin paikkaan. Sihteereillekin naytti olevan aika kovat vaatimukset, mutta luulisi etta nyt tama tutkinto edes siihen riittaisi. Jaa nahtavaksi. Jos saisi sihteerin paikan ja voisi siita sitten vaivihkaa edeta sen kokemuksen myota siihen virkaan johon mulla ei  VIELA kokemusta ole.

Jotenkin on vaan sellainen fiilis etta saan tuon saman robottiviestin takaisin myos siita sihteerin paikan hakemuksesta. Siina tapauksessa suunnitelmissa on marssia sisaan kyseiseen instituuttiin ihan hlokohtaisesti ja kysya tyosta viela kolmannen kerran! Minahan en luovuta. Ainakin huomaavat etta paikan tosissani haluan!

Taman tekstin sain fortune cookiestani perjantaina. Missahan ne mahdollisuudet oikein luuraavat?
Eilen ajeltiin taas Galvestoniin.
Galvestonista lahteva risteilijaalus. Halvimmat Karibianristeilyt pyorii siina $300 kieppeilla. Oispa TYO ja rahaa!
Mun paata sarkee. Oon istunut koko paivan koneella googletellen eri tyopaikkoja ja lahetellen uusia hakemuksia. Ainakaan yrityksen puutteesta ei voi syyttaa!

lauantai 21. kesäkuuta 2014

No more angst

Nyt on taas ihan hyva fiilis. En usko, etta se hotellityo olisi ollut mua varten. Eihan se kuitenkaan oo tyo, josta oon koskaan erityisesti haaveillut. Enemmankin ehka just harmitti siina se, etta olin niin innoissani etta ei tarvi enaa laskea jokaista pennia ja saisin myos jotain sisaltoa paiviini. Tyon myota mullakin ois ollut se "oma juttu". Nyt kun on valilla vahan tallainen "No life"-feelis! Iso kivi kerkesi jo vierahtaa sydamelta kun luulin etta sen tyon sain ja sitten kun kaikki romahtikin niin tuntui suoraan sanottuna tosi paskalta.

Angstit on nyt kuitenkin angstattu ja tama paiva on kaytetty tyonhakuun. En edes tieda montako hakemusta oon taas pistanyt menemaan.

Kavin asken myos pienella lenkilla ilta-auringossa. Juomapullo ja aurinkorasva unohtui, joten lenkki tosiaan jai aika lyhyeksi, mutta auttoi silti ja nyt olo on entistakin parempi.

Ihanaa juhannusta ja kiitos kaikille teille, jotka ootte kommentoineet<3

torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannuksia

Hyvää juhannusta kaikille! Nämä kuvat ovat vuodelta 2011 Ruotsin Dalarnasta, tai Taalainmaalta. Olin tuolloin Nordkursilla Uppsalassa, ja teimme reissun sieltä Taalainmaalle juhlimaan perinteistä ruotsalaista juhannusta! Tämän vuoden juhannus taitaa mennä kyllä paljon vähemmän perinteisissä merkeissä:) 









Missä ja minkälaisissa merkeissä te vietätte juhannusta? :) Katselin vähän blogitilastoja tässä ja Suomen ja USAn lisäksi mun blogia on katsottu ainakin Venäjällä, Ruotsissa, Tanskassa, Australiassa, Singaporessa, Italiassa, Saksassa, Briteissä, Espanjassa, Luxemburgissa, Japanissa, Kroatiassa, Ukrainassa ja Indonesiassa. Aikas hauskaa =) Mua alkoi kiinnostamaan ihan hirveasti kuka täällä vierailee (niiden lisaksi tietysti, jotka siis jo tiedänkin).

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Teksasilainen vaiko eikö

Seuraavista asioista huomaan, etten ole tällä kertaa enää vain lomailemassa täällä Teksasissa, vaan olen ehkä jo hieman sulautumassa väestöön:
  • Mun mielestä on täysin ok ajaa autolla meidän salille tai lähikauppaan (kumpaankin on alle 1km).
  • Cowboy-hattu tai -bootsit ei aiheuta minkäänlaista reaktiota mussa - nehän on täysin normaaleja asusteita!
  • Myöskään jättimäiset autot eivät enää kiinnitä huomiotani. 
Marraskuussa 2013 tämä auto vielä hymyilytti niin paljon, että siitä piti ottaa kuva.
  • En kysy enää 3 kertaa "mitä" teksasin aksentilla puhuvalta tarjoilijalta ennen kuin tajuan että hän vain kysyi olenko valmis tilaamaan.
  • Tiedän, että voin ravintolassa tilata pelkän alkupalan ja tulla siitä täyteen. Voi myös olla etten jaksa edes syödä sitä kokonaan.
  • En hörähtele tyhmästi country-musiikin soidessa radiossa. Itseasiassa tunnistan kappaleita ja artisteja ja multa löytyy jopa omat suosikit!
  • Jos lämpötila laskee 20'c:n on farkut ja pitkähihainen paita sopivat vaatteet. 
  • TOIVON että lämpötila laskisi 20'c:n!
  • Moikkailen sujuvasti vastaantulijoita sekä juttelen kaupan kassalle.
  • Tiedän, että kun amerikkalainen sanoo tulevansa hakemaan mua 9ltä, mun ei tarvitse olla valmis kuin vasta noin 9.30-10 tienoilla. Enkä vedä tästä herneitä nenään, koska asia oli odotettavissa.
  • Tiedän mitä ruokalistassa tarkoittaa sanat kuten cajun tai chipotle.
  • Mielestäni flipflopit on soveliaat kengät mihin vaan, jopa salille.
  • Olen tottunut siihen, että ulkona on kuuma ja sisällä kylmä. Kesävaatteisillani valitsen siis ravintolassa pöydän terassilta jos mahdollista. 
  • Toisaalta alan ymmärtää myös miksi ihmiset istuu mielummin sisällä kuumina päivinä. En mäkään jaksa enää maata uima-altaalla tai miettiä esim. olenko nyt ruskettunut tarpeeksi! (Mikä on huima ero viime kesän Houstonin reissuun ja ylipäätänsäkin siihen kuinka paljon oon tykännyt auringonpalvomisesta ja kuumuudesta!)
Onnellinen auringonpalvoja elokuussa 2013
"Jeeee!"
Ihan kaikki paikalliset tavat ei kuitenkaan vielä mene jakeluun. Esimerkkeinä mm: Miksi puhelimeen pitää puhua koko ajan ja joka paikassa? Ja onko pakko puhua niistä kaikkein henkilökohtaisimmista asioista kaiken kansan kuullen? Ja se, milloin kuuluu halata ja ketä on, yksi asia, joka jaksaa ihmetyttää edelleen. Mua on halattu (ja kosketeltu) täysin erilaisissa tilanteissa eri ihmisten toimesta. En muutenkaan ihan tunne vielä oloani kotoisaksi kaikissa sosiaalisissa tilanteissa.

Tästä kai voimme siis päätellä, etten ole vielä ainakaan ihan täysverinen teksasilainen... ;)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Haastattelu numero kaksi

Olin tänään haastattelussa hotellissa, jossa jo aiemmin kävinkin "näyttäytymässä" hotellinjohtajalle ihan vaan sillä idealla jos jotain väliaikaista edes löytyisi.

Mun cv:n luettuaan ja asiaa mietittyään, päätti hotellinjohtaja haastatella mua erääseen avoinna olevaan virkaan. Alunperin virkaan haluttiin henkilö, jolla kokemusta kyseisestä työstä jo on. Olin (ja oon vieläkin) aika innoissani asiasta, mutta samalla tiedän, että mun täytyisi kyseisessä työssä poistua välillä aika kauas pois omalta mukavuusalueeltani. Ensin olin enemmänkin peloissani asiasta, mutta sitten ajattelin, että ehkä se voisikin olla jopa ihan hyvä homma. Uuden oppiminen on aina mukavaa ja lisäksi on kiva huomata kasvaneensa ihmisenä ja pystyvänsä nyt tekemään asioita, jotka aiemmin kauhistutti. Pystynhän mä nyt esimerkiksi käymään täällä vieraassa maassa ja kulttuurissa haastatteluissa ilman pakokauhua, niinkun aiemminkin jo totesin. Jos tuo olisi kerrottu lukio-ikäiselle mulle, niin enpä ois tainnut uskoa.


Tällä työllähän ei periaatteessa oo mitään tekemistä mun tutkinnon kanssa ja haastattelijat (hotellinomistaja ja -johtaja) olivat pelokkaan innoissaan siitä miten mut voisi kouluttaa täydelliseksi juuri heidän hotellilleen, koska ennaltaopittuja maneereja ei ole. Vannoin myös matkailun ja turismin olevan lähellä sydäntäni - paljon lähempänä kuin oman koulutusalani - ja siksi uskovanikin että työ hotellialalla voisi olla mun juttu. Lipsautinpa jopa aloittaneeni kirjoittamaan blogia. Ja onneksi lipsautin, koska tämä taisi olla yksi niistä asioista, joka teki suurimman vaikutuksen haastattelijoihin ja he miettivät pitäisikö hotellillekin perustaa blogi:D mielenkiintoinen idea.

Kertakaikkiaan jäi tosi hyvä fiilis tästä ja uskon, että viihtyisin kyllä tuossa firmassa. Haastattelijat kertoivatkin, että hotelli ja sen väki on heille kuin koti ja perhe, ja niin sen musta pitääkin olla. Mä ainakin haluan olla töissä paikassa, jossa viihdyn ja, jossa on rento meininki (vaikka töitä täysillä paiskotaankin).

Oli myös tosi kiva kuulla positiivisia asioita itsestäni. Oon leijunut ihan taivaissa kun sain kuulla kaikki ne asiat, mitä haastattelijat oli musta mieltä. Isoimman hymyn sain varmaankin huulille, kun sain kuulla etten heidän mielestään ole pätkääkään ujo (koska Eric on sellaisia kommentteja musta saanut). Täytyy vaan olla oikea tilanne ja keskustelunaihe (ei jääkiekko!) niin se "ujous" häviää :D


Saa nähdä tuleeko tästä nyt mulle työ. Sitähän on vaikea tietää etukäteen tulenko työstä pitämään, kun kokemusta ei ole, mutta jos tähän työhön ryhdyn niin mun täytyy luvata sitoutua siihen, ja siten Houstoniin kotipaikkana, ainakin joksikin aikaa. Vielähän en tiedä tarjotaanko mulle juuri tätä työtä, mutta käskettiin lopettaa työnhaku, koska JOTAIN työtä mun haluttaisiin kyllä hotellille tekevän. Ja vaikka juuri tuota kyseistä virkaa ei mulle tarjottaisikaan, niin jää silti kyllä niin hyvä mieli tästä haastattelusta. Eipä oo koskaan Suomessa haastattelun jälkeen ollut näin hyvä fiilis. Suomessa taitaa olla tapana se, että esitetään vaikeastitavoiteltavaa viimeiseen asti eikä varmastikaan anneta mitään kehuja ettei työnhakija (tai -tekijä) pääse luulemaan itsestään liikoja.

Kaikista hauskoin (ja erikoisin) asia haastattelussa tapahtui lopussa, kun sekä hotellinomistaja, että -johtaja halasivat mua:D jotenkin niin hellyyttävää. Enpä tuotakaan usko pahemmin Suomessa tapahtuvan!

Ja jos nyt niin käy, että virkaa tarjotaan, täytyy mun tehdä vähän itsetutkiskelua ja pohdiskeluja onko musta tähän. En nimittäin halua tuottaa pettymystä ja olla surkea työssäni :D Lisäksi mulla olisi ensi viikolla sovittuna toinenkin haastattelu joten senkin vuoksi pitää miettiä asiaa tarkasti. Toivottavasti en nyt "jinxannut" (niinkuin amerikkalaiset sanoisivat) tätä koko hommaa intoilemalla siitä ihan turhaan ja turhan aikaisin!

Tulipas jaariteltua.


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Houston Polo Club

Sunnuntaina saatiin niinkin erikoinen idea kuin lahtea katsomaan hevospooloa. Kumpikaan meista ei koskaan ole kyseisen lajin pelia nahnyt ja ajateltiin, etta siita loytyisi molemmille jotain: mulle hevosia ja Ericille joukkueurheilua. Taalla sattui juuri olemaan kaudenpaattajaiset ja netista loytyi liput $20 kappale. 

Otettiin reilusti yli sata kuvaa, ja koska kaikki hepat oli mun mielesta niin ihania, niin vaikea paattaa mita kuvia julkaisisi. Seuraa siis aikamoinen kuvakollaasi. Eric halusi myos kuvata mut jokaisen tallissa olevan karvaturvan kanssa, joten oon siis itsekin aika monessa kuvassa :)

Aika hulppea talli.




Meilla oli istumapaikat tassa "katsomossa". Paikalta loytyi seka grilli etta baari ja tasta etualan poydasta sai ilmaiseksi maistiaisdrinkkeja :)






Poolokyparat on aika hauskan nakoisia. Ja hintavia. Sellaiset $350/kipale. Saappaat olisi lahtenyt vajaa $700:lla. 


Nailla hinnoilla poolo taitaa olla vain varakkaampien houstonilaisten harrastus!
Yritin ottaa kuvaa hienosti pukeutuneesta yleisosta. Paikalta loytyi jos jonkinmoista pukua, hattua ja mekkoa ja tunnettiin pienta alemmuudentunnetta. Poolo on selvasti upper classin laji myos mita tulee sen seuraamiseen!
Valitauolla kaikki kutsuttiin ilmaiselle Mumm's-samppanjalle ja siina samalla tallomaan hevosten aiheuttamia ruoho-tupsuja littanaksi.

Maalitolpat ja -taulu.


Kaytiin eratauolla juttelemassa pelaajille. Hepalla oli niin kauhea hinku menna jo ettei meinannut jaksaa seista paikallaan.


Pelin lopuksi piti viela kayda sanomassa heipat tallin hepoille.
Vaikka en itse saannoista paassytkaan perille yhta hyvin kuin E joukkueurheilijana, niin oli kylla mukava kokemus ja kiva paasta katsomaan hevosia. Ainoa huono puoli oli, etta katsomoon, joka oli ulkona, paistoi ilta-aurinko suoraan ja oli aivan tuskaisan kuumaa istua siina. Eratauolla sainkin kayda vessassa pyyhkimassa ripsivarit, jotka oli levinnyt ympari silmia, etten nayttaisi ihan pesukarhulta.

Oon tassa viime aikoina miettinyt, etta onko nama paikalliset tosiaan tottunut tahan ilmastoon niin hyvin ettei se tunnu tuskalliselta. Tuollakin monella miehella oli puku paalla, eika kukaan nayttanyt olevan yhtaan tuskissaan (toisin kuin mina:D) Ja sitten ne pelaajat ratsastusvaatteissaan. Huhh! Toivottavasti multa ei kesta liian kauan tottua, jos tama kerta tottumiskysymys vain on, koska alkaa kylla olla aika tuskaiset olotilat nyt vahan valia. Harmi kun ilmasto ei naiden kuvien perusteella vality!